Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: »Syö vapaasti kaikista paratiisin puista, mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö, sillä jona päivänä sinä siitä syöt, on sinun kuolemalla kuoltava.» 1 Moos. 2: 16-17.
Tässä on erittäin ajateltava ja opittava se seikka, että Jumala yhdisti liittonsa niin vähäiseen ja vähäpätöiseen tekoon. Tästä voit kerta kaikkiaan oppia, kuinka suuri ja pyhä Jumala tuomitsee! Kun hän tahtoi asettaa ihmisen suurimpaan ja merkityksellisimpään kokeeseen, valitsi hän maailman vähäpätöisimmän toimen. Koe, joka ulottaisi seurauksensa yli koko maailman, käsky, jonka rikkominen toisi mukanaan kaikenlaisen kuoleman, ruumiillisen, hengellisen ja iankaikkisen yhdistettiin niin vähäpätöiseen tekoon kuin on hedelmän syöminen puusta paratiisin puu- ja hedelmärikkaudessa.
Todella on Herra tällä ensimmäisellä käskyllään antanut ihmissuvulle kantamattomiksi ajoiksi opetuksen, että hänen silmänsä katsovat sydäntä, kuuliaisuutta, ei teon suuruutta.
Todella hän on antanut meille vakavan opetuksen, että hän tahtoo olla kaikkivaltias Herra luoduilleen, joka vaatii kuuliaisuutta, täydellistä kuuliaisuutta, kun hän jotakin käskee. Jos hän esim. sanoi Aadamille: Et saa tappaa vaimoasi, tai: Älä kiduta eläimiä, olisi järki kohta oivaltanut sen syyt, hyväksynyt ja kannattanut hänen käskyänsä ja vain kiellon järkevyyden takia ojentautunut sitä noudattamaan. Täten itse kuuliaisuus - tarkoittaa puhdasta kuuliaisuutta Herran käskyille - ei olisi koskaan tullut koetukselle. Silloin ihminen heti olisi kiintynyt tekojen arvoon ja kokonaan jättänyt huomiotta, mitä Jumala oikeastaan tahtoi, kuuliaisuuden.
Mutta nyt Jumala valitsi mitä vähäpätöisimmän teon, jotta järjelle ei löytyisi mitään syytä, johtoa tai tukea, vaan että käsky vaatisi suoranaista kuuliaisuutta. Nyt järki sanoisi: Voiko Jumala tuomita meitä kuolemaan niin vähäisestä teosta? Koko paratiisi on täynnä puita ja hedelmiä, ja me olemme ainoat, jotka niistä saamme nauttia. Kenelle tätä suloista puuta säästetään? Tässä ei siis järki löytänyt mitään selitystä, tässä vaadittiin vain tottelemista - ja tätä juuri Herra alusta alkaen tahtoi meille opettaa.
Ei voida sanoin ilmilausua, kuinka moninaista ja tavatonta pahaa seuraakaan taipumuksesta katsoa tekojen arvoa eikä Jumalan sanoja ja käskyjä. Tämä taipumus on kaiken suruttomuuden ja ulkokultaisuuden perustana. Kun Jumala sanoo: »Älä tapa, älä tee huorin, älä varasta», voimme nämä pitää tärkeinä käskyinä. Mutta kun hän sanoo: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä. Tai: Älä vihastu veljellesi, et saa vilpillisesti kertomalla väärentää hänen sanojaan ja tekojaan, silloin me arvelemme, että nuo ovat vain pieniä ja vähäpätöisiä käskyjä, jotka voidaan pitää tai rikkoa halun mukaan.
Kun näin unohtaa suuren Jumalan pyhän tahdon ja käskyt ja vain katsoo tekoa, silloin voi elää aivan suruttomana hirveimmänkin sisäisen syntimenon vallitessa, kunhan vain ulkonaisesti ja joissakin kohdin on hurskas. Näin tekevät kaikki ihmiset luonnostaan.
Mutta ei vain Jumalan käskyissä, vaan myös uskon asioissa sama taipumus katsoa vain teon laatua, ei suuren Jumalan sanoja, on meille niin suureksi vahingoksi. Kun Jumala kasteessa ottaa kastettavan lapsekseen, pukee hänet kaikkeen Kristuksen ansioon, on tämä suurinta hulluutta järjelle, joka näkee vain veden ja heikon ihmisen toimituksen. Kun lapsi kahden vuoden iässä osoittaa Aadamin luontonsa, ei voida sitä pitää Jumalalle pyhänä tai luulla Jumalan enkelien siitä riemuitsevan. Tai jos vanhempi henkilö on tullut Jumalan Pojan uskoon ja kastettu tänään, niin saa hän huomenna tuntea, »etteivät lihan saastat olekaan jääneet pois», vaan että hän vain Jumalan edessä oli puhdas ja pyhä Kristuksen vanhurskauden kautta, johon hän puettiin.
Tässä on erittäin ajateltava ja opittava se seikka, että Jumala yhdisti liittonsa niin vähäiseen ja vähäpätöiseen tekoon. Tästä voit kerta kaikkiaan oppia, kuinka suuri ja pyhä Jumala tuomitsee! Kun hän tahtoi asettaa ihmisen suurimpaan ja merkityksellisimpään kokeeseen, valitsi hän maailman vähäpätöisimmän toimen. Koe, joka ulottaisi seurauksensa yli koko maailman, käsky, jonka rikkominen toisi mukanaan kaikenlaisen kuoleman, ruumiillisen, hengellisen ja iankaikkisen yhdistettiin niin vähäpätöiseen tekoon kuin on hedelmän syöminen puusta paratiisin puu- ja hedelmärikkaudessa.
Todella on Herra tällä ensimmäisellä käskyllään antanut ihmissuvulle kantamattomiksi ajoiksi opetuksen, että hänen silmänsä katsovat sydäntä, kuuliaisuutta, ei teon suuruutta.
Todella hän on antanut meille vakavan opetuksen, että hän tahtoo olla kaikkivaltias Herra luoduilleen, joka vaatii kuuliaisuutta, täydellistä kuuliaisuutta, kun hän jotakin käskee. Jos hän esim. sanoi Aadamille: Et saa tappaa vaimoasi, tai: Älä kiduta eläimiä, olisi järki kohta oivaltanut sen syyt, hyväksynyt ja kannattanut hänen käskyänsä ja vain kiellon järkevyyden takia ojentautunut sitä noudattamaan. Täten itse kuuliaisuus - tarkoittaa puhdasta kuuliaisuutta Herran käskyille - ei olisi koskaan tullut koetukselle. Silloin ihminen heti olisi kiintynyt tekojen arvoon ja kokonaan jättänyt huomiotta, mitä Jumala oikeastaan tahtoi, kuuliaisuuden.
Mutta nyt Jumala valitsi mitä vähäpätöisimmän teon, jotta järjelle ei löytyisi mitään syytä, johtoa tai tukea, vaan että käsky vaatisi suoranaista kuuliaisuutta. Nyt järki sanoisi: Voiko Jumala tuomita meitä kuolemaan niin vähäisestä teosta? Koko paratiisi on täynnä puita ja hedelmiä, ja me olemme ainoat, jotka niistä saamme nauttia. Kenelle tätä suloista puuta säästetään? Tässä ei siis järki löytänyt mitään selitystä, tässä vaadittiin vain tottelemista - ja tätä juuri Herra alusta alkaen tahtoi meille opettaa.
Ei voida sanoin ilmilausua, kuinka moninaista ja tavatonta pahaa seuraakaan taipumuksesta katsoa tekojen arvoa eikä Jumalan sanoja ja käskyjä. Tämä taipumus on kaiken suruttomuuden ja ulkokultaisuuden perustana. Kun Jumala sanoo: »Älä tapa, älä tee huorin, älä varasta», voimme nämä pitää tärkeinä käskyinä. Mutta kun hän sanoo: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä. Tai: Älä vihastu veljellesi, et saa vilpillisesti kertomalla väärentää hänen sanojaan ja tekojaan, silloin me arvelemme, että nuo ovat vain pieniä ja vähäpätöisiä käskyjä, jotka voidaan pitää tai rikkoa halun mukaan.
Kun näin unohtaa suuren Jumalan pyhän tahdon ja käskyt ja vain katsoo tekoa, silloin voi elää aivan suruttomana hirveimmänkin sisäisen syntimenon vallitessa, kunhan vain ulkonaisesti ja joissakin kohdin on hurskas. Näin tekevät kaikki ihmiset luonnostaan.
Mutta ei vain Jumalan käskyissä, vaan myös uskon asioissa sama taipumus katsoa vain teon laatua, ei suuren Jumalan sanoja, on meille niin suureksi vahingoksi. Kun Jumala kasteessa ottaa kastettavan lapsekseen, pukee hänet kaikkeen Kristuksen ansioon, on tämä suurinta hulluutta järjelle, joka näkee vain veden ja heikon ihmisen toimituksen. Kun lapsi kahden vuoden iässä osoittaa Aadamin luontonsa, ei voida sitä pitää Jumalalle pyhänä tai luulla Jumalan enkelien siitä riemuitsevan. Tai jos vanhempi henkilö on tullut Jumalan Pojan uskoon ja kastettu tänään, niin saa hän huomenna tuntea, »etteivät lihan saastat olekaan jääneet pois», vaan että hän vain Jumalan edessä oli puhdas ja pyhä Kristuksen vanhurskauden kautta, johon hän puettiin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta nyt hän ei katso tätä vanhurskautta, vaan vain Aadamin perintöään, vain omaa syntiään ja epäpuhtauttaan ja silloin hän heti on valmis lannistumaan ja ajattelemaan: en kuitenkaan tullut puhtaaksi. Silloin eivät merkitse mitään Kristuksen sanat: »Kylpenyt ei tarvitse muuta, kuin että hänen jalkansa pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas.» Ei, silloin ajattelemme: kunhan vain voisin olla hurskas ja pyhä! Mutta että minulla vain tulee olla Kristuksen vanhurskaus, se ei ole minkään arvoista. Miksikä niin?
Yksin siksi, että Kristuksen ansio ei ole omaa tekoani, ei näy eikä tunnu, vaan on vain Jumalan minulle lupaama. Jumalan sanomana se minulle merkitsee tyhjää. Jos itse sitä vastoin tekisin jotakin ihanaa, siihenpä voisi luottaa! Tällä tapaa kaikki tehdään tyhjäksi, mitä Kristus on tehnyt ja kärsinyt ja sanonut - kaikki on tehty tyhjäksi oman tekoni rinnalla. Sellainen luonto on.
Siksi on hyvin tarpeellista havaita, kuinka kaikkein suurimmat asiat kätkeytyvät kaikkein vähäpätöisimpään hahmoon Herran sanoessa jotakin. Tämän Herra tahtoo kerta kaikkiaan opettaa koko maailmalle, kun kaikkein suurin koe yhdistettiin mitä vähäpätöisimpään tekoon, jommoinen oli puun hedelmän syönti. Ajattele, että koko maailma joutui synnin, kuoleman ja kirouksen alaiseksi vain niin pienen teon kautta, vain Herran sanan tähden! Niin älköön kukaan tästä lähtien katsoko tekojen arvoon, vaan yksinomaan Herran sanaan.
Oi Herra, opeta minua kunnioittamaan kaikkea sanaasi! Anna minulle sydän, joka on sinulle aina kuuliainen! Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni.
''Oi Herra, opeta minua kunnioittamaan kaikkea sanaasi! Anna minulle sydän, joka on sinulle aina kuuliainen! Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni.''
Rosenius ei eksytä vaan totista Jumalan tahtoa kirjoittaa.
Amen, Amen.
Tietohan on uskonharhaisen pahin vihollinen. Onneksi nykyisin koululaitos kulkee oikeaan suuntaa ja tuottaa järkevää, taikauskotonta nuorisoa.
Päin vastoin.
Ateismiusko on vaan eri usko ja aggressiivisempi.
Pystyisitkö kuvailemaan sen ateistijumalan, joka ei usko edes itseensä, mutta johon uskovat häntä lammasmaisesti seuraavat?
Oliko Eeva jo tuossa vaiheessa rakastellut python käärmeensä kanssa, vai tapahtuiko akti vasta tuon perverssin - omenan vartalon eri aukkoihin sovittelemisen jälkeen. Tunkiko Aatamikin omenan hanuriinsa?