Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla? Kokeilimme!

hgfvcx

Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla? Kokeilimme!

Köyhä syö puuronsa ilman voisilmää ja tarvitsee kekseliäisyyden lisäksi huumorintajua. Toimittaja kokeili, pärjääkö hän kuukauden ajan peruspäivärahalla.

Kaapissa on makaronia ja näkkileipää. Margariiniakin on, mutta siinäpä se. Näillä pitäisi elää reilut viisi päivää. Kaveri pyytää leffaan. Ruahhahhah!

On 26. päivä elokuuta. Tarkoitukseni oli elää kuun loppuun peruspäivärahalla.
Rahaa on jäljellä muutama euro, joten edessä näyttäisi olevan epäonnistuminen. Miten tässä näin kävi?

Palataan muutama viikko ja pari hassua seteliä taaksepäin. Idea kuulostaa hauskalta: teen kuukauden mittaisen tripin köyhyyteen ja testaan, miten minimillä eletään. Tullaanko toimeen? Nautitaanko elämästä vai kituutetaanko vain?

Köyhän kuukauden jälkeen palaan omaan, mukavaan elämääni. Sitä ennen kuvittelen eläväni ihanan yksinkertaisesti: syön yksinkertaista, edullista, itse laittamaani ruokaa kauden kasviksista. Säästän rahaa. Alan nähdä maailman uusin silmin. Viisastun.
Aamupalaksi ruishiutaleita. Kilon Nalle maksaa vajaa 2 €, ja siitä tulee monet aamiaiset. Ilman voisilmää kannattaa tehdä tarpeeksi löysää, että sen voi juoda."

”Leipänä välillä ihan kuivaa näkkäriä. Margariinia lisäksi silloin, kun on varaa. Jauhelihaa 4 x 400g ja makaronia kaksi pussia, sipuli joukkoon. Saa kaksi kattilallista jauhelihamakaronia, ja se riittää neljäksi tai venytettynä viideksi päiväksi."

Makaroni on edullista – ei tuorepasta vaan tavallinen sarvimakaroni. Sitä löytyy marketeista kuivatavaroiden alimmalta hyllyltä. Jos haluaa nähdä ympärillään köyhiä, kannattaa etsiä makaronihyllyn edestä, lattian rajasta. Siellä kykkii tänäänkin iäkäs mies vertailemassa kilohintoja.

Vielä vähän aikaa sitten oletettiin, että vanhuksilla menee taloudellisesti yllättävän hyvin, vaikka eläkkeet ovat pieniä. Ikäihmisiä ei näet näkynyt toimeentulotuen asiakkaina niin paljon kuin olisi luullut.

Tänä talvena tehtiin tutkimus Kuopion leipäjonosta, ja siellähän he olivat: sinnittelevät seniorit, jotka syövät puuron ilman voisilmää ja hakevat mieluummin ruoka-apua kuin käyvät sossussa.
köyhäilydieettini ei perustu terveelliseen ruokaan. Kauden kasvikset ovat kalliita, euron juustohampurilainen on halpa. Avokadosta ja saksanpähkinöistä saisi hyviä rasvoja, mutta hyvät rasvat tuntuvat nyt kovin kaukaiselta ajatukselta. Ne kuuluvat samaan ruokahifistelyn maailmaan kuin luomu, lähi, reilu ja tuore. Rasvoista puheen ollen en näytä kärsivän aliravitsemuksesta. Farkut kiristävät entistä enemmän.

Siihen tottuu. Ei vain osta mitään. En ikinä puhu ystävien kanssa ostelemisesta, kertoo Tiina Molander.

Hän on 36-vuotias oululainen teini-ikäisen lapsen yksinhuoltaja, työtön ja velkajärjestelyssä – köyhä suunnilleen vuodesta 2003, vakipaikasta irtisanoutumisen ja avoeron jäljiltä. Tiinan kotona huonekalut ovat roskiksista ja ystäviltä, vaatteet on saatu kesäkuntoon hoikentuneilta tutuilta. Lapsen tukka on leikattu itse. Tiinaa naurattaa, kun kysyn, joutuuko hänkin kävelemään rucolaosaston ohi ostamatta.

– Toki yritän syödä myös vihanneksia, mutta meidän köyhien vakiopolku Lidlissä näyttää johtavan helposti einespuolelle ja pakastepizza-altaalle. Lenkkimakkara maksaa 89 senttiä, salaattipussi tuplasti enemmän.

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/parjaako_ihminen_peruspaivarahalla_kokeilimme

82

2483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sossupummi-

      Eihän 177 eurolla pärjää mitenkään. Silloin pitää karsia muita kuluja kuten puhelinlasku pois, itse osta vuodessa 20 eurolla puheaikaa. Fillarilla voi liikkua. itse liikun kesät talvet 20 km päivässä fillarilla. Tosin minulle jää kk 485 euroa koska asun yksin. Siitä pois nettilasku ja loput käytän ruokaan, säätöön laitan 100 euroa kk. Laitan raha alähinnä ruokaan ja vaatteisiin joskus sekä kalastukseen.

      • KJI8Y6TR

        Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea
        Anu Peterin ja Tuomas Aatsingin arki on jatkuvaa sinnittelyä ja sumplimista. Sellainen elämä on hyvätuloisille ihan vierasta. Tutkijat haluavat tietää, mitä suomalaiset ymmärtävät köyhyydestä.

        Köyhän elämä on kovaa. Eikä sitä yhtään helpota, että ihmiset ympärillä kiistelevät siitä, kenen pitäisi saada yhteiskunnan tukea ja ovatko köyhät vain laiskoja.

        Peteri oli eronnut, kolmen lapsen yksinhuoltaja ja vaikeasti vammaisen lapsensa omaishoitaja

        Mitä köyhyys sitten oikeasti on, kuka sen sanoo? Mitä me siitä tiedämme ja ymmärrämme? Miten hyvinvoivat ihmiset suhtautuvat köyhiin?

        Se kiinnostaa nyt tutkijoitakin. Hyvinvointisosiologian professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta on tutkijaryhmän kanssa laatinut siitä kyselyn, johon voi vastata hs.fi:ssä.

        Kysymys on tärkeä juuri nyt. Hallitus tekee leikkauksia julkisiin menoihin. Yhteiskunnallisen keskustelun, poliittisten päätösten ja myös arkielämämme kannalta on olennaista ymmärtää, miten suuri on etäisyys valtaväestön ja sivuun joutuneiden välillä.

        Saari sanoo, että se on kasvanut. "Me emme tiedä köyhistä tarpeeksi."

        Kerrostalokolmion vuokra on 909 euroa. Se on paljon.

        Peterin työkyvyttömyyseläke on 566,59 euroa kuukaudessa. Se on tosi vähän. Summaan onkin jokin aika sitten lisätty takuueläke, 180 euroa. Ei ihme, että Euroopan neuvosto nuhtelee Suomea liian pienistä sosiaaliturvan minimietuuksista.

        Se on sähkölasku. Huh, ei se ollut kauhea, helpotus näkyy Aatsingin kasvoilta. Uuden asunnon sähkölaskun määrä oli arvoitus, jota oli pitänyt jännittää.

        Postiluukkutalot – se on sosiaali-alan ihmisten käyttämä termi taloista, joissa jännitetään joka päivä, mitä postiluukusta putoaa.

        Professori Juho Saari kertoo, miten jotkut ihmiset pelkäävät avata postia. Sitä kertyy kassikaupalla.

        rahasta on aina puute, kaikki raha menee välttämättömiin menoihin.

        Aatsingilla on 20 eurolla ostettu vanha älypuhelin. Peterillä on pitänyt omaishoitajana olla aina kännykkä. Hän pitää puhelinta auki ja vastaa, jos joku soittaa, mutta ei itse soita. Hän ei maksa pysyvästä liittymästä, vaan käyttää prepaid

        Peteri inhoaa toimeentulotuen hakemista. Se on työlästä, aina vaaditaan liitteenliitteenliitteitä ja lisäselvityksiä. Sitten tulee kielteinen päätös. Taas pitää toimittaa lisää papereita. Vammaispalvelulain hän osaa jo ulkoa.

        Me vaadimme näiltä ihmisiltä sellaista paperien ja arkistojen hallintaa, jota valtaväestöltä ei voi edellyttää. Annapa itse kolmen kuukauden kuitit kaikista menoistasi: bussiliput, lääkekuitit, ruokalaskut, kaikki. Täsmällisiin päätöksiin vaaditaan näitä."

        Osa ihmisistä jää vaille niitä etuuksia, joihin heillä olisi oikeus.

      • näin.täälläpäin
        KJI8Y6TR kirjoitti:

        Ei minusta toimeentulotuen haku ole työlästä. En ymmärrä, miksi tästä niin puhutaan, ennemmin koen sen jollain tavalla nolona juttuna. Täällä meillä ei ruokalaskusta erikseen vaadita tositteita, tiliotteet vain, josta tulot/menot näkyy.

