Raamatussa on paljon erilaisia kohtia parantamisesta.
Mikä niistä on tärkeä nostaa yli muiden?
Vai onko tarkoitus että jokainen valitsee itselleen sopivimman?
On totta että jokainen henki on koeteltava, ja väärä henki tekee paljon työtä tuhotakseen oikean työn.
Parantaminen ottaa ison osan koko evankelistojen kirjoituksista. Näissä ei kuitenkaan suoraan puhuta Jeesuksen veren osallisuudesta, vaikka se varmasti on mukana siinä.
Vihollinen voi ottaa kuolemanhengen pois jonkun päältä, ja silloin elämänhenki ottaa vallan josta seuraa paraneminen. Tässä ei kuitenkaan vihollinen ole parantaja, vaan elämä on parantajana.
” Jokainen valtakunta joka kääntyy itseään vastaan ei voi kestää.” Jos Saatana alkaa parantamaan niin se on alkanut sotimaan itseään vastaan.
” Hedelmistä puu tunnetaan. ” Terveyden tuominen on hyvää hedelmää, ainakin sairaalle.
”Sinun nimissä me paransimme ja ajoimme pahoja henkiä pois. Silti Jeesus sanoo, en tunne teitä menkää pois.” Tämä on varmasti myös totta, mutta mistä tiedät ettei nämä Jeesuksen nimissä olleet puhuneet samalla Hänen verestä?
Tämä maailma arvostaa tekemistä niin paljon, että se mittaa ihmisen arvon sen mukaan mitä se tekee ja saa aikaan. Jumala taas katsoo ihmisen sydämeen, ja tuomitsee sen mukaan. Eli Hän tuntee vain ne jotka ovat antaneet Jeesuksen veren pestä sydämen puhtaaksi.
” Kasvakaa armossa ja totuudessa. ” Armoa tarvitaan siihen missä olemme vielä vajaita.
Totuutta tarvitaan siihen että saamme nähdä. Molempia tarvitaan, siksi on hyvä että tuot myös Jumalan vaatimusta esille, se on yksi puoli Jumalasta.
Jeesuksen veressä kannettiin myös epätäydellinen sanan julistaminen ja epätäydellinen parantaminen. Vain se mahdollistaa että ihminen voi tehdä tätä tehtävää.
Jos katsot auringon valoa ilman silmäsuojaimia, niin silmäsi vahingoittuu. Jumalan kirkkaudesta sanotaan että se on vielä paljon kirkkaampi kuin aurinko. Pilvisellä päivällä voi taas katsoa ihan hyvin. Julistajan epätäydellisyys on kuin tämä pilvinen päivä auringon edessä.
Mooses sai nähdä vilauksen Jumalasta takaapäin, ja siinäkin jumala suojasi vielä kädellä Moosesta siltä kirkkaudesta joka hänestä lähti. Siitä vilauksesta jäi säteily, jota Israelin kansa ei kestänyt katsella, vaan Mooseksen piti peittää kasvonsa aina kun hän meni kansan eteen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ja kirkastaa armoa Kristuksessa ja väärä on väärää ja eksyttää kristuksesta...Jeesuksen selvien sanojen perusteella sekä ihmeiden tekijät, että myös eksytetyt eivät tule täällä ajassa tietämään lainkaan olevansa vääryyden tiellä..Komenttisi armosta on hyvin tärkeä, koska
kaikki, mitä taivaaseen tarvitaan on lahjaa eli armoa Jumalalta...se on lahjavanhurskaus, jonka
Jeesus hankki.
Kun on käynyt eri tilaisuuksissa ja seurananut puhujien ja julistajien tekemisiä ja sanomisia ja
havainnut, että ihmiselle ei tule sellaista tuntoa, kuin Pietarille "vajoamisen" jälkeen, että "Herra minä olen syntinen ihminen"...niin siitäkin on pääteltävissä, että asianyhteydessä tehdään jotain omaa, jumalakokemusta.
