Stubbin tiedotustilaisuus, onnistunut vietintä

Stubbin tiedotustilaisuus oli asiallinen, kun kertoi aikomuksistaan, mitä aikoo tehdä. Loppuvat spekulaatiot ja arvailut ministeritehtävistä ja muistakin Suomen tehtävistä.

Orpo kootkoon oman joukkonsa, kun on puheenjohtajana kokoomuksessa. Orpon johdolla kokoomus impivaaralaistui ja vieläpä eduskuntaryhmän vahvalla tuella.
Impivaaralaisuus ja kaikkia syleilevä politiikka ei ole aiemminkaan johtanut oikein mihinkään, onhan esimerkkejä kaikkia syleilevästä toiminnasta olemassa.

Kokoomukselle ja varsinkaan kokoomuksen eduskuntaryhmälle ei kelvannut sujuva kielitaitoinen, kansainvälinen ja eurooppalainen sekä hyvät suhteet globaalisesti omaansa henkilö puheenjohtajaksi.
15135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kokoomus "impivaaralaistui"? Rajat ovat edelleen auki kenen tahansa kävellä yli. Mikään ei ole muuttunut "impivaaralaiseen" suuntaan.

"Kokoomukselle ja varsinkaan kokoomuksen eduskuntaryhmälle ei kelvannut sujuva kielitaitoinen, kansainvälinen ja eurooppalainen sekä hyvät suhteet globaalisesti omaansa henkilö puheenjohtajaksi."

Joka olisi tehnyt Suomesta osan EU-liittovaltiota siten lopettaen muodollisen itsenäisyyden. Tosin en usko että Orpo tässä suhteessa paljon parempi on, mutta Stubbia huonompaa on vaikea löytää.

Äänestä

Samaa mieltä, Orpo on mitäänsanomaton nössö joka vetää puoluetta jonnekin punamulta akselille. Koska kokoomus tarvitsi epäilemättä jotain muutosta Kataisen kaikille politiikkan eikä valitettavasti Alex ei siinä onnistunut impivaaralaisten paineessa, olisi Lepomäki ollut oikea valinta. Valitettavasti kokoomus menettää Alexin myötä fiksun eurooppalaisen poliitikon ja saa tilalle pehmonallen.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, että Orpo on mitäänsanomaton nössö ja että Lepomäki olisi ollut oikea pj-valinta, mutta jos näiden pj-vaalien tuloksena Stubb menetti edes hetkeksi valtaansa Suomen pakkointegointiin osaksi liittovaltio-EU:ta niin se on vain hyvä.

    Mitä enemmän Stubb on erossa politiikasta tai ainakin sen ylimmästä tasosta sen parempi meille kaikille.

    Äänestä

Stubbi onnistu vain tikkatauluna.. Muuten täystollo! Kuka sen perään itkee? Onko menossa palli alta?

Äänestä
  • Stubb ajoi hallintarekisteriä härskisti ja puhui muunneltua totuutta. Kun toinenkin yritys paljastui ja epäonnistui, osa kokkareista sai Stubbista tarpeekseen. Hallintarekisterille on nyt tilaus, koska ulkomaille varojaan piilottaneita alkaa kohta selvitä viranomaisyhteistyön kautta.

    Äänestä

Stubb rikkoi näitä suomalaisen yhteiskunnan perusperiaatteita:

1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
3. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
4. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
5. Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.

Lisäksi hän syyllistyi:

1. Suomenruotsalaisuuteen
2. Kansainvälisyyteen
3. Optimismiin ja energisyyteen
4. Terveisiin elämäntapoihin

Äänestä
  • Unohdit? Ja sikamaisiin eläkeleikkauksiin syyllinen!

    Äänestä

  • ja
    5. Hyvään pukeutumiseen
    6. Uuden teknologian hyödyntämiseen
    7. Liian hyvään kielitaitoon
    8. Europpalaiseen small talkiin
    9. Länsimaisten arvojen puolustamiseen
    10. Hyvään käytökseen

    Äänestä

  • "9. Länsimaisten arvojen puolustamiseen"

    LOL LOL LOL... Stubb sanoi vasta hiljattain, että Suomi olisi muka täysin Merkelin linjalla mamukysymyksessä. Nämä rajan yli tulvivat mamut haluavat elää omien, ei-länsimaisten arvojensa mukaan.

    Stubb länsimaisten arvojen puolustaja... Yhtä absurdia olisi esimerkiksi väittää Stalinia ihmisystäväksi.

    Äänestä

  • Adenauer kirjoitti:

    ja
    5. Hyvään pukeutumiseen
    6. Uuden teknologian hyödyntämiseen
    7. Liian hyvään kielitaitoon
    8. Europpalaiseen small talkiin
    9. Länsimaisten arvojen puolustamiseen
    10. Hyvään käytökseen

    Jos tykkää polvihousuissa pyörivästö tikkataulusta ?

    Äänestä

Stubb koko Suomen noloin ministeri, luuli luita lihoiks. Ei kuule ei vähään aikaan tallasta näille leveys asteille. Orpo, tulevaisuuteen uskotaan myötäsi!

Äänestä
  • Minun mielestäni kautta aikain kaikista vastenmielisin politikko Suomessa. Niin itseään täynnä. Ja ruma.

    Äänestä

Kyllä Lepomäki savustaa Orvon seuraavassa pj vaalissa. Elina on harvinaisen selvä ja johdonmukainen politiikko.

Äänestä
  • Vapaavuori tekee silloin paluun!

    Äänestä

  • Hitto kun Vapaavuori olisi ruvennut ehdokkaaksi jo nyt. Orpo ei olisi silloin ollut mukana, ja Vapaavuori olisi vissiin voittanut ensimmäisellä kierroksella.
    Kyllähän Orpossakin on jotakin vikaa (?)(nössöyden lisäksi), kun umpi-taukki narsisti Stubido pärjäsi vaalissa niinkin hyvin. (=kaippa kokoomusväki tuntee omansa)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettely kirjoitti:

Stubbin tiedotustilaisuus oli asiallinen, kun kertoi aikomuksistaan, mitä aikoo tehdä. Loppuvat spekulaatiot ja arvailut ministeritehtävistä ja muistakin Suomen tehtävistä.

Orpo kootkoon oman joukkonsa, kun on puheenjohtajana kokoomuksessa. Orpon johdolla kokoomus impivaaralaistui ja vieläpä eduskuntaryhmän vahvalla tuella.
Impivaaralaisuus ja kaikkia syleilevä politiikka ei ole aiemminkaan johtanut oikein mihinkään, onhan esimerkkejä kaikkia syleilevästä toiminnasta olemassa.

Kokoomukselle ja varsinkaan kokoomuksen eduskuntaryhmälle ei kelvannut sujuva kielitaitoinen, kansainvälinen ja eurooppalainen sekä hyvät suhteet globaalisesti omaansa henkilö puheenjohtajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu