Turvallisuuspoliittinen tilanne ei ole ollut näin täynnä muutoksia ja epävarmuutta sitten kylmän sodan loppuvuosien.
Haasteiden litania on tuttu kaikille uutisia seuraaville. Ei siis ole yllätys, että Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat tiivistävät sotilaallista yhteistyötä toistensa kanssa, vaikka osa poliitikoista ei vielä hahmota yhteistyön todellista syvyyttä. Tärkeämpää kuin yksittäisen harjoituksen seikkaperäinen selvittäminen on laajempien seurannaisvaikutusten ymmärtäminen.
Ruotsi allekirjoitti viime viikolla sopimuksen sotilaallisen yhteistyön syventämisestä Yhdysvaltojen kanssa, ja molempien maiden puolustusministerit kehuivat sopimusta merkittäväksi. Sivustakatsoja voisi miettiä, onko kylmän sodan aikana voimassa ollut ”den dolda alliansen” herätetty henkiin – eli Ruotsi saamassa epäviralliset turvatakuut vaikka se ei kuulu sotilasliittoon.
Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia Suomen ja Ruotsin yhteistyöhön, joka sekin on syventynyt odottamattoman nopeasti viime vuosien aikana.
Kolme vuotta sitten yhteistyötä oli monikansallisissa merkeissä tai kriisinhallintaoperaatioissa. Reilut kaksi vuotta sitten allekirjoitettiin MOU (Memorandum of Understanding) ja maiden puolustushallinnoille annettiin tehtäväksi selvittää, mitä kaikkea yhteistyötä voisi tehdä.
Vajaa puolitoista vuotta sitten yhteistyön eri mahdollisuuksia kuvaava kymmenen sivun raportti tuli julkisuuteen; salainen versio on kertaluokkaa pidempi. Yhteistyö kattaa nyt lähes kaiken korkeimman poliittisen tason salatuista viestintäyhteyksistä, yhteisen merivoimien osaston ja osittain integroitujen ilmavoimien luomiseen. Raportin tärkein anti on kuitenkin jäänyt lähes huomaamatta Suomessa: tavoite on syvä operatiivinen yhteistoimintakyky sodassa.
Tätä yhteistoimintakykyä rakennetaan yhteisissä harjoituksissa, kuten viime lokakuun BAANA 2015 -harjoituksessa, jossa ruotsalaiset Gripenit harjoittelivat suomalaisten maantietukikohtien käyttöä. Tai juuri päättynyt SWEFINEX, jossa Suomen ja Ruotsin yhteinen osasto hioi merellistä yhteistyötä. Maat myös automaattisesti vaihtavat meritilannekuvaansa. Tämän lisäksi on viitteitä siitä, että maat ovat lisänneet toistensa ymmärrystä omista puolustussuunnitelmistaan.
Yhteisiä hankintoja on tietenkin myös katsottu, mutta niiden rooli yhteistyökyvyn rakentamisessa on toisenlainen kuin usein ymmärretään.
Suuret yhteiset hankinnat, kuten hävittäjien tai laivojen uusiminen, eivät välttämättä luo yhteistoimintakykyä yhtä tehokkaasti kuin pienemmät satsaukset, jotka mahdollistavat salattujen viestiyhteyksien tai rajoja ylittävän logistisen ketjun luomisen.
Molemmissa maissa tuki tälle yhteistyön syventämiselle on laajaa sekä poliitikkojen että kansalaisten keskuudessa. Suomessa on jopa väläytelty maiden välistä puolustusliittoa, jota puolustusvoimat on vaatinut ennen kuin itse operatiivisiin suunnitelmiin tehtäisiin muutoksia.
Samalla Suomessa on tahoja, jotka epäilevät Ruotsin operatiivisia resursseja. Eli selkokielellä: mitä Ruotsi voisi tuoda yhteiseen puolustukseen? Ruotsissa puolustusliitto tai valtiosopimus ei saa paljoakaan tukea. Ne jotka pitävät kiinni sotilaallisesta liittoumattomuudesta eivät sitä halua. Eivätkä Ruotsin Nato-jäsenyyttä tukevat näe tarkoituksenmukaisena liittoutua vain yhden pienen maan kanssa.
Yhteistyö on joka tapauksessa jo niin läheistä, että myös poliitikkojen pitää osallistua itse toteuttamiseen, ei vain tarjota poliittista ohjeistusta ja tukea.
Suomalaisten ja ruotsalaisten poliittisten päättäjien on yhdessä – harjoitusten kautta – päästävä tilanteeseen, jossa on nykyistä todennäköisempää, että maat aloittavat ja lopettavat mahdollisen kriisin tai sodan samaan aikaan. Tämä on nimittäin keskeisin poliittinen kysymys yhteistyössä, ja sillä on myös laajempia alueellisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia.
Esimerkki avaa problematiikkaa. Tänä keväänä Suomi ja Ruotsi osallistuivat Naton strategiseen kriisinhallintaharjoitukseen (CMX). Luotettavien lehtitietojen perusteella Ruotsi päätti pikaisesta koko asevoimiaan koskevasta mobilisaatiosta ja antoi ilmatilansa Naton käyttöön.
Emme tiedä harjoituksen silloista tilannekuvaa, mutta on hyvin mahdollista, että Suomi tekisi eri päätöksen, etenkin ilmatilansa käytöstä – muutenhan joku voisi olettaa, että myös ohjusten ampuminen maamme yli olisi sallittua. Yhteistyön syventyessä tällaiset ”kansalliset” päätökset eivät olisi enää mahdollisia.
Toinen nopeasti syvenevän yhteistyön vaikutus on, että jo ilman valtiosopimustakin yhteistyö on luomassa niin kutsuttua fleet in being -efektiä jonka potentiaalinen vastustaja joutuu huomioimaan.
Vastustaja ei siis voisi tietää, olisiko ilmassa ja merellä vastassa yhden tai kahden maan puolustusvoimat. Tämä epätietoisuus sitoo joukkoja ja aiheuttaa päänvaivaa hyökkäystä suunnitteleville.
Epätietoisuuden ja epävarmuuden tarkoituksellinen kasvattaminen on myös yksi syvenevän yhteistyön paradokseista. On perin kiinnostavaa, että kaksi valtiota, jotka julkisesti puhuvat ulko- ja turvallisu
Haasteiden litania on tuttu kaikille uutisia seuraaville. Ei siis ole yllätys, että Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat tiivistävät sotilaallista yhteistyötä toistensa kanssa, vaikka osa poliitikoista ei vielä hahmota yhteistyön todellista syvyyttä. Tärkeämpää kuin yksittäisen harjoituksen seikkaperäinen selvittäminen on laajempien seurannaisvaikutusten ymmärtäminen.
Ruotsi allekirjoitti viime viikolla sopimuksen sotilaallisen yhteistyön syventämisestä Yhdysvaltojen kanssa, ja molempien maiden puolustusministerit kehuivat sopimusta merkittäväksi. Sivustakatsoja voisi miettiä, onko kylmän sodan aikana voimassa ollut ”den dolda alliansen” herätetty henkiin – eli Ruotsi saamassa epäviralliset turvatakuut vaikka se ei kuulu sotilasliittoon.
Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia Suomen ja Ruotsin yhteistyöhön, joka sekin on syventynyt odottamattoman nopeasti viime vuosien aikana.
Kolme vuotta sitten yhteistyötä oli monikansallisissa merkeissä tai kriisinhallintaoperaatioissa. Reilut kaksi vuotta sitten allekirjoitettiin MOU (Memorandum of Understanding) ja maiden puolustushallinnoille annettiin tehtäväksi selvittää, mitä kaikkea yhteistyötä voisi tehdä.
Vajaa puolitoista vuotta sitten yhteistyön eri mahdollisuuksia kuvaava kymmenen sivun raportti tuli julkisuuteen; salainen versio on kertaluokkaa pidempi. Yhteistyö kattaa nyt lähes kaiken korkeimman poliittisen tason salatuista viestintäyhteyksistä, yhteisen merivoimien osaston ja osittain integroitujen ilmavoimien luomiseen. Raportin tärkein anti on kuitenkin jäänyt lähes huomaamatta Suomessa: tavoite on syvä operatiivinen yhteistoimintakyky sodassa.
Tätä yhteistoimintakykyä rakennetaan yhteisissä harjoituksissa, kuten viime lokakuun BAANA 2015 -harjoituksessa, jossa ruotsalaiset Gripenit harjoittelivat suomalaisten maantietukikohtien käyttöä. Tai juuri päättynyt SWEFINEX, jossa Suomen ja Ruotsin yhteinen osasto hioi merellistä yhteistyötä. Maat myös automaattisesti vaihtavat meritilannekuvaansa. Tämän lisäksi on viitteitä siitä, että maat ovat lisänneet toistensa ymmärrystä omista puolustussuunnitelmistaan.
Yhteisiä hankintoja on tietenkin myös katsottu, mutta niiden rooli yhteistyökyvyn rakentamisessa on toisenlainen kuin usein ymmärretään.
Suuret yhteiset hankinnat, kuten hävittäjien tai laivojen uusiminen, eivät välttämättä luo yhteistoimintakykyä yhtä tehokkaasti kuin pienemmät satsaukset, jotka mahdollistavat salattujen viestiyhteyksien tai rajoja ylittävän logistisen ketjun luomisen.
Molemmissa maissa tuki tälle yhteistyön syventämiselle on laajaa sekä poliitikkojen että kansalaisten keskuudessa. Suomessa on jopa väläytelty maiden välistä puolustusliittoa, jota puolustusvoimat on vaatinut ennen kuin itse operatiivisiin suunnitelmiin tehtäisiin muutoksia.
Samalla Suomessa on tahoja, jotka epäilevät Ruotsin operatiivisia resursseja. Eli selkokielellä: mitä Ruotsi voisi tuoda yhteiseen puolustukseen? Ruotsissa puolustusliitto tai valtiosopimus ei saa paljoakaan tukea. Ne jotka pitävät kiinni sotilaallisesta liittoumattomuudesta eivät sitä halua. Eivätkä Ruotsin Nato-jäsenyyttä tukevat näe tarkoituksenmukaisena liittoutua vain yhden pienen maan kanssa.
Yhteistyö on joka tapauksessa jo niin läheistä, että myös poliitikkojen pitää osallistua itse toteuttamiseen, ei vain tarjota poliittista ohjeistusta ja tukea.
Suomalaisten ja ruotsalaisten poliittisten päättäjien on yhdessä – harjoitusten kautta – päästävä tilanteeseen, jossa on nykyistä todennäköisempää, että maat aloittavat ja lopettavat mahdollisen kriisin tai sodan samaan aikaan. Tämä on nimittäin keskeisin poliittinen kysymys yhteistyössä, ja sillä on myös laajempia alueellisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia.
Esimerkki avaa problematiikkaa. Tänä keväänä Suomi ja Ruotsi osallistuivat Naton strategiseen kriisinhallintaharjoitukseen (CMX). Luotettavien lehtitietojen perusteella Ruotsi päätti pikaisesta koko asevoimiaan koskevasta mobilisaatiosta ja antoi ilmatilansa Naton käyttöön.
Emme tiedä harjoituksen silloista tilannekuvaa, mutta on hyvin mahdollista, että Suomi tekisi eri päätöksen, etenkin ilmatilansa käytöstä – muutenhan joku voisi olettaa, että myös ohjusten ampuminen maamme yli olisi sallittua. Yhteistyön syventyessä tällaiset ”kansalliset” päätökset eivät olisi enää mahdollisia.
Toinen nopeasti syvenevän yhteistyön vaikutus on, että jo ilman valtiosopimustakin yhteistyö on luomassa niin kutsuttua fleet in being -efektiä jonka potentiaalinen vastustaja joutuu huomioimaan.
Vastustaja ei siis voisi tietää, olisiko ilmassa ja merellä vastassa yhden tai kahden maan puolustusvoimat. Tämä epätietoisuus sitoo joukkoja ja aiheuttaa päänvaivaa hyökkäystä suunnitteleville.
Epätietoisuuden ja epävarmuuden tarkoituksellinen kasvattaminen on myös yksi syvenevän yhteistyön paradokseista. On perin kiinnostavaa, että kaksi valtiota, jotka julkisesti puhuvat ulko- ja turvallisu
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hieno kirkoitelma suomenkivalehdessä
International Cooperation..Ruotsi-Suomi...https://www.youtube.com/watch?v=GTrOx0dmxpQ&list=PLmb1Thl8L0NhpNZUj3LbUgqIDv1c5jDx-&index=2
Korjaus:
Suomen ja Ruotsin poliittinen eliitti valmistelee sotaa. Kansalaiset eivät sotaa halua.
Jep USA ja NATO hyökkäävät Venäjälle Ruotsin ja Suomen kautta kun maat ovat nyt NATOn isäntämaita.
Lopeta jo se valehtelu. Nato eikä Suomi ja Ruotsi ei valmistele mitään sotaa mutta sitäkin enemmän puolustusta idän aggressiota vastaan ja se on niin kovaa että itä nuolijat narisee ja valehtelee. Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyys pelottaa itä nyöristelijöitä siksi että se vie pohjan r..än valtaus suunnitelmilta eikä ne pärjää Natomaille.
Ridanpää on säälittävä. Sillä ei ole mitään argumentteja, kunhan hokee samaa sontaa.
Suomen valmistautuminen sotaan ei ole enää Sauli Niinistön saladiilipolitiikkaa.
Nyt sotaan valmistautuminen on kirjattu puolustuspoliittiseen selontekoon.
Aloituksen alku
"Turvallisuuspoliittinen tilanne ei ole ollut näin täynnä muutoksia ja epävarmuutta."
Eurooppa eli vakaata rauhan tilaa ja Nato tuntui tarpeettomana kuolevan.
EU:n ja USA:n vallanhalu muutti kuitenkin kaiken.
Lietsottiin Eurooppaan sota. Amerikka sai asemyynnin luistamaan ja itsetehdyn syyn lisätä vaikutusvaltaansa Euroopassa.
Suomen osalta annettiin sairaan mielikuvituksen laukata ja niin päästiin suurien uhkien alle joita ei käytännössä ole näkynyt missään, mielikuvissa sitäkin enemmän.
Olen ollut salmis puolustamaan viimeiseen hengenvetoon isänmaatani, kaikkiin suuntiin.
Sen edellytys on tietysti ollut, että diplomatian keinoin on tehty kaikki mahdollinen rauhan säilymiseksi.
Miten on asiat nyt kun esivalta lietsoo eripuraa rajoillemme
Nähtäväksi jää.
Natoo niin kuin muutkin Länsimaat
Haluavathan ne Suomen liittyvän.
Saamalla Suomi jäseneksi käytävän sodan taistelutanner siirtyy nykyisten jäsenmaiden maalta Suomen maaperälle joka täydeleen tuhoutuu.
Se on Natojäsenyyden vankin seuraus.
Vai uskooko joku että Amerikka lopettaa sotimisen ?
Niin, Suomen tilanne muuttuu entisestään Nato jäsenyyden myötä ja jos jenkit jatkavat harjoittelujaan Venäjän rajoilla Suomen maaperällä on vain ajan kysymys koska tehdään se pieni ratkaiseva virhe.
Ykkösprioriteettimme on estää käynnissä oleva Venäjän aggressio,
Voihan sen hyökkäyksen noinkin muotoilla.
Se on puolustus. itä nuolijat tarvitsee rautalankaa ja siitä vääntää asia oikein Nato on puolustusliitto se ei hyökkää mutta puolustaa jos r...ä hyökkää.
Niin on juu.. Käsittämättömän moni ainakin uskoo näin.
Ruotsi on valmis taistelemaan Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen asti. Eläköön pohjoismainen yhteistyö. Heja nordiska handarbete!
Natoon