Britannian poliisi: Venäläisfanit aseistautuneita

Britannian poliisi: Venäläisfanit aseistautuneita EM-kisoissa


Ranskassa jalkapallon EM-kisoissa brittikatsojien kimppuun hyökänneet venäläisfanit olivat aseistautuneita, kertoo EM-kisojen brittiläisen turvaoperaation johtava poliisi.

Venäläisillä oli Marseillessa tapahtuneissa yhteenotoissa puukkoja.
Apulaisylikonstaapeli Mark Robertsin mukaan venäläisfaneilla oli lisäksi kamppailulajien hanskoja sekä hammassuojia.

Marseillessa tapahtuneet yhteenotot olivat vakavimpia, jotka jalkapalloväkivallan tutkija on nähnyt kymmenvuotisella urallaan.
Robertsin mukaan satoja venäläisiä otti useina päivinä osaa hyökkäyksiin, ja ne olivat huolella suunniteltuja.

Roberts myönsi, että myös "pieni vähemmistö" brittifaneista oli hakeutunut rähinöihin.
Hän varoitti, että myöhemmin tällä viikolla voi syntyä uusia väkivaltaisuuksia venäläisten ja brittien välillä Lillessä. Maiden joukkueet pelaavat lähellä toisiaan sijaitsevilla kentillä.
MTV UUTISET - STT - AFP
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Varsin luotettava lähde....heko heko??

Äänestä

itä vinkuja itkee kun se ei ole rt?

Äänestä

Etkö Rommel-rukka usko edes omia silmiäsi? TV-uutiskuvissa näkyi selkeästi kun venäläiset kiipesivät aitojen yli brittikatsomoon ja homma vaikutti organisoidulle?

Paras ratkaisu olisi sulkea Venäjän futisjoukkue kisoista kokonaan niin eiköhän rauha palaisia. Toimnpide estäisi myös jatkossa moiset ylilyönnit!

Venäläiset ovat vieneet jalkapallohuliganismin aivan uudelle tasolle!

Äänestä
  • juuri näin. Samalla pitää miettiä että tiukennetaanko viisumin myöntöä Eurooppaan kun r..ät sikailee. Parempi sitten että jäävät kotimaahansa.

    Äänestä

PARAS ratkaisu olisi lopettaa viisumien myöntäminen ryssille kokonaan.

Meuhkatkoon keskenään pölhössä kaalimaassaan :-D

Äänestä

Se on vain sotilaita lomalla, ne just joulukuussa pääsivät pois armeijan palveluksesta.

Äänestä

Matka Ranskaan maksaa venäjän fanille vain 3 tonnia euroa viikoksi. Kuvissa on vain läski-rikkaita venäläisiä.

Äänestä

Putin haistelee josko pienillä vihreillä miehillä olisi jo rako toimia Ranskassa asti? Aseistettujen "turistien" avustuksella Ranska ilmoittaa liittyneensä Venäjään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ERommel kirjoitti:

Britannian poliisi: Venäläisfanit aseistautuneita EM-kisoissa


Ranskassa jalkapallon EM-kisoissa brittikatsojien kimppuun hyökänneet venäläisfanit olivat aseistautuneita, kertoo EM-kisojen brittiläisen turvaoperaation johtava poliisi.

Venäläisillä oli Marseillessa tapahtuneissa yhteenotoissa puukkoja.
Apulaisylikonstaapeli Mark Robertsin mukaan venäläisfaneilla oli lisäksi kamppailulajien hanskoja sekä hammassuojia.

Marseillessa tapahtuneet yhteenotot olivat vakavimpia, jotka jalkapalloväkivallan tutkija on nähnyt kymmenvuotisella urallaan.
Robertsin mukaan satoja venäläisiä otti useina päivinä osaa hyökkäyksiin, ja ne olivat huolella suunniteltuja.

Roberts myönsi, että myös "pieni vähemmistö" brittifaneista oli hakeutunut rähinöihin.
Hän varoitti, että myöhemmin tällä viikolla voi syntyä uusia väkivaltaisuuksia venäläisten ja brittien välillä Lillessä. Maiden joukkueet pelaavat lähellä toisiaan sijaitsevilla kentillä.
MTV UUTISET - STT - AFP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu