Vanhasen Patti

Joteenkin säälittävää on keskusta ja on aina ollut, keskusta voisi muuttaa puolueensa venäjään ja perustaa oman poliittista temmellyskenttänsä siellä.
Patti Vanhanen ilmoitti että hän aikoo pitää Suomen ja Ruotsin ulos natosta, miten helkkurissa se voi kuvitella että hän voisi vaikuttaa Ruotsin ulko ja turvallisuuspolitikasta joteenkin?
Pressa ehdokkaana se on täysin tonttu Suomen presidenttiksi. Ei hyvä.
Voisiko joku kääntää tälle torvelolle valot päälle!
33261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kun+Vanhanen+ilmoitti+ettei+halua+varmistaa+Suomen+puolustajille+länsimaiden+apua+puolustautumistilanteessa,+Nato-jäsenyyden+muodossa,+tiesin+että+en+taatusti+äänestä+häntä+presidentiksi.Pitkään+Keskustaa+kannattaneena+on+nyt+myös+epävarmaa,+äänestänkö+enää+suomettunutta+ja+epäisänmaallista+Keskustapuoluettakaan+seuraavissa+vaaleissa.On+käsittämätöntä,+että+EU-alueen+väestöstä+on+runsasti+yli+90%+suojassa+Nato-jäsenyyden+kautta,+mutta+Vanhanen+kuvittelee+vieläkin+että+nuoleminen+ja+nöyristely+Venäjän+suuntaan+parantaa+turvallisuuttamme.Eikö+Vanhanen+ole+oppinut+viime+vuosina+ja+viimeaikoina+mitään,+kun+on+nähty+kuinka+venäläiset+toimivat+ja+tekevät.

Äänestä
  • Tiesitkö, että Nato-jäsenyys velvoittaa myös siihen suuntaan, että jäsenmaiden pitää puolustaa kaikkia uhan alle joutuneita jäsenmaita. Tämä tarkoittaisi sitä, että Turkin puolustajilla on mahdollisuus turvautua Nato-maiden apuun sotilaallisen hyökkäyksen sattuessa. Jos Venäjä olisi vastannut sotilaallisesti Turkin ammuttua alas sen hävittäjän, olisi syntynyt tällainen tilanne. Onhan siellä Turkissa tietysti usein lämpimät kelit, mutta ei siellä tositilanteessa pääsisi rannalle lekottelemaan. Mitä nyt sitten hengettömänä tietenkin. Itse en kyllä mistään hinnasta haluaisi Suomen lähtevän puolustamaan Erdoganin Turkkia. Juuri tuolla ilmansuunnalla Naton ja Venäjän välit voivat kuitenkin typerien turkkilaisten vuoksi riistäytyä konfliktiksi, joka vetäisi ne tänne haikailemasi länsimaat Suomen mukaan lukien mukaan, jos olisimme Naton jäsenmaa.

    Äänestä

Matti herättää lähinnä hilpeyttä.
Mutta toisaalta nostan hänelle kyllä vähän hattuakin - kun kaikista kommelluksistaan huolimatta porskuttaa vaan pää pystyssä etiäpäin kohti uusia seikkailuja.....

Äänestä
  • Vanhasen ehdokkuus viime vaaleissa oli hyvän moraalin omaaville ihmisille kuin isku rätillä kasvoihin. Läpimenoa pelättiin, ja kun se tapahtui, ihmiset sanoivat ettei millään ole enää mitään väliä.

    Ei pidä luulla, että muutama vuosi yksityisellä ja samalla poissa suuremmalta julkisuudelta erehdyttäisi rehellisen väen unohtamaan aiemmat temput. Tuhannnet ihmiset jäivät Vanhasen hallituksen takia pitkäaikaistyöttömiksi ja perheet joutuivat ahdinkoon. Vaalirahoilla ketkuilu, "en hoksannut" ja kolme eri tekosyytä lähdön kunniaksi eivät myöskään unohdu.

    Äänestä

  • Niinhän se on, mutta kelläpä poliitikolla ei olisi takanaan menneisyyttä, rikottuja lupauksia ja tonttuiluja.
    Tällä hetkellä Vanhasen julkisuuskuva lienee kyllä useimpien mielestä surkuhupaisa.

    Äänestä

Tottakai sekä Ruotsin että Suomen vastuulliset päättäjät kuuntelevat toinen toistensa näkemyksiä ja huomioivat ne ulko- ja turvallisuuspoliittisissa päätöksissään. Vanhanen ei ole varmaan sanonut, että hän aikoo pitää Ruotsin Naton ulkopuolella, vaan ainoastaan sen, että hän toimii tämän tavoitteen puolesta keskustellassaan ruotsalaisten päättäjien kanssa. Ruotsalaiset toimivat takuuvarmasti aivan samalla tavalla edistäessään omia pyrkimyksiään.

Suomen ja Ruotsin Nato-päätökset linkittyvät vahvasti toisiinsa. Ruotsin kannalta voisi olla äärimmäisen harmillista joutua tekemään päätös liittymisestä Natoon ilman, että Suomi samanaikaisesti myös liittyisi. Se nimittäin loisi tilanteen, missä Ruotsista tulisi Venäjän ja Naton välinen eturintamalinjavaltio, joka tässä kohdin vertaantuisi Baltian maihin. Venäjän sotilaallinen painopiste kohdistusi Suomen sijasta eteläiseen Ruotsiin, mistä onkin lyhyempi matka Eurooppaan kuin Suomesta.

Niiden, jotka höpiset Venäjän uhasta Suomelle, olisi syytä vähän silmäillä karttaa. Mitä ihmeen intressiä Venäjä näkisi luonnonvaroiltaan köyhässä ja sotilaallisesti strategian kannalta syrjäisessä Suomessa. Jos jokin kahina Venäjän ja Naton välillä syttyisi, painopiste olisi ilman muuta keskisessä Euroopassa ja sinne johtavilla reiteillä. Suomen turvallisuusuhat liittyvät vain tällaiseen kokonaistilanteeseen. Uhkana Suomelle olisi silloin Ruotsin Nato-jäsenyys, koska Venäjän täytyisi ottaa se huomioon ryhmitellessään puolustustaan. Jos Suomi ja Ruotsi pysyvät pois Natosta, niihin kohdistuva uhka tietysti vähenee, koska Venäjä ei näe puolueettomia maita muuta kuin kauttakulku-uhkana.

Äänestä
  • Kiva olla vaihteeksi erimielinenkin kanssasi. Sanot:

    >>Niiden, jotka höpiset Venäjän uhasta Suomelle, olisi syytä vähän silmäillä karttaa. Mitä ihmeen intressiä Venäjä näkisi luonnonvaroiltaan köyhässä ja sotilaallisesti strategian kannalta syrjäisessä Suomessa. Jos jokin kahina Venäjän ja Naton välillä syttyisi, painopiste olisi ilman muuta keskisessä Euroopassa ja sinne johtavilla reiteillä<<.

    Kysyn: Mitä ihmeen intressiä Venäjä näki Suomessa v. 1939, kun hyökkäsi tänne? No, hyökkäsi tosin Puolaankin sitä ennen Saksan kanssa Puolan jaosta sovittuaan.

    Toisaalta on ihan hellyttävääkin tuo, että jo varsin aikuisissa ja muuten ihan järkevissä ja vakavasti otettavissa miehissä on tuollaista lapsen hyväuskoisuutta!

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Kiva olla vaihteeksi erimielinenkin kanssasi. Sanot:

    Mutta Kapi, sinä kasvoit minun silmissäni ainakin viisi senttiä. Kun uskalsit olla hieman erimieltä tuon pankin kanssa. Mutta kun sanoit noin sen takia, kun et tykkää meidän Matin Nato vastaisuudesta. Niin se vie sanomaltasi pohjan pois.

    Mutta kyllä siinä pankki oikeassa on, että ei Venäjän karhua turhaan ärsyttääkkään kannata. Jos kumminkin käy niin että Ruotsi liittyy Natoon, niin kyllä silloin Suomenkin on liityttävä. Sillä muuten se olisi viesti Venäjälle että Ruotsi halusi länteen, mutta Suomi ei. Siloinhan Venäjän on lähes pakko ottaa Suomi hellään hoivaansa. Ainakin heidän mielestään.

    Äänestä

  • Venäjän intressi tällähetkellä on sada hallita itämerta, ja parhaiten sen hallitsee miehittämällä Gotlanti, Ahvenanmaa sekä Hankoonniemi.
    Suomen suurin tuonti/vienti tapahtuu meritse, senjälkeen on täysin Suomi hallitettavissa ja sanelupolitiikka on ehtaa.
    Alakurtissa on tällähetkellä sellainen miesvahvuus jolla leikkaa pohjoisen Suomen kapeimmalta kohdalta kahti, Rossatom on turvattu sen jälkeen(hanhikivi).
    Helsinki on pihdissä viimeistään sillon kun lovi keskisuomeen on tehty ja hankoon ja jyväskylän väli kavennetaan.
    Mitä Suomesta halutaan kysyy vielä joku vitun tyhmä russomielinen kepu?

    Äänestä

  • KaupKesku kirjoitti:

    Mutta Kapi, sinä kasvoit minun silmissäni ainakin viisi senttiä. Kun uskalsit olla hieman erimieltä tuon pankin kanssa. Mutta kun sanoit noin sen takia, kun et tykkää meidän Matin Nato vastaisuudesta. Niin se vie sanomaltasi pohjan pois.

    Mutta kyllä siinä pankki oikeassa on, että ei Venäjän karhua turhaan ärsyttääkkään kannata. Jos kumminkin käy niin että Ruotsi liittyy Natoon, niin kyllä silloin Suomenkin on liityttävä. Sillä muuten se olisi viesti Venäjälle että Ruotsi halusi länteen, mutta Suomi ei. Siloinhan Venäjän on lähes pakko ottaa Suomi hellään hoivaansa. Ainakin heidän mielestään.

    Hauskaa, tuo kepulaisuus! Olet kanssani samaa mieltä siitä, että tarvitsisimme Natojäsenyyden suojaa, mutta sanomaltani menee pohja pois, kun Matti Vanhanen on eri mieltä!

    Joo, tuo on asia, jossa olemme Mielipidepankin kanssa erimielisiä, vaikka olemmekin samanmielisiä monista asioista, kuten esim. kepusta - ellei nyt mpp ajattele koko kepusta toisin, kun tuon Vanhasen näkemyksen vuoksi;))

    Ehkä meidän, minun ja mpp:n on parasta nyt tässä tilanteessa keskustella futiksesta, josta olemme olleet hyvin samanmielisiä;))

    Eivät olleet kovin kiinnostavia nuo illan kaksi ensimmäistä matsia, mutta olihan niissäkin ajoittain ihan hyvää meininkiä. Kohta alkava Ranska-Albania -matsi kiinnostaa enemmän siksi, että jos Ranska ei siinä selvästi jyrää Albaniaa, se tuskin tulee voittamaan Euroopan mestaruuttakaan, vaikka ennakkosuosikkeihin kuuluukin.

    Huominen Englanti-Wales kiinnostaa myös siksi, kun noiden kahden Iso-Britanniaan kuuluvan maan kesken on varmaan kipinää siksi, kun pieni Wales on yhtyneessä kuningaskunnassa hieman poikapuolen asemassa. Yhtyneen kuningaskunnan lippu, Union Jack koostuu Englannin lipusta (punainen risti valkoisella pohjalla), Skotlannin lipusta (valkoinen vinoristi sinisellä pohjalla) ja Pohjois-Irlannin lipusta (punainen vinoristi valkoisella pohjalla), mutta Walesin lipusta (mikä lohikäärme siinä onkaan) ei ole päässyt Union Jackin osaksi.

    Puhuinpa noin sinullekin futiksesta, kun olen huomannut sinunkin olevan kiinnostunut tuosta jalosta pelistä. Ehkäpä siitä voimme olla enemmänkin yksimielisiä kuin kepusta;))

    "noiden kahden Iso-Britanniaan kuuluvan maan kesken on varmaan kipinää siksi, kun pieni Wales on yhtyneessä kuningaskunnassa hieman poikapuolen asemassa".

    Eikös sinullakin ole myös poikapuoli? Pidätkös sitten sitä huonommassa asemassa kuin omia poikiasi? Ei niin saisi tehdä.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Kiva olla vaihteeksi erimielinenkin kanssasi. Sanot:

    >>Niiden, jotka höpiset Venäjän uhasta Suomelle, olisi syytä vähän silmäillä karttaa. Mitä ihmeen intressiä Venäjä näkisi luonnonvaroiltaan köyhässä ja sotilaallisesti strategian kannalta syrjäisessä Suomessa. Jos jokin kahina Venäjän ja Naton välillä syttyisi, painopiste olisi ilman muuta keskisessä Euroopassa ja sinne johtavilla reiteillä<<.

    Kysyn: Mitä ihmeen intressiä Venäjä näki Suomessa v. 1939, kun hyökkäsi tänne? No, hyökkäsi tosin Puolaankin sitä ennen Saksan kanssa Puolan jaosta sovittuaan.

    Toisaalta on ihan hellyttävääkin tuo, että jo varsin aikuisissa ja muuten ihan järkevissä ja vakavasti otettavissa miehissä on tuollaista lapsen hyväuskoisuutta!

    Ja vastaus tulee tässä: NL ehdotti Suomelle ennen talvisotaa aluevaihtoja ja Hankoniemen sekä eräiden ulkosaarien vuokraamista. Kun Suomi ei tällaiseen suosutunut, NL pyrki sotilaallisin keinoin saavuttamaan nämä pyrkimyksensä. Silloin kyse oli Leningradin turvaamisesta ja siitä, ettei Suomen aluetta voitaisi käyttää hyökkäykseen NL:a vastaan. Hankoniemen vuokraamisella oli varmaan tarkoitus parantaa sotilaallisia asemia koko Itämerellä. Uhka oli silloin konkreettinen. NL tiesi, että ennen pitkää se ajautuisi sotaan Saksaa vastaan.

    Talvisota liittyi siis tällaiseen kauttakulku-uhkaan. Juuri sitä samaa pidän edellä olevassa kirjoituksessani uhkakuvana. Suomi ja Ruotsi voivat vähentää tätä uhkaa pysymällä liittoutumattomina. Jos liittoudumme, Venäjä kokee tietysti meidät vihollisleiriin kuuluvana uhkana ja toimii sen mukaan. Toki Suomi ja Ruotsi voivat olla puolueettominakin uhkia, jos sotilaallinen voimamme ja puolueettomuspyrkimyksemme ei ole Venäjän silmissä uskottava. Siksi kummastakin pitää kantaa huolta. Siis lähinnä niin, että sekä Suomi ja Ruotsi eivät missään oloissa salli Naton käyttävän niiden maaperää sotilaallisiin toimiin.

    Suomen pitää siis minimoida kauttakulku-uhan realisoituminen. Sekä Naton että Venäjän tulee vakuuttua siitä, että kumpaankaan suuntaan eivät vieraat joukot marssi. Tässä tavoitteessa auttaa paljon, jos Ruotsi on kansamme samoilla linjoilla. Näin syntyisi vahva puolueettomien maiden puskuri. Venäjällä sen paremmin kuin Natollakaan ei ole muuta tavoitetta täällä Pohjolassa kuin torjua puolueettomien maiden alueiden käyttö toisen sotivan osapuolen hyväksi. Jos nämä osapuolet saadaan uskomaan, että kauttakulkurintamalinjan avaaminen olisi kohtalokas ja joukkoja vain sitova hanke, ne eivät ryhdy typeriin sotilaallisiin operaatioihin. Kovasti olisi tietysti etua siitä, jos myös Norja kuuluisi näihin puolueettomiin maihin.

    Puolan tilanne oli toisenlainen kuin Suomen. Saksa oli halukas valtaamaan Puolan tai ainakin puolet siitä. Torjuakseen Venäjän reagoinnin, sovittiin Puolan jaosta. Tässä kohdin kahden osapuolen välissä ei ole kuin maa-aluetta. Sodan painopiste olisi ilman muuta siellä. Puolan läpi kumpikin pääsisi toisensa kurkkuun lyhintä tietä. Pohjalassa homma olisi paljon mutkikkaampi ja senhän vuoksi NL suostui Suomen kanssa erillisrauhaan 1944. Kun ei ollut mitään järkeä yrittää Berliinin tätä kautta. Toki länsiliittoutuneet olisivat varmaan sitä toivoneet, koska silloin ne olisivat ehtineet pidemmälle itään ja Euroopan rautaesiripun sijainti olisi muuttunut idemmäksi. Puola oli ja on siis vihollisten välissä ole este, joka on välttämätöntä ylittää sodassa. Puolan Natojäsenyys on tämän vuoksi enemmän kuin ymmärrettävää. Jos olisin puolalainen, kannattaisin jäsenyyttä ilman epäilyksiä. Suomi ja Ruotsi sen sijaan eivät ole näin surkeassa asemassa maantieteellisesti ja itsessäänhän tällaisten maiden miehittäminen aiheuttaisi vain harmia, kun esiintyisi terrorismityyppistä vastarintaa ja homma sitoisi paljon venäläisiä joukkoja.

    En ihan voi käsittää sitä, ettet entisenä ammattisotilaana kykene tarkastelemaan maantieteellisten seikkojen ja sotilaallisten strategioiden merkitystä. On sotilaallisesta näkökulmasta aika ammattitaidotonta nimittäin verrata Puolaa ja Suomea keskenään. Eivät ne nyt sentään jossain Islannissakaan perustele jäsenyyttään sillä, että muuten käy puolat, jos sota alkaisi Euroopassa.

    Äänestä

  • KaupKesku kirjoitti:

    Mutta Kapi, sinä kasvoit minun silmissäni ainakin viisi senttiä. Kun uskalsit olla hieman erimieltä tuon pankin kanssa. Mutta kun sanoit noin sen takia, kun et tykkää meidän Matin Nato vastaisuudesta. Niin se vie sanomaltasi pohjan pois.

    Mutta kyllä siinä pankki oikeassa on, että ei Venäjän karhua turhaan ärsyttääkkään kannata. Jos kumminkin käy niin että Ruotsi liittyy Natoon, niin kyllä silloin Suomenkin on liityttävä. Sillä muuten se olisi viesti Venäjälle että Ruotsi halusi länteen, mutta Suomi ei. Siloinhan Venäjän on lähes pakko ottaa Suomi hellään hoivaansa. Ainakin heidän mielestään.

    Sen paremmin Suomen kuin Ruotsinkaan ratkaisuissa ei takuuvarmasti ole kyse siitä, että haluttaisiin mihinkään länteen. Kyse on yksinomaan oman maan turvallisuudesta huolehtiminen. Kyllä Venäjällä se ymmärretään, että näiden pienten maiden ja suurten jäsenmaiden intressit eivät lainkaan kohtaa. USAssa pienen maan jäsenyys nähdään niin kuin sinä kerrot, mutta pienet maat itsessään ajattelevat asiaa vain oman turvallisuutensa kannalta eikä koko liittoutuman intressien näkökulmasta.

    Vai mitä tiedät ja miten suhtaudut esimerkiksi Naton ja USAn ohjuspuolustusjärjestelmään Euroopassa. Nato väittää sen olevan suunnatun Iranin uhkaa vasten. Onko Suomella tosiaankin jo vahva näkemys siitä, että Iran muodostaa Suomelle jonkun uhan? Tai miten meidän pitää alkaa tarkkailla Turkin tilannetta, koska Turkki lienee tällä haavaa kriittisin valtion, jota Naton pitää ehkä alkaa jossain vaiheessa puolustaa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kyllä+sinä+historian+hyvin+tunnet,+sen+olen+jo+kauan+tiennyt+ja+olemme+siitäkin+keskustelleet,+emmekä+ole+olleet+edes+kovin+erimielisiä+näkemyksissämme.+Mutta+nykytilannetta+tuossa+asiassa+et+näy+oikein+ymmärtävän.+Joten+turha+meidän+on+siitä+enempää+puhua;+minun+näkemykseni+on+se+kuin+on,+ja+sinun+näkemyksesi+näkyy+olevan+tuo,+jolle+en+oikein+syytä+ymmärrä,+kun+olet+kuitenkin+hyvinkin+teräväpäinen+järkimies+monissa+muissa+asioissa.Ei+näkemykseeni+vaikuta+se+sotilasurani,+johon+viittaat,+vaan+kyllä+se+on+muotoutunut+monista+muistakin+lähtökohdista,+oman+ajatteluni+perusteella.+Voimakas+vaikuttaja+siinä+on+nykyinen+Venäjä,+joka+on+näyttänyt+todelliset+kasvonsa+jo+monta+kertaa,+viimeksi+Ukrainassa.+Toki+nykyisten+ammattisotilaidenkin+suuri+enemmistö+on+samoissa+näkemyksissä+kanssani,+hiljattaisessa+gallupissa+muistaakseni+yli+70+%+Upseeriliitonkin+jäsenistä+oli+sitä+mieltä,+että+meidän+pitäisi+päästä+Naton+jäseniksi.+Uskon+heidän+ammattinsa+tuomaan+asiantuntemukseensa+ja+vastuullisuuteensa+pyrkimyksissään+Suomen+parhaaksi.+No,+ilmeisesti+vajaat+30+%+tuossakin+joukossa+on+niitä,+jotka+kokevat+olevansa+yksilöinä+omnipotentteja+ja+yhtä+”realistinen”+käsitys+heillä+on+myös+Suomen+omaan+puolustuskykyyn+nähden.Natojäsenyysmyönteisyyttäni+osaltaan+kasvattaa+se+piiloleikki,+jota+nyt+käydään+pyrkiessämme+kaikessa+olemaan+kuin+Natomaa+-+kalustoja+ja+käytäntöjä,+jopa+ohjesääntöjä+yhdenmukaistamalla,+käyden+yhteisiä+harjoituksia+jne..+-+mutta+kuitenkin+unohtaen,+että+Nato+antaa+täydet+turvatakuut+vain+jäsenilleen.+Olisi+aika+lopettaa+tuollainen+säälittävä+”ollako+vai+eikö+olla”+ja+tunnustaa+totuus:+me+tarvitsemme+Natoa+ja+kaikkea+sitä,+jota+se+täysimääräisesti+vain+jäsenilleen+tarjoaa.En+siis+jatka+enempää+tästä+aiheesta.+Näin+ollen+on+varmaan+parempi,+että+keskustelemme+tässä+tilanteessa+vain+jalkapallosta,+josta+olemme+jo+keskustelleetkin,+ja+jossa+näyt+olevan+mielestäni+huomattavasti+parempi+asiantuntija+kuin+turvallisuustarpeissamme.+Olipa+ihan+jännittävä+matsi+tuo+juuri+päättynyt+Englanti-Wales.+Jännittäväksi+se+tuli+Walesin+tehtyä+ensimmäisen+maalin.+Sen+jälkeen+Wales+jähmettyi+liikaa+puolustukseen,+mutta+ei+auttanut,+Englanti+tasoitti.+Ja+jatkoajalla+teki+voittomaalin.+Eli+toistui+sama+kuin+eilisessä+Ranska-Albania+-matsissakin.+Näköjään+suuret+ovat+suuria+ja+pienet+pieniä+futiksessakin.Tämän+illan+seuraava+ottelu+Ukraina-Pohjois-Irlanti+ei+minua+kovinkaan+kiinnosta,+vaikka+tietysti+sen+katson.+Paljon+kiinnostavampi+on+Saksa-Puola+-matsi,+jossa+Saksalla+on+tilaisuus+näyttää+olevansa+potentiaalisin+EM-+ehdokas+-+tai+Puolalla+mahdollisuus+se+Saksan+asema+kyseenalaistaa.+Mutta+en+enää+tänä+iltana+kommentoi+tätä+enemmän+tätäkään+aihepiiriä.

    Äänestä

  • KaupKesku kirjoitti:

    Mutta Kapi, sinä kasvoit minun silmissäni ainakin viisi senttiä. Kun uskalsit olla hieman erimieltä tuon pankin kanssa. Mutta kun sanoit noin sen takia, kun et tykkää meidän Matin Nato vastaisuudesta. Niin se vie sanomaltasi pohjan pois.

    Mutta kyllä siinä pankki oikeassa on, että ei Venäjän karhua turhaan ärsyttääkkään kannata. Jos kumminkin käy niin että Ruotsi liittyy Natoon, niin kyllä silloin Suomenkin on liityttävä. Sillä muuten se olisi viesti Venäjälle että Ruotsi halusi länteen, mutta Suomi ei. Siloinhan Venäjän on lähes pakko ottaa Suomi hellään hoivaansa. Ainakin heidän mielestään.

    Niinhän tuo tuli kuin "majurin" kynästä. Oletteko sukua?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Sen paremmin Suomen kuin Ruotsinkaan ratkaisuissa ei takuuvarmasti ole kyse siitä, että haluttaisiin mihinkään länteen. Kyse on yksinomaan oman maan turvallisuudesta huolehtiminen. Kyllä Venäjällä se ymmärretään, että näiden pienten maiden ja suurten jäsenmaiden intressit eivät lainkaan kohtaa. USAssa pienen maan jäsenyys nähdään niin kuin sinä kerrot, mutta pienet maat itsessään ajattelevat asiaa vain oman turvallisuutensa kannalta eikä koko liittoutuman intressien näkökulmasta.

    Vai mitä tiedät ja miten suhtaudut esimerkiksi Naton ja USAn ohjuspuolustusjärjestelmään Euroopassa. Nato väittää sen olevan suunnatun Iranin uhkaa vasten. Onko Suomella tosiaankin jo vahva näkemys siitä, että Iran muodostaa Suomelle jonkun uhan? Tai miten meidän pitää alkaa tarkkailla Turkin tilannetta, koska Turkki lienee tällä haavaa kriittisin valtion, jota Naton pitää ehkä alkaa jossain vaiheessa puolustaa.

    Noinhan se on, että oman maan turvallisuudesta on kysymys. Kun sanoin "halusi länteen " tarkoitin länsi Eurooppaa. Johon nykyisinkin vielä kuulumme, suuresta USAn lännestä en muuta tiedä, kuin Natoa sieltä johdetaan.
    Jos Ruotsi hakee Nato jäsenyyttä, niin Suomella ei ole monia vaihtoehtoja. Järkevin vaihtoehto lienee mennä mukaan, sillä yksin ei parane jäädä. Noinkin suuret merialueet ja saaristot, houkuttelee naapurin sotalaivastoa, seilaamaan siellä.

    Nuo Euroopassa olevat Naton ohjuspuolustus järjestelmät. Ovat mielestäni suunnattu kaikkea idästä tulevaa hyökkäystä vastaan. Vaikka niitä nimitetään Iranin uhkaa torjuviksi. Ilmeisesti Venäjän rauhoittamiseksi. Vaikka kyllä se suurin uhka on selvästi Irania lähenpänä, ja aseita sieltä löytyy myös paljon.

    Kun katsoo esim, noita jalkapallo kisojen häiriköitä. Niin Venäjä näyttää olevan ainut maa joka aikoo nostaa nuo omat häirikkönsä "kansallissankareiksi".
    Tuossakin näkee että naapuriin ei kaikissa asioissa voi sataprosenttisesti luottaa.

    Äänestä

Ei hyvä päivää tuota Mattia.
Eikös teillä kepulaisilla ole kukaan kertonut että CCCP on luhistunut edellisellä vuosisadalla ja että nyt on naapurina sellainen isäntä joka sanoo yhtä mutta tekee toista, heiluttaa vasemmalla kädellä tahtipuikkoa joka vie huomion muualle, mutta oikealla kädellä tekee kleptomaaniliikkeet.
Pakko nyt on avautua (harvoin sen teen) nyt jumalauta kepulaiset valot päällä, tämä on jo epäisänmaallista seisoa tuollaisen tyhmän takana joka pyrkii pressaksi.
Voi yhden kerran sanon minä.
Myötähäpeää tuntien, terveiset pohjanmaalta.

Äänestä
  • Mitä Halosen teot kepulaisille kuuluvat?

    Vieläkö SDP ajaa lakimuutosya Neuvostoliiton arvostelun kriminalisoimiseksi?

    Äänestä

Kepu rahtaa tänne musliimit sekä kääntää selän lännelle ja kumartelee ryssille..
ottaa näistä selvää helvetti soikoot..

Äänestä
  • Kepu tykkää mamuista

    Äänestä

  • Naurettavana pidän vanhasen nöyristelyjä anteeksipyyntöineen muslimeilt. Tuommoinen kaikkien muiden kuin suomalaisten etuja ajava muka NYKYPÄIVÄNÄ TURHAAKIN TURHEMMAKSI "pressaksi", tarpeeton posti, mikä' tarpeeton

    Pois. pois kallispalkkioinen suojatyöpaikka, velkarahalaa vielä tässä taloudellisessa tilanteessa jonninjoutavia pressanpalleja ylläpitämään.

    Äänestä

Pankki on ilmeisesti top, kapin kanssa sängyssä. Oletan näin koska jombella ei seiso...

Äänestä
  • Mikä on top? Kysyn siksi, että tunnut olevan asiantuntija miesten välisessä seksissä.

    Äänestä

  • IhmettelijäVaan kirjoitti:

    Mikä on top? Kysyn siksi, että tunnut olevan asiantuntija miesten välisessä seksissä.

    Sonnimies ja Ossi tietää kaiken miestenvälisestä, Ossi satoja siihen kouluttanut. Molemmat ajaa Rossia!

    Äänestä

Htenoa että on viisas mies ehdokkaana, silloin äänestämme Vanhasta pressaksi.On näköa kokoa ja tietoa.

Äänestä

on juuri oikea mies Suomen seuraavaksi presidentiksi. Niinistöllähän on jo yövaipat ja kaipuu vanhuuden lepoon.

Äänestä
  • Vaikka Vanhasen Matti paras ehdokas presidentiksi olisikin. Niin kyllä minä silti ensin kysyisin nykyiseltä, Sauli Niinistöltä haluaisko hän jatkaa, vielä seuraavan kauden.
    Näin säästyisi köyhältä valtiolta, yhden presidentin kuuden vuoden eläkemaksut. Vallankin kun tuo sosialistien Tayja vetelee lähes tupla-eläkkeitä. Ties kuinka monta kymmentävuotta vielä.

    Äänestä

  • KaupuKesku kirjoitti:

    Vaikka Vanhasen Matti paras ehdokas presidentiksi olisikin. Niin kyllä minä silti ensin kysyisin nykyiseltä, Sauli Niinistöltä haluaisko hän jatkaa, vielä seuraavan kauden.
    Näin säästyisi köyhältä valtiolta, yhden presidentin kuuden vuoden eläkemaksut. Vallankin kun tuo sosialistien Tayja vetelee lähes tupla-eläkkeitä. Ties kuinka monta kymmentävuotta vielä.

    Toivottavasti Halonen elää kauan ja härnää siten niitä, joiden mielestä eläke on väärin laskettu.

    Äänestä

  • Oikein.laskettu kirjoitti:

    Toivottavasti Halonen elää kauan ja härnää siten niitä, joiden mielestä eläke on väärin laskettu.

    Muutenkin noista eri puolueista lähtöisin olevien Presidentien eläkkeistä. En ole kuulut sosialistien sanovan pahaa sanaa. Mistäköhän se johtuu, kun kaikesta muusta he valittavat.

    Johtuisko ehkä siitä, kun keskustasta lähtöisin oleva Presidentti Urho Kekkonen.
    On ollut kuolleena yli 30 vuotta, joten eläkekulut 0 euroa, olleet jo noin pitkään. Samoin kokoomus pressan kuolemasta vielä kauemmin kulut 0 vielä pitempään.

    Sosialisti lähtöisiä pressoja eläkkeellä kolme kappaletta. Mauno Koivisto ollut eläkkeellä 22 vuotta, tähän mennessä. Martti Ahtisaari ollut eläkkeellä 16 vuotta. Tarja Halonen ollut eläkkeellä 4 vuotta tähän mennessä. Mutta jatkaa ainakin kaksi-kolmekymmentä vuotta. Kun on nuorenpi noita muita.

    Noiden kolmen sosialisti pressan kulut valtiolle on noin 600,000 per, vuosi.
    Kun sen kertoo vaikka 30 vuodella, niin kyllä siitä jotain kertyy. Vallankin kun vertaa muiden puolueiden 0 kuluihin.
    Jos suuremmissakin asioissa kulut jaettaisiin näin, niin sossut olisi kohtuullisen tyytyväisiä.

    Noo miksei sosialistit nyt yhtään räkineet. Kun teidän puolueista olevien eläke presidenttien kuluihin menee yhteiskunnan varoja noin 30 miljoonaa euroa. Muiden puolueiden nolla kuluja vastaan. Aivan sama käytäntö on sosialistien SAKssa. Vaan tuhat kertaa suurenpana, on nuo summat, ja törkeydet.

    Äänestä

  • KaupuKesku kirjoitti:

    Muutenkin noista eri puolueista lähtöisin olevien Presidentien eläkkeistä. En ole kuulut sosialistien sanovan pahaa sanaa. Mistäköhän se johtuu, kun kaikesta muusta he valittavat.

    Johtuisko ehkä siitä, kun keskustasta lähtöisin oleva Presidentti Urho Kekkonen.
    On ollut kuolleena yli 30 vuotta, joten eläkekulut 0 euroa, olleet jo noin pitkään. Samoin kokoomus pressan kuolemasta vielä kauemmin kulut 0 vielä pitempään.

    Sosialisti lähtöisiä pressoja eläkkeellä kolme kappaletta. Mauno Koivisto ollut eläkkeellä 22 vuotta, tähän mennessä. Martti Ahtisaari ollut eläkkeellä 16 vuotta. Tarja Halonen ollut eläkkeellä 4 vuotta tähän mennessä. Mutta jatkaa ainakin kaksi-kolmekymmentä vuotta. Kun on nuorenpi noita muita.

    Noiden kolmen sosialisti pressan kulut valtiolle on noin 600,000 per, vuosi.
    Kun sen kertoo vaikka 30 vuodella, niin kyllä siitä jotain kertyy. Vallankin kun vertaa muiden puolueiden 0 kuluihin.
    Jos suuremmissakin asioissa kulut jaettaisiin näin, niin sossut olisi kohtuullisen tyytyväisiä.

    Miksi maalaisliittolais-kepulit ei räkineet asiasta Kekkosen aikaan. Sai verotonta palkkaa presidentin virasta 25 vuotta, verotonta eläkettäkin vielä viisi vuotta. Asui koko ajan kuolemaansa asti valtion kustantamassa Tamminiemen palatsissa, valtion palkkaaman suuren henkilökunnan hoivaamana.

    Äänestä

  • Aiheellinen.vastakysymys kirjoitti:

    Miksi maalaisliittolais-kepulit ei räkineet asiasta Kekkosen aikaan. Sai verotonta palkkaa presidentin virasta 25 vuotta, verotonta eläkettäkin vielä viisi vuotta. Asui koko ajan kuolemaansa asti valtion kustantamassa Tamminiemen palatsissa, valtion palkkaaman suuren henkilökunnan hoivaamana.

    Noin se oli että Kekkonen oli Presidenttinä neljä kautta, joista osa oli jatkettu kausi. Teki siis saman työmäärän kuin kolme sosialisti presidenttiä yhteensä.

    Eläkkeellä hän silti kerkesi olla vain runsaat neljä vuotta. Nuo kolme sosialisti presidenttiä ovat nauttineet Tayjan korottamaa eläkettä jo 42 vuotta.
    Mutta ovat tuskin vielä puolessa välissäkään eläkeiän loppumista. Uskon että sata eläkevuotta täytyy tuolta kolmikolta yhteensä.
    Sillä niin ahneita suurituloiset sosialistit ovat rahan perään, kun köyhät sen veroina heille maksaa.

    Äänestä

  • KaupuKe kirjoitti:

    Ei koskaan enää sosialisteja presidenteiksi, eikä mihinkään hallituksiin.
    Eduskunnastakin ensiksi pois kommarit. sitten sosialistit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sergei-LoveRov kirjoitti:

Joteenkin säälittävää on keskusta ja on aina ollut, keskusta voisi muuttaa puolueensa venäjään ja perustaa oman poliittista temmellyskenttänsä siellä.
Patti Vanhanen ilmoitti että hän aikoo pitää Suomen ja Ruotsin ulos natosta, miten helkkurissa se voi kuvitella että hän voisi vaikuttaa Ruotsin ulko ja turvallisuuspolitikasta joteenkin?
Pressa ehdokkaana se on täysin tonttu Suomen presidenttiksi. Ei hyvä.
Voisiko joku kääntää tälle torvelolle valot päälle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu