Runsas 50-vuotta sitten Lieksan asemaravintolassa näin erään vanhemman miehen suorittaman hieman erikoisen esityksen. Hän kertoi ravintolan asiakkaille syövänsä juomalasin. Sellainen ihme piti yleisön tietenkin nähdä!
Kerättyään ensin rahaa ravintolan kiinnostuneelta yleisöltä, hän puraisi kulmahampaillaan lasisen juomalasin yläosasta suurehkon palan, jonka hän jauhoi hampaillaan hienoksi massaksi. Pari kertaa saman toistettuaan, yleisö uskoi miehen lupauksen pitäneen paikkansa. Koko lasia hän ei kuitenkaan syönyt, mutta lienee joutunut pulittamaan sen tuhoamisesta hinnan Wuoman Petterille, joka silloin piti ravintolaa.
Minä olin tuolloin ravintolassa viettämässä ruokatuntiani läheiseltä posti- ja lennätintalon ilmastointityömaalta, jota oli toteuttamassa silloinen Pohjois-Karjalan läänin rakennustoimisto.
Sanavalmiin ja huumoritajuisen Petterin luona oli rattoisaa silloin tällöin vierailla hänen kertoillessaan metsästystarinoitaan Karjalankannaksen Muolaan Äyräpäänjärveltä. Mieleeni jäi eräs hänen nimeämistään kavereista, jolle sattui jos jonkinlaisia kommelluksia lintumetsällä. Mies oli kutsumanimeltään "Manu-matala". Hän ei liene ollut ”koolla pilattu”.
Kerättyään ensin rahaa ravintolan kiinnostuneelta yleisöltä, hän puraisi kulmahampaillaan lasisen juomalasin yläosasta suurehkon palan, jonka hän jauhoi hampaillaan hienoksi massaksi. Pari kertaa saman toistettuaan, yleisö uskoi miehen lupauksen pitäneen paikkansa. Koko lasia hän ei kuitenkaan syönyt, mutta lienee joutunut pulittamaan sen tuhoamisesta hinnan Wuoman Petterille, joka silloin piti ravintolaa.
Minä olin tuolloin ravintolassa viettämässä ruokatuntiani läheiseltä posti- ja lennätintalon ilmastointityömaalta, jota oli toteuttamassa silloinen Pohjois-Karjalan läänin rakennustoimisto.
Sanavalmiin ja huumoritajuisen Petterin luona oli rattoisaa silloin tällöin vierailla hänen kertoillessaan metsästystarinoitaan Karjalankannaksen Muolaan Äyräpäänjärveltä. Mieleeni jäi eräs hänen nimeämistään kavereista, jolle sattui jos jonkinlaisia kommelluksia lintumetsällä. Mies oli kutsumanimeltään "Manu-matala". Hän ei liene ollut ”koolla pilattu”.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Oliko se ennen orlando matkaa vaalehteleva komutteja
Mikähän lienee viestisi sisältö Punapää-ääliö? Kysymys se ei kuitenkaan ole, koska ei ole kysymysmerkkiäkään.
Jorma söi lasia ja Teuvo piti asemaravintolaa
Häivy kuakilanpoeka.
Oliko se joku taikuri Sariolan sirkuksesta vai tavallinen kulkuri?
Ei ollut sirkuksen porukkaa, vaan tavallinen laitapuolen kulkuri jostakin Pielisjärven pitäjän ratavarren kylästä tienaamassa pilsnerirahaa junaa odotellessaan.
Vaan oli ne Petterin tyttäret kauniita. Petterihän oli entinen ,kapiainen, piti järjestystä yllä.
Wuoman perhe asui ravintolarakennuksen yläkerrassa. Muistelen tavanneeni jollakin keskustelukerralla toisilla kymmenillä olleet kaksi tytärtä ja yhden pojan.
Onkohan totta vai keksitty kaupunkilegenda.
Ei ollut kaupunkilegenda eikä edes kauppalalegenda, vaan mies oli tavallinen kulkija, joka oli harjoitellut homman. Lohkaistu lasin kappale jauhautui hampaissa hiekan kaltaiseksi massaksi, jonka hän huuhteli alas kurkustaan. Ilman haavoja hän selvisi näytöksestään. Olin itse tapahtumaa todistamassa 60-luvun puolivälissä kuten kerroin.
Oli todellinen tapahtuma, sillä minulle kertoi paikalla ollut.
Kuulin silloin tuosta tapauksesta, eräs tapauksen nähnyt kertoi.
Siitä puhuttiin kauan jälkeenpäinkin.
Nimeä en muista kuka oli, vaikka tiesin silloin.
Ainakin kaksi matkijaa tuotiin myöhemmin Lieksan sairaalaan paikattavaksi (suustaan).
Siihen aikaan oli kämpilläkin kaikenlaisten temppujen tekijöitä.
Jotkut vaati voimaa, jotkut taitoa tai näppäryyttä, joistain en tiedä mihin perustui.
Oli varmaan kuttaperkkalasit kun niitä voipi pureskella hyvin eikä mäne sisuskalut säpäleiksi ja kun matkijat eivät tuota tienneet niin joutuvat sairaalaan.
Kuttaperkka on liian sitkeää pureskeltavaksi. Kyllä lasi jauhautuu hampaissa paremmin ja nopeammn. Ei hienonnetusta lasimassasta sisuskaluille mitään vaaraa ole eikä se edes sula. Juomalasit olivat ennen muinoin lasia eivätkä muovia.
Isä Petteriä en muista. Ravintolan hehkeän, savuisen tunnelman kyllä muistan. Olen sitä ikäluokka, että Petterin pojan kanssa on monta kotvasta vietetty;)
Wanhan tarina on toden totta. Ei kannattas ryhtyä epäileen;) Vissi on.
Silloin oli R-Kioskikin siinä lähellä Juutilaisen muistomerkkiä.
Ja köyhät ruinas kulmilla noilla tupakkaa;)
Se oli sitä aikaa, kun kyliltä kiskobusseilla, eli lättähatuilla kulkien kaukaa kodoistamme opiskeltiiin ;)
Ja hieman myöhemmin soi tämä. Listahittinä. Saattoipa joku aiemminkin oivalta;)
https://www.youtube.com/watch?v=mmhTxdAOD-k
Linja-autoasema oli Esson piha-alueella ja Mönninkadulle päin oli baari nimeltään Metsäpirtti, jonka levyautomaatista soiteltiin sen ajan iskelmiä linja-autoja odotellessa. Esso tuli asemanmäen paikalleen vuonna 1952.
Asemaravintolan viereisen kioskin lisäksi toinen kioski oli paikassa, jossa Asemakatu yhtyy asema-aukioon. Kantatietä ei vielä silloin ollut. Myöhemmin tuli mäkeen Kulman viereen Kanervan kioski ja sen jälkeen pääkadun varteen Rautiaisen kioski.
Omistaja Voitto Kanerva oli Kauppayhtiön varastonhoitaja.
Niin olikin ja Kauppayhtiö ei ollut riemuissaan Voiton kioskinpitämisestä.
Oli niin riemuissaan, että antoi Voitolle loparit, koska aika kului enemmän kioskilla, kuin varastolla.
Voitto on minun serkku, kuulemma aika huonossa hapessa nykyään.
Antilla, Voiton isällä oli paja Viekintiehaarassa. Siinä oli myös kumikorjaamo, nyt siinä on Valtakunnansali.
oletko sinäkin vartiotornin väkeä
En ole eikä minusta tule!
En ole, mutta kiinnostaisi liittyä.
Joku vääristelee nyt asioita minun nimimerkillä.
Minä en usko kuin ruisleipään ja omiin käsiini.
Kulukija käväs näättämässä Lieksalaesille taekatempun ja katos moantietä pitkin muualle ja ehkäpä seoroovassa pitäjässä söe kaljabutelin, ensin siitä sisällön juotuaan.