Siis nimi. Vihtiläiset tiedätte kyllä kuka tämä säälittävä 67 vuotias oli!
Kuka oli ampuja?
30
4201
Vastaukset
- KansaIainen
Vihdin piiritystilanne sai alkunsa kello 20.55 saapuneesta hätäkeskusilmoituksesta, jossa miehen kerrottiin ampuneen kohti traktorissa olevaa henkilöä.
Kuva
Rakennuksen ovella ampuja avasi tulen yllättäen poliiseja kohtaan.
KRP:n mukaan paikalle lähti useita poliisipartioita asiamukaisesti varustettuna.
Poliisin saavuttua paikalle tilanteesta tehtiin uhka-arvio, alue eristettiin ja poliisi yritti saada kontaktia kyseiseen henkilöön.
Noin kello 23 poliisi lähti etsimään vaarallista henkilöä, sillä poliisilla ei ollut varmuutta siitä, onko kyseinen henkilö kiinteistössä tai poistunut alueelta.
Poliisi lähestyi kohdetta käskyttäen, kunnes yllättäen rakennuksen ovella ampuja avasi tulen poliiseja kohtaan. Poliisit vastasivat tuleen ja perääntyivät.
Tässä tilanteessa toinen poliiseista loukkaantui kuolettavasti ja toinen loukkaantui vakavasti.
Tämän jälkeen poliisi jatkoi miehen etsimistä järjestelmällisesti. Tässä vaiheessa poliisilla oli tieto, että kiinteistössä sisällä oli myös epäillyn ampujan vaimo.
- Etsintöjä jatkettiin koulutuksen mukaan järjestelmällisesti haastavissa olosuhteissa pimeässä ja rankkasateessa vielä noin kaksi tuntia ennen kuin tämä henkilö löydettiin, ylikomisario Pekka Penttilä Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo.
Mies löydettiin kuolleena tapahtuma-alueelta. Hänen epäillään ampuneen itsensä.
Tapauksesta epäillyn 67-vuotiaan vihtiläismiehen taustalla tiedetään olleen lukuisia lähestymiskiellon rikkomisia, vainoamisia ja salakatselua.
Tilanne sai alkunsa, kun mies ampui traktorissa ollutta naapuriaan, johon miehellä on lähestymiskielto.
Tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren vahvisti, että naapurikiinteistössä asuvat ovat epäillyn ampujan sukulaisia. Poliisin käsityksen mukaan lähestymiskielto koski veljenpoikaa.
- Meillä on se yleiskäsitys, että kielto olisi kohdistunut naapurikiinteistöön, jossa veljenpoika asui, Elfgren kommentoi Iltalehdelle. - Sekopää666
Lisää tietoa! Mitä on tehnyt elämässään? Onko ollut pitkään sekaisin?
- EX-yrittäjä
OLISKO NYT AIKA SELITÄÄ MIKSI, RAHAT ON KADONNUT NORDEAN TILILTÄ? ONKO MAHDOLLINEN ULOSOTTO TEHTY OIKEIN? VAI ONKO TAAS YKSI YRITTÄJÄ AJETTU HAUTAAN, POLIISIT. TÄSSÄ ON HYVÄ ESIMERKKI MIKSI EI PIDÄ RYHTÄ YRITTÄJÄKISI SUOMESSA. OLISKO AIKA MUUTTAA LAKEJA??? KOHTA MAATALOUSYRITTÄJÄT ALKAVAT AMPUMAAN!!! ENSIN KÄSKETTY INVESTOIMAAN... OTTAMAAN LAINAA... ONKO SEURAANA PANKINJOHTAJA, ULOSOTTOMIES, POLIITIKKO... vai esim perhe.
USA yrittäjä voi tehdä konkurssin ja muutaman vuoden päästä aloittaa alusta. Suomessa saat "elikautisen" epäonnistumisesta ja sitten tulee näitä juttuja.
KAIKKI VAAN JOUKOLLA YRITTÄMÄÄN OTTAA OIKEIN PALJON VELKAA ALUKSI!!! Hyvin se menee:) Poliitikoille vain terveisiä- narsistinen_persoona
Yhteistä näille että eivät koe että olisivat tehneet mitään väärää vaan viranomainen kiusaa.
- karr24
"USA yrittäjä voi tehdä konkurssin ja muutaman vuoden päästä aloittaa alusta. Suomessa saat "elikautisen" epäonnistumisesta ja sitten tulee näitä juttuja."
Tuo henkilökohtaisen konkurssin käytäntö oli aiemmin pitkään voimassa Jenkkilässä. Velkoja maksettiin yleensä viisi vuotta ja sen jälkeen saattoi aloittaa puhtaalta pöydältä. Tuo systeemi ainakin tuollaisena, kuin sen kuvasin, purettiin jo aikoja sitten.... - EiYrittäjäksi
Totta kirjoitat. Ei tämä Vihdin ampuja ollut paha, yhteiskunta hänet ajoi tähän. Älkää koskaan ryhtykö yrittäjäksi, tämä yhteiskunta ajaa yksittäisen ihmisen toivottomiin tekoihin, ja yrittäjänä olet täysin lainsuojaton. Vihdin kaveri kertoi teollaan tosiasioita yrittäjän kohtelusta. Tämä oli hänen hätähuutonsa! Kuulkaa se!
- Hukkk
Asiahan ei sinulle kuulu.
- kaikkijulki
Tämä asia kuuluu veronmaksajille!!
Meitä vastaan on rikottu, poliisivoimia ylläpidämme me. Tappaja on rikkonut meitä vastaan ja meillä on oikeus tietää kuka tekijä on. Vaadin, että tekijän on maksettava ensisijaisesti tapetun omaisille ja toissijaisesti veronmaksajille. Ainakin Talo ja tavarat on realisoitava!- Ghjih
Provo.
- done900
vittu mitä saatanan kyläpoliiseita täällä on, hakeutukaa oikeasti hoitoon mielenterveys ongelmien takia. vittuako sinä puutut kenenkään omaisuuden realisointiin pane se sinne jakaukseesi.
- kekkkone
JA VITTU POLIISIA EI AMMUTA PERKELE! Jouti pelle kuolla..
- yhäyrittää
Eipä tarvitse ihmetellä, että miksi ei yrittäjänä menestynyt!! Täysin aivoton pahvipää!! Kaikenlaiset idiootit sitä firmoja perustaa!!
- outova
ainakin sen ruumiin vaimo o n ihan outo
- Supervalinta
Nimi ei kuulu meille, sitä paitsi näitä näitä katkeroituneita tyyppejä on laman jälkeen ollut
Suomessa enempikin jotka vuosikymmeniä käyvät käräjiä menetettyään omaisuutensa
taattuaan kavereitaan tai luotettuaan etteivät yhtiöt tee konkursseja. Näiden lapset ja
lapsenlapset ovat tunteneet sen elämässään.
Niin että mistä saisi revittyä rahhoo!!! - juorupostilehti10
Älkää hoppuilko kuka oli ampuja ja poliisi. Kyllä perästä kuullaan, joku tietää varmaan jotain ja ilmoittaa 7 pv lehteen kuvien kanssa ja saa tällöin "helppoa rahaa" hyvästä jutusta.
- hirviötkiihkossaantuhoaa
Raha oli vaan rahaa.poliisin Nuoren ihmisen elämä oli on paljon tärkeämpi. Ampuja ja vaimo kiihdyttivät kuukausien aikana itsensä kamalaan vihan kiihkoon joka räjähti ja uhrina oli nuori poliisi ja hänen läheistensä.
- Jackir
Jorma Nyfors olis selvästi täysi, narsistinen mulkku, joka olisi pitänyt vetää kylmäksi jo kauan sitten. Parempi myöhään kun ei milloinkaan....Osanotto menehtyneen poliisin omaisille.
- Zsga
Samanlainen häirikkö on tämä tuores leskikin. Saas nähä uskaltaako yksinään enää terrorisoida ympäristöään. Voisin sanoa että on rikoskumppani, varmasti tiesi ukkonsa aseesta ja sen että oli laiton.
- NYYFORSE
Seko päitä molemmat.
- Ammuuu
Ei ollut ainakaan mestariampuja.
- dftyhtdryt
Jaa!
Sinä paskahousu siis toivot lisää ihmishenkiä? - Henki
dftyhtdryt kirjoitti:
Jaa!
Sinä paskahousu siis toivot lisää ihmishenkiä?En, maailmassa on jo liikaakin ihmishenkiä.
Yli 7 MILJARDIA.
http://www.worldometers.info/world-population/
- junttejaOvat
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/vinkkimiehet-vihdissa-nain-poliisimurha-tapahtui/5958400
"käytännössä velaton mies" kenovoiton jälkeen- Sekaisinse
Kyllä ihminen on kumma elukka, tapellaan tollaisista ränsistyneistä pihapiireistä. Kyllä hiljaiseksi vetää tuo vinkkimiesten jakson jälkeen.
- munas..illaan
Pidetäänkö ampujalle peijaiset, joissa selvitetään suvun kesken kuka on lopullisesti se kuka?
Olisiko ollut parempi, että ampuja olisi riisuutunut munasilleen ja antautunut muna paljaana kourassaan poliisille, jolloin poliisit olisivat nauraneet itsensä kuoliaiksi? Vai olisiko ampujan vaimon pitänyt taluttaa munasilleen riisuutunut miehensä poliisin eteen munasta vaikka väkisten vetäen.
Tällöin kaikki olisivat säilyneet hengissä, mutta ampuja olisi saanut tyydytyksen tullessaan munasillaan julkihäpäistyksi. - RIPPoliisi
Ampuja oli täys' mulukku, rikollinen, häirikkö, murhaaja. Olisi voinut vaihtaa hiippakuntaa jo paljon aikaisemminkin, eikä olisi kovin moni kaivannut.
- Oikohöylä
Poliisin toiminta oli taitamatonta ja siksi ramboilun seuraukset eivät hämmästytä. Nyt kuoli kaksi ihmistä täysin turhaan siksi, että poliisi hätäili. Mihin oli kiire kun ei voitu odottaa aamuun, jolloin normaali väsymys olisi tehnyt tehtävänsä? Päivän valossa toiminta olisi ollut turvallisempaa ja aikaa olisi voitu hyödyntää mm. selvittämällä miksi siellä ylipäätään poliisi oli jahtaamassa? Joku poliisin pikku- tai isompi päällikkö ei hallinnut tilannetta eikä osannut johtaa. Sääli, että poliisin rivimiehet käskettiin hyökkäykseen vaikka siihen ei ollut minkäänlaista kiirettä. Piiritetty mies, aikaisempien tapahtumien rasittamana, toimi kuten nurkkaan ahdistettu eläin eli puolustautui oikeudettomana pitämäänsä hyökkäystä vastaan.
- TeeItse
Jos ei asiasta mitään ymmärrä niin ainahan voi opettaa muita....älä opeta kun, et mitää tajua. Oikeudeton hyökkäys? Mies aiheuttaa hengenvaaraa kaikille alle 300m alueella oleville, ammuskelee naapureita ym pientä. Hakeudu hoitoon.
Tämä sittiäinen ampui ensimmäistä poliisi sotilasaseella varoittamatta ja toista poliisia joka yritti hakea haavoittuneen henkilön turvaan. Hieno mies oli, poliisi - ei ampuja. Sinä toki olisit toiminut toisin, mutta niin ne takapirut tuppavat aina toimimaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328467Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4364224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61985Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571133Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17786Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57712Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?67682Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28663En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36627- 37619