Hyvä homma. Kunta perustamassa yhtiötä Kivitipun lunastamiseen. Nyt kaikki syksyllä surreet mukaan yhtiöön. Vastaanottokeskustoiminta edesauttoi uusien järjestelyjen mahdollisuutta.
Kunta aktiivinen Kivitipun suhteen
tosiontosi
621410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Ei todellakaan. Kunta pysyköön erossa, kyllä se liitos Kauhavaan tulee ilman kunnan konkurssiakin.
Kyllä, mutta veroprosenttiin parin pros.yksikön korotus odotettavissa. Veronmaksajat maksaa.
Panos/tuotto
Laitetaan kivitippu ja Lappajärven matkailu kuntoon niin voidaan laskea veroprosenttia 3 prosentti yksikköä.
Ilman tuettuja lomia ei valitettavasti tule kuin kuluja , On Lappajärvi 10 vuosien aikana laittanut siihen liikaa rahaa. Olisi pitänyt laittaa ne rahat tuottavaan liiketoimintaan , ei jo alkuaan tiedossa olevaan yhteen tappiolliseen.
Miten kunta onnistuu pyörittämään hotellia kun siihen ei pystynyt ammattilaisetkaan. Hullummaksi vaan menee!
Ähtärin eläinpuisto ja Hotelli Mesikämmen ovat myös kunnallisella omistuspohjalla samoin Särkänniemen huvipuisto on kaupungin omistama. Samoin lienee asia monissa muissakin matkailupaikoissa. Maaseudun hotellit toimivat paljolti kuntien tukemina.
Niin, mitä ammattilaisia tarkoitat? Lomayhtymän hotellivetäjät ei todellakaan ole mitään ammattilaisia. Se on nähty. Runnin kylpylä yms hotellisotkubisnekset puhuu jo puolestaan.
Totuus on se, ettei Kivitipussa ole ikinä ollut ammattilaisia töissä. Meni hyvin niin kauan kun Vihriälän RAY-tuet pumpattiin Tippuun.
Miksi Härmän Kuntokeskus tai Ikaalisten Kylpylä menestyy? Se on vetäjistä kiinni.
Puhut vähän mutta asiaa.
Onneksi kunnanjohtaja on pätevä vetämään hotellia ja samalla voi laskea munankulutuksen paikanpäällä. Onko uusi elinkeinoasiamies vastaanotossa? Nyt gay hotellia tekemään
Särkänniemi on tampereella ja asukkaita 200 000 tuhatta ja paljon palveluita ja muuta. Lappajärvi keskellä peräreikää, asukkaita 3000 ja palveluina siwa ja pankkiautomaatti. Tästäkö lähtee lappajärven suuri nousu kunnan ostaessa hotellin? Tervetuloa urpot tänne Kauhavalle katsomaan miten matkailu vetää! Kuntaliitos pitäisi tehdä heti jottei johto ennätä ostaa kaikkia konkurssiin menneitä yrityksiä kunnalle.
Mitä kunta tekisi vanhalla kiinteistöllä ei mitää kun kylmää varastotilaa vuokraisi
jolle ei käyttäjiä Lappajärvellä
Hieno juttu ja kolmannet sektorit mukana: kyllä tapahtuu kun osaa asiat hoitaa.
jep. verovaroin on tosi kiva leikkiä yrittämistä
Kuntajohtajan mukaan konkursdiin menneen hotellin ostossa ei mitään riskiä. Ei varmaan. Hotelli vaatii miljoonien korjaukset ja silti kuka haluaa viettää lomaansa siellä? Voiko kanalan perustaa yläkertaan niin munat valuu putkia pitkin suoraan asiakkaan mukiin?
niin, ja paskoillekkin on lieteallas valmiina!
Nytkö jo alkaa olla vetelät pöksyissä kun vok lähtee? Kohta on kuntalaisten piikki auki jos kunta ostaa kylpylän vailla minkäänlaista suunnitelmaa, että mitä tehdä sillä.
Kuntapäättäjille pitäisi tällaisissa tapauksissa määrätä kommandiittiyhtiön vastuuvelvollisuus "yrittäjä vastaa yhtiön tekemistä veloista koko omaisuudellaan" ja ostakoon sitten millaisen sijoittajaryhmän kanssa haluaa, mutta ei veronmaksajien piikkiin.
Kukaan ei taida uskoa, että tavanomaista hotelli/ravintola/kylpylä toimintaa voisi mitenkään saada kannattavaksi?
Höpö höpö ja höpö, kyllä lappajärviset itse tämän asian parhaiten hoitaa taitavat, jottei sun enää matuttaa tarvitse, temontikin kovan touhun jälkeen pitää tehdä.
No milläs sitä vokki-toimintaa pyöritettiin, ellei veronmaksajien piikkiin? Paljonko luulet, että vokki-toiminnasta jäi rahaa Lappajärven kassaan? Kyllä ne rahat meni huonojen yrittäjien pussiin. Lyhennettiinkö edes velkoja vaan kaikki rahat meni turhuuksiin. Vetäjästä se on kiinni menestyykö yritys vai ei. Lappajärvi on pieni kunta mutta Kivitippu on varmaankin suomen hienoimmalla paikalla. Asiakkaita riittää jos vain osaa markkinoida ja pitää asiat kunnossa. Ja vielä! Jos noin itket niitten matujen perään niin suomi on ainakin vielä vapaa maa, voit muuttaa heidän mukanaan sinne minne ikinä menevätkin. Mikä ihmeen hinku sinulla on mollata Lappajärveä ja Kivitippua?
Golfkenttää vaan vähän ehostaa, kunnolliset karavaanaripalvelut ja tasokas ravintola ja hyviä artisteja esiintymään sekä riittävät mainokset ja opasteet valtateiden varsille.
Vielä kun keksitään joku miljoonapilkin kaltainen megatapahtuma väkeä keräämään niin sana lähtee kiertämään ja rahaa alkaa virrata kuntaan.
Ja ravintolaan oikea kokki,edllinen ei kyllä osannut ruokaa kokata,
Se luuseri haukkuu joka palstalla kaikkia ja kaikkea. Väittää olevansa yrittäjä, mutta ei sen aika siihen riittäisi koska se notkuu suomi24:lla 24/7 mollaamassa ihmisiä!
Nyt ois sillä tilaisuus näyttää, että kuinka paljon tuosta trollaajasta on yrittäjäksi, että se ostais kivitupun ja laittais hommat pyörimään!!!
Hyvä idea, nuorissa on tulevaisuus voisi ostaa kivitipun ja maksaa matujen ylläpidon, vastikkeeksi se saisi kaikki matujen tekemistä töistä maksetut verot itelleen. Kerrassaan hyvä diili olis!
Taitaa ymmärtää yritystoiminnasta vähemmän kun entinen tj. Kirjoituksissa ei ainakaan ole mitään järkeä.
Minäkin ensin luulin että yhteiseen yritystoimintaan haetaan Lappajärveltä porukkaa, mutta sitä haetaankin kiinteistön omistukseen ja siihenhän ei kannata kenenkään rahojaan pistää likoon eli ei enää kiinnosta. Jos oisi ollut hyvä liikeidea niin asia toinen.
Lappajärvelle kiinteistön omistukseen ei missään nimessä kantsi laittaa euron euroa sillä kiinteistöjä myydään vuosia Lappajärvellä ja hinnat laskee vielä rajusti joka
vuosi.
Minkälainen päättäjä Lappajärven kunnanjohtaja oikein on? Syksyllä 2015 Kivitippu ei kelvannut muuksi kuin matujen majapaikaksi. Nyt taas kun tuli rahastettua itsensä ulos vokkitoiminnasta niin Kivitippu on todella arvokas ja hieno paikka kylpylälle. Kovinkaan moni järkevä yrittäjä ei lähde sijoittamaan rahojaan noin epävakaaseen ja ammattitaidottomien yritelmään.
Juuri näin ei mitään suunnitelmia vaan toimitaan kuin entinen suutari rahasti
palveluista tarpeen mukaan.Nyt on hieno kylpylä ja matkailu on pelastus kun
kaikki ajettu alas ja turistit kiertää Lappajärven kaukaa...........
Ilkan haastattelussa kunnanjohtajalla taitaa olla pahasti ajatus hukassa.
Mitäs te oikeen marajatte? Hieno homma jos Kivitippu saadaan uuteen nousuun.Mahtavin paikka etelä-pohjanmaalla.Olkaa tyytyväisiä kun pääsettä pakolaisista eroon.KYllä minä ainakin uskon,että Tippu tuosta nousee.Kovaa työtä ja markkinointia se vaatii vain.
Lappajärvi nousuun! Onko kunnassa yhtään muuta kuin kunnan omistamia yrityksiä?
Kerroppas yksi kunnan omistama yritys?
Kivitippu olisi järkevää myydä jollekin öljysheikille huvilaksi. Olisi tilaa palvelusväelle ja järvelle mahtuu jonkinlainen huvijahtikin.
Myynti-ilmoitus vain tänne ja muutama miljoona lohkeaa varmasti. http://www.4321property.com/iraq/
Hienoja kohteita miljoonan omistajille :)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001176970.html
Saisivat öljysheikit sählätä keskenään..
Voi harmi mitään öljysheikkiä ei taida pahemmin kiinnostaa joku vanha kahluuallas taitaa käydä niin, että pönkä vaan tulee ovelle syyskuussa sillä Suomesta löytyy
paljon vastaavia kohtaloita
Lappajärven omistama Gay- hotelli
Karvakäsi. Maailman ensimmäinen laatuaan ja kunnanjohto on osoittanut jo suvaitsuvuutensa maahanmuuttajia kohtaan ja seuraavaksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Aamupalaksi tarjotaan vain niitä kunnanjohtajan kovaksi keitettyjä kananmunia, uppomunia, paistettuja munia ja munakokkelia. Tarvittaessa myös löysää aamumunaa jos yö ollut kovan munan yö.
Kunnan omistama turvapaikka vainotuille gay-muslimeille. Varmasti olisi kysyntää.
http://tuonenjoutsen.blogspot.fi/2016/06/se-ei-ole-keltaan-pois-ja-valtio-maksaa.html
http://yle.fi/uutiset/iranilainen_homo_uskoi_paratiisiin_kun_han_haki_turvapaikkaa_suomesta/8956593
Osta se paikka ja maksa miljoonien homojen elanto, katoppa nyt oikeesti muslimi maiden asukasmäärät ja laske siitä mitä veikkaisit, että siellä on homoja!
No suahan ne homot varmaan ärsyttääkin koska ne ei huoli sua niinkuin ei ne muslimi heteromiehetkään.
Kunnan päätehtävä ei ole ostaa eikä vuokrailla kahluualtaita vaan kehitellä ja
tukea uusia innovaatioita Lappajärvellä joista saadaan työpaikkoja sekä verotuloja
Ennustan, että kunta ostaa vanhat kahluualtaat
Joo herneskeisari,tietysti puoltaa että kunnan rahoja sotketaan suuria määriä taas kivitippuun,ja sitten kunta on vaikeuksissa,ei kunnan rahoja enään kivitippuun.
Vuosia tuettu yritystä eri tukimuodoilla, mutta aina kassat tyhjänä joten ei enää yhtään euroa yhteisiä verovaroja
Kuka osaa sanoa paljon kunnan rahaa on palanut vuosien saatossa? Akvaarioon 500000euroa. Nyt loppupaskaan 800000 euroa ja saman verran remonttiin eli tässä jo 2.1 miljoonaa euroa. Lainojen takaamisia ja ilmaista rahaa. Veikkaan 5 miljoonaa. Kallis on ollut hotellibisnes kunnalla ja kalliimmaksi tulossa.
Saat laittaa tuohon remonttiarvioosi yhden nollan perään, jos paikasta tehdään nykyaikainen ja vetovoimainen.
Tuo on joka tapauksessa edullinen lähtöpaketti, jos tuolla koko roska irtoaa paikalliseen omistukseen. Kyllä sinne yrittäjät löytyy kunhan tämä asenneilmapiiri saadaan tulevien muutosten jälkeen muuttumaan.
Kunnantakauksia ja halpa korkosta lainaa sekä avustuksia, mutta bisnestä
ei saada kukoistamaan tuskin nytkään, jos ei ole onnistunut aikaisemminkaan ja
tämän kesän bisnes on jo tasoiteltu
Aikaisemmin Kivitipussa on ollut luuserit yrittäjät joilla ei hajuakaan yritystoiminnasta. Rahat paasattu menemään sitä mukaa kun on vähän tullut ja unohdettu että velkojakin pitäis lyhentää.
Ostetaan pois kun halavalla saa,sanoi herneskeisari
Kuten ohjelmasta tankki täyteen, mutta lopussa sulo vielen taisi olla
lammastilallinen kun konkka vei huoltamo bisneksen
Täällä lampaiden tilalla kanala
Voisko joku tulla kuvaamaan tätä kunnan sekoilua? Loistavaa viihdeohjelmaa tositv-formaatilla!
Lappajärvi Pohjanmaan yritystoiminnan helmi
Musta helmi
Yks paskan hailee mitä tekevät sillä vuosia jo oltu poissa korpikunnasta
Kunta nappaa Kivitipun, pääasia on että näistä loisista päästään eroon
Näin kuule on. Tuollaiset elintasopakolaiset pois suomesta ja äkkiä. Ja suvakit heidän mukanaan.
olen muuttanut aikoja sitten työn perässä muualle Lappajärveltä ja pakko sanoa, että hävettää lukea näitä kirjoituksia!
Kunta on siis ostamassa perustettavan yhtiön osakkaana noin 200000 euron panostuksella, eli noin neljänneksen osuudella kokonaissummasta.
Ensimmäinen järkevä kunnan ostos pitkään aikaan. Aiemmat chalets ym muut kaupat turhia, jollei niitä ollut pakko tehdä hankkeiden edistämiseksi. Muut osakkaiksi tulevat lienevät liiketoiminnoista jo jotain ymmärtäviä tahoja. Tietääkseni kiinnostusta on ollut. Tämän palstan perusteella toivottavasti ovat kunnan ulkopuolelta - lappajärveläiset osaavat vain haukkua, milloin maahanmuuttajia, milloin päättäjiä, milloin irvaillaan gay-jutuilla. En kuulu mihinkään edellä mainittuun, mutta sympatiat kääntyvät heidän puolelleen. Ei ihme, että kunta taantuu, kun asukkaat ovat kuin kuplassa elävä muinaisjäänne. Kannattaisi käydä joskus Kauhavaa kauempana katsomassa maailman menoa!
Kivitipun sijainti on sellainen, että Suomesta ei montaa löydy rahallakaan. Alue on golf-kenttineen upea. Maantieteellinen sijainti ei toki ole optimaallinen, mutta rakennus kuntoon ja yrittäjien ammattitaito kehiin, niin kannattava liiketoiminta on mahdollista. Härmässä on pellon laidalla kannattava kylpylä, miten se ei onnistuisi Pohjanmaan helmen rannalla. Ei moni muukaan paikka kuole tuettujen lomien puutteeseen! Olisipa rahaa, niin....
Et taida ymmärtää taloudesta paljonkaan,arvelen
Kivitippu tulee nousemaan uuteen kukoistukseen parin vuoden kuluessa ja sille eivät täällä olevat trollit voi yhtään mitään--päinvastoin heillä verenpaine tulee nousemaan kun kuulevat mitä on tulossa.
Olishan se hienoa, mutta millä saat sinne asiakkaita, kun niitä ei oo koskaan ennen ollut tarpeeksi? Powerparkki kuivaa paikkaa entisestään ja jopa Keskinen järjestää tilaisuuksia joita porukka odottaa eikä käy muualla kun sinne tulee joku maailaman huippuesiintyjä.
Joskus ennenvanhaan väki kulki vielä kapakoissa vähintään kerran viikos ja paikat oli tupaten täynnä, mutta nyt ei oo missään ketään muita kuin kourallinen kaljanjuojia.
Täälä mettäkyläs ei oo mitään mahrollisuutta saada kapakkaa kannattamaan, ei vaikka se olisi joskus täynnäkin kun väkiä ei mahdu määräänsä enempää ja artisti vie ne vähät tulot kun ihmiset vetää kotona sellaaset pohjat, että ei tartte juoda seitsemän euron kaljaa kun yksi.
Asiaa juuri näin korpikylässä toimitaan joten ravintolaa ei saada paikkakunnan
asukkailla kannattavaksi millään ja matkailijoita ei saada vuosiin paikalle kun
ajettu alas.Eurot pitää repiä kesäkaudella sillä talvella sitä ei tehdä
Miten saadaan nyt taantuma Suomessa nousuun kun ei koskaan ole ollut
taloudellisesti kannattava.
Hyvähän se on jos Kivitippuun saadaan toiminta pyörimään. Päästään taas ravintolaan ryyppäämään.
Ihan varma juttu eikä mitään riskejä veronmaksajille. Uskokaa johtajia