Ketä tuettu haittamaahanmuutto palvelee?

Jokaisen Euroopan maan johtajisto tietää, että kehitysmaiden ongelmien siirtäminen siinä mittakaavassa, mitä juuri nyt tapahtuu, ja millä keinoilla, koituu oman maan ja kansan tappioksi sekä kansan ja päättäjien välisen kuilun syntymiseksi. Sen tietää myös taloustieteiljät, poliitikot, ministerit, viranomaiset sekä tavalliset ihmiset, joilla on kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja tehdä järkiperäisiä päätelmiä, siitäkin huolimatta, että hallitus ja valtamedia yrittää pitää kansan tietomäärän laskelmoituna ja rajattuna. Kuitenkin tuon harson läpi näkyy todellisuutta. Valtamedian suunnanmuutos ja puoluleellisuus sekä laskelmoivuus, yleiset muutokset asenteissa ja mielipiteissä, hallituksen tapa esiintyä julkisesti, kapulakieli, rasismin uudelleenmäärittely sekä haittamaahanmuuttoa vastustavia kohdannut vaino, eriarvoistava toiminta kantasuomalaisten kustannuksella, erilaiset korttipelit kuten rasismi, valkoihoisuus, maltillisuus yms... Omilla aivoilla ajatteleva osaa laskea yhteen nämä kaikki ja nähdä pinnan alle.

Mieti EU:ta. Miksi se toimii omia jäseniä vastaan, eikä olekaan Eurooppaa ja euroopan kansoja tukeva elin? Mistä johtuu, että EU-jäsenmaissa hyvinvointi laskee, tehdään epäinhimillisiä päätöksiä ja ratkaisuja, työttömyys ja köyhyys lisääntyy, maiden luottoluokituksia lasketaan, luonnonrikkauksia siirtyy yksityisomistukseen, maiden rahavarannot, jotka kiertää kansa-liiketoiminta-valtio luupissa, häviää, vienti ja tuonti heikkenee, omavaraisuus heikkenee yms.? Lama? HA! Ja nyt tämä "pakolaisteatteri" päälle, joka on jokaiselle maalle, johon "pakolaisia" tulee, taloudellinen helvetti, hyvinvoinnin tuhoaja, sekä siihen päälle faktisesti maata kohtaavat uskonnollispoliittiset ongelmat. Miksi puhutaan maahanmuuton tärkeydestä, geeneistä, sisäsiittoisuudesta, valkoisen ihmisen syntisyydestä, "aidosta oikeasta islamista" yms. yhdessä islaminuskoisten kanssa? Jos et kykene hahmottamaan tässä kaaoksessa selvää kaavaa, suosittelen syventymään 2. maailmansotaan, sekä sen jälkeisiin tapahtumiin tähän päivään asti. 1 1 on yllättäen edelleen 2.

Eli, ketä nämä epäinhimilliset ratkaisut palvelee, ja miksi valkoihoisen eurooppalaisen kustannuksella?
679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meiltä,valkoihoisilta tehdään orjia eri menitelmilla: tyhmillä koulunopiskelulla,sekojtäellä rotuja( jos sekoittaa valko ja tummaihoisia-tuloson tyhmempi kanssa), antamalla lupaa homlle aviotua ,vielä halutaan että me palvelemme mustia ja meillä ei ole aikaa ja rahaa kasvattaa omia lapsia kuin mustia lisääntyy ja loisii meidän rahalla. Se tarkoittaa että tyhmät mustat ihmiset lisääntyy ja helpoo vallattaa tyhmää kansaa. Ja vielä jos me aloitetaan vastustaa-meitä tapetaan,ei muuta. Ylhällä halutaan meidän(älykäs rodun )tuhoaminen.koska helppo vallata tyhmillä mustaihmisilla. Minä en ole rasisti. Moniensatavuotisten tutkimusten mukaan tummaihoisilla äly on alhempi kuin valkoihoisilla. Mutta eliitti unohtuu,että jos ei ole älyä ,on vihaa ja lihasvoimaa. Mailmassa pitäisi tuhoaa 3 osaa 4 ihmismäärästä,että voi elittille asua ongelmättä.

Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

Äänestä

Noh, EUhan on nimenomaan tehty Euroopan tuhomiseksi ja alistamaan USAn ja sitten uuden maailmanjärjestyksen NWO:n tyrannisoitavaksi. Juutalaisen Kalergin juoni, josta jo Merkel sai Kalergi-palkinnon. katso: Pelastasuomi.fi.

Äänestä

Erittäin hyvnperusteltu aloitusteksti!

Äänestä

Tässä tapahtuu se sama mikä tapahtui ensin eu:n sisällä. Köyhiltä alueilta siirtyi ensin rikollinen aines rikkaimmille alueille.

Nyt se sama toistuu globaalissa mielessä.

Köyhiä on niin paljon enemmän ja koska niitä tulee niin paljon, tällaisella paineella, täysin valmistautumattomaan rakenteeseen, RIKKAAT köyhtyy ja suomen kaltaiset keskitulon maat tuhoutuvat.

Suomi ei ole koskaan ollut rikas. Suomen hyvinvointi perustui tasaiseen veronkeruuuseen ja hyvinvointipalveluiden olemassaoloon-
jotka on purettu ja niistä on aiheutunut vielä suuremmat kustannukset.

Kaikki ennaltaehkäisevä tuki on purettu ja apuun tullaan vasta sitten, kun tarvitaan stanan kalliit panostukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ToivoKareinen kirjoitti:

Jokaisen Euroopan maan johtajisto tietää, että kehitysmaiden ongelmien siirtäminen siinä mittakaavassa, mitä juuri nyt tapahtuu, ja millä keinoilla, koituu oman maan ja kansan tappioksi sekä kansan ja päättäjien välisen kuilun syntymiseksi. Sen tietää myös taloustieteiljät, poliitikot, ministerit, viranomaiset sekä tavalliset ihmiset, joilla on kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja tehdä järkiperäisiä päätelmiä, siitäkin huolimatta, että hallitus ja valtamedia yrittää pitää kansan tietomäärän laskelmoituna ja rajattuna. Kuitenkin tuon harson läpi näkyy todellisuutta. Valtamedian suunnanmuutos ja puoluleellisuus sekä laskelmoivuus, yleiset muutokset asenteissa ja mielipiteissä, hallituksen tapa esiintyä julkisesti, kapulakieli, rasismin uudelleenmäärittely sekä haittamaahanmuuttoa vastustavia kohdannut vaino, eriarvoistava toiminta kantasuomalaisten kustannuksella, erilaiset korttipelit kuten rasismi, valkoihoisuus, maltillisuus yms... Omilla aivoilla ajatteleva osaa laskea yhteen nämä kaikki ja nähdä pinnan alle.

Mieti EU:ta. Miksi se toimii omia jäseniä vastaan, eikä olekaan Eurooppaa ja euroopan kansoja tukeva elin? Mistä johtuu, että EU-jäsenmaissa hyvinvointi laskee, tehdään epäinhimillisiä päätöksiä ja ratkaisuja, työttömyys ja köyhyys lisääntyy, maiden luottoluokituksia lasketaan, luonnonrikkauksia siirtyy yksityisomistukseen, maiden rahavarannot, jotka kiertää kansa-liiketoiminta-valtio luupissa, häviää, vienti ja tuonti heikkenee, omavaraisuus heikkenee yms.? Lama? HA! Ja nyt tämä "pakolaisteatteri" päälle, joka on jokaiselle maalle, johon "pakolaisia" tulee, taloudellinen helvetti, hyvinvoinnin tuhoaja, sekä siihen päälle faktisesti maata kohtaavat uskonnollispoliittiset ongelmat. Miksi puhutaan maahanmuuton tärkeydestä, geeneistä, sisäsiittoisuudesta, valkoisen ihmisen syntisyydestä, "aidosta oikeasta islamista" yms. yhdessä islaminuskoisten kanssa? Jos et kykene hahmottamaan tässä kaaoksessa selvää kaavaa, suosittelen syventymään 2. maailmansotaan, sekä sen jälkeisiin tapahtumiin tähän päivään asti. 1 1 on yllättäen edelleen 2.

Eli, ketä nämä epäinhimilliset ratkaisut palvelee, ja miksi valkoihoisen eurooppalaisen kustannuksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu