http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_lakimuutoksen_jaloissa_en_ymmarra_miten_oikeusaputoimistot_voisivat_tasta_tyomaarasta_selvita/8955363
Viime vuonna Suomeen saapui yli 32 000 kansainvälistä suojelua hakenutta henkilöä. Maahanmuuttoviraston kielteisistä päätöksistä tehtävien valitusten määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna merkittävästi sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Niinpä myös oikeusavun tarpeen arvioidaan kasvavan huomattavast
– Kansainvälistä suojelua hakevilla on oikeus saada oikeusapua, vaikka heillä ei ole kotipaikkaa Suomessa.
Asianajajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola Turusta näkee ongelmia. Liiton käsityksen mukaan julkisilla oikeusaputoimistoilla ei ole riittäviä resursseja hoitaa kasvavaa juttumäärää.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Maahantulijat ovat rikkaus ja parantavat meidän geenipoolia, joten pitää ehdottomasti estää puolisoiden hakeminen kotimaista. Eihän meistä muuten tule älykkäitä ja sivistyneitä hyvinvoivia kansakuntia, niinkuin ne joista nämä tulijat ovat lähteneet karkuun. Ja ehdoton lupaus on otettava ennen jeespäätöstä, että eivät lisäänny sen suhteellisen pienen muslimipopulaation kanssa, koska siinähän sitten ei fiksuus lisäänny vaan alkaa sukurasitus tuottaa huonosti koulussa pärjäävää väkeä.
Tuota syytähän suuren pakolaisjoukon vastaanottamisesta ovat julistaneet ainakin demarinaiset ja näköjään rouva Merkelkin.
Tämähän oli ihan odotettavissa oleva asia, kuten myös mm. terveydenhoitohenkilöstön ja opettajien riittämätön määrä.
Joka ikinen asia oli tiedossa paitsi aivottomille suvakeille.
Tosiasiassa siis kantaväestö ja turvapaikanhakijat ovat epätasa-arvoisessa asemassa keskenään ja vastakkainasettelu näköjään tulee vain syvenemään.
Muutama päivä sitten samaisissa medioissa kerrottiin että kansalaisilla ei ole varaa hakea oikeutta itselleen suomalaisissa oikeuslaitoksissa - on yksinkertaisesti liian KALLISTA palkansaajalle.
...mutta näköjään ILMAISTA toisille koko lysti. Mikäs siinä on oikeuksiansa perätä loppuun asti.
Olisikohan tässäkin jotain korjattavaa? Vai tämäkinkö on ihan OK kaikille?
Juuri tämän takia ilmaisuus voidaan taata kenelle tahansa tänne papereitta tunkevalla, peritään suomalaisilta niidenkin puolesta.
Nerg on kehunut, miten loistavasti hän syksyllä organisoi suuria massoja maahanmuuttajia vokkeihin. Sen sijaan, että mankuu lisää suuria massoja, voisi nyt keskittyä sitten tähän vanhojen massojen jälkikäsittelyyn ja niiden organisointiin.
Kallista lystiä on.
Nyt tulee sitten varmaan valituskierros perheenyhdistämisistä kun koko sukua ei saatukan sosiaaliturvaan suomeen.......
Joka viikko uusia laskuja surffareista joko 3 miljardia meni rikki?
Vähän on huono tarjonta Suomalaismiehille ottaa ittelle matuvaimo,nehän on lähestulkoon kaikki äijiä enkä viitti tässä nyt enää homoks heittäytyä.
Näiltä "hädänalaisilta" naiset osti vielä seksiä 20e mitähän kävisi jos miehet ostelisi kilvan pakolaisnasilta tussukkaa vois olla marssia ja feminatsia kadulla tarjakin ulvoisi joka paikassa ylen ajankohtaisohjemien rummutuksesta puhumattakaan. Suomessa oli tuo sukupuolijakauma jo vääristynyt ennen partapoikien tulvaa nythän sitä kovalla tahdilla kiihdytetään.