      • peterinlisät

        Hänenhän kuuluu saada myös omaishoidontukea se on noin 300-400€.kk.
        Lapsilisät 3 terveestä lapsesta ja erityislapsilisää vammaisesta lapsesta ja jokaisesta yksinhuoltajakorotus päälle.

      • elatusmaksut
        peterinlisät kirjoitti:

        Hänenhän kuuluu saada myös omaishoidontukea se on noin 300-400€.kk.
        Lapsilisät 3 terveestä lapsesta ja erityislapsilisää vammaisesta lapsesta ja jokaisesta yksinhuoltajakorotus päälle.

        Myöskin elarit joko etältä, tai yhteiskunnalta.

      • mnkhjyu

        ei pärjää!

    • yerfgdhbcvxzn

      Aina tätä samaa paskaa. Jos peruspäivärahalla elämisestä ei jää asumiskulujen, terveydenhuollon menojen jne. JÄLKEEN 485 euroa (yksinasuvalle), on hänellä oikeus toimeentulotukeen.

      Rautalangasta: Jos em. menojen jälkeen peruspäivärahasta jää esim. vain 200 euroa, on hänellä oikeus 285 euron toimeentulotukeen.

      Tuosta käteen jäävästä toimeentulotuen perusosasta noin puolet on varattu ruokamenoihin. melkein 8 euroa päivässä. Kyllä sillä saa riittävästi terveellistä ruokaa.

      • jjbvcxza

        Köyhyydestä kärsivä pariskunta:
        Emme osta mitään uutena

        Kuopiolaiset "köyhyysasiantuntijat" eivät edes unelmoi ravintolaruuasta tai ulkomaanmatkasta.

        Kari ja Ritva ovat olleet 18 vuotta naimisissa. Myötäjäisinään molemmilla oli vain hääpuku. Nyt pari asustelee kierrätyskalustein varustetussa 50 neliön kaupungin kaksiossa, jonka kulut ovat runsaat 800 euroa kuussa.

        Pariskunta on lähellä eläkeikää, mutta töitä pitäisi tehdä. Ritvalle niitä riittää puutarhurina puoleksi vuodeksi, rakennustöitä tehnyt Kari on työmarkkinatuella. Heidän yhteenlasketut kuukausitulonsa nettona ovat keskimäärin runsaat 1 600 euroa.

        Pariskunnalta ei heru ymmärrystä ministeri Rädyn puheille.

        - Emme edes yhdessä saa sitä, mitä ministeri Laura Räty pitää jonain köyhyysrajana henkeä kohti. Ottaisi asioista ensin selvää, Ritva puuskahtaa. Moscu-snautseri hänen sylissään säestää haukkuen.

        Auto on Ritvalle työn vuoksi välttämätön. Se vie parisataa. Muiden kuukausittaisten pakollisten menojen jälkeen ruokaan jää korkeintaan 500 euroa kuussa. Siitä Moscu haukkaa muutaman kympin.

        Voisiko köyhä säästää koirassa?

        - Kyllä se on tärkeä henkisellä puolella, ja fyysiselläkin. Kun se keväällä hankittiin, olen sitä juoksuttaessa laihtunut 15 kiloa, Kari vastaa.

        Kaikki käytettynä

        Pariskunta ei ole ostanut uutena koskaan mitään, ei vaatteita eikä kodin varusteita. Mihinkään uuteen ja yllättävään ei ole varaa.

        Uusi tietokone pitäisi ostaa, ilman sitä ei voi hoitaa asioita nykypäivänä, Kari tokaisee linnunpönttöä muistuttavan museonäytön äärellä.

        Ulkomaista tai ravintolassa syömisestä he eivät edes uskalla unelmoida. Hyvän ruoan ystävinä he eivät ole kuitenkaan kokeneet tinkineensä.

        Kari osaa laittaa alkuperäisistä raaka-aineista kunnon ruokaa, aamupuurostani alkaen, Ritva kehuu.

        (Pariskunta ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.)

      • UunoTurhakoski

        Ei pidä paikkaansa. Olen "nauttinut" peruspäivärahasta jo vuosia, mutta yhtään kuukautta se ei ole riittänyt elämiseen, vaikka minulla on oma, puoli-ilmainen asuntokin. Vanhemmat ja vaimo ovat minua auttaneet. Jos heitä ei olisi niin sitten varmaan olisi siinä "onnellisessa" asemassa, etta voisin saada ruokaan vaikkapa mainitun 8 euroa päivässä. Olisiko silloin asiat mukamas paremmin?

    • vähälläkinpärjää

      Tuossakin Me Naiset lehden toimittaja on sitten vissiin ostellut kalliit tarveaineet, millä on tehnyt kuukauden kokeen. Näillä toimittajillakin tuntuu olevan taloudellinen ostaminen ja eläminen hakusessaan, annoin tässä joitakin aikoja sitten Seura lehden toimittajalle palautetta, kun hän osteli työttömän päivärahoilla burgereita ja pizzoja, päivärahat eivät sitten riittäneet mihinkään...
      Olen itsekin ollut peruspäivärahoilla ja tiedän kyllä, että mihin ne riittää. Minulla ainakaan ollut mitään ongelmaa, säännöllisesti tuli rahaa tilille tekemättä mitään, menot sen mukaan.

    • ainasamalaulu

      Näitä kekeilijoita sitten riittää joka tuutista!!!! Eikö tätäkin ole testattu jo monet kerrat joka vuosi???? Sehän on itsestään selvää ettei sillä pärjää. Joidekin on vaan pakko, eikä se auta yhtään jos jotkut joiden ei tarvi tulla toimeen sillä peruspäivärahalla, testaavat ja ihmettelevät että voi voi kun ei rahat riitä!!!! Teettekö sen säälistä vai vittuillaksenne vaan?

    • pikku_mökin_akka

      Toimittajat ovat rikasta porukkaa. Eräs toimittaja kertoi ostaneensa vaatteensa Lontoosta ja Pariisista. Muistaakseni hänellä oli ollut koti Helsingin Kalliossa, mutta yöpyi toisinaan keskustan hotelleissa, ihan vaan sentähden, että oli kivaa.

      • eisiihenrikastarviiolla

        Voihan sitä köyhäkin käydä ostoksilla ulkomailla. Mene halpisbussilla muutamalla eurolla vaikkapa Turkuun ja lennät halpisyhtiöllä Puolaan Gdanskiin Lidliin (siellä on kaksi Lidlin myymälää) ja lennät takaisin. Hintaa koko reissulle halvimmillaan kymppejä euroissa.

      • Pitkäaikatyötön
        eisiihenrikastarviiolla kirjoitti:

        Passi maksaa 48 euroa. Passikuvat 26 euroa (Tunnyksin kuva), mutta jos omistaa kameran tai kamerakännykän, voi ottaa ne itsekin. Minulle lähtö maksaisi siis 74 euroa jo ennen matkakustannuksia.

      • jigbwu
        eisiihenrikastarviiolla kirjoitti:

        Voihan sitä köyhäkin käydä ostoksilla ulkomailla. Mene halpisbussilla muutamalla eurolla vaikkapa Turkuun ja lennät halpisyhtiöllä Puolaan Gdanskiin Lidliin (siellä on kaksi Lidlin myymälää) ja lennät takaisin. Hintaa koko reissulle halvimmillaan kymppejä euroissa.

        Useimmat jättää väliin tai välttelee noita työkuntoa ylläpitäviä juttuja.

        Kun ei olekkaan helppoa ja pitäisi herätä arkisin aikaisin aamulla hommiin. Päivällä, kun soitetaan, niin ei vastata puhelimeen, vaihdetaan numeroa tai hylätään puhelu.

        Helpompi maata ja kusettaa sossua.

    • nuukuuskunniaan

      Tänään Cittarissa hyvät tomaatit maksoivat 99 senttiä kilo. Yksi tomaatti riittää yhdelle henkilölle päivässä sen makaroonin ja lenkkimakkaran lisäksi. Pian halpenevat kaikki muutkin tuoretuotteet, ja marjat kypsyvät metsissä. Jos hampurilaista tekee mieli, kannattaa sämpylät leipoa itse. Tulee edullisemmaksi, ja tietää, mitä syö.
      Salaattia saa kasvatetuksi itsekin vanhasta varresta.

    • onsäälikatsella

      Voi sitä joku toimittaja kokeilla ja "sinnitellä" viikko tai kuukausi peruspäivärahalla. Mikäs siinä kun on jo ennen hankittu hyväkuntoinen auto tai vaikkapa fillari, hampaat hoidettu, vaatteet uusia ja sesonkisellaisia, hiukset siistit, ei ole vippejä vaikka kymppösen suuruisia sinne tänne, jotka pitää maksaa kun päivärahat ja asumistuki tulee ja sen on taas sitten pois kuukauden budjetista. Ja entäs jos pyykkikone, tietokone, puhelin särkyy tai vaikka yllättäen tulee sukujuhlat, häät, hautajaiset. Pitäisi ostaa uutta päällepantavaa ja tietenkin lahjat ja kukkaset.
      On se kuulkaa eri asia olla vaikka kuukausi köyhä kun se perustalous ja elämä on kunnossa. Tosiköyhällä se elämisen piiri kaventuu ja elämä tukaloituu, kun ei ole varaa suurempiin hankintoihin.
      Itse en ole tässä jamassa mutta tunnen kyllä sellaisia.

      • hhrkykhköhlhk

        Tuon kaltaisessa tilanteessa kannattanee se 300€ käydä tienaamassa-sehän ei korvauksiin vaikuta. Toki voi alentua vaikka siivoamaan, niitä töitähän riittää.

      • zulzupussi

        Se todellakin vaikuttaa esim toimeentulotukeen, jolla itse ostan lääkkeet. Ei tartte kuin unta nähdä et saisit tienata 300 ylimääräistä

      • VaikuttaaSe

        Joo sehän tehtiin aika ketkusti.
        Isosti mainostettiin, että saa tienata sen 300€/kk ilman, että se vaikuttaa mihinkään, mutta kyllähän se sitten on viimeistään tuosta toimeentulotuesta pois. Siitä taasen ei vain pidetty mitään mekkalaa, että mäkin kuulin sen muuta kautta ihan sattumalta. Eli ei pidä paikkaansa, että työtön voisi käydä huoletta tienaamassa sen 300€ tukien päälle.

      • aivottomat
        VaikuttaaSe kirjoitti:

        no mites toimeentuleva voi olla työkuntoinen????

      • Pitkäaikatyötön
        VaikuttaaSe kirjoitti:

        Joo sehän tehtiin aika ketkusti.
        Isosti mainostettiin, että saa tienata sen 300€/kk ilman, että se vaikuttaa mihinkään, mutta kyllähän se sitten on viimeistään tuosta toimeentulotuesta pois. Siitä taasen ei vain pidetty mitään mekkalaa, että mäkin kuulin sen muuta kautta ihan sattumalta. Eli ei pidä paikkaansa, että työtön voisi käydä huoletta tienaamassa sen 300€ tukien päälle.

        "Eli ei pidä paikkaansa, että työtön voisi käydä huoletta tienaamassa sen 300€ tukien päälle."

        No kyllä pitää paikkansa, jos ei ole toimeentulotuen saaja. Työttömyyshän ei väistämättä johda sosiaalitoimiston asiakkuuteen - itse en ole saanut senttiäkään tt-tukea.
        Laskin juuri Kelan asumistukilaskurilla, että jos työmarkkinatukeni (702 e/kk) päälle tienaisin palkkaa 300 euroa brutto, ei asumistukeni muuttuisi senttiäkään.

    • yuehdicjk

      Sama paskanjauhanta senkun vain jatkuu:

      "Mikäs siinä kun on jo ennen hankittu hyväkuntoinen auto tai vaikkapa fillari, hampaat hoidettu, vaatteet uusia ja sesonkisellaisia, hiukset siistit, ei ole vippejä vaikka kymppösen suuruisia sinne tänne, jotka pitää maksaa kun päivärahat ja asumistuki tulee ja sen on taas sitten pois kuukauden budjetista. Ja entäs jos pyykkikone, tietokone, puhelin särkyy tai vaikka yllättäen tulee sukujuhlat, häät, hautajaiset. Pitäisi ostaa uutta päällepantavaa ja tietenkin lahjat ja kukkaset. "

      Toimeentulotuen asiakas saa ilmaisen terveydenhuollon ja lääkkeet. Se sisältää myös hammashoidon.

      Normaaliälyisen ihmisen ei tarvitse joka vuodenajan mukaan uusia koko vaatevarastoaan.

      Hiustenleikkuu ei kovin kallista ole. Kone kotiin, kaveri leikkaa tai halpisparturi hoitaa.

      Vipeistään on jokainen itse vastuussa. Ne eivät synny itsestään.

      Pyykkikoneen rikkimeneminen on usein esimerkkinä yllättävästä menosta, jonka väitetään aiheuttavan suoranaisia nälänhätiä Suomessa. Jos toimeentulotuen asiakkaan pyykkikone hajoaa, hän saa uuden koneen hankintaan taloudellista tukea, jos käytössä ei ole pesutupaa ja/tai joku muu syy puoltaa tuen antamista. Käytetty kone maksaa pari kymppiä, uusi halpiskone maksaa tällä hetkellä Gigantissa peräti 199 euroa.

      http://www.gigantti.fi/INTERSHOP/web/WFS/store-gigantti-Site/fi_FI/-/EUR/ViewStandardCatalog-Browse?CategoryName=fi_pyykinpesukoneet&CategoryDomainName=store-gigantti-ProductCatalog&SearchParameter=&@QueryTerm=*&ContextCategoryUUID=KjGsGQV5M.cAAAFDDsM2st6C&discontinued=0&online=1&SortingAttribute=ProductListPrice-asc

      Tietokoneen rikkoutumienn ei ole katastrofi. Omaa konetta ei välttämättä tarvitse esim. laskujen hoitamiseen - vaikka sitäkin valehdellaan täällä säänöllisesti. Suomessa on kattava kirjastolaitos. Kaikissa kirjastoissa pääsee koneelle ilmaiseksi.Lisäksi esim. työttömien yhdistyksissä saa hoitaa pankki- yms. asioita ilmaiseksi.

      Halvin matkapuhelin maksaa Gigantissa tällä hetkellä 19 euroa.

      http://www.gigantti.fi/product/puhelimet-ja-gps/matkapuhelimet/NOK108BLACK/nokia-108-matkapuhelin-musta

      Ainoat sukujuhlat, jotka ivan yllättäen saattavat tapahtua, ovat kaiketi hautajaiset. Mustan väriskaalan vaatteita löytyy varmasti jokaisen vaatekaapista jo ennestäänkin: aina ei tosiaankaan tarvitse ostaa koko vaatekaapillista uuttaa tavaraa.

      Mitä jää valheista jäljelle? Ei mitään. Kaikki vale-esimerkit pystyi tyrmäämään parin minuutin kirjoittelulla ja nettiklikkailulla.

      • tyytyväinenköyhä

        Kyllähän täällä vedetään vaikka mitä, kuinka ei pärjätä yhteiskunnan maksamilla rahoilla, mutta kuten tuossa edellä todetaan ei kaikkea tarvitse ostaa kerralla tai kalliisti.
        Ja esimerkiksi pyykinpesukone, pesimme 10 vuotta ilmaisella "lahjoitetaan" osaston pesukoneella pyykkimme, nykyisen pesukoneen ostimme 299€ Gigantista ja on toiminut 4 vuotta. http://www.lahjoitetaan.fi/tagit/pesukone
        Alle 15€ puhelimella puhuu ja lähettää tekstiviestejä, pääsen jopa nettiin sillä puhelimella. Meillä on lisäksi muutamia ilmaiseksi saatuja puhelimia, jotka ovat täysin toimivia ja varalla, kun lapset tarvitsevat joskus puhelimen (rikkoontuu tai leirille pitää olla puhelin jne.), ei ole puhelin mikään ongelma.
        Ongelma ei ole tietokone myöskään, läppäreita, tabletteja saa erilaisista tarjouksista jopa ilmaiseksi, jos kohta ei paljoa kaupassa maksakaan. Rajaton netti wlan systeemilllä johon saa kaikki (saa max. 14 laitetta!!) kodin tietokoneet wifillä maksaa meillä 13,90€/kk. http://www.xn--vertaaliittymt-iib.fi/nettiliittymat/
        Entäs sitten ne vaatteet... Sukkia ja alusvaatteita ostan enimäkseen säännöllisesti, muita vaatteita harvemmin, juhlavaatteita ei tarvitse ostaa usein, viimeisin puku on ostettu 10v. sitten ja kestää vielä valovuosia. Kenkiä voi ostaa tarjouksista, viimeksi sai urakalla 40€ muovikassillisen kenkiä, tuli kerralla perheen kengät ostettua ja moneksi vuodeksi.

    • köyhämutteityhmä

      Tossa jutussa on kyllä niin paljon soopaa että ...

      Hampurilainen ei ole halpaa ruokaa. Euron hamppareita ei aina saa, mutta vaikka saisi, niin 1 euron se siis maksaa ja 135 g painaa. Kilohinnaksi tulee 7,40 euroa. Esimerkiksi avokadoja saa usein 4,95 euron kilohintaan, yksi avokado painaa keskimäärin 100 - 120 g, eli kappaletta kohden hinnaksi tulee noin 0,50 euroa.

      Jokainen voi miettiä, kumpaa kannattaa syödä ...

    • köyhäilyä

      Puuro on parempaa kun syö pelkältään, ei maitoakaan. Lienee enemmän kielikuva tuo voisilmä.
      Pesukoneen osamaksu 56 e /kk se ei taloutta kaada. Vanha vietiin samalla pois, pieni kierrätysmaksu siitäkin alennettiin.
      Tietenkin köyhä suunnittelee, kaapista löytyy näkkileivän lisäksi muutakin kuivatavaraa.

      • oksettaajosamamakkara

        Mä ostan halpaa lennkiä K-marketissa 0.79 yksi uunimakkara, josta yhdelle riittää kahdeksi päiväksi. Olen ostanut nyt viisi makkaraa kerralla ja siitä riittää viikosksi.
        Tuota makkaraa olen nyt syönyt vuoden verran, se on kaikista huonointa lenkkiä mutta muuhun ei ole varaa. Joskus laitan makaroonia mukaan.
        Muuta en ole syönyt reiluun vuoteen.
        Lidlissä on 0,99 s sian läskiä, sitä ostan myös vaihteluksi. On erittäin läskistä lihaa, ei tarvi edes rasvaa pannulle kun se uiskentelee omassa rSalatti nippu eilen oli 1,49, ja sian lksi oli 0,99, karvaa kumpaa ostin? No läskiä tietysti sitä sai melkee kaksi samallahinnalla kuin tuoreita vihanneksia tai hedelemiä.

      • thijfgbcvx
        oksettaajosamamakkara kirjoitti:

        Miltä "oksettaajo..." nikistä tuntuu valehdella täällä?

        Tuntuuko hyvältä?

        Luuletko jonkun jopa uskovan potaskaasi?

        Jos sinulla ei ole käyttää toimeentulotuen perusosan 49% ruokaasi, olet itse valinnut käyttää kyseisen rahan johonkin muuhun.

        Sinun kohdallasi veikkaan rahojesi menneen kaljaan ja tupakkaan.

      • äläsinäkäänjuopottele

        Ei ole. En ole koskaan juonut kaljaa. Tupaakkaankaa en ole koskaanpolttanut. Elän hyvin raitista mutta köyhää elämää, rahaa ei ole muuhun kuin asumiseen, se vie kaiken.

      • ftgyuehfdjs
        äläsinäkäänjuopottele kirjoitti:

        Ei ole. En ole koskaan juonut kaljaa. Tupaakkaankaa en ole koskaanpolttanut. Elän hyvin raitista mutta köyhää elämää, rahaa ei ole muuhun kuin asumiseen, se vie kaiken.

        Nikille "äläsinäkään..." entinen "oksettaajo...":

        Kuten kirjoitin, olet siis ITSE valinnut käyttää toimeentulotuen perusosan 49% ruokaasi, olet itse valinnut käyttää kyseisen rahan johonkin muuhun. Nyt kertomasi mukaan se muu on sitten asuminen. Oma valinta joka tapauksessa.

        Syö sinä vain halpaa lenkkiä ja kuole sitten siihen ennenaikaisesti. Noin tyhmiä valintoja tekevä ihminen saa silloinkin ITSE valitsemansa kohtalon.

      • Turhaa_marina
        oksettaajosamamakkara kirjoitti:

        Mä ostan halpaa lennkiä K-marketissa 0.79 yksi uunimakkara, josta yhdelle riittää kahdeksi päiväksi. Olen ostanut nyt viisi makkaraa kerralla ja siitä riittää viikosksi.
        Tuota makkaraa olen nyt syönyt vuoden verran, se on kaikista huonointa lenkkiä mutta muuhun ei ole varaa. Joskus laitan makaroonia mukaan.
        Muuta en ole syönyt reiluun vuoteen.
        Lidlissä on 0,99 s sian läskiä, sitä ostan myös vaihteluksi. On erittäin läskistä lihaa, ei tarvi edes rasvaa pannulle kun se uiskentelee omassa rSalatti nippu eilen oli 1,49, ja sian lksi oli 0,99, karvaa kumpaa ostin? No läskiä tietysti sitä sai melkee kaksi samallahinnalla kuin tuoreita vihanneksia tai hedelemiä.

        Mikä siitä lenkistä niin huonon tekee? Meillä on elintarvikevalvonta, eikä huonoa saa edes myydä. Sitä huonoa sinä tosin joskus dyykaat roskiksesta kun olet ryypännyt ja polttanut rahasi. Vai onko se roskis ruoka siinä vaiheessa taas jotenkin oudosti jalostunut hyväksi?

        Metsässä kasvaa monenmoista särvintä, sieniä, marjoja ja muuta syötäväksi kelpaavaa ja ne ovat vapaasti poimittavissa aina kun liikut luonnossa.

        Monille teikäläisille tuppaa tosin tuo luonnossa liikkuminen jäädä siihen kun raahustatte pupiin rahojanne juomaan.

      • päiväystuote
        oksettaajosamamakkara kirjoitti:

        Mä ostan halpaa lennkiä K-marketissa 0.79 yksi uunimakkara, josta yhdelle riittää kahdeksi päiväksi. Olen ostanut nyt viisi makkaraa kerralla ja siitä riittää viikosksi.
        Tuota makkaraa olen nyt syönyt vuoden verran, se on kaikista huonointa lenkkiä mutta muuhun ei ole varaa. Joskus laitan makaroonia mukaan.
        Muuta en ole syönyt reiluun vuoteen.
        Lidlissä on 0,99 s sian läskiä, sitä ostan myös vaihteluksi. On erittäin läskistä lihaa, ei tarvi edes rasvaa pannulle kun se uiskentelee omassa rSalatti nippu eilen oli 1,49, ja sian lksi oli 0,99, karvaa kumpaa ostin? No läskiä tietysti sitä sai melkee kaksi samallahinnalla kuin tuoreita vihanneksia tai hedelemiä.

        Mikset osta -50% tuotteita ?

    • omantuvanakka

      Noi pyykkikoneen hajoamiset ei pelota, joku saavi ja sanko löytyy saunasta nytkin eli käsin voi pyykätä kiireisimmät, kun lämmintä vettäkin löytyy.
      Mutta te olette sen verran viisaita, että osaatte kertoa, mitä tehdään kun katto alkaa näillä juhannussateilla vuotaa! Ensiapu on tietty ne saavit sieltä saunasta vintille ja tyhjennys vaikka pyttyyn, mutta eiköhän se katto pidä tosissaan korjata mieluummin ennen talvea! Katon korjaaminen(uusiminen) maksaa tonnikaupalla rahaa, vaikka olisi pienempikin mökki ! Ei taida saada sossusta lainaakaan siihen riittävästi, vai kuinka?
      Muutetaanko sitten vuokralle ja jätetään mökki homehtumaan ja lahoamaan, kun ei ole itsellä varaa sen korjaamiseen?
      Ja joko nyt joku pikkuhiljaa uskoo, ettei kaikki saa toimeentulotukea eikä edes asumistukea!

      • radgsybhjxz

        Omassa mökissä asuminen on OMA valinta. Kun oikeuskelpoinen ihminen tekee OMIA valintoja, on hänellä myös vastuu valinnoistaan sekä niiden seuraamuksista.

        Vastuuntuntoinen mökinomistaja huoltaa mökkinsä, mikä estää yhtäkkiset vakavat ja kalliit yllätykset.

        "Omakotitalosta huolehtiminen on helppoa, kun huoltotoimenpiteitä tehdään ennakoivasti ja järkevästi. Säännöllinen huolto pidentää talon elinkaarta ja pitää asumisen tason korkealla. Talon huoltokirja on tähän mainio työkalu." "Ennakoivan huollon ansiosta talotekniikka toimii tarkoituksenmukaisesti. Vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja asumisviihtyvyys paranee."

        https://www.if.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/kotivakuutus/omakotitalo/asuminen/omakotitalon-huoltokirja

        "omantuvanakka": "Katon korjaaminen(uusiminen) maksaa tonnikaupalla rahaa, vaikka olisi pienempikin mökki ! Ei taida saada sossusta lainaakaan siihen riittävästi, vai kuinka?"

        Yhteiskunnan varoja ei tulekaan käyttää yksittäisen ihmisen omaisuuden kartuttamiseen tai sen arvon nostamiseen. Katonkorvausrahoja ei kuulukaan maksaa sossutuella.

        Kun on itse valinnut asua omassa mökissä, vastuuntuntoinen omistaja estää vakavat ja kalliit yllätykset johdonmukaisella ja vastuullisella toiminnalla. Jos ei siihen kykene, kannattaa myydä mökki sillä hinnalla millä se menee kaupaksi = markkina-arvolla, ja siirtyä kunnan vuokra-asuntoon.

      • köyhäkatontekijä

        Nimim. omantuvanakka ihmetteli vuotavan katon kanssa.
        voin neuvoa omassa talossa asuvana, että ensiavuksi voit virittää sinne katolle kevytpressun, maksaa n. 5€, joka riittää akuuttiin tarpeeseen. Jos katto on kokonaan huono, voi hankkia sinne hieman paksumman ja suuremman kevytpressun tilapäiseksi tilkkeeksi, maksaa muutaman kympin ja saa varmasti koko talon katon sillä suojattua. Pitää kuitenkin muistaa, että halvimmat kevytpressut ovat arkoja kipinöille, jos niitä tulee savupiipusta.
        Katon saa halvalla isompaankin taloon, kun ostaa II-laatuista kattopeltiä (myydään halvimmillaan n. 2€/m²), jossa ei ole välttämättä mitään suuremmin näkyvää vikaa, peltirulla on vain saannut kylkeensä lommon ja jos ottaa siitä vaikkapa tiilikuvioista kattopeltiä, ei tuo lommo näy mitenkään valmiissa pellissä katolla. Jos kuitenkin tyytyy ihan tavalliseen ja leveimpään aaltopeltiin, tulee siitä halvin katto, kun aluslaudoitusta ei mene niin paljoa (jos sellaista tarvitaan). Asennukseen saa kotitalousvähennyksen, jos ei itse niitä peltejä asentele. Uudelle peltikatolle ei tule hintaa muutamaa satasta enempää.

      • omantuvanakka

        "Valinta" oman asunnon hankintaa tehdään usein silloin, kun on varmaksi ajateltu työpaikka! Työnantaja tekee sitten joskus sellaisia valintoja, ettei se työpaikka enää olekaan varma!
        Huoltojutut on hyvä juttu, mutta niitä estyy tekemästä nuorempikin, jos sattuu kohdalle vaikka sydäri tai aivoinfarkti. Puhumattakaan, että kattohommissa on mahis joutua sairaalakeikalle tai maahan piiloon eikä pensasaitojen sisälle kukaan näe eikä soita apua.
        Ennen sai lainaa pankista sitä mökkiä vastaan, muttei nykyään, jos mökki on arvoton asuntomarkkinoilla. Mielestäni sossu voisi antaa lainaa tai jonkinlaisen maksusitoumuksen pankille takuuksi ainakin sellaisissa tapauksissa, kun asuja on pienituloinen, muttei "sossupummi".
        Joskus kunnilta on voinut hakea tukea vanhusten asuntojen remppaan ja on ollut laki mustalaisten asuinolojen parannuksesta. Lienevätkö enää voimassa?
        Eikö noi kolhitut pellit lähde ruostumaan siitä murtumakohdasta? Kiitti vinkeistä kuitenkin.

    • Pillu-kupongin_kun_sais

      Ei sitä makaroonia, leipää ja vettä kovin monta päivää tarvitse syödä, kun muistaa hakea töitä ja ottaa tarjottu työ vastaan.

      Peruspäiärahan lisäksi tuo luuseri saa muuten paljon muitakin tukiaisia, kuten asumistukea, huonekalurahaa, ruokakuponkeja, vaatekuponkeja, ym tarveharkintaista. Valitettavasti kalja ja röökikuponkeja luuserille ei anneta, joten luuseri myy halvalla saamansa ruokakupongit ja ostaa saamillaan rahoilla kaljaa ja tupakkia. Seuraavana päivänä on nälkä, krapula ja taas persaukista luseria vituttaa. Kierre on tämän kaltainen lähes poikeuksetta.

      • tygurfhdj

        Pillu-kupongille: Kerrohan mistä sellaisia kuponkeja oikein saa? Mihin lakiin ne mahtavat perustua? Kuka niitä kirjoittaa ja kenelle?

        Jos tarkoitat sossun kirjoittamia maksusitoumuksia, olet väärässä väitteissäsi. Maksusitoumuksessa lukee tarkkaan kuka sitä saa käyttää (henkkarit tarkistetaan), mihin ja millä aikahaitarilla.

      • höpöhöpöjahöpö

        En ole ikinä saanut mitään kuponkeja vaatteisiin tai huonekaluihin tai mihinkään muuhunkaan. Että, ÄLÄ SINÄ JAUHA PASKAA. Joo, varmaan sit saa kun on manne, tai joku muu vajakki. Tai mamu. Normi pitkäaikaistyötön ei TOD saa mitään tollasta. Päinvastoin, kun olet ollut yli vuoden työtön, aletaan tt-tukikin laskeen epärealisesti 21,5 pv/kk.

      • ettänäin__

        Voi kuule ei niitä huonekalu/vaatekuponkeja saa kuin tarveharkinnalla ja jos eivät tykkää pärstästäsi ja yrittävät kusettaa niin eivät koskaan sellaisia anna.

        Itselleni ei ole koskaan annettu ainuttakaan esim. huonekaluihin enkä edes saanut muuttokustannuksiin paskaakaan, vaikka itse kehottivat muuttamaan. Ei edes silmälasiin tai passiin. Kaikista ovat yrittäneet kusettaa ja laittomasti miinustaa ja vyöryttää kuukausia eteenpäin kaikkea.

      • kylläniitäjaetaan
        höpöhöpöjahöpö kirjoitti:

        En ole ikinä saanut mitään kuponkeja vaatteisiin tai huonekaluihin tai mihinkään muuhunkaan. Että, ÄLÄ SINÄ JAUHA PASKAA. Joo, varmaan sit saa kun on manne, tai joku muu vajakki. Tai mamu. Normi pitkäaikaistyötön ei TOD saa mitään tollasta. Päinvastoin, kun olet ollut yli vuoden työtön, aletaan tt-tukikin laskeen epärealisesti 21,5 pv/kk.

        Kyllä niitä kuponkeja jaetaan edelleen sossusta. Meidän eukko on ollut tuolla kylällä kaupassa kassassa hommissa ja sinne jotkut (ei ole kertonut minulle nimiä) maksaa ostokset noilla sossun kupongeilla. Joskus olen ollut itsekin kenkäkaupassa, kun eräs etniseen vähemmistöön kuuluva oli ostamassa lapikkaita sossun kupongilla itselleen ja tinki vielä "välirahaa" (kauppias laskuttaa sossua täyteen rahaan niistä ostoksista ja tämä asiakas yritti tinkiä sitä "löylyä" itselleen), ei suostunut kenkäkauppias (ainakaan minun nähteni).

    • Hakeutukaa_töihin

      Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla? Kokeilimme!

      Hyvin pärjää kun ei törsää ja tekee viisaita ostopäätöksiä. Ei leveästi mutta elää kuitenkin.

      PS. Älä unohda työnhakuasi!

    • osapäiväerakko

      Hiton hyvin pärjää ja jää säästöönkin. Asun korvessa perikunnan vanhalla talviasuttavalla hirsimökillä. Kunnan kirjoilla olen asunnoton, osoitteeksi olen ilmoittanut kunnantalon. Isännät antaa kerätä metsistään sauna- ja lämityspuut. Ruoka tulee järvestä ja metsästä ja pellosta. Katiskat ja verkot toimii, vanha haulikko ja kivääri toimii, patruunoita piisaa.
      Puhelinta ei tarvitse, sähköä ei tarvitse kun on hyvä kellari ja suolaa.
      Rahaa menee joskus vähän jauhoihin, suolaan , säilöteaineisiin vihanneksille ja marjoille ja sienille ja riistalle. Kala on aina tuoretta kesät ja talvet. Lamppuöljyä talven ja syksyn varalle. Joskus radioon patterit, kestää vuoden kun ei kuuntele musaa joka ilta, vain uutiset.
      Lääkärissä ei ole tarvinnut käydä vuosikausiin kun on terveet elämäntavat ja kunto pysyy hyvänä.
      Tarjouksesta joskun parit paidat ja housut, pyykit pestään paljussa ja järvessä.
      Ihmisten tarpeet on luotuja tarpeita, toimeen tulee vähälläkin ja se on henkisesti terveintä. Nykyihmiset on vaan niin uussaamattomia ettei ne tule toimeen enää kaupungissakaan ilman Hesburgeria tai läppäripitsoja. Ei tarvitse huolehtia muusta kun ettei kuset tule kadulla housuun.
      Tämänkin kirjoitin kunnan kirjaston koneella jauhonhakureissulla ja luin viimeiset lehdet. Korvessa on ihanaa sanoo parikymmentä vuotta yhteiskunnan työ- ja riisto-oravanpyörässä elänyt ja vapautunut! Suosittelen!

      • valheet_esiin

        Luin osapäiväerakon kirjoituksesta pari lausetta, ja heti tuli todistettava valhe: "Kunnan kirjoilla olen asunnoton, osoitteeksi olen ilmoittanut kunnantalon."

        Kunnataloa ei voi osoitteekseen. Tai voihan sen ilmoittaa, mutta maistraatti ei hyväksy osoitteiksi kuin sellaisia kiinteistöjä, jotka on määritelty asuinkiinteistöiksi. Poikkeuksena ainoastaan jossakin laitoshoidossa olevat ja Poste restante -osoitteet.

        Ja erakon valheet vain jatkuvat: "Tämänkin kirjoitin kunnan kirjaston koneella jauhonhakureissulla ja luin viimeiset lehdet." Ai että tänään on kunnanvirasto auki?

        Miksi valehtelet täällä?

      • Zinuski
        valheet_esiin kirjoitti:

        Niin just, ihme paskanpuhuja!!!

    • osapäiväerakko

      Ihan hyvä huomio!
      Voihan sitä ilmoittaa osoitteekseen mitä haluaa, vaikka vene nro 25 tai mitä vaan.
      Kunnan koneella kirjoitellaan kun olen serkun luona käymässä, joka muuten valittiin sopivuuden perusteella kunnan hommiin. Hih!
      Ihan mukavasti ilta on sujunut, pari kuppiakin otettiin. Ensi vuonna sitten taas, ehkä.
      Huomenna ollaan taas omassa rauhassa metsän siimeksessä ja antaa toisten pyöriä kurjuudesaan. Niin, hyvää kesää kaikille raskautetuille ja oravanpyöräläisille!

    • rdftwaghysbjnx

      Maistraatti ei hyväksy vene nro 25 tai Takahikiän kunnantaloa asuinosoitteeksi.

      Takahikiän kunnantalolla käytetään siis muka kunnan nettiyhteyttä yksityiskäyttöön juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina???

      Valheilla on lyhyet jäljet!

      Miksi valehtelet täällä?

      • ilmeisestihyväksytään

        Ehkä nimim. osapäiväerakko valehtelee, mutta ihan oikeasti tiedän erään "vemmin" joka asui virallisesti tyhjällä rakentamattomalla tontilla, jossa ei ollut mitään ihmisasutukseen viittaavaa lyhtytolppaa lukuun ottamatta. Kummasti oli tuo osoite kelvannut!
        Heppuhan ei tietty todellisuudessa asunut tuolla tontilla, vaan posti oli käännetty johonkin toiseen osoitteeseen ja heppu punkkasi sitten aivan muualla tyttöystävän luonna ja molemmat vetivät tukia yhteiskunnalta.
        Eräs kaveri asuu myös veneessä, todellisuudessa Intiassa...

    • perustyömalli

      Minä törmään joka päivä hyvin toimeentuleviin työttömiin. Niillä on rahaa juopotella päivät pitkät ja tupakkaankin löytyy rahaa. Ajavat myös jopa taksillakin, joskus velaksi, mutta myöhemmin maksavat taksivelkansa. Jos pidemmälle joutuu lähtee esim. sairaala käynnille, niin senkin yhteiskunta maksaa (omavastuu 25e tai 300e katto, jonka jälkeen omavastuu 0e).

      Tekemättömyydestä maksetaan ihan liikaa näille vellihousuille.

      Voisi tehdä kokeen miten ihmiset pärjäisi ilman tukia, sellaisen kokeen minä haluaisin nähdä. Lopetetaan tekemättömyydestä maksaminen ja tarjotaan ihmisille töitä, tai voivat luoda sitä itse. Eiköhän vähempituloinenkin työ ala pummeille kelpaa, kun tekemättömyydestä ei enää maksettaiskaan. Jos ei kelpaa, niin onhan ohmisellä valinnanvapaus kuolla pois.

      • Pomopiilossa

        Minä törmään joka päivä hyvin huonosti toimeentuleviin työläisiin. Niillä on rahaa juopotella päivät pitkät ja tupakkaankin löytyy rahaa. Ajavat myös jopa taksillakin, joskus velaksi, mutta myöhemmin maksavat taksivelkansa. Jos pidemmälle joutuu lähtee esim. sairaala käynnille, niin senkin yhteiskunta maksaa (omavastuu 25e tai 300e katto, jonka jälkeen omavastuu 0e).

        Töissä ollaan muttei siellä tehdä mitään, pelataan nettipelejä ja juodaan kahvia, sitten maksetaan palkkaa vielä ja ihan liikaa näille vellihousuille. Veroprosenttiakin voisi nostaa 59 %, jotta teitää työtä tekevänsä. Rahaa ei pidä saada helpolla jos kerran duuniin on menty.

        Voisi tehdä kokeen miten ihmiset pärjäisi ilman palkkaa, sellaisen kokeen minä haluaisin nähdä. Lopetetaan työssä laiskana oleville maksaminen ja tarjotaan ihmisille kenkää, tai voivat luoda sitä itse. Eiköhän vähempituloinenkin työ ala laiskoille ns työläisille kelpaa, kun tekemättömyydestä ei enää maksettaiskaan. Otettaisiin kellokortti käyttöön ja urakka palkka, olisi pakko painaa pitkää päivää, palkka tulee työn teon mukaan, laiskureille ei mitään. Työn antaja ei ole pankkiautomaatti vaan palkkaa vastaan pitä ahertaa kovasti. Jos ei kelpaa, niin onhan ohmisellä valinnanvapaus kuolla pois. No ei ehkä kuolla mutta alkaa siivoo metsiä ja katuja.

      • työttömättöihin

        Samaa mieltä, että tuet vastikkeellisiksi! Suomessa voidaan rakentaa vaikka kanavia, miksi maksaa vuokria Venäjälle Saimaan kanavasta, kun voidaan tehdä kanava omille maille. Kymijoenkanava työn alle vaan työttömyystöinä ja sen jälkeen junaratoja riittävästi, että on missä ajella junilla. Tietöitäkin voidaan teettää työttömillä.... Onhan noita töitä ja rahaa ei kulu yhtään sen enempää, kuin nytkään!

      • kjköritäajgöaöa
        työttömättöihin kirjoitti:

        OLETKO KATKERA KUN SINUN PITÄÄ MENNÄ JOKA IKINEN AAMU, OLI PAKKASTA -30, TAI RANKKA VESISADE, TAI 30 HELLETTÄ TAI MUUTEN VAAN KURJA KELI TAI LIIAN HYVÄ KELI, JA TÖIHIN PITÄÄ MENNÄ??? Voi kurja sentään, semmoista se on.
        Me muuta saamme nauttia lämpoimästä kun on pakkasta, ja rannoista silloin kun on hellettä ja muuten vaan olla ja nauttia.
        Onahn se katkeruuden paikka.

        Tiesitkö! Tukia ei voi laittaa vastikkeellisiksi koska se olisi sitten palkkaa, ei tukea.
        Hihii.. on kiva kun näkee noita katkeria jotka ovat mustiksia meille jotka vaan nautimme omasta ajasta. Tee sinä vaan töitä äläkä marmata huonosta säkästäsi, tee hommia vaan jotta meille napsahtaa tukia tilille.. saamme taas nauttia kun on ruokaa päydässä.

        Jep. Ei enää tukea terveille. Sairaat ja vanhukset, sekä lapset voidaan elättää. Mutta terveet työttömät rakentamaan yhteiskuntaa. Ja jos ei kiinnosta, niin aina on valinnanvapaus olla tekemättä mitään, mutta eiköhän se rahattomuus lisää intoa osallistumaan yhteisömme töihin.

      • perustyömalli
        kjköritäajgöaöa kirjoitti:

        OLETKO KATKERA KUN SINUN PITÄÄ MENNÄ JOKA IKINEN AAMU, OLI PAKKASTA -30, TAI RANKKA VESISADE, TAI 30 HELLETTÄ TAI MUUTEN VAAN KURJA KELI TAI LIIAN HYVÄ KELI, JA TÖIHIN PITÄÄ MENNÄ??? Voi kurja sentään, semmoista se on.
        Me muuta saamme nauttia lämpoimästä kun on pakkasta, ja rannoista silloin kun on hellettä ja muuten vaan olla ja nauttia.
        Onahn se katkeruuden paikka.

        Tiesitkö! Tukia ei voi laittaa vastikkeellisiksi koska se olisi sitten palkkaa, ei tukea.
        Hihii.. on kiva kun näkee noita katkeria jotka ovat mustiksia meille jotka vaan nautimme omasta ajasta. Tee sinä vaan töitä äläkä marmata huonosta säkästäsi, tee hommia vaan jotta meille napsahtaa tukia tilille.. saamme taas nauttia kun on ruokaa päydässä.

        En usko että nautit tekemättömyydestä. Pidemmänpäälle alat voimaan pahoin ja sairastut. Tunnet että et kuulu mihinkään, kun elät toisten siivellä, eikö yhtään nolota olla toisten armoilla. Meidän lapsikin alkaa olee kohta itsenäisempi kuin sinä ja ymmärtää mitä on vastuu. Vastuu itsestään, läheisistä ja yhteiskunnasta.

        Äänestän ja tulen äänestämään sen puolesta että tekemättömyydestä ei enää maksettais. Se olisi parasta teidän työttömien terveyden takia ja koko yhteiskunnan. Teidän ja meidän parasta vain ajattelen.

      • eikoskanenäätöihin
        perustyömalli kirjoitti:

        Mä olen ollut 21 v työtön ja voin paremmin kuin hyvin. On aikaa itselle ja lastenlapsille, voin matksutaa ja mennä mihin haluun ja tehdämitä haluun tai olla ekemättä yhtään mitään.
        Nautin kun saan olla vaan.
        Sinä voit äänestää vaikka kukkoa tukiolle jos tahdot, olet niin katkera elämästä kun ilmaiseksi teet työtä jollekin, voi sua.
        Mulla on om aosake on auto ja kesämökki ja se oma aika!!! Elämäni parasta aikaa, en ikuna mene töihin, tämä on sitä mitä haluan tehdä.
        Jos olsiin töissä olisin yhtä katkera ja huonokuntoinen ja kateellinen kuin sä. että haluat ihmisille vaan pahaa.. teet sitä ja tätä jotta ehidän elämnäs kurjistuisi. Mutta kun SE EI OLE SINUSTA KIINNI!

      • perustyömalli
        eikoskanenäätöihin kirjoitti:

        Ei ole paha asia ja ihmisten kiusaamista haluta heille töitä ja vastuuta. Se on jokaisen aikuisen velvollisuus. 21v työtön? Olet sitten saanut perinnön, tai miehesi on kustantanut kaiken. Sinulla ei ole hätiämitiä, joten et tarvitse mitään työttömyyskorvausta Ja vaikka olisi hätä, niin et tartteis silloinkaan,

      • keltainentoukokuumikset

        Mulla on töitä kotona yllin kyllin ja olen käsistäni kätevä, teen vaikka mitä käsitöitä, paitsi pitsiä en nyplää. Olen siivoushullu ja uudistan pienhuonekaluja. En kerkiäisi toiselle töihin enk hlaua ilmaiseksi tai pienellä palkalla mennä, Jos saisin 5000 kk menisin.
        Totta perinnön olen saanut ja sillä ostin asunnon ja auton ja rahaa on vielä yllinkyllin. Olen erittäin nuuka.
        Työttömyyskrovaus kuuluu kaikille työttömille, minäkin saan sitä.
        Oletpa kakera ja kateellinen, haluat kaikille ihmisille pahaa, etkä näe millainen idiootti itse olet.

      • työttömättöihin
        kjköritäajgöaöa kirjoitti:

        OLETKO KATKERA KUN SINUN PITÄÄ MENNÄ JOKA IKINEN AAMU, OLI PAKKASTA -30, TAI RANKKA VESISADE, TAI 30 HELLETTÄ TAI MUUTEN VAAN KURJA KELI TAI LIIAN HYVÄ KELI, JA TÖIHIN PITÄÄ MENNÄ??? Voi kurja sentään, semmoista se on.
        Me muuta saamme nauttia lämpoimästä kun on pakkasta, ja rannoista silloin kun on hellettä ja muuten vaan olla ja nauttia.
        Onahn se katkeruuden paikka.

        Tiesitkö! Tukia ei voi laittaa vastikkeellisiksi koska se olisi sitten palkkaa, ei tukea.
        Hihii.. on kiva kun näkee noita katkeria jotka ovat mustiksia meille jotka vaan nautimme omasta ajasta. Tee sinä vaan töitä äläkä marmata huonosta säkästäsi, tee hommia vaan jotta meille napsahtaa tukia tilille.. saamme taas nauttia kun on ruokaa päydässä.

        Ei en ole katkera! Minä pärjään kyllä ja en ole muutenkaan kateellinen. Pystyn pärjäämään tässä systeemissä ja myös muuttuvissa olosuhteissa, mutta tämä on tosiasia, että työllisten ja työtä tekemättömien suhde on väärä, kun työlliset maksavat kaiken. Mistä riittää jaettavaa!
        Minä olen siinä asemassa, että voin valita menenkö -30°C töihin vai en. Voin pistää sinne aivan mainiosti jonkun toisen tekemään ne työt ja yleensä olen itse samaan aikaan 30°C paikassa melkoisen kaukana.

      • vnlhgöj

        Höpö höpö... itse ensin huudat että laiskat ei mene töihin ja tuet pois, nyt myönnät ettet itsekkään mene töihin, ja silti nostelet tukia ym jos nyt ees oot mijkään työnantaja... sitkän en usko.
        Kaikki tuet ja avut pois pikkufirmoilta... mut sie jäit kiinni!

      • perustyömalli
        keltainentoukokuumikset kirjoitti:

        Mulla on töitä kotona yllin kyllin ja olen käsistäni kätevä, teen vaikka mitä käsitöitä, paitsi pitsiä en nyplää. Olen siivoushullu ja uudistan pienhuonekaluja. En kerkiäisi toiselle töihin enk hlaua ilmaiseksi tai pienellä palkalla mennä, Jos saisin 5000 kk menisin.
        Totta perinnön olen saanut ja sillä ostin asunnon ja auton ja rahaa on vielä yllinkyllin. Olen erittäin nuuka.
        Työttömyyskrovaus kuuluu kaikille työttömille, minäkin saan sitä.
        Oletpa kakera ja kateellinen, haluat kaikille ihmisille pahaa, etkä näe millainen idiootti itse olet.

        Työttömyyskorvaus ei tosiaankaan pitäisi kuulua kaikille. Terveiltä tuet pois. Sen jälkeen jokainen voi itse päättää mitllä tavalla haluaa olla hyödyksi yhteisölle, tai tarvitseeko rahaa eli tekeekö töitä vai ei. Sinä olet taitava ja saat varmasti toimeentulon käsitöilläsi. En tiedä minkäverran teet, mutta kun tukea et saisi niin veikkaisin että sinulla olisi paljon enempiki anettavaa yhteisöllesi. Jokaisella olisi annettavaa, mutta moni ei halua tai pysty, kun nauttivat tuista. Ja monissa tapauksissa tukien menetysten pelossa ei haluta edes yrittää. Tuet ja rikkaudet vääristävät ihmisten arvot.

        Minä menen töihin, satoi, paistoi, myrskyäis, tai tippuis vaikka sammakoita taivaalta, silti menen. Jonkun on aina mentävä ja jotain tehtävä, muuten yhteisömme pysähtyy.Missä on ihmisten vastuu? Minusta on ainakin mukava tunne kun saa vastuuta ja on hyödyksi. Yhteisömme Ihmisiä on mielestäni mukava palvella on sitten työtön tai ei. Minulla ei ole työttömiä mitään vastaan, vaan yhteiskuntaa joka ylläpitää työttömyyttä ja hyysäämisella on vääristänyt ihmisten arvot..

      • työttömättöihin
        vnlhgöj kirjoitti:

        Höpö höpö... itse ensin huudat että laiskat ei mene töihin ja tuet pois, nyt myönnät ettet itsekkään mene töihin, ja silti nostelet tukia ym jos nyt ees oot mijkään työnantaja... sitkän en usko.
        Kaikki tuet ja avut pois pikkufirmoilta... mut sie jäit kiinni!

        Kyllä minä teen töitä ja maksan monen loisimiset siinä ohella. Pystyn vain järjestämään työni niin, ette MINUN tarvitse välttämättä tehdä mitään PASKAHOMMIA, voin pistää sinne jonkun toisen.
        Ei kuitenkaan ole mitään järkeä maksaa jostain loisimisesta toisten kustannuksella.

    • roletaari

      Kuvottavaa skeidan jauhamista. "Koekaniinilla" on hyvätuloisen tapoja ja varsinkin niiden hailailua kun ne eivät olekaan itsestään selviä.
      Ravintolasyöminen! Ulkomaan matkat! Jne.
      En ymmärrä millä oikeudella toimeentulotuella ja muilla avustuksilla elävät vaativat täyspäiväisten työtä tekevien kulutustasoa!
      Jotain tolkkua sentään!

      Yksi hölmö yksityiskohta on "voisilmä"! Jukopliuta, vaikka maksaisi voipaketista normaalihinnan niin yhden puuron voisilmän hinnoittelu on halpuudessaan vaikeaa.

      Testaaja olisi saanut listata myös kaikki tuet ja avustukset ja siten tarkastella kokonaisuutta.

    • työhön.mielivä

      Täytän parin viikon kuluttua 58-v ja v*tuttaa, kun ei töitä saa, ei vaikka itkisi. Tämä ikähän se tekee, ettei työnantajat kiinnostu. Typerää jauhaa "tuet pois", kaikille ei vaan sitä palkkatyötä nykyisin riitä. Moni nuorikin on ilman töitä, jopa akateemisia joukossa, ja näiden tilanne tietysti kurjin: miten sitä nuori omaa elämää vie eteenpäin ja perustaa perheen työttömänä, opintovelat niskassa? Itse toivon vielä ennen eläkeikää työllistyväni edes palkkatuella jossain vaiheessa, olisin siitäkin tosi kiitollinen! Eläkeikään vielä n. 6 vuotta. Myös maahanmuuttajataustaiset, etenkin nuoret, olisi mielestäni jollain tavalla työllistettävä ja pian, radikalisoitumisen vaara on todellinen!

      • perustyömalli

        Kyllä tekemättömyydestä maksaminen on lopetettava ja työn synnyttäjiä ei saa enää rangaista.. silloin jokainen voi halutessaan työllistä itsensä, tai mennä töihin yksityiselle tai viimekädessä yhteiskunnan järjestämiin töihin.

      • popelius

        Aivan, ja miksi markkiataloudessa maksetaan yritystukea? Miksi taksikuskille maksettaan? Miksi ollaan kusessa?
        Eija-Riitta Korhola avautuu Helsingin Sanomissa, ettei asetu eduskuntavaaleissa ehdolle, koska hänellä ei ole siihen omien sanojensa mukaan taloudellisesti varaa. Näin puhuu siis nainen, joka nostaa 8 500 euroa kuukaudessa europarlamentista niin sanottua siirtymäkorvausta, Marin kirjoitti blogissaan lauantaina.

        Marin ihmetteli Korholan kommenttia, jona mukaan ”tavalliselle ihmiselle (vaaleihin) osallistumisesta on tullut vaikeaa”.

        – Onko kukaan kertonut Korholalle, ettei tavallinen ihminen saa 8 500 euroa kuukaudessa tekemättä mitään, eikä valtaosa tavallisista ihmisistä voi edes haaveilla tällaisesta kuukausiansiosta, vaikka tekisi koko ikänsä töitä, Marin kirjoitti.

        Korhola korostaa, että siirtymäkorvaus on käytännössä ansiosidonnainen irtisanomissuoja.

        –Siirtymäkorvaus on fakta. Minä en sitä keksinyt. Se tulee EU:sta minulle Suomeen, jonne maksan siitä verot. En tiennyt siitä etukäteen mutta se oli helpotus: verojen jälkeen saan sen avulla maksettua vaalivelkani, edes tuhatta euroa ei jää yli. Mutta olen kiitollinen, Korhola kirjoittaa.

        Eli miksi suomi on velkaa 100 miljardia kun kuulema..........Tosin "kansankusettajat" ajaa taksilla ja kukahan sen kustantaa, siinäpä sitä jälleen 100......................

    • auringonottaja

      Jos työ olisi herkkua niin herrathan tekis sen itse. En kyllä minäkään viitsi tehdä, kyllä peruspäivärahalla pärjää kun on vähän toimeliaisuutta eikä heittäydy saamattomaksi.
      Tuossa oli oikein hyvä esimerkki vähän aikaa sitten mökillä asuvasta asunnottomasta.
      Jos ei ole asuntoa niin minkä sille kukaan mahtaa vaikka ilmoittaa asuvansa kuussa.
      Pistääkö ne vankilaan? Ei ole minullakaan lehtilaskuja, puhelinlaskuja, autoa eikä muitakaan turhakkeita käytössä. Tietsikka on ja pikku mummonmökki.
      Välillä heitetään harmaata raksa- ja remonttikeikkaa, hyvin tulee rahaa silloin kun tarvitsee.
      Jyväjemmarit ne vituttaa kun saavat kaiken maailman tuet tekemättä mitään, ajelevat mersuilla ja myyvät metsää ja kehtaavat valittaa kurjuuttaan!
      Hyvää kesää vaan osapäiväerakolle, jatketaan samaan malliin, antaa niiden pyöriä siinä oravanpyörässään ketkä haluaa, eletään me terveesti!

      • perustyömalli

        Jos et saisi peruspäivärahaa. Mitä tekisit toimeentulosi eteen? Sinä saat tuen siitä kun jotkus pyörottää yhteiskuntaa, eli juoksee oravanpyörässä. Eikö yhtään hävetä elää yhteisön siivellä? Tiedän kyllä että yhteisömme on pikkaisen sairas, siis arvot vääristynyt ihmisillä. Haluaisin tietää mitä annettavaa sinulla olisi yhteisölle, jos yhteiskunta lopettaisi tukesi?

    • auringonottaja

      Ei hävetä yhtään niin kauan kun rosvot vie verorahat ulkomaille piiloon, päälliköt saa satojentuhansien bonuksia, firmat vetää duunarit sinisiksi ja tekee lopuista työttömiä jne. Täytyyhän sitä itsekin ottaa osansa. Hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä!
      Se että jos yhteiskunnan tuet loppuisi, ei tarvitse edes ajatella koska niin ei kuitenkaan käy. Tai jos käy niin mietitään sitä sitten. Keitellään vaikka ponua ja myydään sitä!

    • Loistavaelämämulla

      Minä en ainakaan ala tekemään kenellekkään töitä niin kauan kun saan työttömyyskrovausta, tt tukea ym asumistukia ym ym ym... niillä minä elän todella hyvin. On hienoa että pystyy tekemään mitä haluaa eik ole kiinni kellossa.
      Eilen ja tänään oli rannalla, huomeen lähden kylpylään ja nautin elämästä.
      Parasta mitä olla voi.

      • roletaari

        Kun asenteesi ja ajattelutapasi yleistyvät niin nuo elämisesi puitteet heikkenevät maksajien vähyyden vuoksi.
        Vaikka hietit kommenttisi herjana niin se on sikamaisen moraaliton ja pitemmällä tähtäyksellä kestämätön.

      • perustyömalli
        roletaari kirjoitti:

        Nykyään on hienoa kun hyppää oravanpyörästä pois. ymmärrän kun ihmiset protestoi nykyisenlaista työelämää ja raskasta kilpailua. Mutta en ymmärrä yhteiskuntaa ja päättäjiä, kun pitävät kynsinhampain kiinni nykyisenlaisesta systeemistä.

    • Massa-Suomalainen

      Näin se on. Pikkuhiljaa aletaan ymmärtämään mamujen merkitys suomalaisille. Ne tekevät duunit ja me kantikset elämme mukavasti. Näinhän se on ennenkin ollut, tosin vaan siirtomaissa, miksi se ei kävisi myös kotimaassaamme? Paljon parempi, ei tarvitse lähteä kotoa pois. Orjayhteiskuntaa kokoomus ja kepu on ajanut jo pitkän aikaa, ja hyvin kehittyy, demarit ja muu ay-väki saa pitää suunsa kiinni ja sopeutua myös herrakansarooliin. Sitähän se niilläkin on jo alkanut muutenkin olemaan. Lisää vaan mamuja, että riittää työvoima ja verotulot!

      • perustyömalli

        Mitäs sitten teet kun teille ei tukea enää maksetakkaan?

    • Massa-Suomalainen

      Mitenkä niin ei makseta? Kuka niin sanoo? Tottakai maksetaan, sehän tämän homman idea juuri onkin! Oletko vallan tyhmä?

      • perustyömalli

        Kun rahat on loppu, velkaa liikaa eikä ole varaa ylläpitää työttömien luksus elämää, niin silloin sinulle ei enää makseta.

    • palkkaakiitos

      Suomessa ei työ kannata eikä työttömyyskään, mutta kun työttömänä käteen jäävä osuus on suurempi ja tukia saa heti, niin ennemmin sitä on työtön kuin kituuttaa työllisenä. Mutta heti kun palkka on niin iso että sillä pärjää niin ilman muuta töihin.
      Ekä se yksiminiseri mikä lie entins sos minisgeri nainen, nimee en nyt muista, se kieronainen, sanoi että harva se tienaa alle 2600 ekk!!!! Heh...joten ex ministerin mielestä alle tuon ei kukaan pärjää.
      Itse olen ollut 19 v työtön ja semmoista työtä ei ole vielä tullut josta saan tuon verran joten työttömyyteni jatkuu... tai en mie työtön oo, kotona on niin paljon puuhaa että ei tässä ilmaiseen duuniin ehdikkään.

      • perustyömalli

        Niin, asiat on vähän päin mäntyä. Kyllä ne työttömien juhlat jossainvaiheessa päättyy.

    • lekottelija

      Onneksi on mamut, ne alkaa tekemää duunit lähes ilmaiseksi. Niitä varten tulee erikoissopimukset tehdä työt alle TES-sopimusten. Silloin firmojen verotuksesta liikenee kantiksille työttömyyskorvauksia ja päivärahoja kuten pitääkin olla! Tämä on nykypäivän kolonnialismia että tuodaan orjat kotimaahan eikä mennä johonkin ugulibugulimaahan malariasääskien ja muiden käärmeiden syötiksi!

      • Hyväämatkaa

        Ei taida yhteiskunta rakenne ja toimeentulomahdollisuuden tuon myötä parantua. Ja syyllinenhän on tietysti perinteisesti se työtön sitten siihen että ei ole töitä.Ei ainakaan sellaisia joila toimeen tulisi.

    • DonWalruus
    • feijamanne

      Halooo, huomenna on sossupäivää. Haetaan vähän fyrkkaa, hyvät hevoskaupat kyllä tuli raveissa tehtyä. Uusi puhelin pitää saada ja mersuun bensaa. ja perkeleee. laskujakin on tullu kuka maksaa? Kaupunki tietysti, päästään viikonloppuna taas huristaaan.!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe