Minulla ei ole mitenkään isompia ongelmia muiden ongelmiin, mutta tämä on minulle iso asia sillä olen neljätoista vuotias tyttö.
Minulla on aina ollut isoja haaveita tulevaisuudesta pienestä pitäen, mutta nykyään en innostu mistään. Kaikki tuntuu niin toivottomalta. Jokainen asia mitä teen vaatii pinnistelyä. En voi luottaa keneenkään, eikä minulla ole paljon ystäviäkään. Tunnen oloni arvottomaksi ja yksinäiseksi. Tämä kaikki on jatkunut jo jotain puoli vuotta. Se tuntuu siltä kuin olisin elänyt aina näin. Olen saanut välillä asioita mieleen mitkä saattaisivat auttaa minua jatkamaan, mutta ne ovat olleet suuria päätöksiä jotka on aina kielletty eli ne jäivät vain haaveisiin. Onko oikein kokea tuskaa ja yksinäisyyttä tämän ikäisenä. Meidän perheessämme on aina ollut jotain perhe ongelmia äidin ja isän eron takia. Olen joutunut pienenä käymään perhe palvereissa ja joutunut vastaamaan isoihin kysymyksiin joita en ole edes ymmärtänyt. Silloin en osannut odottaa mitään.
Minulla menee kaikki päivät sängyllä maatessa, musiikkia kuunnellessa ja kirjoitan myös päiväkirjaa jonne kirjoitan synkät asiat. Kaikki tuntuu minusta vaikealta. Kuraattori sanoo että tämä saattaa olla vain se aika sinun iässä kun tunnet yksinäisyyttä kaikki kokevat sen jossain vaiheessa elämää, mutta minä en usko siihen. Olen viilelly sillä asiat ovat menneet huonosti, mutta kuitenkin olen sen lopettanut ajattelemalla, että joillakin menee huonommin. Kaikki vain tuntuu niin raskaalta, etten tiedä enään mitä tämä on.
En osaa kirjoittaa niin että tajuaisitte, jotka edes lukee tätä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voit jutella mun kaa jos haluut :)
Kyllä tuollainen usein kuuluu ikäänkin kun se lapsuus on jäämässä jälkeen mutta siivet eivät kanna vielä aikuisenkaan lailla. Kuitenkin alakulosi ja epävarmuus on sairaaloisen voimakasta ja olet selvästi masentunut. Olet joutunut elämään lapsuuden epävakaassa tunneilmastossa ja vailla sitä perusturvallisuutta. Onko ylisuuret haaveet ja unelmat olleet jonkinlaista pakoa kun on ollut paha olla. Kyllä monet noista haaveista ja unelmista ovat vielä siellä jossain tavoitettavissa, mutta nyt niiden ja sinun välillä on kuin usvapilvi ja ne eivät näy.
Kirjoittaminen kannattaa, mutta annan neuvoksi että yritä saada vihkoon myös jotain valoista, ja ihanaa vaikkakin hyvin pientä. Monella on ollut ihan hirveä lapsuus, mutta ovat selvinneet ja päässeet elämässä eteenpäin. Jälkeenpäin nuo tummat päivät antavat jopa syvyyttä elämänkudokseen kun sitä tarkastelee jälkeenpäin. Jos itsellä menee aina vain hyvin, niin itsekäs ja ymmärtämätön epäempaattinen siinä kasvaa ja ei edes huomaa lähimmäisiä joilla on vaikeaa.
Murrosikä tuo masennusta. Mieliala vaihtelee, se on muutaman vuoden kestävää kasvunaikaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Myös vanhempiesi ero, kotisi hajoaminen ovat rankkoja kokemuksia lapsille jossa luottamus ihmisiin menee. Eroperheen lapset kokevat vanhempien eron itseään kohtaan hylkäämisenä josta aiheutuu arvottomuuden ja yksinäisyyden tunteet. Vanhemmat ovat sairaassa itsekkyydessä ja tyhmyydessä hajottaneet lapsilta kodin, jonka turvin lapset voisivat terveesti kasvaa niin että omat siivet kannattavat kun sieltä jonain päivänä lähdetään omaan elämään.
Vihaan suunnattomasti kansamme kovasydämisiä ja itsekkäitä elämäntapoja joiden seurauksena lasten elämä rikotaan. Jokaisen eroa aikovan vanhemman tulisi mennä itseensä ja miettiä mitä tuhoa tämä saa lapsissa aikaan. Lapsilla on lapsen mieli, he eivät kykene, eikä tarvitsekaan ajatella/suhtautua elämään kuin vanhemmat. Eroperheissä lapset usein menettävät lapsuutensa ja joutuvat liian aikaisin ottamaan vastuuta itsestään, sisaruksistaan ja jopa vanhemmistaan. Voi mitä taakkaa lapset laitetaan kantamaan!
Onko sinulla aloittaja yhteys omiin vanhempiin, asutko ehkä toisen vanhemman luona, voitko kertoa heille masennuksestasi. Tarvitset aikuisen ihmisen rinnallesi ja jos et saa tukea vanhemmiltasi niin rohkeasti mene paikkakuntasi Tk:n päivystykseen. Sitä kautta saat apua. Älä jää yksin! Suomessa Terveydenhuolto on järjestetty palvelemaan ihmisen tarpeita. Voimia ja kirkkaita päiviä elämäsi tielle rakas nuori...