Meille valehdellaan, että Euroopan Unionista on ollut meille taloudellista hyötyä. Viimeiset 10 vuotta EU on ollut maailman ainoa talousalue, jossa ei ole ollut talouskasvua. Se johtuu vain ja ainoastaan EU:sta itsestään, sen byrokraateista ja ideologiasta. EU-koneisto ei halua talouskasvua tai edes toimivaa taloutta, vaan valtaa. Samaan aikaan kun EU on ollut stagnaatiossa, Kiinan kansantalous on noin kaksinkertaistunut ja samoin Intian. Jopa Etiopian kansantuote on lähes tuplaantunut samassa ajassa. Suomen talous on supistunut.
Me emme ole voineet hyötyä tästä, koska me emme voi tehdä itsenäisesti kauppaa noiden maiden kanssa. Meidän täytyy odottaa EU:n ja Kiinan kauppasopimuksia, noudattaa EU:n määräyksiä jne. Sama koskee Venäjää. Me emme voi käydä normaalia kauppaa naapurimaamme kanssa, koska EU kieltää sen meiltä. Tosin Italia, Espanja ja muutama muu EU-maa saa ja voi tehdä niin, EU:n määräyksellä. Kuten eräs saksalaisministerikin totesi: On hyvin ikävää, että EU:n Venäjän vastaiset pakotteet iskevät kipeimmin Suomeen. Miksi meidän pitäisi hyväksyä se?
Meille valehdellaan ettemme voi tehdä yksin mitään kauppasopimuksia Kiinan ja Intian kanssa, koska ne ovat niin suuria ja vahvoja. Se on valhe, jota eurostoliittolaiset mielellään toistavat. Se on helppo osoittaa valheeksi. Islanti on tehnyt juuri niin. Islanti on kymmenen kertaa pienempi maa kuin Suomi. Miten se voi tehdä sopimuksia jättiläisten kanssa, mutta me emme muka voi? Koska me olemme Euroopan Unionin vankeja.
http://rayhablogi.blogspot.pt/?m=0
Me emme ole voineet hyötyä tästä, koska me emme voi tehdä itsenäisesti kauppaa noiden maiden kanssa. Meidän täytyy odottaa EU:n ja Kiinan kauppasopimuksia, noudattaa EU:n määräyksiä jne. Sama koskee Venäjää. Me emme voi käydä normaalia kauppaa naapurimaamme kanssa, koska EU kieltää sen meiltä. Tosin Italia, Espanja ja muutama muu EU-maa saa ja voi tehdä niin, EU:n määräyksellä. Kuten eräs saksalaisministerikin totesi: On hyvin ikävää, että EU:n Venäjän vastaiset pakotteet iskevät kipeimmin Suomeen. Miksi meidän pitäisi hyväksyä se?
Meille valehdellaan ettemme voi tehdä yksin mitään kauppasopimuksia Kiinan ja Intian kanssa, koska ne ovat niin suuria ja vahvoja. Se on valhe, jota eurostoliittolaiset mielellään toistavat. Se on helppo osoittaa valheeksi. Islanti on tehnyt juuri niin. Islanti on kymmenen kertaa pienempi maa kuin Suomi. Miten se voi tehdä sopimuksia jättiläisten kanssa, mutta me emme muka voi? Koska me olemme Euroopan Unionin vankeja.
http://rayhablogi.blogspot.pt/?m=0
Vastaukset 108
Vanhimmat
Hej, kataloiset ja muut suvakkihuorat vokeissaan tienaa tällä!
Juuri kun Suomi pääsi eroon yhdestä hulluuden liittoumasta Venäjästä (Neuvostoliitosta), niin heti alkoi hakeutuminen toiseen vastaavanlaiseen hullujen liittoumaan EU:hun.
.
Itsenäinen maa.......Suomi.....niin mikä. ?
.
Heikkojen johtajien vietävissä.
Eu:sta ei ole tavalliselle tallaajalle ollut muuta kuin kuluja kulujen perään. Suomen verotulot jaetaan maailmalle aivan suruttomasti. Osa suomalaisista kärvistelee nälkärajalla nykypäivänä. Ei kukaan heistä huolta kanna. Muslimit vain pitää ruokkia ja asuttaa niiden vaatimusten mukaisesti. Eu on suonut suomelle pelkkää paskaa.
äkkiä eroon eurosta..................................... vittu eu on vain pankkirosvojen klikki.
samaa mieltä, erooooon
Onhan se mukava olla verovaroin aina tukemassa Kreikkaa uuteen nousuun...
Nyt lähden syömään kaalisoppaa ja sitten runkkaan Putinin kuvan kiihottaessa.
Olisi mielenkiintoista mitä sitä itse kirjoittaisi kansanäänestyksessä EU:hun kuulumisesta ?
Mitä viisastelet VAJUKKI!!!!
Voisi sitä jo toiseen kertaan mennä äänestämään, että EI, ja koko roskasta eroon mahdoillisimman pian. Mikäli Britit nyt jättää natsiliiton, niin ei aikaakaan, kun sen tekee mm. Irlanti, jne. Suomi typerine päättäjineen jää viimeiseen asti natseihin roikkumaan, ja maksaa jo eronneidenkin maiden laskut, saatte vaan nähdä.
Eliitti on hyötynyt mutta kuvitteliko joku silloin EU-äänestyksessä että tavallinen kansalainen hyötyisi? Etenkin kun demarit olivat Suomea EU:iin ajamassa.
Totisesti, oli totisesti tyhmä ihminen jos kuvitteli että tavallisella veronmaksajalla on EU:ssa joku muu kuin maksajan osa.
Oikeistodemarit eli piilokokoomuslaiset kuten Lipponen. Muita oikeistodemareita eli piilokokoomuslaisia kautta aikojen ovat Koivisto (ex Suomen pankin pääjohtaja), Sundqvist (ex pankinjohtaja), Liikanen (nykyinen Suomen pankin pääjohtaja), Ahtisaari, Halonen, Iivari, Heinäluoma, Ihalainen, Urpilainen. Kaikki rahalle persoja aatemaailmaltaan lähellä kokoomusta olevia.
Kepun Esko Aho oli myös innolla menossa EU:hun koska EU maksaa tukevat maataloustuet.
Aho pitäisi hirtää munistaa Ryssän piikkilankaan Siperian aroille.........vittu miten pelle ukko tämä KANNUKSEN KEINOELINMIES
EU maksaa itseasiassa vain hyvin pienen osan Suomen maataloustuista!
Suurimman osan Suomi maksaa ihan itse kansallisilla maataloustuilla, ja tämän LISÄKS Suomi massiivisena nettomaksajana maksaa satoja miljoonia EUn persaukisempien maiden maataloustukia EU-jäsenmaksuissaan!
Että kyllähän Suomella kuiviin kuppaajaa riittää joka suunnalla! :/
Vähintään viidennes koko valtion budjetista holahtaa ulkomaille joka ikinen vuosi, vaikka päättäjäperkeleemme väittävät että se on auomalaisten vika ettei rahat riitä, kun me muka ollaan niin surkeita!?
Vaikka juurikin noi päättäjänperkeleet on itse ollu tekemässä päätökset jolla toi massiivisen kokoluokan suomalaisverovarojen ulkomaillekuppaus on mahdollistunut!
Kansalaiset menettävät EU:iin 15 miljardia joka vuosi ja Suomen eliitti nappaa siitä pari miljardia.
Eliitille on ihan sama miten kalliiksi kansalle tulee kunhan itse saa pienenkin siivun kakusta. Kun kukaan eliittijoukosta (johon politiikot kuuluvat) ei ole kiinnostunut kuin omista ja puolueen eduista. Kansasta viis.
Itseasiassa: Kyllä Eussa on ollu talouskasvua, mutta se kaikki talouskasvu vaan on menny massiivisen EU-byrokratian pyörittämiseen! :)
Paljos EUn budjetti olikaan? Vähän yli 80 miljardia per vuosi? Eli tossa se talouskasvu nyt sit on! :)
EU on saanut kymmenille ellei sadoille tuhansille turhille ja kyvyttömille virkamiehille hyvät virat ja tulot. Mitä meidän tavallisten ihmisten elämä olisikaan ilman kaikkia niitä direktiivejä ja kieltoja?
Paljon helpompaa! Euroopan pankkiirit ovat tyytyväisinä hieroneet käsiään. Ryöstäneet kansallisvaltioiden varat tuohon pedon kitaan. Mitä se rekkaralli maksaa kahden kokouspaikan välillä? Paljonko siellä pyörii aivan turhaa prukkaa isolla palkalla? Oikea moolokin kita koko eu.
Juurikin näin!
Tossa just luin yhestä blogista jostain EUn "asiantuntijaelimestä" jonka pyhä tehtävä on toimittaa EUlle asiantuntijalausuntoja (lausutaan: mielipiteitä) eikä mitään sen kummempaa! Ton Nalle Puh kerhon budjetti: 130 miljoonaa per vuosi. Jokaisen mielipiteen hinta 750 000 per kappale! :) Kyllä minäkin voisin tohon hintaan oman mielipiteeni myydä! :) Tässä teille yksi sellainen demonstraatioksi, EU-päättäjät:
"EU on _PERSEESTÄ_!" ... Pannaanko pakettiin, ja mihin voin lähettää laskun?
PS: Pidempi versio laki-liiba-laaballa ja virkamies-mambo-jambolla kuuluu samaan 750 000 hintaan!
Pidä kiirettä ja osta nyt, ennenkuin pääsevät loppumaan! :)
(Ohessa näyte pidemmästä versiosta)
Universaalista näkökulmasta katsoen se, että EU sijaitsee gluteus maximus-alueella havainnollistaa erinomaisen kattavasti sitä, että hyvinvointimalliamme sekä meihin kohdistuvaa tietotarvetta tulee tarkastella vähintäänkin kriittisesti.
Suomella oli ihan täydet sopimukset EU: aluelle. Suomi oli jo tehnyt aktiivisesti yhteistyötä, mutta ennen unionia Suomella oli edes hiukan itsekunnioitusta ja -suojeluvaistoa.
Nykyinen eu politiikka on täysin holtitonta ja sekopäistä. ETA- sopimus takasi jo kaupan EU:n sisälle.
EU jäsenyys on vienyt suomen sisäiset verotulot mantereelle. suomi on maksanut toistenkin eu jäsenmaksuja vuosia.
Eu on haittaohjelma ja pyramidihuijaus.
hyvä aloitus.
EU:n vapaaliikkuvuus on itsenäisten maiden syöpä n:ro 1. Jos rajoilla olisi tarkastukset, niin ei olisi pakolaisongelmaa, ja muutkin ongelmat paljon vähäisemmät.
vai niin?
Tullit, verot ja rajatarkastukset = kustannuksia ja hankaluuksia
tavara liikkuisi hitaammin, olisi kalliimpaa ja tulliverot nostaisi hintoja
Haluatko siis että hinnat ja kulut nousee?
Suomelle lisää maksettavaa
ja vapaalla liikkuvuudella ei sitten ole kustannuksia?
Väitän, että juuri tullitarkastuksilla ennaltaehkäistiin paljon haittavaikutuksia.
Tullit, rajat ja tarkastukset ovat positiivista terveyden ja talouden sääntelyä.
Ne mekanismit luotiin sitä varten.
Kulut laskisivat ja talous nousisi, jos rajoilla olisi tarkastukset ja maakohtaiset säännöt. JA NE TULEE VIELÄ TAKAISIN.
oletko oikeasti noin yksinkertainen?
"Tulisi tullit ja verot. Juu, mutta tulot jäisivät suomeen"
-- niin maahantuonnissa, mutta Suomalaiset joutuisivat maksamaan VIENNISSÄ!
Ja mitä luulet että niiden tuontituotteiden hinnoille käy, kuka kulut maksaa? Sinä!
Entä mitä kävisi viennille - hyytyisi vielä enemmän!
mitä toi aloittaja oikein kuvittelee?
Suomi pikkuriikkinen maa pläntti neuvottelisi miljardi luokan Kiinan ja Intian
kanssa paremmin kuin EU?
Millä ihmeellä? Mitä Suomella yksin on ENEMMÄN tarjottavaa Kiinalle kuin koko EU?
Venäjä pakoitteet ovat täysin OIKEIN, koko maailma on niiden takana!
"EU on ollut maailman ainoa talousalue, jossa ei ole ollut talouskasvua"
-- ja tämähän on VALETTA!
Lopetta valehtelu
Lopeta itse valehtelu. Suomen kansallisomaisuus siirretään maattomien ilman kansalaisuutta toimivien sijoittajien taskuihin. Valtio ei hyödy tästä mitään, koska ne ovat kaikkien maiden kansalaisia, mutta eivät maksa verojaan mihinkään.
Suomi menettää jatkuvasti, kun ei saa toimia itsenäisesti kenen kanssa huvittaa. Samaan aikaan vieraat toimijat tunkevat lonkeronsa tähän maahan tuhoten suomesta loputkin työpaikat.
Suomalaisilta vaaditaan tuhansien eurojen ajokortti ja sen uusiminen lähes vuosittain ja kaikenmaailman työturvallisuus, ensiapu ja liukkaankelin ajot kuorma-autolla ajamiseen. Samaan aikaan, kun puolalainen arpajaisista korttinsa saanut rekkakuski tulee tänne viemään suomalaiselta työpaikan.
mitä sä oikein sekoilet??
"kansallisomaisuus siirretään maattomien ilman kansalaisuutta toimivien sijoittajien taskuihin" -- mitä ihmeen omaisuutta "siirretään"??!! Kerro esimerkki!
"Suomi menettää" - niinkuin mitä, missä?
Kerro esimerkki. Miten niin Suomi ei saa toimi kenen kanssa huvittaa?
Kenen kanssa "Suomi" haluaisi toimia?
Suomi on ennenkin neuvotellut omat sopimuksensa, eikä ole ollut ongelmia.
Eu vajoaa ja se on varmaa.
Köyhät etelän alueet ovat kuin kuminauha ja riippa. Rikkaan maat köyhtyy ja yhteinen pakottava "puoluekuri" tappaa lopunkin kasvun.
Kaikki isot hankinnat pitää kilpailuttaa koko eu: n alueella, joten suomalaiset toimijat kuolevat yksitellen. Paikalliset kuolevat.
Tilalle tulee puola ja ranska.
Saksa vetää suomipoikaa (poliitikkoa) hanuriin EU:ssa kaksin käsin, kun ollaan niin tottelevaisia. Suomi on on sairainta mitä voi kuvitella.
Eu on sairautta ja suomi on tartutettu siinä samalla
jahas, täällä on taas liikenteessä samat ryssä ja mv trollit!
Kukaan muu ei halua eroa EU.sta kuin ryssät
Ryssien trollitehdas
Koko Euroopan kansalaiset haluavat eusta eroon. Joten revi siitä mikä lienetkin.
eu:ta kannattaa vain ammattipoliitikot
eu on heikko lapsi
enkä tahdo elättää sitä enää
Oikeastaan: EU on heikko ja SAIRAS lapsi.
Yli 10 vuotta ollut ennästys alhaiset korot, raha on suorastaan ilmaista!
Tästä on hyötynyt yritykset ja yksityiset!
ei tulleja, ei rajamuodollisuuksia, tavara liikkuu ,ihmiset liikkuu
ei valuutanvaihto kuluja
EU on harmonisoinut monia asioita, kuten puheluiden hinnat EU alueella.
hyötyjä on vaikka kuinka paljon
Eli Suomeks: EU "kasvaa" velalla! :)
Eli käytännössä koko EU on yhtä suurta Ponzi-huijausta, jossa todellisuudessa mikään ei kasva mihinkään, mutta halvalla velkarahalla pidetään yllä illuusiota että näin olis? Meniks pahasti pieleen?
kansa on köyhtynyt
rikkaat rikastuvat
tehtaat pakenavat eu:n ulkopuolelle
Työttömyys on huippulukemissa
talouskasvua ei tule, koska väkeä on liikaa
EU:n olisi pitänyt varautua kantisten väen vähenemiseen ja tehdä se hallitusti.
SIITÄ OLISI OLLUT HYÖTYÄ.
Vapaasta liikkuvuudesta on tullut enemmän haittaa kuin hyötyä
vapaasta liikkuvuudesta hyötyvät ihan ensin rikolliset
EU:n pyrkimys on hävittää kansallisuudet ja eri heimot,
EU ei ole pystynyt luomaan terveesti ylpeyttä erilaisuudesta EU:n sisällä
Eu tuomitsee isänmaallisuuden ja haukkuu sen nationalismiksi
Terve nationalismi olisi pitänyt yllä tervettä itsekunnioitusta, jolla alueita olisi kehitetty, EIKÄ purettu kuten eu tahtoo
EU:n matu politiikka on raskaasti epäonnistunut
naisia raiskataan ja koko eu:n infra on romahtamassa matujen alla
Sota on lähempänä kuin vuosikymmeniin
juuri EU:n epäterveen kehityksen vuoksi
EU ON: hajoita ja hallitse.
Sun puheluiden hinnat ovat napanöyhtää ja se tappaa yrityksiä.
Ajatella, että velkaantua saa ja kuka siitä velasta oikeasti hyötyy?
Puhelut eu alueella ei nyt ainakaan köyhiä hyödytä. Pakolaisia hyödyttää, kun on helpompi tiedottaa kavereille eri maiden sosiaalietuuksista.
"vapaasta liikkuvuudesta on tullut enemmän haittaa kuin hyötyä
vapaasta liikkuvuudesta hyötyvät ihan ensin rikolliset"
- onko sulla tästä jotain faktaa näyttää?
Mitkä rikolliset ovat liikkuneet ja miten se näkyy, missä?
Eikö muka ennen rikolliset liikkuneet ja huumeet virranneet?
pieleen+meni.
Edullinen+korotaso+ja+rahan+saatavuus+mahdollistaa+juuri+mm
kotitalouksien+lainanottoa+sekä+yrityksien+investointeja.
Ja+sama+se+on+maalle,+Suomelle+myös.
Onneksi+korotaso+on+matala,+joten+myös+valtion+koromenot+ovat+matalat!
Ennen+euroa+1990+luvulla+asuntolainan+korko+huiteli+10-13%+luokkaa
kun+se+nyt+on+alle+2%,+välillä+jopa+negatiivinen,+käytännössä+NOLLAKORKO
Maksettava se velka silti on. Monilla kotitalouksilla on nyt jo ongelmia maksaa ylikokoiset asuntovelkansa takaisin.
Missä ne yritysten investoinnit luuraa?
Se, että yritykset tekee velkarahalla investointeja, ei lisää kysyntää, saati kulutusta, vielä millään lailla, eihän? :)
Ja koska EUn taloustilanne on mitä on, juurikin nämä kuluttajat on hyvin nihkeitä ottamaan varsinkaan kulutus, tai mitään muitakaan luottoja, vaikka raha olisi puoli-ilmaista, eikö vain? :)
Ja koska kulutus ei kasva, niin yritykset investoivat ihan vaan pelkästä investoimisen ilosta, ja siitä syystä että raha on halpaa, eikö vain? :)
Eli asiat siis OVAT juuri kuten sanoin, eli: OIKEIN meni! :)
PS: ja mitäs jonku EKn korkotasot valtionlainojen korkoihin vaikuttaa, oi kaikkien aikojen talousguru?! Eikös valtionlainojen korkotason määritä kunkin valtion luottoluokituskelpoisuus?
"Se, että yritykset tekee velkarahalla investointeja, ei lisää kysyntää, saati kulutusta, vielä millään lailla, eihän? :)"
-- ei tietenkään suoraan lisää kysyntää mutta se mahdollistaa sen!
Se mahdollistaa yrityksien laajentumisen ja rakentamisen, uuden kehittämisen.
Halpa raha mahdollistaa uusia aloittavia yrityksiä.
Jos rahan saanti olisi vaikeaa tai rahan hinta kallista, se jarruttaisi
invenstointeja.
Ehdottomasti halpa raha on hyvä asia, kun se saadaan kiertoon!
jos+Suomi+lähtisi+EU+ja+eurosta,+yön+yli+meidän+oma+raha+romahtaisi+30%!
Suomen+heikko+pieni+valuutan+arvo+tippuisi+välittömästi+suhteessa+euroon+ja+dollariin.
Kaikki+velat+,+sekä+kaikki+tuontituotteet+olisivat+edelleen+euroissa,
mutta+oma+ostovoima+romahtaisi+vähintäin+30%!
Maksa+siinä+sitten+asuntolainaa+tai+osta+bensaa!
1000+euron+laina+muuttuisi+1300+markan+lainaksi+mutta+palkat+pysyisivät+samoina!
Ja+tämä+on+fakta!
No kannattiko sitä "halpaa" lainaa sitten ottaa? Juuri lainalla meidät tarkoituksella sidotaan ja orjuutetaan tähän järjestelmään.
Lisäksi tämähän hallituksen tavoite nytkin jo on. Sisäinen devalvaatio. Oletko kuullut? Tästähän tässä kikyssä on kyse ja Väitätkö, ettei se vaikuta ostokykyyn.
hajoita ja hallitse
Se valuutta asettuu TASAN siihen mihin se asetetaan. Älä valehtele mitään erosta johtuvaa talouskurimusta - sinä et tiedä sitä.
odotetaan vielä pari vuotta, ja suomi on niin kuralla
että voidaan liittyä vaikka venäjään
SEHÄN on EU:N tarkoitus. Tehdä yksittäiset maat niin heikoiksi ja uskotella, että ne eivät pärjää.
Katso meidän hallintoa. Paikallisilta poliitikoilta viedään kaikki valta ja itsekunnioitus. Ne ovat ottamassa siellä ainoastaan itselleen palkkaa.
EU vetelee kaikista naruista ja hallitsee tiedolla.
EU on kuin alkoholisti ja narsisti, joka tappaa asuinkumppaninsa kaikilla mahdollisilla keinoilla.
ei suomi enää eroa EU:sta. sinun kaltaiset ihmiset myi sen heikkouttaan ja pelkuruuttaan. En tule koskaan sietämään kaltaisiasi ihmisiä.
"No kannattiko sitä "halpaa" lainaa sitten ottaa"
-- no ehkä kannattaa jos meinaa asua jossain,
vai löytyykö sun takataskusta käteistä asunnon verran?
"Se valuutta asettuu TASAN siihen mihin se asetetaan"
--- niin se aluksi asettuu, mutta markkinavoimat muuttavat sen hetkessä!
Suomi on niin pieni että emme voi hallita euron tai dollarin liikkumista
omaa valuuntaan nähden. Siksi se romahtaa!
Erosta TASAN juuri aiheutuisi TALOUSKURJIMUS!
euro+on+nostanut+kustannustason+6+kertaiseksi+ja+tulopuolella+tavan+duunarin+liksa+EI+OLE+NOUSSUT+SAMASSA+suhteessa.
Asuntojen+hinnat+vs+palkat+kuilu+on+suurentunut+noin+8+kertaiseksi+(aikaan+ennen+täyjäsenyyttä).
Vain+harva+pystyy+enää+ostamaan+asunnon,+saati+ottamaan+mitään+kohtuullista+lainaa.+kohta+40%+työvoimasta+on+pätkäduunareita,+jotka+eivät+edes+saa+asuntovelkaa.
yhteisvaluutta+nosti+kustannusrakenteen+ja+suomen+menot.+Valuuttaa+pääasiassa+karkaa+maasta+ULOS.+
Siksi+sinullla+on+harakiri-velka,+josta+et+tule+saamaan+edes+omiasi+pois+ilman....
Asuntojen+hinnat+EIVÄT+NOUSE,+haloooooo!!!!
Hintakehitys+on+alaspäin.+Yrittäjyys+kuolee,+tehtaat+pakenee+kiinaan+ja+venäjälle!!
Arvaa+miksi??+Liksat+nousi....koska+kulut+nousivat...koska+euro+yhteisvaluutta+oli+niin+saatanan+kallis+jo+lähteissä.
Keskituloiset+piti+verotuloillaan+koko+eurooppaa+liikkeessä.++NE+elättävät+tehtaat+karkaavat+nousevan+kulu-+ja+palkkarakenteen+vuoksi.+
NO+NIIN+-+hinnat+nousi+-+eu+huomasi+että+nyt+on+ylikuumentunut+ja+suomessa+harkitaan+Kiky+sopimusta,+koska+ei+voida+devalvoida.+Kiky+ON+SISÄINEN+DEVALVAATIO.++Ja+arvaa+mistä+otetaan+pois?+Johtajien+palkasta...?!?!Ei
---lisää+työttömiä.+
eu+on+sisäsyntyinen+mätä,+jossa+on+itsetuhon+mekanismit.+Sinä+tottelet+niitä+sokeasti.
höpöhöpö!
Suomalaisten mediaanipalkka on vähän yli 3000 euroa.
Oliko sun mielestä "markka-aikana" siis keskipalkka 18.000 markkaa kuukaudessa?
Kyllä palkat ovat nousseet , turha lässyttää tota valhetta.
"vain harva pystyy ostamaan asunnon"
- niinkö? Kuka ne asunnot ostaa kokoajan?
Helsingissä rakennetaan vimmatusti uusia asuinalueita.
Asuntojen hinnat eivät nouse? Niinkö?
Ehkä ei tosiaan siellä Kainuussa mutta kasvukeskuksissa kyllä
No ei ollut ei!
Olisko ollu puolet tuosta?
Jotenka:
- Palkat on kaksinkertaistunu
- Hinnat on (vähintään) kuusinkertaistunu
- asumiskustannukset on kymmenkertaistunu
Ergo:
- EU on ollu Suomen itsenäisen historian kaikista suurin devalvaatio! :)
Ja koska kukaan ei pysty määräänsä enemmän töitä tekemään, ja palkkojen on pitäny kaksinkertaistua et täällä olis kohonneiden kustannusten takia edes jotenkuten mahdollista elää, niin myös firmat on sitten kusessa kun työn osuus tuotannosta on kasvanu kaksinkertaiseksi ilman tuottavuuden lisääntymistä! Ja tässä syy sille EKn fiktiiviselle sadulle et Suomen tuottavuuden tason lasku EUssa johtuis jotenkin siitä syystä et työntekijät olis laiskistunu jostain syystä!
Annan Timolle esimerkin:
palkkani oli kaupan (silloisen liiton listojen mukaan) myyjänä vuonna 1997, 10v lisillä noin 6000 markkaa. Korkeampaa palkkaa ei liiton listoilla voinut saada. Olin vastaava/ ostaja. Siitä pois verot, ym. maksut ja 2000 markan vuokra.
Se on noin 1000 euroa tänä päivänä, josta otetaan pois verot, ym. maksut ja sen kokoinen asunnon vuokra maksaa samalla alueella noin 700 Euroa.
Kaupan myyjien (ostajia/ myyjiä) palkat ovat edelleen samalla tasolla, koska he eivät saa vakisopimusta ja kaikki lisät on otettu pois. Useimmat kaupan työläiset tekevät noin 20-30h/ vk.
Kaupan työntekijät tienaavat helposti noin 2000 euroa tai alle/ kk.
Palkat eivät todellakaan ole nousseet kulujen mukana.
Keskiansio ei ole 3000 euroa vaan jotain ihan muuta.
"Tilastokeskuksen torstaina julkaistun palkkatutkimuksen mukaan yksityisellä sektorilla työntekijän keskiansio on 3 538 euroa säännöllisellä työajalla ja kuukausipalkalla. Luvut perustuvat pääosin vuoden 2014 lopun ansioihin."
"Keskiarvopalkkaa vähemmän ansaitsee noin 60 prosenttia suomalaisista. Mediaaniansio onkin nelisensataa euroa keskiansiota pienempi, 3 135 euroa. Mediaani on luvuista keskimmäinen. Puolet työntekijöistä siis ansaitsee yhtä paljon tai enemmän kuin 3 135 euroa ja puolet työntekijöistä yhtä paljon tai vähemmän."
EU on tuhonnut Suomen. Olemme maksaneet nettona sinä aikana kun olemme olleet EU:ssa niin n. 130 miljardia euroa ja se kaikki on pois suomenkansalta.
tehdään soteuudistuksia kun ei ole varaa enää edes siihen
ja toisesta päästä maksetaan eu:lle saamatta mitään vastineeksi.
Jäsenmaksuja vuodessa kuusi miljardia ??? Suomen ero EUsta maksaisi n.kolme miljardia, niin missä mennään?
HALOOO lopettakaa VALEHTELU! Mistä te revitte näitä valheita jatkuvasti?!?!
"Vuonna 2014 Suomen nettomaksu Euroopan unionille oli 809 miljoonaa euroa eli noin 148 euroa asukasta kohden.
"Nettomaksu kasvoi 205 miljoonalla eurolla toissa vuodesta, jolloin se oli 604 miljoonaa euroa. Kasvu johtuu muun muassa siitä, että maaseudun kehittämistukia siirtyi vuodelle 2014."
Miettikää nyt kannattaako ottaa euromääräistä asuntolainaa joka on jo nyt 6 kertainen asuntojen todelliseen arvoon nähden.
jokainen velkapelle pelkää markkaa ja pitää kiinni eu:sta vaikka se tuhoaa muun suomen.
lopulta käteen ei jää mitään
"kannattaako ottaa euromääräistä asuntolainaa joka on jo nyt 6 kertainen asuntojen todelliseen arvoon nähden"
--- mitä sä oikein sekoilet??? Ja mitä ihmeen matikkaa tuo on?!?!
Asunnon todellinen arvo on se mikä sen markkinahinta on.
Mikään muu kuin markkina ei määrittele todellista arvoa.
Näin se vaan menee
sinä etenet stubin/ käteisen matikalla ja moraalilla
Koska velka orjuuttaa
elämme saatanallisessa kulpassa, sinä näytät ylläpitävän sitä mielelläsi
olet noin 60 v, punakka ajelet audilla
teet asuntokauppaa
ps. mulla ei ole asuntolainaa, enkä kannata euroa ainoana yhteisvaluuttana.
Euro olisi pitänyt jättää digitaaliseksi kaupankäynnin valuutaksi. Ja jättää paikalliset valuutat elämään.
Sitä sinäkään pässi (stubinaivoilla) et osannut ajatella.
"velka orjuuttaa"
vai niin, en tiedä missä mummonmökissä sinä asut tai millä rahalla
mutta noin yleisesti ottaen ihmisen pitää jossain asuan.
A) joko asut vuokralla - eli lyhennät toisen velkaa kun se asunto on velalla
joka tapauksessa rakennettu
B) asut omassa ja lyhennät omaa velkaa, ja asunto kenties joskus on
sinun oma velaton.
Mutta velkarahaa ET PÄÄSE PAKOON!
KAIKKI - lue KAIKKI investoinnit ja mm rakennushankkeet
rahoitetaan VELALLA.
Näin se vaan menee
Ainoa asia, joka saa meidät pysymään eussa on lainat ja pelko lainan korkojen nostosta. Joten kyllä. Laina orjuuttaa.
mutta lainaa ja velkaa et pääse karkuun, kukaan ei pääse.
Kaikki ovat samassa veneessä.
Vaikka sinulla ei ole henkilökohtaisesti lainaa,
niin sinun kaupungilla ja valtiolla on, kenties sinun työnantajalla on
ja se asunto missä asut on luultavasti lainarahoitettu.
Talous ja finanssimaailma pyörittää tätä maailmaa, koita tajuta se.
EI KAIKKI OTA VELKAA
Siksi meidän firmassa säästetään ENNEN investointeja ja tehdään suunnitelmia.
Siksi kaikkea saatua pääomaa EI JAETA osinkoina vaan käytetään yrityksen kehittämiseen!!
Se on menestyvän ja velkaan hukkuvan ero
Malttia ja harkintaa
Kyllä meillä ainakin osataan neuvotella itse omat sopimukset eu:n ulkopuolelle ja etsiä yhteistyökumppaneita siihen tarkoitukseen.
EU on täysin tarpeeton syöpä Suomelle. Eu politiikot eivät tiedä kannattavasta kehittämisestä mitään.
tämän hetken rahamaailman etu ohittaa sen faktan, että eu vajoaa?
Loistavaa toimintaa.
tavan kansalainen häviää ja maksaa herrojen mässytykset
KOITA ITSE TAJUTA SE
Suomalaisilla on ennenkin ollut velkaa, pääosin tulojen suhteessa. Ei tässä mittakaavassa. Ruotsin asuntohintojen kehitys heijastaa tasan eu:n huonoa vaikutusta.
Suomi ei tarvisi näin paljon velkaa, jos se ei joutuisi maksamaan eu maksuja ja elättämään puolta maailmaa ja matuja.
Perustelusi ovat todella kehnoja. Kuulostat stubbi/käteis-tasoiselta toistaitoiselta.
"EI KAIKKI OTA VELKAA"
ei varmaan ota mutta SUURINOSA ottaa.
Millä sä kuvittelet että vaikka joku uusi tehdas saadaan pystyyn?
Tai asuntorakentaminen. Rakennus firma rakentaa talon joka maksaa
vaikka 100 milliä, ja rakentaaminen kestää kaksi vuotta.
Luuletko etteivät ne sitä lainavivulla tee? Tottakai tehdään
Ja miksei? Mitä pahaa siinä on, mä en ymmärrä tota sun urputusta.
Vaikka se rakennusliike rahoittaa projektin ja kun saa homman loppuun
sekä asunnot myytyä, se maksaa lainan takaisin.
Mitä pahaa siinä on?
Ihan sama juttu henkilökohtaisesti.
Millä säästät 20vuotta että voit ostaa oma asunnon?
Missä asut sillä väliä, ilmaiseksi äidin luona vai?
Tottakai ihmiset ottaa lainaa jotta pääsee eteenpäin!
Mitä pahaa siinä on?
Suomen+eu+-jäsenmaksu+on+noin+150euroa+/+kansalainen+vuodessa.
Sitä+varten+Suomen+ei+tarvitse+ottaa+lainaa.
Kyllä+Suomen+valtion+menoista+yli+50%+menee+ihan+meidän+omiin
SOTE+-kuluihin.
Ottaisit+ihan+oikesti+asioista+selvää
näytä mulle se rakennusliike joka maksaa velkansa.
Nykyinen trendi on se, että rakennetaan virolaisten/puolalaisten raksamiesten voimin "suomalaisessa" firmassa. Tehdään sutta ja sekundaa, tulee valituksia ja korjauksia ei tehdä.
Kun valituksia tulee tarpeeksi, rakennusfirma menee konkkaan joten velkojat ja valittajat jäävät ilman saataviaan.
Konkkafirma perustaa uuden seuraavalla viikolla ja aloittaa saman kierroksen uudelleen.
Vantaa on täynnä virolaisia keikkaraksamiehiä...mene katsomaan. Ja ne asuu virossa. Tekee täällä keikkaa ja bendelöi lautalla kotiin (liksa taskussa). Koko uusimaa on täynnä virolaisia ja aasialaisia halpisduunareita makkaratehdasta myöten. Arvaa pääseekö suomalainen edes varamiespalvelun kautta töihin?
Matuja otetaan 50 000 kpl vuodessa ja elätettään niitä ilman vastinetta. Ne lähettää kaiken irti lähtevän rahan eu:n ulkopuolelle kotijoukoilleen.
JA sitten ne SOTE kulut!! Mites se hallintokerros? Montako pormestaria ja päällikköä yksi kunta tarvitsee? 100 000 euroa liksa/ vuodessa?
Opettajat kouluissa ja ohjaajat päiväkodeissa ovat jo tuntityöläisiä ilman lomaturvaa...mutta pomot ei näytä vähenevän. Ja miksi valtion yritysten johdossa on niiiiin paljon ylipalkattuja hallituksen jäseniä???
Mites Trafin kustannusrakenne?
Äidin+luona?+
Missä+ihmiset+ovat+ennen+asuneet,+kun+lähtivät+kotoaan?
Vuokralle,+menivät+töihin+ja+säästivät+omaan+-+jos+oli+varaa.
Ei+osta+jos+ei+ole+varaa.++Miten+vaikeaa+se+on+tajuta!
Miksi+pitää+elää+velkarahalla?
KUKAAN+ei+opi+säästämään+ja+ajattelemaan,+jos+eletään+velkarahalla.+
Se+tuo/+luo+harhaisen+kuvan+rahan+todellisesta+arvosta.+
Kansalaiset+-+jos+60%+teistä+ottaa+edesvastuuttoman+ison+velan,+se+tekee+teistä+orjia+ja+oikeastaan+täysin+äänestyskyvyttömiä.
Kansalaiset+ovat+taloutta+pyörittävä+ratas+-+ilman+kansalaisia+ei+ole+yrityksiä,+ei+tehtaita,+eikä+ilman+Kansalaisia+tehtaan+kannata+tehdä+investointeja.+
Ilman+kansalaisia+ei+ole+mitään.
Tiedän+nuoria,+joilla+ei+ole+mitään.+Ei+työtä,+ei+asuntoa,+ei+autoa,+ei+fillaria,++ei+mitään.+
Mutta+he+ostavat+ylpeänä+osamaksulla+aina+markkinoiden+kalleimman+puhelimen+-+parhaimmillaan+vuoden+välein.+
Mitä+se+kertoo+teille+tästä+yhteiskunnasta?+
Minusta+se+on+mikrokoossa+se+mitä+tämän+ketjun+AIKUISET++vijelee+täällä+
"hyvinä+totuuksina".
"Matuja otetaan 50 000 kpl vuodessa ja elätettään niitä ilman vastinetta"
-- mitä tää kirjoittaja oikeen sekoilee?!!?
Puhutko Ruotsista? Täällä ei ole lähelläkään 50.000 maahanmuuttjaa vuosittain
"Missä ihmiset ovat ennen asuneet, kun lähtivät kotoaan?
Vuokralle, menivät töihin ja säästivät omaan - jos oli varaa."
--- oletko oikeasti noin yksinkertainen vaiko vaan tollo joka inttää?
Vuokralla siis "säästämässä" omaa asuntoa?
Ensinnäkin, vuokralaisena maksat sitten se jonkun muun lainaa.
Onko se järkevää, ja edelleen lainaraha on sielläkin takana
Toiseksi, miksi ihmeessä maksaa vuokraa kun samalla hankit oman?!
esim pk-seudulla kolmion vuokra helposti 1300-1500e/kk
Lainalaskurilla voit helposti laskea millaista lainaa lyhentäisit samalla rahalla,
maksa molempia vaikka 20v ja katso kumpi oli järkevämpää
Sulla ei tosiaan taida noi talousasiat olla hallussa!
BUEHHEHHHE
Eu on perustettu siksi, että sillä itsellään (vanhalla mantereella) oli turvallisuusongelma.
Pohjoismailla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.
Eu perustettiin ja pohjoismaat otettiin sinne puhtaasti maksumiehiksi ja, ettei jäätisi "leikin "ulkopuolelle.
Suomella on maksumiehen funktio eu:Ssa ja ne pässit nauraa siellä partaansa.
Ne nauraa siellä sille, että suomalaiset eivät puolusta itseään.
14.6.+Suomi+otti+miljardi+euroa+uutta+lainaa+–+korko+0,3+%
ja mitä se valka aiheuttaa = lisää riippuvuutta
Se heikentää suomea
ota vaikka pikavippi
Ja luottoluokitus laskee...
se velka tarkoittaa sitä että Oy Suomi Ab pyörii!
Ellet ole huomannut, Suomi tienaa nyt vähemmän kuin kuluttaa.
Pakko ottaa velkaa.
Viimeiset kakskyt vuotta olemme maksaneet juutalaisille korkoa sen 70 miljardia euroa. Koska emme saa lainata omasta pankista ja näin annamme korkotulot juutalaisille pois suomesta.
Meillä on kuitenki toinenki vaihtoehto, niin miksemme käytä sitä?
0,3+%!?
Nyt+tais+tulla+jossain+kohtaa+pilkkuvirhe,+koska+ainakin+velkakello+näyttää+et+Suomen+valtionlainan+korkomenot+per+vuosi+on+vähän+yli+3+miljardia+euroa,+siis+palttiarallaa+100+miljardista!+:)+Lienet+osaat+ihan+issekseskin+laskea+että+minkälaisen+korkoprosentin+tekee+3+sadasta?+:)
ei+ole+pilkkuvirhe+vaan+totta.
Tarkkaan+ottaen+lainaa+myytiin+1000+miljoonan+euron+edestä+ja+hyväksytty+tuotto+oli+0,3111+prosenttia
Ei+ollenkaan+paha+korko+tuo+0,3+%+kymmenen+vuoden+lainasta.+
Tosin+Saksa+sai+10+vuoden+lainan+pienellä+miinuskorolla.
Joo mulle riitti leikkiä sun trollin kanssa kun sä tunnut tekevän lainoista jo saataviakin! :/
*tui tui!* :)
Meneppäs vaikka hiekkikselle leikkimään siksi aikaa kun aikuiset keskustelee aikuisten asioista, jookoskookos? :)
timo-raukka,+0.3%+korolla+itseasiassa+jopa+kannattaa+ottaa+lainaa
jos+saat+sen+summan+tuottamaan+-+eli+olet+ihan+oikeassa,+lainasta+voi+tulla+saatava!
Aikuisten+oikeasti,+onneksi+isot+pojat+päättävät+näistä+asioista,+etkä+sinä
Punnan kurssia Brexit todennäköisesti haukkaisi selvästi ainakin ensialkuun.
Yksi vihje valuuttamarkkinoiden reaktiosta saatiin helmikuussa, kun Lontoon tuolloinen pormestari Boris Johnson ilmoitti tukevansa EU-eroa.
Punnan arvo putosi alimmilleen seitsemään vuoteen.
Puntaa pidetään jo muutenkin erittäin yliarvostettuna valuuttana, joten paineita kurssin laskuun on joka tapauksessa.
Jos jopa punta romahtaisi EU erosta, mitä tapahtuisi pienelle Suomelle
ja Suomen pienelle markalle? Romahtaisi
Sitähän Suomen hallitus juuri nyt tavoittelee. Kun rahan arvo laskee, on sillä sama vaikutus, kuin nyt tällä kikyllä. Vienti kasvaa.
Vai onko meille muka valehdeltu? Siinä tapauksessa haluan palkka ni takaisin.
Ei toi punta vissiin LIIAN yliarvostettu vielä ole, koska Soros kumppaneineen ei o sitä vielä (tai taas) fiksannu!? ;)
niin jos euron arvo laskee, se auttaa EU ulkopuoliseen vientiin.
Mutta samalla tuonti kallistuu!
Katsoppa ympärillesi mitä tuotteita tulee EU ulkopuolelta.
Mutta ihan täysin eri asia jos Suomi olisi yksin, oman pienen markan kanssa
joka olisi täysin markkinoiden armoilla
eu hirttää itse itsensä kiinni
EU poliitikot eivät tiedä mitä tekevät.
Kaikki duunaria elättävät tehtaat ovat karanneet EU:n ulkopuolelle. JA syystä.
suomen markka voimistuisi erossa ja siitä voisi tulla helposti arvostetumpi kuin euro. Hyvin monesta syystä.
Punnan lasku olisi tilapäistä. Varautukaa siihen, että sen hinta ensin laskisi, sitten nousisi pilviin ja sitten se asettuisi euron tasolle. Paitsi että britit saisivat waltavan hyödyn omasta itsenäisestä asemasta. Eu häviäisi jo pelkästään imagokysymyksenä = joku pärjää ilman sitä (paremmin).
Miksi? Koska sitten sillä voisi tehdä kauppaa (valuuttaerot) ja maailma kaipaa OIKEASTI eri valuuttoja. Raha liikkuisi jo pelkästään rahan vuoksi. Sitä liikettä ei ole nyt.
miten vienti kasvaa rahan arvon laskiessa, jos maalla ei ole tarjota mitään kiinnostavaa tuotetta?
Tehtaat on tapettu, tuotekehitys on tapettu, yritykset on myyty
Suomi heikkenee EU:n jäsenenä joka päivä enemmän.
Kiky heikentää suomea vain sisältäpäin, ei mitään muuta.
"suomen markka voimistuisi erossa ja siitä voisi tulla helposti arvostetumpi kuin euro. Hyvin monesta syystä. "
BUEHHEHHHH viikon vitsi!
Kerroppa niitä monia syitä!
HEhhh Suomen markka arvostetumpi, aijaa kenen mielessä?
Kuinka sekaisin sä oikeen olet??
EU jossa on yli 300 miljoonaa asukasta, lukuisia maita ja yrityksiä
vai pikkuriikkinen Suomi, jossa ei ole paljoa mitään - metsää.
HALOOO pahvi, koita nyt ymmärtää että Suomi ei todellakaan
ole kovinkaan kiinnostava sun kylä ulkopuolella.
kuulostat 14 vuotiaalta.
Ja sinäkö jakelet täällä "tietoa"
Mikä saa sinut ...tyhmä kysymys...se on sinun lompakko.
Se - sinun liksasi ei tule olemaan kovin vakaa, eikä se yllä sun rikkaus
yllä sun lompakon ulkopuolelle.
olet tyypillinen audiasiakas
edelleeen:
"suomen markka voimistuisi erossa ja siitä voisi tulla helposti arvostetumpi kuin euro. Hyvin monesta syystä. "
-----Kerroppa niitä monia syitä!
Missä sinun "järkevät" argumentit ovat, mihin perustat väitteesi?
Korttitalo romahtaa. Rhotshild ja Rockeweller antautuvat ja jakavat rahansa kaikkien kesken.
Se mikä epäonnistu niin sitä ei voida enään korjata.
Kävipä Brexit-kansanäänestyksessä kuinka tahansa, EU on tienhaarassa. Sen on muututtava, jos se ei halua hajota. Yhdysvallat on jo päättänyt, ettei se suostu katsomaan sivusta Euroopan Unionin murenemista ja ilmeisesti aikoo yrittää sen koossa pitämistä aseiden voimalla. 3000 Nato-sotilaan patalajoonista Baltiassa ei ole Venäjän pysäyttäjiksi, mutta niillä pystytään kukistamaan jokaisen balttivaltion EU-eroon pyrkivät poliittiset voimat niin tarvittaessa.
Jos Iso Britannia lähtee, se on loppu EU:lle. On täysin selvää, että Unkari seuraa välittömästi perässä ja luultavasti Hollanti, jossa on jo kyselty kansanäänstyksen perään.
No nyt olisi valinnan paikka valita se oikea tie, mutta onko noista nyky Mepeistä siihen valintaan ? Että silleen.
Onneksi valtaosa suomalaisista alkaa jo kannattaa eroamista eusta. Marssitaan eduskuntaan ja vaaditaan äänestystä.
ai ihanko totta, kirjoitteleeko siellä paavo väyrynen?
Kukaan muu ei usko tuollaista roskaa eikä yksikään tutkimus tue sun väitettä.
vai tuleeko tieto ryssä trollitehtaasta?
älä syytä isänmaallisia ja itseäsi viisaampia ryssiksi
Se on ruma sana - meille kaikille.
Sinä stanan läski
on vain ja ainoastaan Venäjän etu että EU hajoaisi!
Putin valta nousi kun eurooppa olisi polvillaan ja sekaisin.
Kenenkään muun etu ei ole EU hajoaminen,
siksi tätä roskaa levittää ryssien trollitehtaat
Kohta EU on historiaa pääsemme eroon juutalaisista jotka Brysellistä tuhoavat eurooppaa.
Tässä on teille syy erota EU:sta
https://www.youtube.com/watch?v=QDph3C6l_yg
käteisen koodarit ja koneinsinöörit ei oikein tykkää kristitystä euroopasta.
Ne OTTAA SITÄ HALTUUN
Ajatella puolet kansasta tällä hetkellä voi olla EUn vankina vapaassa Suomessamme
Näki sen mikä laitos tämä EU on jo silloin kun se alkoi syynäämään puutarhureiden käyriä kurkkuja ihan tosissaan
ja eu antoi jossain vaiheessa myös LUVAN käyrien kurkkujen myyntiin.
eu on puuttunut myös baanaanin käyryyteen. Joo´o -siellä pohtivat porukalla mikä on oikea kulma...ja tästä me maksetaan. Miljoonia suomalaisten verovaroja
Ryssä trollitehdas täällä taas jauhaa samaa roskaa
Rysille se sopisi että EU hajoaisi, idän valta kasvaisi ja Putin olisi mahtavampi
kun eurooppa olisi polvillaan
Mitä Suomi olisi tehnyt 70miljardilla eurolla. Se on summa jonka Suomi on lahjoittanut juutalaisille pankkiireille viimeisenä kahtenakymmenenä vuotena. Jos Suomi olisi saanut ottaa lainaa Suomenpankista, niin nämä korkotulot olisivat pysyneet kotona, mutta se meiltä kiellettiin.
Eikä siinäkään vielä kaikki,Suomi on hävinnyt kaikenlaisina huonoina bisneksinä,omaisuuksien myynneillä jo monia kymmeniä jos ei satoja miljardeja kokonaisuudessaan,sekä vielä siihen päälle nämä suuryritysten paratiisiyhtiö siirrot.
Jos kaikki olisi tehty optimaalisesti valtion kannalta,Suomella ei nyt olisi ulkomaan velkaa,päinvastoin puskureissa olisi jo riittävästi rahaa,pyörittää valtiota vaikka omavaraisesti.
Mutta,aina tämä mutta,kun ei ole,niin ei ole, ja kukaan ei tunnu keksivän viisastenkiveä,että miten tästä ahdingosta ylös ja ulos.
Häviöt on erittäin vaikea korvata.
mikä ihmeen "Suomi" on hävinnyt?
ja mitä ihmettä sun kommari höpinä liittyy EU:n?
Suuryritykset voivat tehdä liikkeitään ja siirtää toimintaa, se on nykyaikaa!
Valtion tehtävänä ei ole pyörittää yrityksiä eikä sotkeentua pörssiin