Tapon ja murhan rajanvedosta _ Yhdysvaltain ampumiseen liittyen mm.
Tahallisten henkirikosten kaksi tyypillisintä rikosnimikettä ovat tappo ja murha. Lehdistössä julkisuuteen nousevat rikosuutiset usein käsittelevät näitä kahta, ja aina valinta niiden välillä ei ole ilmeinen. Tähän juttuun on koottu KKO:n käytännössä ja muissa oikeuslähteissä esiintynyttä aineistoa tapon ja murhan välisestä rajanvedosta.
http://www.heikniemi.fi/kirj/jur/rikos/tappomurha.html
Näiden säännösten lisäksi rikoslaki tuntee myös surman (RL 21:3) ja kuolemantuottamuksen (RL 21:8, törkeänä RL 21:9). Surma on "lievä tappo", mutta sitä ei käsitellä tässä yhteydessä sen suhteellisen vähäisen merkityksen vuoksi. Kuolemantuottamus taas on "tuottamuksellinen hengenriisto", eli huolimattomuudesta tapahtunut tappaminen.
Rikosoikeudellisen tuottamuksellisuuden käsitteestä tarkemmin tahallisuutta ja huolimattomuutta käsittelevässä jutussani. On muistettava, että rikosoikeudellisessa mielessä tappo on tahallinen vain, jos rikoksentekijä on pyrkinyt tappamaan tai olennaisesti mieltänyt kuoleman teosta aiheutuvaksi seuraamukseksi.
Tavanomaisesti kuolemantuottamuksesta tuomitaan mm. liikenneonnettomuuksien aiheuttajia, joilla ei varmastikaan ole ollut ajamaan lähtiessään tarkoitusta aiheuttaa hengenmenetystä (vaikka sinänsä esimerkiksi ylinopeus voikin olla tahallista).
-----
Taustaa
Tapon kaltaiset rikossäännökset ovat rikoslain kovaa ydintä sikäli, että koko rikosoikeudellinen järjestelmä on pitkälti rakennettu henkeen ja terveyteen kohdistuvien tekojen sääntelemiseksi. Tämän vuoksi monet mm. yleisiin oppeihin liittyvät kysymykset usein esitetään näihin "perusrikoksiin" liittyvin esimerkein.
Henkeä ja terveyttä koskevia rangaistussäännöksiä on viimeksi radikaalisti uudistettu vuonna 1969, jolloin siirryttiin entistä selkeämmin rankaisemaan tekijän syyllisyydestä eikä vain aiheutuneista seurauksista; näin syntyi mm. suhteellisen yhtenäinen kvalifiointi törkeisiin ja lieviin tekomuotoihin sekä erikseen tuottamuksellisiin versioihin (kuolemantuottamus, vammantuottamus).
Nykyiset säännökset ovat peräisin vuodelta 1995, jolloin niitä ravisteltiin rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Muutokset eivät olleet kovin merkittäviä; tappo pysyi kielellisiä korjauksia lukuunottamatta entisellään, ja murhassakin muutokset olivat pienehköjä.
Olennaisin niistä liittyi yleisempään pyrkimykseen täsmentää rikostunnusmerkistöjä: murhan tunnusmerkit (eli taposta erottavat kvalifiointikriteerit) olivat ennen esimerkkejä, nykyisin luettelo on tyhjentävä.
Lisäksi edellytetään kokonaisharkintaa ("ja rikos on myös kokonaisuuten arvostellen törkeä"). Kuriositeettina voidaan mainita, että vuoden 1995 uudistuksen yhteydessä hallitus ehdotti (HE 94/1993) murhan osalta mahdolliseksi myös 12 vuoden määräaikaista vankeutta, mutta lakivaliokunta päätyi mietinnössään (LaVM 22/1994) pitämään elinkautisen ainoana mahdollisena rangaistuksena.
Koska vuoden 1995 muutokset rikostunnusmerkistöihin olivat suhteellisen vähäisiä, on sopivaa oikeuskäytäntöä ja ainesta murhien ja tappojen erotteluun suhteellisen paljon. Tässä jutussa viitataan vanhoihinkin lakipykäliin perustuvaan oikeuskäytäntöön ym. sikäli kun se on perusteltua.
kts. lisää linkissä
Tahallisten henkirikosten kaksi tyypillisintä rikosnimikettä ovat tappo ja murha. Lehdistössä julkisuuteen nousevat rikosuutiset usein käsittelevät näitä kahta, ja aina valinta niiden välillä ei ole ilmeinen. Tähän juttuun on koottu KKO:n käytännössä ja muissa oikeuslähteissä esiintynyttä aineistoa tapon ja murhan välisestä rajanvedosta.
http://www.heikniemi.fi/kirj/jur/rikos/tappomurha.html
Näiden säännösten lisäksi rikoslaki tuntee myös surman (RL 21:3) ja kuolemantuottamuksen (RL 21:8, törkeänä RL 21:9). Surma on "lievä tappo", mutta sitä ei käsitellä tässä yhteydessä sen suhteellisen vähäisen merkityksen vuoksi. Kuolemantuottamus taas on "tuottamuksellinen hengenriisto", eli huolimattomuudesta tapahtunut tappaminen.
Rikosoikeudellisen tuottamuksellisuuden käsitteestä tarkemmin tahallisuutta ja huolimattomuutta käsittelevässä jutussani. On muistettava, että rikosoikeudellisessa mielessä tappo on tahallinen vain, jos rikoksentekijä on pyrkinyt tappamaan tai olennaisesti mieltänyt kuoleman teosta aiheutuvaksi seuraamukseksi.
Tavanomaisesti kuolemantuottamuksesta tuomitaan mm. liikenneonnettomuuksien aiheuttajia, joilla ei varmastikaan ole ollut ajamaan lähtiessään tarkoitusta aiheuttaa hengenmenetystä (vaikka sinänsä esimerkiksi ylinopeus voikin olla tahallista).
-----
Taustaa
Tapon kaltaiset rikossäännökset ovat rikoslain kovaa ydintä sikäli, että koko rikosoikeudellinen järjestelmä on pitkälti rakennettu henkeen ja terveyteen kohdistuvien tekojen sääntelemiseksi. Tämän vuoksi monet mm. yleisiin oppeihin liittyvät kysymykset usein esitetään näihin "perusrikoksiin" liittyvin esimerkein.
Henkeä ja terveyttä koskevia rangaistussäännöksiä on viimeksi radikaalisti uudistettu vuonna 1969, jolloin siirryttiin entistä selkeämmin rankaisemaan tekijän syyllisyydestä eikä vain aiheutuneista seurauksista; näin syntyi mm. suhteellisen yhtenäinen kvalifiointi törkeisiin ja lieviin tekomuotoihin sekä erikseen tuottamuksellisiin versioihin (kuolemantuottamus, vammantuottamus).
Nykyiset säännökset ovat peräisin vuodelta 1995, jolloin niitä ravisteltiin rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Muutokset eivät olleet kovin merkittäviä; tappo pysyi kielellisiä korjauksia lukuunottamatta entisellään, ja murhassakin muutokset olivat pienehköjä.
Olennaisin niistä liittyi yleisempään pyrkimykseen täsmentää rikostunnusmerkistöjä: murhan tunnusmerkit (eli taposta erottavat kvalifiointikriteerit) olivat ennen esimerkkejä, nykyisin luettelo on tyhjentävä.
Lisäksi edellytetään kokonaisharkintaa ("ja rikos on myös kokonaisuuten arvostellen törkeä"). Kuriositeettina voidaan mainita, että vuoden 1995 uudistuksen yhteydessä hallitus ehdotti (HE 94/1993) murhan osalta mahdolliseksi myös 12 vuoden määräaikaista vankeutta, mutta lakivaliokunta päätyi mietinnössään (LaVM 22/1994) pitämään elinkautisen ainoana mahdollisena rangaistuksena.
Koska vuoden 1995 muutokset rikostunnusmerkistöihin olivat suhteellisen vähäisiä, on sopivaa oikeuskäytäntöä ja ainesta murhien ja tappojen erotteluun suhteellisen paljon. Tässä jutussa viitataan vanhoihinkin lakipykäliin perustuvaan oikeuskäytäntöön ym. sikäli kun se on perusteltua.
kts. lisää linkissä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.