Hedelmistä puu tunnetaa! Kyllä niin, mutta hedelmät eivät olekaan välttämättä ihme, vaan ne
seuraukset mitkä näkyvät ehkä vasta vuosien kuluttua. Jos esimerkiksi Jeesuksen nimessä parantuminen ja parantaminen, kuten sanotaan, on todella Pyhästä Hengestä, se näkyy armon ja uskon kasvamisena, mutta jos käykin niin, kuin esimerkiksi 50-luvun Branhamin ja Hicksin parantamistoiminnassa, minkä uudestisyntynyt teologi Kurt Koch osoitti, haastateltuaan n. 2000 parantunutta, että kyseisten henkilöiden saarna- ja rukousilloissa parantuneet olivatkin menettäneet myöhemmin kokonaan pelastusvarmuutensa ja jälkipolvilla oli eiintynyt tilastollisesti muita enemmän itsemurhia, prostituutiota, huume- sekä alkoholiongelmia, voidaan "hedelmistä" jo päätellä samaa, mitä useat haastatellutkin, jotka
uskoivat, ettei parantava kosketus, vaikkakin Jeesuksen nimeä mainittiin, ollutkaan Jumalasta vaan saatanasta.
Jeesus kertoi, että hänen nimessään tunnustekojen tekijät voivat olla "laittomuuden" tekijöitä ja laittomuushan on antinomismia...harhaoppia, johon esim. luterilainen kirkko on sortunut jo vuosisatojen ajan...eli ei saarnata lakia synnintunnon herrämiseksi ja evankeliumia parannuksen tekeville...tällaiseen hengettömyyteen...penseyteen on helppo iskeä harhaopillisten henkien..
Jos Jeesus ja apostolit paransivat Jeesuksen nimessä, Matteus ja Pietari selittävät, että Pyhä Henki kirkasti Jesajan 53 lukua, jossa on profetian Jeesuksen haavojen kautta tapahtuvasta paranemisesta...Johannes kirjoittaa, ettei antikristuksen henki tunnusta Jeesuksen lihaantulemista, joten ei se silloin siitä puhukaan!
Parasta olisi kulkea rukoillen, koska Jumala johdattaa Hengellään...aivan varmasti!
Vaikka kuka todistaisi jalan kasvaneen...hampaiden kasvaneen,,,syövän parantuneen jne...Jeesuksen nimessä..ei kannata uskoa, ei..varsinkaan näinä aikoina...Se voi olla saatanan juoni..ei vihollinen sodi itseään vastaan, vaan se on kavala ja ovela...Kumpi on helpompaa saatanalle, parantaa ihmisen kipu tai sairaus vai muuttaa puinen sauva eläväksi käärmeeksi? Varmaankin parantaminen! Egyptin noidat ja velhot saattoivat tehdä tuollaisen käärmetempun...Ihminen on luotu alkujaan Jumalan kuvaksi...Jos Adam olisi sanonut vuorelle: Heittäydy mereen...se olisi tapahtunut, koska ihmisellä oli ainakin rajallinen määrä jumalallisia ominaisuuksia...tämänhän on tiedekin todistanut...vain pieni osa henkisestä kapasiteetistamme on käytettävissämme...loput ovat lihan kahleissa...ja niitä ei tule edes etsiä..kuten shaamanit ja poppaniehet ja noidat tekevät...vaan vanhan on kuoltava...ja senkin Jeesus on kasteessa meille jo antanut...olemme kasteen kautta hänessä ristiinnaulitut vanhan ihmisemme puolesta ja kuolleet...siis pitäkäämme itsemme synnille kuolleina...ja valvokaamme...meidän tulee pienentyä ja Kristuksen meissä kasvaa..."Minun ja Jeesuksen välillä ei voi olla muuta kuin syntiä...ei omia tekoja..muuten pelastus ei ole armosta" /Willcox:
Kallis hunajan pisara) (jos ei sanasta sanaa, niin ainakin asiakohtaisesti)
Siunausta ja varjelusta Jeesuksen armossa Esalle t. raimo
”> Kun on käynyt eri tilaisuuksissa ja seurannut puhujien ja julistajien tekemisiä ja sanomisia ja havainnut, että ihmiselle ei tule sellaista tuntoa, kuin Pietarille
että Jumalan sana ei tyhjänä palaja...ja Paavali kirjoitti, että on hyvä, että sanaa saarnataan..vaikka kateudestakin...silti UT:ssä
on selviä ohjeita, joissa vatoitetaan esim. sielullisuudesta...kauniilla puheilla ja suloisilla sanoilla vilpittömien sydämiä eksyttävistä...Moni ajattelee, ottaessaan huoneeseensa "kaikki" julistajat ja ollessaan ysätäviä, että he siten ovat Jumalan "rakakkauden kirjeitä"...kuitenkin sanotaan Sanassa, että joka ei tuo oppia, jossa Jeesus tunnustetaan Jumalaksi, jossa meillä on Isä ja iankaikkinen elämä, meidän ei saisi ottaa huoneeseemme, koska jos otamme, tulemme heidän synneistään osallisiksi..2.Jh 9-10)..ja muitakin ohjeita..
"Harhaoppista karta, varoitettuasi kerran tai kahdesti (Tiit 3:10) .. Ulkokultaisia kehotetaan karttamaan ..(2 Tim:3:5).On myös ennakkoluuloja ja ylihengellisyyttä... mutta kristityn tulee tosin olla vieraanvarainen ja maltillinen,,,mutta pysyä opissa ja neuvoa luetettavalla sanalla...kumota vastaansanomiset ja tukkia eksyttäjien suut ..ja tarvittaessa nuhdella jopa ankarasti( Tiit: 1: 7-13) mutta armo olkoon ohjeena ja Jumalan Henki neuvonantajana ja Jeesuksen veri turvana!!!
siunauksin t. raimo
hei,tunteeko joku näitä herroja ,Branhamin ja Hicksin ,ovatko vielä elossa.
miten näistä herroista on tullu yhtäkkiä todistajia joita meidän pitää uskoa,mistä voimme tietää heidän varmasti tietäneen totuuden noissa tutkimuksissa,paransivatko he koskaan ketään?oliko henget koeteltu silloin ja kuka teki sen ,tiedämmkö ylipätään mitän varmempaa näistä herroista kun pirkosta ja sepposta.
he ovat täsmällen samoja jumalan luomia kun seppo tai pirkko tai minä tai sinä.
kirjotuksesi että ,jokaisella on annettavaa, on tosi, kaikilla on hyvää annettavaa jollakin tavalla jos vain tahtoo ,kysymys on, tahdommeko todella auttaa ihmisiä tai vaan puhua että pitäis.
onko kukaan nähnyt veikko hurstia tällä palstoilla väittelemässä uskon sunnista,en ainakan minä ,en luule että hän kokisi sen tärkeäksi,van aina kun hän jossakin on esillä ,esille tulee,, jumalan armosta minä täällä ihmisiä autan ,,eikö meidän kaikkien pitäsi löytää ,pieni veikko omasta sydämestä,
ja jättää tuomitsimininen jumalalle,koskee myös minua.rukoilen että jumala avaisi meille totuuden pirkosta ja sepposta .jumalan siunausta heille kuten myös kaikille tällä kirjoitteleville.
Vanhurskas on elävä uskosta...oli Lutherin löytö, mutta silti häntäkin vastustetaan ja jopa vihataan, mutta Luther sanoi kiivaasti, jos tunsi
Hengessä jossakin jotain epäraitista...
Armo on tärkeintä...ihmisenja jumalan välillä ei saa olla muuta kuin Kristus...Jeesuksen täydellinen ja täydellisen puhdas elämä...kuolema ja ylösnousemus...ja kaikki mitä Jeesus teki ja oli
sikiämisestään---taivaaseen astumiseesa ja kaikki siltä väliltä...ja saatanakin tietää sen, ja siksi on helppo eksyttää ihminen:
-lain alle
-omavanhurkauteen
-omiin kokemuksiin
-siellullisuuteen
-ihmeisiin
-tekopyhyyteen, joka ilmenee nykyaikana vääränä suvaitsevaisuutena...yhteiskunta vaatii suvaitsevaisuutta, mutta ei suvaitse Jumalan tahdon julistajan mielipiteitä!!
Pistäkäämme Pirkko ja Seppo vielä rukouspyynnöin Jumalalle tiettäväksi, kyllä Herra ohjaa ja mielellään! (itse olen kylläkin jo saanut sellaisen vastauksen, että tiedän totuuden, mutta
ainahan sen voi vahvistaa)