Säästökohteet

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkija-maailma-saastaisi-jopa-tuhansia-miljardeja--jos-lihansyonti-loppuisi/icLQw5JY

Olisiko se Eden, kuitenkin totta??

Tieteen kuvalehti kuitenkin paljastaa karun totuuden, että liha on pahan alku ja juuri.
Isokirjakin puhuu lihanhimosta.
Nurajalla, ressukalla se lihanhimo oli iskenyt rannalla ja vieläpä tirkistely astui kuvaan. Nyt tajuntaa laajennellen hän yrittää muistaa, mitä tuli nähtyä.
Siis lihan himo on moninainen, sen taakka on monelle ylipääsemättömän tukalaa. Voi, voi . naurajaakin.
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Siis lihan himo on moninainen, sen taakka on monelle ylipääsemättömän tukalaa. Voi, voi . naurajaakin."

En ole saanut sitä käsitystä että iloinen nauraja olisi lihanhimoinen - päinvastoin taitaa olla liiankin kasvisten perään. Osaa kasvattelee itse ja toisaalta on kovasti kehunut mieltymystään ostamaansa ohrajuomaan jossa runsaan turpeisen savunmaun lisäksi tulevat esille vanilja, merilevä, kardemumma ja chili.

Eiköhän se ole ihan kasvishimon vallassa koko miesparka. Terveellisempää olisi ahmia lihaa kuin nauttia noita mainitsemiani kasvisantimia.

Äänestä

Lenkkimakkara on väärää ruokaa.

Äänestä
  • Siksipä se on Sörkän käyrä. Tuskin suoraa lenkkimakkaraa onkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lihan.himoihin kirjoitti:

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkija-maailma-saastaisi-jopa-tuhansia-miljardeja--jos-lihansyonti-loppuisi/icLQw5JY

Olisiko se Eden, kuitenkin totta??

Tieteen kuvalehti kuitenkin paljastaa karun totuuden, että liha on pahan alku ja juuri.
Isokirjakin puhuu lihanhimosta.
Nurajalla, ressukalla se lihanhimo oli iskenyt rannalla ja vieläpä tirkistely astui kuvaan. Nyt tajuntaa laajennellen hän yrittää muistaa, mitä tuli nähtyä.
Siis lihan himo on moninainen, sen taakka on monelle ylipääsemättömän tukalaa. Voi, voi . naurajaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu