Narsistivanhempi aiheuttaa lapsessaan suuren pettymyksen tunteen ja siitä johtuu varmaan uhrin kiukku, protestoiminen ja muut oireet joita taas ympäristö ja ulkopuoliset ihmiset tunnistavat vaikka narsismiksi.
Oma narsistivanhempani oli sellainen että lupasi, lupasi, lupasi mutta aikaa vain kului eikä mikään toteutunut ja lopulta käsitti että tämä vanhempi vain huijaa. Narsisti piti meitä kurjuudessa mutta lupasi aina parempaa, siis suurta muutosta ja kerralla. Ei käynyt.
Oikeasti lapsi on tyytyväinen jos vähänkin saa ja huomaa että asiat menevät paremmin . Kaiken hyvän ja paremman kehityksen perheessä pitäisi tulla pikkuhiljaa siten että lapsi tyytyisi siihen. Lapsi vaistoaa että jotakin hyvää tapahtuu. Näin on normaaleissa perheissä. Narsistivanhemman perheessä kaikki on pysähtynyttä. Mitään hyvää ei tapahdu, ei sitten vähääkään. Narsistivanhemman perheissä lapsi ei saa lainkaan mitään mutta narsisti lupaa aina kuitenkin suurta kerralla tapahtuvaa muutosta joka kerralla sitten mullistaa kaiken. Se on narsistin huijaus, joka on periaatteeltaan samanlainen kuin mikä tahansa muukin huijaus. Näin lapsi sietää kurjimmista kurjimpiakin oloja koska uskoo vanhempaansa.
Samoin varmaan käy narsistin puolisolle avioliitossa, narsisti lupaa hänellekin sitten kuun taivaalta kerralla, kunhan vaan kestää jatkuvia kurjia oloja nyt.
Lopuksi narsisti sitten kaikkoaa...muille jää tyhjät lupaukset.
Oma narsistivanhempani oli sellainen että lupasi, lupasi, lupasi mutta aikaa vain kului eikä mikään toteutunut ja lopulta käsitti että tämä vanhempi vain huijaa. Narsisti piti meitä kurjuudessa mutta lupasi aina parempaa, siis suurta muutosta ja kerralla. Ei käynyt.
Oikeasti lapsi on tyytyväinen jos vähänkin saa ja huomaa että asiat menevät paremmin . Kaiken hyvän ja paremman kehityksen perheessä pitäisi tulla pikkuhiljaa siten että lapsi tyytyisi siihen. Lapsi vaistoaa että jotakin hyvää tapahtuu. Näin on normaaleissa perheissä. Narsistivanhemman perheessä kaikki on pysähtynyttä. Mitään hyvää ei tapahdu, ei sitten vähääkään. Narsistivanhemman perheissä lapsi ei saa lainkaan mitään mutta narsisti lupaa aina kuitenkin suurta kerralla tapahtuvaa muutosta joka kerralla sitten mullistaa kaiken. Se on narsistin huijaus, joka on periaatteeltaan samanlainen kuin mikä tahansa muukin huijaus. Näin lapsi sietää kurjimmista kurjimpiakin oloja koska uskoo vanhempaansa.
Samoin varmaan käy narsistin puolisolle avioliitossa, narsisti lupaa hänellekin sitten kuun taivaalta kerralla, kunhan vaan kestää jatkuvia kurjia oloja nyt.
Lopuksi narsisti sitten kaikkoaa...muille jää tyhjät lupaukset.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Kyllä tuohon tapaan minunkin mielestäni narsistivanhempi tekee.
Jospa kasvaisi aikuiseksi. Jos ajattelisi että omat huonot piirteet on vanhempien piirteitä, mutta hyvät omia!
Itse pidän parhaana saavutuksena, että olen päässyt muuttamaan niistä kauas, ettei vanhemmat tule aivan joka päivä vastaan.
Vanhempiahan emme valitse.
Mutta kumppanin valintaan voi ehkä itse vähän vaikuttaa. Vai voiko?
Olen aina ollut sen kanssa joka on ollut mun kanssa. Ikäänkuin kiitollisena siitä että kukaan suostuu mun kanssa olemaan kun olen niin ruma ja huono. ( minulle on oikeasti sanottu noin ja itsekin sen niin koin).
Eli niin räsynukke kun olla voi.
Aika pimeetä, kun on ollu malli vaan siitä passiivisesta olemassaolosta, eli mikään mitä juuri minä teen ei merkitse mitään kun vanhempi, myöhemmin kumppani on päättäny kaikesta. Outoa, eikö?
Itseasiassa minä on ollut ollut muutenkin lähes ainoastaan ihmissuhteissa joihin olen päätynyt painostuksen alaisena. Sitten onnekseni päästyäni niistä, kehtaavat vielä valejuoruta, että olisin muka mustasukkainen heistä tms. kun en ole edes alunperin halunnu semmoseen, vaan olen itse halunnut aina jotain ihan muuta ja ne valehtelijat ovat estäneet minua menemästä haluamaani suuntaan, kun kaikki aika on mennyt heidän valesotkujensa (johon minut on sotkettu mukaan vasten tahtoani) selvittämiseen ja se on totuus.
Narsistivanhemman koti on kuin nukkekotileikki, koti on nukkekoti ja perheenjäsenet ovat siinä nukkeja, joita narsisti liikuttaa miten haluaa. Narsisti keksii mitä toinen aina sanoo toiselle. Kaikki mitä nukkekotileikissä tapahtuu, tulee narsistin päästä, se on ennaltamäärättyä, nukeilla ei saa olla omaa tahtoa, vaan niiden on tehtävä juuri kuten narsisti sanoo. Jos leikki ei toimi, narsisti suuttuu. Siksi narsistin perheessä tapahtuu, nuket meinaavat tehdä mitä niitä itseään huvittaa, eikä sitä mitä narsisti haluaa, syntyy riitoja, ja narsisti yrittää paiskoa nukkeja että ne tottelisivat häntä, koska muuten koko hänen luomansa leikin juoni menee mönkään.
Noinhan se menee.
Ja tuo minunkin psykopaatti on suunnitellut nukeilleen aina vain pahempaa.
Niin ja sitten hän sanoo, ettei sille voi mitään, että asiat menevät niin. Kun se syy sille miksi ei oikein voi on siinä, että hän itse sanoo niin sen sijaan että tekisi jotain muuta. Parhaimmillaan toinen hokee: "Mitä minä voisin tehdä ?"
Siihen voi vastata vaikka tuhat kertaa, mutta hän reagoi niin ettei kuule mitään ja toistaa kysymystä tai lyö luurin korvaan kesken vastauksen niin, ettei hän kuule sitä ja joskus taas toistaa kysymyksen ja tekee vuosikymmeniä noin. Tuota vaan.
Totta. Sitten kun nukke alkaa kapinoimaan ja ilmaisemaan omaa AITOA itseä niin narsisti suuttuu. Ovat kuin pikkulapsia jotka ihmettelevät miksi tämä "lelu" ei nyt toimi. Tämä kapinoija joka arvostaa omaa aito itseä ja ylipäänsä aitoutta saa yleensä syntipukin leiman suvussa joka kantaa kaikkien suvunjäsenten traumat ja huonot puolet.
Aikoinaan kun kerroin vanhemmalleni, että minulla on sellainen olo kuin olisin jokin kauko-ohjattu, niin hän vastasi normaalisti: Tiedän, tiedän.
Tuota ne kaikki hakee läpi yhteiskunnan: mitä sille sitten voi tehdä? Ja levittävät avustamana käsiään samalla kun potkivat maton alle uhrien kokemuksia ja syy-yhteyksiä. Joku arvokas tekijä saattaa niistä loukkaantua.
Olen huomannut joo.
Lisään. Paljon on kaikkia tahoja mihin voi ottaa yhteyttä, jos tulee vaikka kiusatuksi. Mutta siellä sitten useimmiten opastetaan, ettei kiusaamiselle voi mitään. Joskus jopa voidaan alkaa kiusata lisää. Hullunkurista jotenkin.
Narsistivanhempi lupaa aina että sitten kun....ainoa huono puoli ettei aika "sitten" tule koskaan. Hän saa vain lapsensa tyytyväiseksi sillä hetkellä, tämänkin teho laimenee vuosien mittaan kun narsisti vain lupaa ja lupaa, mutta mikään luvattu ei koskaan toteudu. Lapsikin jopa sen viimein ymmärtää että tässä henkilössä on jotain outoa ja sellaista jotakin, jota voi pitää raukkamaisuutena koska ei sanaansa pidä koskaan.
Ei edes yritä pitää, vaan paikkaa entisen hätävalheen aina uudella hätävalheella. Lasta pystyy pitämään pitkään tuossa otteessa, koska lapsi on synnynnäisesti todella lojaali omaa vanhempaansa kohtaan. Lapsi ei tajua että narsisti sahaa oksaa jolla lapsi seisoo joka kerta lapsen alta.
Minäkin joskus uskoin äitiäni kun hänelle oli olevinaan aina niin vaikeaa, nyt tajuan että onhan se varmaan vaikeaa elää isäni kanssa koska isän aina piti olla valehtelun, epäluulon, halveksunnan ja mitätöinnin kohteena. Äiti nosti oman siskonsa perheen jalustalle ja palvoi heitä sen sijaan kuin olisi pitänyt omaa perheen kanssa toimia. Vielä vähät, äiti sai riitoja aikaan kotona ja jätti aina asiat selvittämättä ja kaikkosi siskonsa luo varmaankin haukkumaan isääni.
Itsellänikin kun tuli riitaa äitini kanssa hänen tapansa on lähteä vaan pois, eikä selvittää asiaa, koskaan ei yksikään erimielisyysriita, jotka hän aina sai aikaan, selvinnyt. Siten hän tavallaan oli voittaja ja piti itseään kuin hän olisi ollut oikeassa, koska jokaisessa riidassa olisi loppujenlopuksi syypääksi osoittautunut äitini. Hän vältti syyllisyyden, koska asioita ei selvitetty, joka aina johti uuteen riitaan samoista asioista myöhemmin. Hänen ei siten tarvinnut tunnustaa itselleen koskaan olevansa väärässä.
Mutta on hyvääkin jos on huonoa, äiti ei nykyisin merkitse enää mitään, siis tuntuu sille ettei minulla edes ole ollut äitiä. Tavallaan olen jo haudannut ja poistanut hänet mielestäni, enkä välitä hänestä enää millään tavalla. Tietysti hän on kuitenkin mielessä näiden pahojen kokemusten kautta.
Äitini puhelinnumeronkin olen poistanut puhelimesta, elän aivan kuin häntä ei olisi enää olemassa. Tiedän että tuollainen voi tuntua joistakin pahalta mutta narsistivanhemman kohdalla täytyy tehdä noin. Oloni on parempi kuin olisin äitini kanssa kontaktissa, mutta kuitenkin olen kuin orpona olisin. Ja jos joku kysyy mitä äidillesi kuuluu täytyy vastata "en tiedä, enpä ole nähnyt häntä aikoihin" Ihmisellä täytyisi olla äiti, mutta jos äiti on sairas henkisesti, eikä hänen kanssaan voi toimia, on parempi että elää kuten häntä ei olisikaan olemassa. Siten välttyy pahemmalta pahalta ja suojelee itseään.
Näin taitaa olla täälläkin,
Ymmärrän kirjoituksesi täysin ja olen todella pahoillani puolestasi! Ihana kuulla, että sinusta on kasvanut noin vahva ajattelija. Vanhempiaan, kun ei voi valita, se on fakta, jolle ei voi mitään. Totuuden myöntäminen ja näkeminen on vahvuutta. Pidä itsestäsi huolta! Äitisikin tosiaan on vain ihminen. Ihmisillä on sairauksia. Fyysisiä, henkisiä tai molempia. Ymmärrän tuonkin, ettet halua pitää äitiisi yhteyttä. Narsistin ajatusmaailma on pelköstään hyväksikäyttävä. Hän ei ymmärrä olevansa sairas. Häneltä ei voi odottaa samanlaista vastuuntuntoa, kuinnterveeltä. Yksinkertaisesti keslustelu on mahdotonta...Voimia sinulle!
Narsistivanhemman antamiin suullisiin- ja kirjallisiinsopimuksiin ei kannata luottaa lainkaan. Hän antaa katteettomia lupauksia lapsilleen, saavuttaakseen ainoastaan taloudellistahyötyä itselleen.
Ja vaikka lupauksella olisi ulkopuoleinen todistaja, se ei muuta narsistivanhemman toimintamallia mitenkään. *Huijausyritykset* ja taloudellisenhyödyn tavoittelu vain jatkuu.
Ja tyhkä lompakko
Yhdyn aloittajan kirjoitukseen. Vaikka narsistilla olisi rahaa, hän ei näe tarpeeliseksi esim. Ostaa lapsilleen normaaleja asioita, jos ei itse hyödy niistä. Lupauksia kyllä antaa ja lapsi pettyy kerta toisensa jälkeen.
Äitinä koin tuon hirveän raskaaksi. Katsoa sivusta sitä peliä, mitä lapsen itsetunnolla isä pelasi. Hän käytöksellään vieatitti koko ajan lapselleen, ettet ole tarpeeksi hyvä, et kelpaa minulle.. Kävimme lapsen kansaa monet monet keskustelut isän käytöksen vuoksi. Hankalinta oli, etten voinut asettua isää vastaan, vaikka hän teki väärin. Yritin tasapainoilla keskitiellä. Sydämeni oli ihan rikki lapsen vuoksi. Onneksi hänestä kasvoi hymyilevä empaattinen nuori mies, joka osaa pussata ja halata :)
Kun lapsi tarvitsi pyörän ( koulumatka 2 km) , isä siirsi ja siirsi ostosta, eikä luvannut minunkaan ostaa. Vetosi rahan vähyyteen. Käytetty pyöräkin oli liian kallis. samaan aikaan isä itse oli melkein koko ajan poissa. Teki pitkiä työpäiviä ja harrasti kalliisti. Viikonlopun kalareissuja Lappiin. Osti itselleen uusia välineitä, vaatteita, tavaroita. kävi ulkona yksin syömässä yms. Osti uuden auton, jota varjeli, eikä antanut minun käyttää sitä rikkoontumisen pelossa. Lapselle sanoi lopulta, ettei tämä tarvitse pyörää, koska lapsi lähtee pian huonoille teille, eikä ole kotona siivoamassa. Pihan piti olla aina siisti ja koti myös, ettei antaisi ulospäin huonoa kuvaa. Isä oli paljon poissa ja odotti, että minä ja lapsi pitäisimme paikat kunnossa. Muutoin tuli hirveää huutoa, että hän lähtee tästä sikalasta, kun te ootte sikoja..
Lopulta hermostuin ja ostin itse pyörän pojalle isän kielloista huolimatta. Huutohan siitä tuli. Poika ei olisi kuulemma ansainnut pyörää. En ymmärrä. Pärjäsi koulussa hyvin, oli tunnollinen, teki kotitöitä...Tuo oli vain yksi esimerkki, mutta kuvaa sitä isän tapaa toimia. Väkisinkin tuli tunne, että liittouduin pojan kanssa, sillä keslustelimme hyvin paljon, myös isän käytöksestä. yritin sanoa aina pojalle, että isä rakastaa tätä, mutta hänellä ei ole keinoja osoittaa tätä. Kerroin myös, ettei isän käytös johdu lapsesta. Olen pahoillani siitä, että isästä tuli väkisinkin huono esimerkki. Koin kauan tuosta syyllisyyttä.
Tänään kuitenkin olen onnellinen lapsen puolesta, koska pörjää hyvin. Hän ei halua pitää isäänsä enempää yhteyttä, kuin on pakko. Kertoo, että tulee huono olo, jos on yhteydessä isäänsä enemmälti.Siitä olen erityisen kiitollinen, että hän osaa näyttää tunteensa. Tulee ja halaa, katsoo silmiin ja osaa keskustella syvällisemmistäkin asioista. Mutta sen olen huomannut, ettei sidä vääryyttä.
Hänelle muotoutui vahva oikeellisuudentaju kaikesta kokemastaan.
Joo mielenkiintoista. Minä olen narsistien aikuinen lapsi ja oikeudenmukaisuus on minulle aina ollut tärkein asia maailmassa. Että narsistit "kasvattavat" tällaisiakin, ei vain lisää narsisteja. En ole sillä kannalla, että narsistit eivät saisi hankkia lapsia. Saattaakin syntyä oikeudenmukaisuudesta erityisen kiinnostuneita ihmisiä.
Minulta narsisti on huiputtanut rahaa sillä verukkeella, että hänen lapsensa,jota väittää elättävänsä tarvitsee. Lainojen takaisin maksu on ollut tosi nihkeätä ja aina viivästynyt. Alkuun minuun teki hyvän vaikutuksen juurikin tuo perheestä vapaaehtoisesti huolehtiminen. Mies tulee toisesta kulttuurista ja täällähän useimmat miehet maksavat elatusmaksuja vain koska on pakko. Tavallaan tietenkin syy tänne tuloon on juuri tuo rahan lähettäminen ja eiköhän se väki siellä lähetä tänne juuri nuo kaikkein kusipäisimmät, joiden tiedetään varmasti selviytyvän tilanteessa kuin tilanteessa. Sitä se köyhyys teettää. Mies on selviytynyt sellaisissa olosuhteissa joista itse en ikinä olisi pystynyt ja pärjää ilman kenenkään apua,mutta se ei mielestäni oikeuta häntä pitämään minua lelunaan ja kiusaamaan. En ole syyllinen mihinkään, paitsi siinä mielessä, että olen alkanut tähän suhteeseen ja antanut sen jatkua. Niin siis pohdintana vain narsisti hyötykäytössä kulttuurissa missä raha on tärkeintä.
"Mutta sen olen huomannut, ettei sidä vääryyttä.
Hänelle muotoutui vahva oikeellisuudentaju kaikesta kokemastaan."
Tämän minäkin allekirjoitan narsistin lapsena. Ja valehtelu on se toinen asia, mikä saa niskavillat nousemaan pystyyn. Koska, narsistivanhempani valehtelee enemmän, kuin puhuu totta.
Ja tosi pahalta tuntuu se, kun hänen *hovinsa* kuorona puolustaa narsistia viimeiseen *hamaan saakka*, eikä näe, tai halua nähdä totuutta.
Minusta usein ei tykätä, kun jankkaan aina totuus-aiheesta, mutta aihe vaikuttaa olevan monellekin narsistin uhrille merkityksellinen.
Itse kiinnostuin aiheesta kovasti jo ala-asteikäisestä lapsesta asti ja pohdin sitä paljon, että kuinka totuus saadaan selville. Leikin sellaisia keksimiäni leikkejäkin, joissa totuus selvitetään.
Totuus on monelle arka aihe. Siitä ei haluta kuulla mitään, sillä usein on helpompi uskoa valheita.
Totuus on tarua ihmeellisempi.
Noin on.
Ja moni asia ei ole niin miltä näyttää, ellei nyt ole erityistä näkökykyä nähdä heti ensisilmäyksellä asioiden läpi.
Usein totuuden torvet ja valehtelijoiden vihaavat pettävät itseään ja sitä kautta muita lahjakkaasti. Itse en ymmärrä miksi minun pitäisi rehellisesti paljastetaan itseäni ja asioistani tutuille saatikka tuntemattomille. Minulla kun on erittäin skeptiseksi tehneitä kokemuksia ihmisten ymmärryksen tasosta. Mutta nuo itsensä pettävät tosiaan tekee totuuden hakemisen mutkikkaaksi... Osa on suorastaan käveleviä onnettomuuksia ympäristölleen.
No toki on minullakin erittäin skeptisiä kokemuksia.
Anonyymissa kirjoittelussa ei ainakaan minulla ole mitään paljastamisen tarkoituksia. Ainakaan toistaiseksi en kenellekään ole kertonut minulle vaikeimpia asioita (sen jälkeen kun opin miten raukkamaisia asenteita maailmassa voi olla), enkä tiedä tulenko kertomaankaan.
En minäkään ole koskaan ketään paljastanut, enkä tule paljastamaankaan, sen vuoksi täällä anonyymisti kirjoitan.
Minun narsisti-isäni aina komenteli, mistä saan tykätä ja mistä en, kenen kaveri saan olla ja kenen en (kaverit valikoituivat sillä perusteella, keiden vanhemmat olivat mitenkin merkityksellisiä hänelle, tai sitten sillä tavalla, minkälaisten vanhempien lapsi vaikutti hienolta minun kaverinani), mikä on lempiruokani ja niin edelleen. Kun oli isän vuoro katsoa perääni, hän käski "tehdä jotain" ja meni itse tekemään omia juttujaan. Jos häntä "häiritsi", hän suuttui ja heitteli tavaroita päälle.
Kun olen ollut eri mieltä hänen kanssaan, hän on usein uhkaillut itsemurhalla.
Nyt kun olen aikuinen, hän yrittää edelleen kertoa minulle, miten saan olla ja elää. Kun en enää suostu tottelemaan senkään vertaa kuin nuorempana, hän edelleen uhkailee itsemurhalla. Siitä on teho hälvennyt, joten hän on vaihtanut uhkaustaan ja alkanut puhua suureellisista veloista, joita saan niskaani, ellen ole "kunnolla" eli palvele häntä kuten hän tahtoo. Hän myös alkanut hokea jokaiseen väliin, kuinka "mitättömiä, turhia ja typeriä" kaikki minun asiani ovat.
Välillä osaa sitten olla asiallisesti. Tosin tiedän sen aina liittyvän siihen, että hän on silloin jotain vailla, johon minä pystyn vaikuttamaan.
Katteettomia lupauksia oli lapsuus täynnä, samoin sitä räyhäämistä ja haukkumista, jos lapsi (eli minä) tarvitsi vanhemman eli isän apua tai seuraa. Pahimmat pettymykset kuitenkin tulleet aikuisena, luultavasti sen takia, että nyt vain ymmärrän ne paremmin ja puhutaan isommista asioista.
Eniten ärsyttää, että isä saa edelleen minut uskomaan ajoitain, että olen hirveä, ilkeä ihminen. Hokee minun aina olevan järkyttävän itsekäs, kun en laita hänen etujaan kaiken edelle. Joskus uskon tähän väittämään itsekin.
Narsistin lapsihan se siinä kirjoitti tapahtumia elämästään. Ja totta, että tämä käytös loukkaa lasta enemmän aikuisena, kun sen kieroutuneen elämän näkee aikuisensilmin.
Omakohtaisesti en ole voinut kirjoitella, kun pieniä *pintaraapaisuja* omasta elämästä. Joskus ihmettelenkin sitä, että miksi kummassa tavallaan *suojelen* moista hirviötä ja salailen hänen törkeitä tekoja? Häpeänkö takia? Mutta eihän hänkään häpeä yhtään sitä, miten hän valehtelee selkäni takana kaikenlaista ja mustamaalaa mainettani. Olen vain *hyötymisväline* narsistivanhemmalle, joka kantaa tavallaan narsistivanhemman *rikoksista* sen rangaistuksen, narsistin hovin silmissä.
Narsistivanhemman ilkeys on sanoinkuvaamaton. Se perustuu suurelta osin erilaisiin *rinnastuksiin*. Esimerkiksi, vanhempi kehuu, kuinka hän on muistanut ystävänsä* syntymäpäivän, todella suureellisin lahjoin. Ja tämän hän kertoo lapselleen juuri lapsensa syntymäpäivänä. Muttaa jättää tarkoituksella onnittelematta. Siis *mitätöi* oman lapsensa syntymäpäivän. Näin lapselle kerrotaan teoin se *arvojärjestys* siinä narsistin hierargiassa.
Yleensä kehutaan jotain tekoa, jonka kautta voidaan rinnastain se mitätöinti aina tehdä. Ja tätä se on koko elämä. Vaikka ei nähtäisi, kun kerran vuodessa. Niin aina löytyy se *mielenpahoittaja*.
Äitini sanoi aina että lapsella on kaikki hyvin, siten hän "unohti" lapsen ja pystyi keskittymään vain omiin hänen itsetuntoaan jatkaviin ystäviinsä. Lapsella oli kaikki hyvin koska lapsi oli hänen lapsensa. Kaikki oli aina hyvin, koska huono asiat, epäkohdat ja puutteet hän käänsi kuin ne olisivat olleet hyviä asioita. Narsistiäidiltäni puuttui täysin kyky arvioida asioita realistisesti, hän loi kuvitusmaailman jossa kaikki aina on ok.
Siksi hänen ei tarvitse koskaan lapsesta välittää vaan hän voi keksittyä "nuolemaan" vain itselleen arvokkaita henkilöitä. Narsistin omalle lapselle näköjään riittää elämässä se että hän on ollut lapsen äitinä, se antaa lapsen elämään kaiken ja yltäkylläisesti. Siksi hän kuin sivuuttaa lapsen ja ajattelee: "eihän se tarvitse mitään, minähän olen antanut hänelle kaiken eikä lapsi tarvitse mitään elämässään, koska minä olen hänelle kaikki".
Tosiasiassa narsisti jättää kaiken tekemättä ja kasaa vain esteitä lapsen elämän polulle, lapsen elämä on kuin peli, jossa täytyy selvitä eteenpäin yrittämällä ratkaista pahan narsistin tekemiä esteitä ja ongelmia. Aina uusi ongelma odottaa, jos entisen olet ratkaissut. Kaikki se aika, jonka normaaliperheen lapsi käyttää oman elämänsä rakentamiseksi, narsistin lapsi käyttää vain vanhemman luomien ongelmien ratkaisemiseksi. Oma elämä ei pääse alkamaan lainkaan. Aina vain taistele ja selviä ja vastassa on jo uusi ongelma.
Juuri noin minustakin.
Hei! Olen suurella mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua, koska minulla on narsisti miehen kanssa pieni lapsi. Aioin ensin tehdä oman aloituksen ihan vain neuvoja kysyäkseni siitä mitä minun pitäisi erityisesti jatkossa varoa. Itse olen jo varoittanut isää juuri noista katteetomista lupauksista, mutta tapauksen tieten epäilen asian perille menemistä tai mistään välittämistä. Olen siis yh, emmekä onneksi asu yhdessä, se tosin joskus aikoinaan oli suunnitelmissa. Hän on käynyt luonamme suhteellisen säännöllisesti, tietenkin vain silloin kun se sattuu hänelle sopimaan tai on muitakin samalla hoidettavia asioita. Silloin hän ei oikein ole huomioinut lasta eikä oikein koskaan tunnu olevan hänestä aidosti kiinnostunut. Ärsytti joskus kun piti sylissäkin kuin jotain ötökkää. Lapsi on kuitenkin jotenkin kummasti silti kiintynyt ja tuntuu tunnistavan ja pitävän isästään, vaikka eivät oikeastaan ollenkaan ole viettäneet aikaa yhdessä. Pelkään mitä tuleman pitää jatkossa. Esim. manipulointia. Valitsin kuitenkin tämän vaihtoehdon enkä täydellistä isättömyyttä, mitä kyllä myös harkitsin.
Lue asiasta kirjoitettua kirjallisuutta. Liisa Kelttikangas-Järvinen käsittelee asiaa hyvin ihmisläheisesti. Hänen kirjoittama: Sosiaaliset taidot ja sosiaalisuus, käsittelee narsismin kaikkia muotoja. Kirja on ilmestynyt 2010 ja se on palkittu Lauri Jäntti palkinolla, tietokirjat osiossa, samana vuonna.
Ja muista, lapsi on aina lojaali omille vanhemmilleen, epätäydellisyyksistä huolimatta, koska hänellä ei ole vielä vertailukohdetta muun laisesta elämästä.
Lue myös kirjoitus aloitussivulta: > Narsisti ei pidä ymmärtää<
Selostin narsistivanhemmilleni nelisenkymmentävuotta koskien katteettomia puheita ym. Lopulta toinen totesi minun puhuneen 40 vuotta turhaan ja toinen ihmetteli, että mitä väliä sillä on, vaikka hän uskoisi vasta liian myöhään.
PS.
Toisaalta on kyllä yllättävän yleistä tässä maailmassa, että puhutaan katteettomia, joten arvelen narsistivanhempieni itsekin joutuneen sellaisen kohteeksi, ja sieltäkin se voi juontaa osa noita katteettomuuksia.
Ps.
Mutta ero on siinä, että he vain naureskelevat, että sellainen maailma on.
Itseäni ei huvita alkaa katteettomia puhumaan vaikka olisikin.
No, tää nyt on taas täysin järjetön puolustus narsistivanhempien epäkurantille käytökselle. Hei, he ovat AIKUISIA, jotka on saatava ymmärtämään se tosiasia, että kiusaaminen ei ole sallittua lainkaan, vaikka kuinka olisi lapsena annettu heille katteettomialupauksia PISTE
Mutta kun moni muukaan kuin narsistit ei ymmärrä, että kiusaaminen ei ole sallittua lainkaan. Olen sama mieltä, että ei ole sallittua, mutta vähän siellä sun täällä sitä kaiken aikaa tapahtuu ja jotkut jopa sanovat sen olevan ajan henki ikäänkuin.
Ja kyllä se minusta näkyy siinäkin, että kiusaamisen uhrista niin usein tehdään se jotenkin muka viallinen henkilö, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään kuin vain ollut ja joku alkanut kiusaamaan.
Tässä maailmassa on niin paljon katteetonta narsistien lisäksi, tai voihan olla että sen muunkin takana on tavallaan narsistit.
Olen alkanut tiedostamaan yhtä selkeämmin kuinka elämmekään kaikkialta aisteihimme pursuavan manipulaation keskellä, narsistitkin.
Ei se oikeuta kiusaamiseen, mutta kyllä narsistienkin pää on manipuloitu, eivät ehkä ite huomaa niinkuin manipuloitu harvoin huomaa.
Katteettomat lupaukset, ihan pienet valkoiset valheet eivät tuota pettymystä. Asian täytyy merkitä lapsellekin paljon ja lapsen täytyy kärsiä siitä asiasta ja asiaan luvataan kuin helpotusta, mutta sitä ei vain kuulu eikä näy, ei koskaan. Lapsi sietää paljon mutta jossakin vaiheessa, viimeistään aikuisena lapsi päättää mikä vanhempi oikeasti on. Hän tekee sen ratkaisun, millaiset hänen vanhempansa ovat. Silloin vanhempi punnitaan. Se on pitkäaikainen prosessi, ei siis samanlainen pikatuomio kuin itsellään narsistilla, joka päättää mikä olet jo oikeastaan ennenkuin tapaa sinut.
Näin nimenomaan on käynyt, mutta mä en ole antanut itselleni oikeutta olla uhri. Olen tässä korviani myöten aika tietoisesti. Mies on niin surkea näyttelijä, ettei koskaan uponnut ainakaan minuun. Tosi läpinäkyvä. Itselläni ei ole narsistivanhempia, mutta nykypäivänä minua kai pidettäisiin täysin heitteille jätettynä. Yksinäinen lapsi, myöhemmin läheisriippuvainen, sittemmin tervehdyin hieman ja aloin viihtyä parhaiten yksin, ehkä olosuhteiden pakosta, mutta hyvä niin. Narsisti oli apu kuolettavaan tylsyyteen, mikä joskus iskee kun on kauan yksin eikä elämässä koskaan tunnu tapahtuvan mitään muutosta. Tuotti kuitenkin jatkuvaa pettymystä minulle, aikuiselle ja niin kuin ennenkin olen huomannut jatkuvat pettymykset yksi toisensa perään, vaikka pienetkin lisäävät masennusta, aiheuttavat arvottomuutta ja heikentävät itsetuntoa. Eihän sitä myöskään voi tietää mikä kenellekin on merkityksellinen asia ja milloin tulee se viimeinen pettymys, joka sitten on liikaa. Lapsi on kuitenkin aivan ihana ja toivottu, enkä siinä mielessä ole totaaliyksinäinen enää. Tosin salaa kyllä toivoin isän hieman enemmän osallistuvan elämäämme. Eli siis tuli aika paljon perättömiä puheita hänen taholtaan, jotka sisimmässäni kyllä tiesin valheiksi. Tällä hetkellä en voi muuta kuin antaa tulla ja mennä niin kuin tahtoo, jos haluan lapsella isää olevan. Tässä maailmassa on paljon asioita joille minä en voi yhtään mitään.
Älä odota isän puolelta sitten liikoja, niin petyt vähemmän.
Tee omasta ja lapsesi elämästä omanäköinen ja onnellinen. Lähde liikkeelle niillä eväillä, joita sinulla on hallussa. Te parivaljakkona olette hyvä tiimi. Nyt vain tuhlaat aikaa turhaan odottamiseen.
Lapsesi isällä on mahdollisuus vierailla kodissasi ja tavata lasta. Mutta älä jää odottamaan katteettomialupauksia. Tai tee hänestä elämäsi määrääväätekijää, tai kantavaavoimaa, jos hän ei ole siihen valmis/halukas.
Yksinkin voi elää lapsen kanssa hyvää elämää.
Narsistivahempi ihmettelee myöhemmin lapsessaan sitä että miksi lapsi yhtäkkiä muuttui ja alkaa vihata häntä, ennenhän kaikki oli niin hyvin. Onko uhrilla joku mielenterveyshäiriö kun se noin muuttui? Hän ei ymmmärrä että hyvin meneminen tarkoittaa että uhri vain teki narsistin mielen mukaisesti ja omaa itseään vastaan. Se on narsistin "hyvin menee" kommentin takana. Kun muut ovat alistettuja hänen tarpeilleen ja hylänneet omat tarpeensa mahdottomina toteuttaa koska narsisti vaatii kaiken, silloin narsistivanhempi hyräilee.
Kiitos. Olen koko suhteen ajan yrittänyt olla odottamatta mitään ja sitä myös aion jatkaa, mutta täytyy myöntää, että hän on päässyt liian paljon pääni sisällöksi. Saattaa tällä hetkellä olla vähän hämmentynyt, kun en ole pysynyt roolissani, vaan olen ehkä jopa liioitellusti ollut toisenlainen. Ei minulla kyllä ole halua mitään rooleja vetää tässä elämässä ollenkaan. Rasittavaa tuollaisen ihmisen kuoren kanssa on jatkuva varuillaan olo, ikäänkuin antennit pystyssä koko ajan ja kaikkien sovittujen asioiden tuplavarmistaminen jonkun muun kanssa, mikä on myös hankalaa, mutta olen kertonut vaikeuksista yhdelle taholle, joka pystyy ainakin joskus auttamaan. Olen myös todella onnellinen, ettei panostanut minuun paljoakaan aikaisemmassa vaiheessa, kun olin vielä melko hyödytön. Silloin vasta liemessä olisinkin Kirjallisuuteen tutustun kun ehdin, aihe on kiinnostava muutenkin.
Todellakin. Normaalielämästä saa vain haaveilla..
Narsistiäitien lapsilla voisi olla kokoelma toteutumattomia lupauksia. Lapsi menee aina samaan halpaan. Koska hän uskoo äitiinsä. Lopulta se usko alkaa horjua kun aina vastassa on sama virnenaamainen(vai ivahymy?) henkilö joka lupaa taas kaiken muuttuvan, ja kuitenkaan hän ei tee elettäkään asian hyväksi. Jos olisi tarkkaillut silloin alussa vanhempaansa kuin sivullisen silmin, olisi huomannut että vanhempi puhuu vain pehmoisia ei hänellä ole aiettakaan toteuttaa mitään. Mutta lapsi ei niin katso vanhempaansa vaan pitää vanhemman sanaa luotettavimpana asiana maailmassa.
Siksi pettymyskin ja huijatuksi tulemisen tunne on lapsella sitten voimakas kun hän lopulta tajuaa että vanhempi vain huijaa häntä ja saa hänet tekemään jotakin etukäteen jo kuin vastineeksi toteutumattomalle asialle. Narsisti saa aina lapseltaan etukäteismaksun tyhjästä teosta. Narsisti luulee pystyvänsä huijaamaan lastaan loputtomiin mutta ei ymmärrä että hänen lapsensa on jonakin päivänä aikuinen ja ajattelee ja katselee vanhempaansa aikuisen silmin. Silloin yleensä se tajuaa vasta millainen satutätisetä vanhempi oli.
Olen tässä miettinyt tätä palstaa hetken seuranneena, miten mahtaisi narsistivanhemman lapsi suhtautua jos vanhemman kuolema ilmoitettaisiin sanoilla; on muuttunut enkeliksi. Näin minulle ilmaistiin läheisen kuolema. Arvelisitko menneen toiseen osoitteeseen vai viimein tapahtuneen ihmeen?
Sellaista ihmettä ei kyllä tapahdu...
Kyllä toivon, että kauhea vanhempani tuonpuoleisessa pelastuisi, mutta mielestäni kukaan ei sitä tiedä kuka pelastuu...