Hei!
Minulle ja ystävilleni on jäänyt hiukan epäselväksi RKP;n kanta niinkutsuttuun
pakkoruotsiin.
Asia lienee kohtalaisen arka keskuudessanne, päätellen siitä että asiasta ei ole aloitettu avointa keskustelua. Asia on kuitenkin hyvin tärkeä ja koskee satoja tuhansia suomalaisia lapsia ja nuoria koululaisia sekä välillisesti heidän vanhempiaan. Vaalit lähestyy päivä päivältä ja onhan asia menossa kai eduskunnan harkittavaksikin.
Jo edellämainituista syistä käsin voi todeta asian kiinnostavan monia äänestäjiä. Kysymykseen tulisi olla saatavilla helppo, jäsennelty ja ennenkaikkea perusteltu vastaus.
Jäänen palstalle odottamaan vastaustanne ja mahdollista perustelua kannallenne. Kiitos jo etukäteen,
Yst. Dahlem
ps. Koska osa eilisistä viesteistäni oli kadonnut, ajattelin toistaa kysymykseni uudelleen varmuuden vuoksi. Pahoittelen mikäli tämä loukkaa joitakuita kielivähemmistöön kuuluvia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisko parempi kysyä ruottiksi, kun näin saavat sinut pakotettua kielelleen.
Rkp
R=ruotsi
k=kaikille
p=pakollinen
Mielestäni sinun kannattaa kysyä asiaa Rkp:n puoluetoimistolta ?
Meinaatko TODELLA, että RKP:n puoluetoimiston nettikomppania ei päivystäisi tätäkin palstaa!!??
RKP korostaa nykyisin olevansa yleispuolue. Ilmeisesti luopuvat vaatimasta pakkoruotsia. Vaativat ruotsille vähemmistökielen statusta.
skitprat
Kuvaa hyvin etuilupuoluetta, että järkevä "provosi" on mahdottomuus!