Joko kirkko ei saa verottaa, tai ateisteille osa.
ateisteille kuuluu osa kirkollisverosta
9
110
Vastaukset
Tätä maata verotetaan jo ihan tarpeeksi joten kirkollisvero voitaisiin poistaa kaikilta ja kirkko voisi toimia vapaaehtoisten lahjoitusten varassa.
Tietenkin alussa kirkko olisi kevyessä budjetti epätasapainossa mutta on huomioitava kirkon erittäin huomattava omaisuus minkä se on kerännyt vuosisatojen aikana. Myymällä markkinahintaan osan maa, metsä, kiinteistö tai finanssivarallisuudestaan kirkolla ei ole mitään hätää, pitkään aikaan.
Tavallinen tallaaja, joka maksaa kirkollisveroa satoja ellei tuhansia euroja vuodessa voisi halutessaan maksaa sopivaksi katsoman summan ja käytää loput rahat muuhun elämiseen.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos kirkko alkaa perimään periaatteellista/vapaaehtoista maksua toimituksistaan tai tapahtumistaan.
Eihän hautapaikatkaan ole välttämättä ikuisia vaikka henkilö olisi maksanut kirkollisveroa kehdosta hautaan, koska hautuumaalle haudataan toisten päälle ja hautakivet poistetaan.
Tästä olisi hyvä käydä yhteiskunnallinen keskustelu, varsinkin kun kansalle halutaan ostovoimaa ja tästä sitä osaltaan saataisiin.- että.provotti.taas
Milloin sinäkin idiootti menet oikeisiin töihin? Tai no joo, tuolla aivotoiminnalla on meille kaikille parempi, että sinä et ole missään tiellä..
- joopajootaas
Quo.Vadis kirjoitti:
22 vuotta tuli yrittäjä ja työllistäjänä täyteen. On tässä jotain koitettu huhkia.
Rahan nostaminen tyhmiltä tuollaisesta paskanpuhumisesta ei ole oikeaa työtä. Kevyttä hommaa tuo huulien heiluttaminen on, ei sitä kannata muutenkaan huhkimiseksi kutsua.
- näinseon
Miksi ateistin pitäisi maksaa kirkollisveroja kun meille jumalia ei ole edes olemassa? Maksakaa vain itse kirkollisveronne, ja rakentakaa pienempiä kirkkoja.
- yrto69
että.provotti.taas kirjoitti:
Milloin sinäkin idiootti menet oikeisiin töihin? Tai no joo, tuolla aivotoiminnalla on meille kaikille parempi, että sinä et ole missään tiellä..
Kyllä se sun aivotoiminnan peittoaa mennen tullen. Osuipa taas uskovaisella arkaan paikkaan, kun muistutetaan kirkon etuoikeuksista. Kerätköön jäsenmaksunsa ihan itse, eikä verona.
Mitä tulee kirkon keräämään omaisuuteen, niin ei se ole sitä itse omilla ansioillaan ja teoillaan kerännyt, vaan saanut suurelta osin ihan ilmaiseksi mm. 1860-luvun pitäjä-/kuntauudistuksessa, jolloin kunnat ja seurakunnat erotettiin toisistaan.
Pitäjänkokouksia jossa maita, metsiä ja omiasuuksia jaettiin oli pj:na aina paikallinen kirkkoherra, joka haali parhaat päältä kirkolle, seurakunnalleen.
Samalla sovittiin, että kirkon on tultava vastaisuudessa omillaan toimeen. Onko toteutunut? Ei sinne päinkään. Koko ajan on senkin jälkeen kirkko ollut valtion, (ja kuntienkin ja monen muun) kukkarolla tahmaisine sormineen. - fda
joopajootaas kirjoitti:
Rahan nostaminen tyhmiltä tuollaisesta paskanpuhumisesta ei ole oikeaa työtä. Kevyttä hommaa tuo huulien heiluttaminen on, ei sitä kannata muutenkaan huhkimiseksi kutsua.
Omien viestiesi mitätön sisältö ja pelkkä päänaukominenko pitäisi olla esimerkillistä?
- asasdsadaadasdasdsdasdsa
Kun se kirkkoon kuuluminen ja veron maksaminen on kuitenkin ihan vapaaehtoista, minulle on hiukan epäselvää, miksi sitä rahaa pitäisi jakaa jonnekin muualle kuin sille kerholle, jonka jäsenet sitä ovat maksaneet?
Toki kaikki kerhot voisivat kerätä jäsenmaksunsa itse, mutta ei minua kyllä oikeasti häiritse, vaikka verottaja tarjoaisi kaikille uskonnollisille yhdistyksille mahdollisuuden kerätä ansiosidonnaiset maksut verojen mukana.
Ehkä en vain jaksa olla riittävän kiukkuinen ateisti.Asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Yhtiöt maksavat kirkollisveroa, vaikka yksikään omistajista tai työntekijöistä ei haluaisi olla missään tekemisissä uskonharhaisten kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23833Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1033465Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭793255"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin993078Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa522744IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-622743Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.962551Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.252251Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma212037Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261634