Huvittaa välistä palstan kirjoitukset. Toinen puoli on Jumalaa vastaan ja toisilla on kauhea hinku todistaa Jumalan olemassa olosta.
Itse kuuluin ennen vastaväitäjiin, mutta nyt olen saanut kokea Jumalan hyvyyttä elämässäni niin paljon, että en voi muutakuin ihmetellä.
Tietysti koettelemuksiakin on ollut elämän ja uskontiellä, mutta monesti olen jäljestä huomannut niissäkin olevan Jumalan suuren suunnitelman takana.
Sitä ihmettelen eniten, että joillain on tarve mollata Jumalaa ja väittää, että eihän sitä ole olemassakaan. Tämä mielestäni todistaa Jumalan olemassa olon melko selvästi.
Mitä tulee pelastumiskysymykseen, niin raamattussa on aivan selvästi sanottu sekin asia.
Kaikki pelastuu, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Eli ei kaikki pelastu, vaan ne jotka uskovat Jeesukseen. Tässä ei tehdä poikkeusta minkään kirkkokunnan tai uskonsuunnan välillä. Ei kukaan voi sanoa, että me olemme parempia kuin toiset. Me kaikki tarvitsemme Jumalan anteeksi antoa ja armoa joka päivä. Ei meidän hyvät tekomme pelasta ketään. On tietysti hyvä, jos teemme laupiaita tekoja lähimmäisiämme kohtaan ja raamattuhan kehoittaa meitä siihen.
Jokainen meistä on yhtä tärkeä Jumalalle. Hän halajaa sinua ja minua yhteyteensä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiva kuulla että olet saanut pelastua ja siunausta jatkoon ja koettelemuksiin :)
taas juhlat taivaassa,kun olet antanut pelastaa itsesija uskonut Herraan Jeeskseen, sillä enkelit taivaassa riemuitsevat kun yksikin syntinen tulee uskoon Jeesukseen.
Siunausta sinulle.
Mitä tulee väittelyyn,niin sanosin että on eri mileipiteitä asioista,keskustelua parmmeinkin kuin väittelyä.
Osuva kommentti. Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen, kuten raamttu sanookin.
Nuo ateisitien ja uskovien väittelyt ovat melko toivottomia, toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä. Kun ei ole uskoa, niin sitä ei ole. Ja kun on usko, niin se on. Siinä perusero.
Miltei enemmän surettaa kristittyjen väliset eipäs-juupas -väittelyt mm. kasteesta ym. opinkappaleista. Kristus toivoi, että olisimme yhtä, mutta ei siltä usein näytä. Sillä välin, kun ne kinastelemme, muut ihmiset menee menojaan...
Käsityksesi Jumalan rakkaudesta, uskosta ja pelastuksesta on yhteinen kanssani.