Työttömiä ainakin 330.000 henkilöä Suomessa

Kouvolan Sanomat uutisoi 21.6.2016, että tässä ihmeen hienossa Kouvolassa on 5.400 työtöntä, joka on noin 150 työtöntä enemmän vuoden takaiseen tilanteeseen. Kotkan työttömien määrä on noin 4.700 henkilöä eli lähes 20 % työvoimasta.

Kouvolaan on tullut lisää maahanmuuttajia viimeisen vuoden aikana. Siitäkö 150 työttömyyden lisäys johtuu. Kotka otti aikoinaan matuja vastaan aktiivisesti. Tämä on osaltaan nostanut Kotkan työttömyyttä. Arabimaista ja Afrikasta tulleista matuista työllistyy kaikkein vähiten: noin puolet työikäisistä. Odotettavissa on, että Suomen työttömyysluvut kasvavat lähivuosina hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena selvästi nykyisestä.

Siinä on työsarkaa häkäpönttöinsinööri Sipilälle ja tämän luottomiehelle laborantti Lindströmille. Edellisessä hallituksessa työministeri Ihalainen teki hartiavoimin töitä ja sai jotakin aikaiseksi, koska hänellä oli jostakin syystä työelämän tuntemusta hieman enemmän kuin tällä meidän Jarpalla.

Nokia on viimeisten viikkojen aikana laittanut kortistoon koulutettua väkeä toista tuhatta henkilöä. Nyt ei edes insinöörin koulutus takaa työtä. Ainoa varmasti työllistävä on lääkärikoulutus.

Jotkut älypäät puhuivat vielä jokin aika sitten Suomen elinkeinoelämän työvoimapulasta. Kuinka paljon eri alojen työttömiä pitää oikein olla, että työvoimapulasta puhuminen Suomessa tyrehtyy.

Ei tainut Timo Soini oikein ymmärtää, kuinka mahdottoman tehtävän eteen meidän Jarppa laitettiin, kun hänelle työministerin salkku ojennettiin. No oikeusministerinä voi puuhastella niitä näitä aikansa kuluksi. Siinä ei paljon vahinkoa aikaiseksi Jarppa saa. Työministerin hommista ei Jarpalle tule muuta kuin haukkuja ja ivaa. Näin siinä käy. Seuraavissa vaaleissa voi työministerin salkusta olla enemmän haittaa kuin hyötyä, kun aikaansaannokset ovat yhtä tyhjän kanssa.
29253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Soimi pelasti itsensä ja pisti Jarpan kuseen. On nuo kelmit tienneet että työttömyys lisääntyy.

Äänestä
  • Juuri näin. Soini säätiöitti persujen puoluetuen sijoittamalla rahat Helsingin keskustan arvokiinteistöön. Soini hallitsee persujen puoluetoimiston tiloja, vaikka ei olisi enää puheenjohtaja. Soini on oppinut varakkaitten espoolaisten metkut matkan varrella. Ja johtajan vatsa kasvaa vaikka aivot surkastuvat. Muistuttaa Pohjois-Korean yksinvaltijaiden ulkoista habitusta. Milloin persut heräävät tähän Soinin kusetukseen. Ylimielinen naureskelija ministeriaitiossa. Muistuttaa tosiaan Pohjois-Korean tyrannijohtajaa.

    Äänestä


Työttömyyttä vain lisätään jatkuvalla maahanmuutolla.
Nykyisistä Suomen noin 370 000 ulkomaalaisperäisestä noin puolet on työttöminä, ja maahanmuuuttovirta vain jatkuu.
Suomi on pian niin syvällä kurjassa EU-suossa, että ylöspääsyä ei enää ole ollenkaan.
Silloin alkaa pelkkä kurjuuden jakaminen.

Äänestä
  • Mudgu tulee se hirvee työvoimapula vaikka automatisaatio ja robootit vähentää työpaikkoja jatkossakin mut ei koske suomea suomeen tarvitaan 2 milj. pakolaista töitä tekemään kuulemma että voidaan mitenkään selvitä.

    Äänestä

Tulisi perustaa maahanmuuttovastaiset sosialidemokraatit. Muuten samat arvot, paitsi maahanmuuttokriittisyys ja solidaarisuus kohdistuisi omiin heikompiosaisiin.

Äänestä
  • Itseasiassa sellainen onkin perusteilla, kannattajakortteja kerätään näköjään parhaillaan. Aika näyttää miten käynnistyy, ainakin massiivista kysyntää olisi tuollaiselle.

    http://suomidemokraatit.weebly.com/

    Äänestä

  • Missä tuossa näkyy työväen arvot mitenkään?

    Äänestä

Ongelma ei ole maahanmuutto vaan passiiviset paskahoususuomalaiset jotka makaavat kotona ja odottavat työpaikan putoavan syliin. Onnettomat vajakit.

Äänestä

Kymenlaakson yllättävä ongelma: pula työvoimasta

4.8.2016 7:00
Kuva: Moises Garibay
EK:n pk-johtaja Jouni Hakala arvioi, että vastanneiden yritysten vähyys ei anna välttämättä kattavaa kokonaiskuvaa työvoimapulasta.
EK:n pk-johtaja Jouni Hakala arvioi, että vastanneiden yritysten vähyys ei anna välttämättä kattavaa kokonaiskuvaa työvoimapulasta.
Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkona julkaiseman suhdannebarometrin suurin yllätys oli se, että Kymenlaaksossa puolet palvelualan yrittäjistä ilmoitti kärsivänsä työvoimapulasta.

Niin sanottuja tuotantokapeikkoja oli lähes neljällä viidestä vastanneesta palvelualan yrityksestä. Tuotantokapeikkoja voivat olla työvoimapulan lisäksi puute raaka-aineesta tai tuotantoon nähden heikko kysyntä.

Teollisuudessa ja rakentamisessa tuotantokapeikkoja oli 38 prosentilla Kymenlaakson yrityksistä. Riittämättömästä kysynnästä kärsi lähes joka viides vastaaja ja ammattitaitoisen työvoiman saannissa vaikeuksia oli 14 prosentilla yrityksistä.

Pk-johtaja Jouni Hakala pitää työvoimapulaa erittäin yllättävänä asiana työttömyydestä kärsivässä maakunnassa.

— Kymenlaaksosta tiedusteluun vastasi 62 yritystä, joten maakunnan luku ei ole niin kattava kuin valtakunnan luvut.

Janne Rönkkö
Aiemmin aiheesta:

Äänestä
  • Niin rakennusyrityksillä on vaikeuksia löytää halpa virolainen tai puolalainen työntekijä....

    Sama kun pari vuotta sitten Go-on yrityksestä valitettiin että on pulaa työntekijöistä, vaikka eräs asiakasyritys oli hylännyt melkein kaikki halukkaat epärealististen odotusten takia. Vuokrafirma ei tästä koskaan saa tietää.

    Äänestä

  • Jätkää varmaan ihmetytti se kun joku vielä viitsii tehdä töitä -On se vaan outo /ihmeellinen näky. ("hullut töitä tekee, viisaat pääsee vähemmällä")
    Miksi hikoilla kun maatenkin saa elannon.

    Äänestä

Minusta suomalaisen kulttuurin pitäisi muuttua perhekeskeisemmäksi. Esimerkiksi Italiassa asutaan pitkään kotona ja siellä asuu iso perhe. Työttömänä saa 2,5e per päivä eikä mitään muuta. Onko 16-vuotiaana pakko muuttaa heti omilleen?

Äänestä

Floridalaisen yliopiston suorittama tutkimus paljastaa laiskojen ihmisten olevan usein tavallista viisaampia.
Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä kuuluu vanha sananlasku. Floridalaisen yliopiston tutkimustulosten perusteella sananlaskussa saattaa hyvinkin olla perää.

Äänestä
  • En menis uskomaan amerikkalaisten läskien tutkimuksia. Kyllähän sen huomaa et joutomiesten mielenterveys on hukassa kun kaikki päivät vetelehtii. Lihoo ja eikä rahat riitä mihinkään.

    Äänestä

Työttömyyden aiheuttamat menot ovat vuositasolla 7,6 miljardia. Summa on niin suuri, että emme kykene sitä kestävästi rahoittamaan, Satonen toteaa.

Äänestä

AL: Yritys halusi palkata väkeä, sai vain kolme hakemusta - "Missä ovat kaikki työttömät?"
Sunnuntai 11.9.2016 klo 10.19 (päivitetty klo 11.29)
Yrittäjä toivoo hallituksen puuttuvan asiaan ja tekevän työnteosta jälleen kannattavaa.


Rakennusalan yritys haki kirvesmiestä ja teki aktiivisen rekrytointikampanjan.
Työhakemuksia tuli vain kolme kappaletta.
Kaksi hakijaa palkattiin ja heidän kanssaan tehtiin työsopimukset, mutta kumpikaan ei ilmestynyt työpaikalle sovittuna aikana.
Koskinen ihmettelee sitä, miten vaikeaa Suomessa on saada työvoimaa, vaikka Suomessa on 200 000 työtöntä.
Koskinen ihmettelee sitä, miten vaikeaa Suomessa on saada työvoimaa, vaikka Suomessa on 200 000 työtöntä. (MATTI MATIKAINEN)
Kangasalla Pirkanmaalla toimiva rakennusalan yritys halusi palkata työvoimaa, mutta lopputulos yllätti yrittäjän täysin. Kirvesmiehen paikkaa haki vain kolme ihmistä.

Tapauksesta kertoi Aamulehti.

Kangasalalainen rakennusalan yrittäjä Markus Koskinen jakoi kokemuksensa Facebookissa lauantaina. Hän aloitti päivityksensä kysymällä "Mikä meitä vaivaa?".

Koskinen ihmettelee sitä, miten vaikeaa Suomessa on saada työvoimaa, vaikka Suomessa on 200 000 työtöntä.

Hän kertoi yrityksensä julkaisseen kaksi viikkoa sitten kirvesmiehen työpaikkailmoituksen. Yritys teki aktiivisen kampanjan, rekrytointivideon ja laittoi ilmoituksen eri paikkoihin, muun muassa Molliin avointen työpaikkojen sivustolle.

Yritykseen haluttiin yli viiden vuoden kokemuksen omaava kokoaikainen, yritteliäs ja joustava kirvesmies.

- Ei sen enempää, varsin tavanomainen rakennusalan työläinen. Nuori tai kokenut, sillä ei ollut merkitystä. Asenne oli tärkeässä osassa, Koskinen kirjoittaa Facebookissa.

Koskisen mukaan työpaikka olisi nuorekas kasvuyritys. Palkka olisi ollut yli TES:n ohjeen.

Kolme hakemusta

Rakennusalan yrityksessä oltiin tyrmistyneitä siitä, että työpaikkaa haki vain kolme ihmistä.

- Kampanjan tulos ei ollut surkea. Pikemminkin mielenkiintoinen. Saimme määräaikaan mennessä kahden viikon aikana kolme työhakemusta, Koskinen kertoo Facebookissa.

Aamulehdelle antamassaan haastattelussa Koskinen ihmettelee, miksi hakemuksia tuli niin vähän.

- Luulisi, että olisi paljon esimerkiksi lomautettuja, joille työ kelpaisi, ja meille pääsisi heti. Missä ovat kaikki työttömät? Kun kerran koko ajan uutisoidaan, että työttömiä on niin paljon, niin missä he kaikki ovat? hän ihmettelee.

Eivät ilmestyneet

Yritys valitsi kolmesta hakijasta kaksi ja sopi heidän kanssaan nopeasta aloituksesta.

- Kumpikaan heistä ei saapunut työmaalle sovittuna päivänä. Eivät ilmoittaneet itsestään eivätkä vastanneet viesteihin ja puheluihin. He vain jättivät tulematta, Koskinen kirjoittaa Facebookissa.

Yrittäjä kertoo Aamulehdessä, että palkattujen kanssa oli tehty kirjalliset sopimukset.

Hän ei edes keksi sanoja kuvailemaan ristiriitaisia tunteita, joita tapaus on herättänyt. Hän toivoo päättäjien tarttuvan tilanteeseen ja kaikkien eduskuntapuolueiden ymmärtävän tilanteen vakavuuden.

- Toivon todella, että hallitus puuttuu tähän tilanteeseen ja työnteosta tehdään jälleen kannattavaa tai päätetään toteutettavan joustavammat työmarkkinat, yrittäjä kirjoittaa Facebookissa.

Lähde: Aamulehti

TIIA PALMÉN

Äänestä
  • Harhautusliike päivänselvästi että saavat tekosyyn hankkia virolaista työvoimaa. Ei voi pitää paikkansa.

    Äänestä

Puoli miljoonaa työtöntä - mitään kohtaanto-ongelmaa ei ole!
28.9.2016 19:37 Rauno Lintunen 13 kommenttia ilmoita asiaton viesti
Työ- ja elinkeinoministeriön TEM:n työllisyyskatsauksen mukaan elokuun lopussa oli laajan työttömyyden luvuilla puoli miljoonaa työtöntä. Näin työttömiä oli lähes sama määrä kuin vuotta aiemmin.

TEM:n työllisyyskatsauksen muista tiedoista voi päätellä, että erityisesti nuorison ja pitkäaikaistyöttömien tilanne käy entistäkin vaikeammaksi. Työpaikkoja ei ole, nuoret eivät pääse kiinni työn syrjään ja ikääntyvien työttömien paluu työmarkkinoilla on jo lähes mahdotonta.

Porvarimedia ei kerro tästä todellisesta joukkotyöttömyydestä, vaan käyttää Tilastokeskuksen kyselyn tuloksia, jotka puolittavat työttömien määrän. Samaan aikaa se rummuttaa kymmenistä tuhansista uusista avoimista työpaikoista ja kohtaanto-ongelmista piittaamatta siitä, että jokaista avointa työpaikkaa kohti on kymmeniä työttömiä.

Sipilän oikeistohallituksen, eduskuntapuolueiden ja porvarimedian puheet työttömien ja työpaikkojen kohtaanto-ongelmasta ovat perusteettomia. Nyt asiasta on saatu selvää tutkimus- ja ennustetietoa. Pellervon taloustutkimuksen (PTT) mukaan Suomessa ei olekaan puheissa maalailtua kohtaanto-ongelmaa.

PTT:n syksyn talousennusteessa todetaan, että avoimet työpaikat ovat lähes täysin yksityisten työnvälitysyritysten tarjoamia. Työpaikkojen tarjonta on keskittynyt pääasiassa Uudellemaalle ja tilastojen osoittama avointen työpaikkojen määrän kasvu on harhaa, sillä sama avoin työpaikka on voinut olla useamman työnvälitysyrityksen välitettävänä.

Joukkotyöttömyys ja työpaikkojen puute on Suomen tämän päivän todellisuutta. Sen tuntevat työttömät ja työttömien perheet joka päivä nahoissaa. Työttömyys ei poistu tilastotempuilla eikä työtä synny valheellisilla puheilla.

Työttömyys johtuu kapitalismista ja sen riistoluonteesta. Ja kun näin on, kapitalismista on päästävä eroon.

Ps. Artikkeli julkaistu Työkansan Sanomissa 10/2016

Äänestä

Työttömiksi pitäisi laskea kaikki työikäiset joilla ei ole voimassa olevaa työsopimusta.
-työttömät
-vailla työtä olevat
-opiskelijat ja uudelleen opiskelijat
-9 euron harjoittelija -orjat
-psykiatrisen väkivaltakoneiston uhrit
-pakolaiset, jotka jäävät Suomeen
-jne

Äänestä

Tietoa teille!

http://www.tilastokeskus.fi/til/pra/2015/pra_2015_2016-09-29_fi.pdf
(liitetaulukko 1. Palkansaajien kokonaismäärä)

1 365 699 palkansaajaa
jotka tienaavat
1365699 * 2863 = 4 046 566 137 euroa

http://www.stat.fi/til/vaenn/2015/vaenn_2015_2015-10-30_tie_001_fi.html

3 480 000 työikäistä
4 046 566 137 / 3 480 000 = 1162,80 euroa /kk olisi keskipalkka (kansalaispalkka) täystyöllisyydessä.

Tietenkin palkka olisi vähän (mutta ei paljoa) porrastettua yhteiskunnallisen tehtävän mukaan ja tuohon keskipalkkaan tulisi vielä huomattavasti lisää, kun työttömyyskorvaukset, sossun tuet ja muut tuet poistuisivat tilanteessa jossa kaikilla olisi palkka. Hinnat asettautuisivat kansan maksukyvyn mukaisiksi. Ketään ei syrjittäisi niin kuin nykyisessä sosiaalidemokratiassa.

Mahtavaa! Upeeta! Kuka on nero?

Äänestä

  • Neuvostoliitto meni jo. Hyvinkö se sit toimi?

    Äänestä

  • kommunismieitoimi kirjoitti:

    Neuvostoliitto meni jo. Hyvinkö se sit toimi?

    Neuvostoliitto oli sitä mihin EU on myös menossa. Äärisosiaalidemokratia.

    Yhdessä toisessa maassa sosiaalidemokratia kiellettiin ja täystyöllisyys toteutettiin. Toimi hyvin.

    Äänestä

Hyvin työttömillä ainakin rahaa riittää kun on keskellä viikkoa varaa ryypätä keskellä päivää. Samalla pitää tietenkin haastaa riitaa ja pitää tyhmempänä, vaikka itse on ruman vaimonsa kanssa koko elämän luuseri.

Äänestä
  • Tupakkia on varaa ketjussa tuprutella.
    Juopot (vellihousut) ovat ikiajat olleet maaiman parantajia.
    Heidän elämän tyyli on se parhain.
    Itse en päästäisi omaa elämääni noin alas.
    Pidä huolta itsestäsi ja niistä jotka kärsii ---...---

    Äänestä

  • aivot juodaan "pihalle" ja sitten neljäkymppisenä ollaan eläkkeellä

    Äänestä

Tuista vaan about puolet pois nii eiköhän työnhaku kiinnosta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ympäröivätodellisuus kirjoitti:

Kouvolan Sanomat uutisoi 21.6.2016, että tässä ihmeen hienossa Kouvolassa on 5.400 työtöntä, joka on noin 150 työtöntä enemmän vuoden takaiseen tilanteeseen. Kotkan työttömien määrä on noin 4.700 henkilöä eli lähes 20 % työvoimasta.

Kouvolaan on tullut lisää maahanmuuttajia viimeisen vuoden aikana. Siitäkö 150 työttömyyden lisäys johtuu. Kotka otti aikoinaan matuja vastaan aktiivisesti. Tämä on osaltaan nostanut Kotkan työttömyyttä. Arabimaista ja Afrikasta tulleista matuista työllistyy kaikkein vähiten: noin puolet työikäisistä. Odotettavissa on, että Suomen työttömyysluvut kasvavat lähivuosina hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena selvästi nykyisestä.

Siinä on työsarkaa häkäpönttöinsinööri Sipilälle ja tämän luottomiehelle laborantti Lindströmille. Edellisessä hallituksessa työministeri Ihalainen teki hartiavoimin töitä ja sai jotakin aikaiseksi, koska hänellä oli jostakin syystä työelämän tuntemusta hieman enemmän kuin tällä meidän Jarpalla.

Nokia on viimeisten viikkojen aikana laittanut kortistoon koulutettua väkeä toista tuhatta henkilöä. Nyt ei edes insinöörin koulutus takaa työtä. Ainoa varmasti työllistävä on lääkärikoulutus.

Jotkut älypäät puhuivat vielä jokin aika sitten Suomen elinkeinoelämän työvoimapulasta. Kuinka paljon eri alojen työttömiä pitää oikein olla, että työvoimapulasta puhuminen Suomessa tyrehtyy.

Ei tainut Timo Soini oikein ymmärtää, kuinka mahdottoman tehtävän eteen meidän Jarppa laitettiin, kun hänelle työministerin salkku ojennettiin. No oikeusministerinä voi puuhastella niitä näitä aikansa kuluksi. Siinä ei paljon vahinkoa aikaiseksi Jarppa saa. Työministerin hommista ei Jarpalle tule muuta kuin haukkuja ja ivaa. Näin siinä käy. Seuraavissa vaaleissa voi työministerin salkusta olla enemmän haittaa kuin hyötyä, kun aikaansaannokset ovat yhtä tyhjän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu