Paleface kouluttaa Soldiers of Odinit

NatsitVittuun

"Voi teitä nahkapäät / emme suostu pelkäämään / vaikka partioitanne suojaiskin poliisi.

Marssii pelleasuinen / klovnijoukko kaduille / ajaa pakosalle Soldiers of Odinin."

Näin riimittelee Paleface uudella biisillään Emme suostu pelkäämään, josta julkaistiin tänään myös musiikkivideo. Tällainen:


Vanhaan irlantilaiseen kansansävelmään perustuvassa kappaleessa lauletaan maahanmuuttovastaisesta Soldiers of Odin -järjestöstä – tai oikeastaan biisi on kannustuslaulu sitä vastustavalle Loldiers of Odin -parodiaryhmälle.

Klovniasuihin pukeutuneet Loldiersit ilmestyivät julkisuuteen alkuvuodesta. Pelleryhmä ilmaantui tuolloin yllättäen häiritsemään Soldiers of Odinin katupartiointia Tampereella.

”Kappale on mun hatunnostoni Loldiers of Odinille, pelleaktivisteille jotka kamppailevat riemukkaalla ja voimaannuttavalla tavalla pelkoa ja epäluuloja vastaan”, Paleface eli Karri Miettinen sanoo videon tiedotteella.

Miettinen ei halunnut kommentoida kappaletta tai videota enempää Nyt.fi:lle. Hän viestitti haluavansa antaa ”biisin puhua puolestaan”.

Emme suostu pelkäämään -videolla esiintyvät Palefacen ja klovnien lisäksi muun muassa Paavo Arhinmäki, Madventuresin Riku Rantala ja Tunna Milonoff sekä radiojuontaja Renaz Ebrahimi.

17

388

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KOMEAmiesOlen

      Kuulehan mulkero!: Minä olen kalju ja tulen aina olemaan "nahkapää"! Se ei silti tarkoita, että olisin rasisti tai kuuluisin mihinkään helvetin ryhmään! Olen MIES ja NAISET tykkää kaljustani, koska se on komea! Eli älähän ala yleistämään ja vertaamaan meitä fiksuja kaljupäitä mihinkään!

      • ELIN.KRANTZ.google

        Tuuli ikonen pelkäsi. Jonna männistö pelkäsi ja todellakin aiheesta !!!


    • Evlut

      Pekkarisella tubee natsiko?

    • Tolkun_alukset

      Onko kukaan huomannut?

      Videolla on myös lentää lautanen, n.2minuutin 39sekunnin kohdalla tunnistamaton ufo videolla lentää taivaalla, vaiko onko se sitten illuminatin piiloviesti? :)

    • pellefacet

      Onhan tuo pelleface ristihuulineen tietysti kammottavan näköinen että ainakin lapsia voi pelottaa ja pellekumppaninsakin antavat lapsille varmasti huonon kuvan. Kukaan normaali ihminen ei noista järjenköyhistä suvakeista välitä tippaakaan.

    • ghgghg

      Äärioikeiston logiikan mukaan jos puolustaa maahanmuuttajia puolustaa samalla raiskareita. Samaa logiikkaa käyttäen voi perustellusti hyvin sanoa että tuki odineille on samalla tuki soldiers of odinissa pyöriville väkivaltarikollisille ja naisten pahoinpitelijöille.

      • oletoikeassa

        Suvakkeja tukemalla tukee järjestäytynyttä rikollisuutta, Odineita tukemalla korkeintaan yksittäisiä.


      • PIST_E
        oletoikeassa kirjoitti:

        Suvakkeja tukemalla tukee järjestäytynyttä rikollisuutta, Odineita tukemalla korkeintaan yksittäisiä.

        Odinit ja muut maahanmuuttokriittiset paskat vankilaan.


    • Pasiinaama

      Pelle naama on suvakkien pelle. Kannattaa avoimesti huumeiden käyttöä. On omasta mielestään aina oikeassa. Jos itse käyttää väkivaltaa se on oikeutettua. Paskat muista minä olen oikeassa vaikka rikon lakia.

      • parempia_päiviä

        "Pelle naama on suvakkien pelle."
        Jätkähän on kunnon Shakespeare. Pellenaama riimittelee biisissään, "hokee ryhmänjohtaja neljäätoista sanaansa". Tämä voisi hyvinkin kertoa juuri Sinusta.


    • PianVenäjäHyökkääJa

      Suomi Suomalaisille!

    • Ilmisen luokitteleminen natsiksi hiusmallin tai pukeutumisen mukaan on juuri sitä halveksuttavaa rasismia josta muita syytätte.

      Olen käyttänyt koko elämäni ajan talvella pilottitakkia koska se on minun arkipäiväisessä elämässäni kokemusteni mukaan todella käytännöllinen.

      Vaikka takkini on täysin ilman mitään merkkejä tai tunnuksia ja siilitukkani myös on sellainen käytännöllisyyssyistä niin olen selän takaa kuullut jupinoita uusnatseista jne.

      Kun olen ihan hyvyssäsuin ja kauniisti kysynyt että en kuullut kunnolla, viitsitkö toistaa niin naama punaisena luikitaan karkuun.
      Ja nekin jotka jäätyvät eivät osaa sanoa mitään kun kerron että he ovat rasisteja; luokittelevat minut ulkonäön mukaan.

      Päin naamaa ei kukaan uskalla sanoa mitään, siitä pitää ilmeisesti huolen ulkomuoto; 200 cm ja 100 kg, 25 vuotta aktiivista urheilua/liikuntaa myös punttien kanssa.

      Niin, ystavinäni on kaikenvärisiä ihmisiä, näkisittepä näiden kukkamekkojen naaman kun rauramme heille kadulla...

    • parempia_päiviä

      Pellenaama on suvakkien pelle
      Pellenaama aamulla pilveä poltta, Päivällä levy moguli hänelle soittaa. Lauluissasi beduiineja et voi moittia. Muuten en anna sulle kottia. Suvakit mielensä pahoittavat ja illalla mulle soittavat. Vaimoni siitä suuttuu ja siksi minun täytyy sinun lauluihisi puuttua. Laula vaikka köyhistä heistä ei kukaan piittaa ja polisikin heidät niittaa. Hurstin porukkaa voit hutkia he eivät käytä bukria. Kukaan ei enää laulujasi kuuntele jos suvakkia suutelet. Kapinahenki on sinusta kaikonnut ja sinusta suvakin taikonut. Ennen olit parasta koska et välittänyt rahasta. Sanai ovat nyt sontaa kukaan ei maksa levystäsi edes puntaa. Matti ja Teppo sinulle soittavat ja lisää aikaa sinulle voittavat. Tyylisi siis muuta ja käännä suunta. Kansaa siis kuuntele ja totuutta suutele. Unohda siis suvakkien soitto ja kerää itsellesi voitto. Heinäkuussa käänä nokka kohti Turkua ja soita vaikka urkua. Ruis rockiin sinun on tultava ja suvakkiit liitton purkavat. Älä siis suvakkia kuuntele vaan isänmaatasi suuntele.

    • osta-heti

      Mc Gayver kin on rasisti sillä hän käyttää pilottitakkia

    • Nurkantaaksevaan

      Vässykkä lauma joka pullistelee,yhteiskunta ei tarvitse tuollaisia pellejä.
      Nimi voisi olla paremminkin soldier of moomin.
      -Joukossa tyhmyys tiivistyy

      • jotainhyvääkin

        Onneksi niillä pelleillä on pellen asut päällä, ei kukaan ota vahingossakaan vakavasti, ihan pellenimiki "loldiers" ja pelleface ei tarvitse edes naamaria.


    • 1234MATTI

      Odinit ovat tulleet tarpeeseen sen poliisitkin tunnustavat mutta eivät saa sanoa ääneen. 80 luvulla alkoi polisien vähentäminen Suomeeen tuli ns valta tyhjiö jonka liivi porukka täytti. Politikot rupesivat marisee mutteivat lopettaneet polisien vähentämistä. Nyt sama homma jatkuu. Joku sen valta tyhjiön täyttää. Odinit ovat tässä tapauksessa paras vaihtoehto sen polisikin tunnustaa. Pellet juoksevat keppihevosten kanssa pari iltaa kuukaudessa ja antavat suvakki kanaville haasttatteluja. Suvakki kanava saa rahoituksensa valtiolta. Oodini tekesen talkootyönä. Vai annetaanko liiviporukoiden hoitaa homma he savat rahoituksen aivan muualta ja silloin rapatessa roiskuu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      881
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      848
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      756
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      710
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      584
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      553
    7. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      549
    9. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      61
      548
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    Aihe