Matti Vanhanen Keskustan presidenttiehdokas..

Herkkyyttä tuo se, että on tasan 40 vuotta siitä, kun puoluekokous valitsi minut ensimmäisen kerran Uudenmaan edustajana puoluevaltuuskuntaan. Sittemmin olen saanut palvella keskustaa monissa käänteissä. Nyt edessä on urakka, jossa tarvitsen teidän apuanne pitkällä matkalla enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin...
28214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Isekin haluaisin myydä valtion omaisuutta sijoittakseni rahat Talvivaaran kaltaisiin hankkeisiin.

Äänestä

Kehittyvien Maakuntien Suomi- poikakerho tarvitaan keräämään vaalirahaa, koska ehdokas ei halua itse riskeerata senttiäkään läpimenonsa vermistamiseen. Korhoselle löytyy jälleen töitä ja kirjan kirjottaminen voi odottaa.

Äänestä
  • Mm. Vihriälä ja Saunaluoma ovat hyviä rikolliskumppaneita jatkamaan pimeän rahan suoltamista Vahasen kampaniaan. Satakunnasta myös Juhantalo on aina valmis epämääräisiin puuhiin. Mukit Ruususen ja Matin kuvilla olisivat poikaa.

    Äänestä

  • Ei pidä unohtaa myöskään kuumia uuniperunoita.

    Äänestä

  • Unohtamatta myöskään virtuaali-Ikeaaa jota ei koskaan ollutkaan

    Äänestä

  • taparikollinen Rinne ?

    Äänestä

Iltasanomissa "Presidenttiehdokas Vanhanen: Suomen ja Ruotsin pysyttävä Naton ulkopuolella".

Tiedoksi vaan että suomalaiset valitsevat SUOMEN tasavallan presidentin.

Äänestä

Paitsi kepun, Vanhanen osoitti olevansa myös Putinin preidenttiehdokas.

"Suomen ja Ruotsin ei pidä liittyä (koskaan) natoon".
"Venäjä on osittain saanut takaisin suurvata-asemansa"

Kuka haluaa takaisin suomettuneisuuden aikaan roistovaltion vasalliksi? Siinä oiva ehdokas heille. Mutta länsimaisia arvoja kuten sananvapautta arvostaville Vanhasesta tuli mahdoton ehdokas jo ensimmäisessä puheessaan, (joka siis oli täynnä Putinin nuoleskelua).

Hyi saatana, mikä oksennus koko Vanhanen.

Äänestä
  • Kehittyvien makuntien Venäjä taitaa maksaa tämän vaalikampanjan. Vjenäläiset huomasivat, että Paavo ei ollut oikein uskottava ehdokas. Matti tarjosi itseään Paavon tilalle, pienestä lisämaksusta toki. Putinilla onneksi riittää puutavaraa Matin seuraavan omakotitalon rakentamiseen.

    Äänestä

Lautasahuristako prseidentti? Ei kai nyt sentään.

Äänestä

Kuin kekkonen..., no onneksi ollaan jo menty pitkä matka niistä ajoista.

Äänestä

Tuppeen sahattua taas tarjolla.

Äänestä

Vanhanen kertoi, että kymmenen vuotta sitten hänen ehdokkuutensa oli vain muutaman kuukauden mittainen. Hän sanoo tietävänsä, millaista on käydä vaaleja lyhyellä kampanjalla valtakunnallisesti....

Äänestä

HOH HOH JOH HOJ Ei jumalauta tuo pölvästi presidentiksi. HOH HOH HOH. No sopii kyllä kepulle. HOH HOH HOH HOH

Äänestä

ehdokkuus Vanhaselle, vanhalle sotaratsulle..

Äänestä

Heheh. Vanhanen presidenttiehdokkaaksi on kyllä parhaita vitsejä.

Äänestä
  • Matti on säilyttänyt tyylinsä, hieno politiikko.

    Äänestä

  • että charmi puree..

    Äänestä

Kehärääkkä yrittää tyhmyydessään tehdä taas flopin.

Ei ole poika paljolla siunattu,vain yksinkertainen lähtisi Sauli Niinistöä vastaa mikäli Niinistö haluaa enään presidentiksi.

Keskustalla ei ole mitään muuta kuin flopin tehneitä tunareita,Sipilä ,Pekkarinen ja mitä noita kurjia tuolla on pölvästinä ja tietenkin tuo Vanhanen.

Ei hyvää päivää suomen nuoret eivät tule äänestämään ketään keskustalaista enään kymmeniin vuosiin,ne mokasi jo,ONNEKSI MUUTEN KESKUSTASSA OLI VIISAS MIES PAAVO VÄYRYNEN MUILLA EI OLE MITÄÄN KÄSITYSTÄ MISTÄÄN.

Paavo tulee saamaan suuren määrän kannatusta,keskusta puolue on floppi puolue.

Vanhasen imago on naurettava joka ei 40-50 vuotiaisiin pure eikä nuoriin.

Äänestä
  • demuilta, Jungner BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ, Taparikollinen Rinne HIIIIIIIIIIII,entä sitten Jutta VOIHHHHHHHHHH, Isä Mtro AUTTAKAA HENKI LOPPUUUUUUUUUUUUUUUUU,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • yksi hyvä se kloppipoika.

    Äänestä

  • lapsellinen.

    Äänestä

Kepulaiset olisivat paljon viisaampia kun eivät ehdottelisi näitä vaalirahsuhmurojia ehdokkaikseen vaan tyytyyisivät rehelliseen Paavo Väyryseen.

Äänestä
  • Keskustan Matti Vanhanen, on erittäin vahva ehdokas seuraavaksi Presidentiksi. Jo senkin vuoksi, kun edellisestä keskusta pressasta on jo aikaa. Ainoa este asian totetumiselle sattaa olla, jos meidän mainio Saulimme haluaa jatkaa.
    Ja miksei haluaisi, kun on nuorekas, ja hyvä kuntoinen. Niinistöllä myös erittäin kaunis ja nuorekas vaimo. Häntä katselee paljon mieluummin, kuin entistä rumasti soristavaa nais pressaa. Jonka nimi nyt onneksi ei johdu mieleen.
    Siitä tulisi myös valtiolle säästöjä, kun Niinistö jatkaisi toisen kauden. Säästyisi yhden pressan 6 vuoden eläkemenot.
    Joten näillä mennään, jos Niinistö haluaa jatkaa, niin hän on ykkös ehdokas.
    Jos Niinistö ei halua jatkaa. Niin Matti Vanhanen on ykkönen, seuraavaksi presidentiksi. Ughh olen puhunut !!

    Äänestä

Kepu mokaa jälleen. Menemällä Sauli Niinistön taakse suoraan olisi vältetty uuniperunaskandaali.

Äänestä
  • äänestäjät voi äänestää nyt Vanhasta presidentiksi..

    Äänestä

ÄÄNESTÄKÄÄ KAIKKI ÄMPÄRINJONOTTAJA ÄÄNESTÄJÄT TAAS VAIHTEEKSI TÄTÄ " UUTTA " VANHASTA NIINKUIN ÄÄNESTITTE SOINIAKIN ! .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunteikkuutta kirjoitti:

Herkkyyttä tuo se, että on tasan 40 vuotta siitä, kun puoluekokous valitsi minut ensimmäisen kerran Uudenmaan edustajana puoluevaltuuskuntaan. Sittemmin olen saanut palvella keskustaa monissa käänteissä. Nyt edessä on urakka, jossa tarvitsen teidän apuanne pitkällä matkalla enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu