Kummallinen maailma täynnä outouksia

Jotkut ovat varattuja, jotkut ikävöivät varattuja ja joillakin ei ole enää mahdollisuutta olla kaipaamansa kanssa koska kaivattu on taivaassa enkeleiden huomassa siksi he ikävöivät täällä jotta voivat purkaa sitä tuskaista ikävää tietäen ettei koskaan saa olla vierellä fyysisesti. Joillakin on yksipuolinen tunne joten he siksi kaipaavat täällä, tai jossain muualla, mutta entäs he jotka eivät tiedä kaivattunsa tunteista ja eivät ole yrittäneet tuoda tunteitansa tietoon toiselle kaipaavat täällä. Miksi näin.

Miksi mahdollisuutta paetaan,tunteita pantataan jotta suojellaan omaa itseään. Mutta miksi, onko kaikki se panttaaminen ja tunteiden sisällä pitäminen lopulta kaiken arvoista. Kun kuitenkin se ikävä,tiedottomuus ja kaipuu järkevästi ajateltuna tekee paljon kipeämpää kuin 50/50, mahdollinen torjunta tai tuloksena jotakin toivottua. Uskon niin että jos ihmisellä on tunteiden tilanteessa epävarmuutta ja selvittämättömyyttä,saa ihmisen ahdistuneiseksi ja rauhattomaksi. Tätä ei tietenkään kokonaan yleistää koska olemme erilaisia,luulisin kuitenkin että ainakin joillain.

Onko se itsensä kiusaaminen sitten niin mukavaa ja olla mielummin kehässä josta ei pääse pois. On asioita joista voi tehdä itse hyvinkin vaikeita vaikkei ne todellisuudessa sitä ole ja varsinkin silloin jos tunteiden asioita pohtii liikaa yksikseen omassa päässään.

Onko rohkeutta avata haarniska ja olla täysin se mikä sisällä on,hauras ja paljas ihminen joka näyttää inhimillisen tunteiden haavoittuvuutensa. Meille kaikille tunteet ovat tuttuja,tunteet jotka saavat kohmeeseen ja joilloin vahvakin ihminen on niiden edessä sulaa vahaa. Lopulta kaikilla ikään ja persoonaan katsomatta on vain yksi ratkaisu jos haluaa päästä irti kahleista.

Minusta on rohkeutta olla herkkä ja olla ihminen joka tuntee,näyttäen tai kertoen,eikä sen edes tarvitse olla "maatakaatavaa". Koska minusta ihmisyys ja tunteet ovat vaan jotakin niin "tavallista" ja samalla niin tähtitieteellistä kun tunnemme jotakin toista ihmistä kohtaan niin paljon. Siksi sekoamme ja olemme kuin puusta pudonneita.
7206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hmm.. <3 Aika kiva kirjoitus. Olen hämmentynyt kaikesta.

Äänestä
  • Joskus on hyvä hämmentyä vaikka niistä tunteista,se on ihan normaalia jos tuntee vähintäänkin ihastuksellisia tunteita. Jos voit jotenkin kertoa tunteistasi sille kaivatullesi ja sille ei ole mitään realistista estettä niin anna palaa! Omalla kokemuksella sanon ja kehoitan että vaikka se ei tuottaisikaan parhainta toivottua tulosta niin saa kuitenkin rauhan ja vapauden työstää niitä tunteita oikeaan suuntaan.

    Äänestä

  • TriRilli kirjoitti:

    Joskus on hyvä hämmentyä vaikka niistä tunteista,se on ihan normaalia jos tuntee vähintäänkin ihastuksellisia tunteita. Jos voit jotenkin kertoa tunteistasi sille kaivatullesi ja sille ei ole mitään realistista estettä niin anna palaa! Omalla kokemuksella sanon ja kehoitan että vaikka se ei tuottaisikaan parhainta toivottua tulosta niin saa kuitenkin rauhan ja vapauden työstää niitä tunteita oikeaan suuntaan.

    On sille olemassa ihan realistinen este. Ei, en kerro.

    Äänestä

  • nainenvapaalla kirjoitti:

    On sille olemassa ihan realistinen este. Ei, en kerro.

    Mutta kovasti haluaisin <3 Tapailla vaikka, ilman odotuksia (kuulostaa ehkä kylmältä, mutta tässä tilanteessa ehkä järkevimmältä)?

    Äänestä

Toiset taas haluaa olla ja elää valheessa ja haaveissaan. Pakoa todellisuudesta ja mielikuvitusmaailmaan.

Toiset taas pelleillee niin kauan että lopulta saa nenilleen ja jää ikuisiksi ajoiksi kärvisteleen oloonsa, kun ikävänsä kohde jatkaa elämäänsä eteenpäin.

Minusta sellaisille klovnin roolin vetäjille on oikein saada turpaan kovaa ja jäädä rannalle ruikuttaan, koska elämän kuuluu hiukan opettaa kivun kautta väärintekijöitä.

Äänestä
  • Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Niin, aivan niin elämä ja tunteet ovat elämistä varten. Mitään ei saa jos ei ainakaan yritä.

    Äänestä

palstapastorin saarna

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TriRilli kirjoitti:

Jotkut ovat varattuja, jotkut ikävöivät varattuja ja joillakin ei ole enää mahdollisuutta olla kaipaamansa kanssa koska kaivattu on taivaassa enkeleiden huomassa siksi he ikävöivät täällä jotta voivat purkaa sitä tuskaista ikävää tietäen ettei koskaan saa olla vierellä fyysisesti. Joillakin on yksipuolinen tunne joten he siksi kaipaavat täällä, tai jossain muualla, mutta entäs he jotka eivät tiedä kaivattunsa tunteista ja eivät ole yrittäneet tuoda tunteitansa tietoon toiselle kaipaavat täällä. Miksi näin.

Miksi mahdollisuutta paetaan,tunteita pantataan jotta suojellaan omaa itseään. Mutta miksi, onko kaikki se panttaaminen ja tunteiden sisällä pitäminen lopulta kaiken arvoista. Kun kuitenkin se ikävä,tiedottomuus ja kaipuu järkevästi ajateltuna tekee paljon kipeämpää kuin 50/50, mahdollinen torjunta tai tuloksena jotakin toivottua. Uskon niin että jos ihmisellä on tunteiden tilanteessa epävarmuutta ja selvittämättömyyttä,saa ihmisen ahdistuneiseksi ja rauhattomaksi. Tätä ei tietenkään kokonaan yleistää koska olemme erilaisia,luulisin kuitenkin että ainakin joillain.

Onko se itsensä kiusaaminen sitten niin mukavaa ja olla mielummin kehässä josta ei pääse pois. On asioita joista voi tehdä itse hyvinkin vaikeita vaikkei ne todellisuudessa sitä ole ja varsinkin silloin jos tunteiden asioita pohtii liikaa yksikseen omassa päässään.

Onko rohkeutta avata haarniska ja olla täysin se mikä sisällä on,hauras ja paljas ihminen joka näyttää inhimillisen tunteiden haavoittuvuutensa. Meille kaikille tunteet ovat tuttuja,tunteet jotka saavat kohmeeseen ja joilloin vahvakin ihminen on niiden edessä sulaa vahaa. Lopulta kaikilla ikään ja persoonaan katsomatta on vain yksi ratkaisu jos haluaa päästä irti kahleista.

Minusta on rohkeutta olla herkkä ja olla ihminen joka tuntee,näyttäen tai kertoen,eikä sen edes tarvitse olla "maatakaatavaa". Koska minusta ihmisyys ja tunteet ovat vaan jotakin niin "tavallista" ja samalla niin tähtitieteellistä kun tunnemme jotakin toista ihmistä kohtaan niin paljon. Siksi sekoamme ja olemme kuin puusta pudonneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu