Juutalaiset kirjoitukset todistavat Jeesuksesta

Saamme kiittää ja kunnioittaa Jumalaa juutalaisista pyhistä kirjoituksista, joiden kautta olemme saaneet totuudellisen todistuksen Jumalan valtakunnan juutalaisesta Herrasta ja Kuninkaasta eli Jeesus Nasaretilaisesta.

Jumala suuressa ihmisrakkaudessaan ja armossaan ja hyvyydessään on antanut meille anteeksi syntimme pyhän Poikansa Jeesuksen veren kautta ja antaa anoville elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan, ja jokaisen ihmisen tätä kannattaa anoa ja pyhittyä totuudessa, joka annettu Israelin juutalaisuudesta.

Raamatun lisäksi meidän ihmisinä on hyvä tuntea Isän Jumalan rakas Poika Jeesus Pyhässä Hengessä, ja Ihmeellisestä Neuvonantajasta on tieto meille annettu pyhässä juutalaisessa todistuksessa Jeesuksesta eli evankeliumi.
682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eläkää Jumalassa ja Jeesus Jumalasta ainoana Jumalan valtakunnan Herrana ja Kuninkaana ja Immanuelina, ja Raamatussa totuus evankeliumista, joka Jumalassa, sillä Jumala on hyvä ihmisille, mutta maan päällä vaikuttaa myös valheen ja murhan isä eli mammonan herra, ja hedelmänsä nähdään tänäänkin maan päällä ja tulevaisuudessa vielä selvemmin, mutta monet liian myöhään tämän tulevat ymmärtämään ja ovat hyljänneet juutalaisen evankeliumin ja Jeesuksen, sillä mielensä eli sydämensä tässä maaimassa eikä Jumalan valtakunnan etsimisessä ja aarteensa siihen keräämisessä, kuten Jeesus opettanut ja tahtoo tänäänkin monille. Jumala hyvyydessään jättää ihmisille sen mahdollisuuden valita rakkaansa ja puolensa tässä asiassa, kuten myös muissakin ja antaa hyvää elämää ja kaikkea siihen tarvittavaa ihan kaikille, toki jokainen voi ymmärtää myös elonpäivien rajallisuuden ihmisenä ja elämillä myös se samoin.

Äänestä

Kunnes tulee Silo.

Äänestä

Viitsikö mainita näitä kirjoituksia, niin voin laulaa ne suohon?

Kaikki kuvitellusta jeesushahmosta ylöskirjattu on kirjoitettu vuosikymmeniä hänen väitetyn kuolemansa jälkeen huhupuheen ja tarinoiden perusteella. Ei tehnyt jessehahmo minkäänlaista vaikutusta aikalaisiinsa.

Uskonne on tyhjän päällä ja siten siis taikauskoa epäjumalaan.

Äänestä

Tuskin juutalaiset todistavat Jeesuksesta muutakuin sen mitä haluavat tuoda julki. Mistään ei löydy tunnustusta siitä, että koukkunokat naulituttivat Jeesuksen ristille, vaikka siitä on selvät todisteet.

Äänestä

Sanassa Silo, näyttäisi sisällä olevan, ( suomen kielen kautta katsottuna,) sana ILO.

1Äänestä

Jumalan siunaukset lähitulevaisuudessa annetaan ja Israelin yhdentoista sukukunnan kautta. Todellakin Jaakobin siunaus jälkeläisilleen myös osin voi toteutua vaikka emme ymmärtäisikään vielä sitä täysin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunnetaan.Raamattu kirjoitti:

Saamme kiittää ja kunnioittaa Jumalaa juutalaisista pyhistä kirjoituksista, joiden kautta olemme saaneet totuudellisen todistuksen Jumalan valtakunnan juutalaisesta Herrasta ja Kuninkaasta eli Jeesus Nasaretilaisesta.

Jumala suuressa ihmisrakkaudessaan ja armossaan ja hyvyydessään on antanut meille anteeksi syntimme pyhän Poikansa Jeesuksen veren kautta ja antaa anoville elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan, ja jokaisen ihmisen tätä kannattaa anoa ja pyhittyä totuudessa, joka annettu Israelin juutalaisuudesta.

Raamatun lisäksi meidän ihmisinä on hyvä tuntea Isän Jumalan rakas Poika Jeesus Pyhässä Hengessä, ja Ihmeellisestä Neuvonantajasta on tieto meille annettu pyhässä juutalaisessa todistuksessa Jeesuksesta eli evankeliumi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu