Vaikka ette käytä kokoverta, tehän otatte veren osia vastaan jos tarve vaatii, esimerkiksi hyytymistekijää, albumiinia jne?
Käyttekö myös luovuttamassa verta, jotta uskonveljenne voisivat käyttää verestä erotettuja osia, ns. fraktioita lääkärinhoitoon?
Käyttekö myös luovuttamassa verta, jotta uskonveljenne voisivat käyttää verestä erotettuja osia, ns. fraktioita lääkärinhoitoon?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Otamme sitä vastaan jokaisen henkilökohtaisen
omantunnon luvalla osiinsa pikottuna.
Punaisia ja valkoisia verisoluja emme ota vastaan.
Muita osasia kyllä riippuen tautimme
laadusta.
Olemme siis vain saavana osapuolena,
emme antavana.
Tämän asian pitäisi olla kaikkien tiedossa,
jotka tällä foorumilla vierailevat.
Emme noudata tässä asiassa periaatetta:
On autuaampi antaa kuin ottaa.
Teemme tässä asiassa päinvastoin ja se
harmittaa monia valitettavasti.
Eli kun ei-Jehovantodistajat "rikkovat veren pyhyttä koskevaa määräystä" käymällä luovuttamassa verta, Jehovan todistajat käyttävät tuon synninteon hedelmiä hyväkseen verestä erotettujen osien muodossa?
Väitättekö te todella olevanne kristittyjä??
Veriopissa ei ole mitään ristiriitaa tai epäselvää. Jokaisen omantunnon asia on ottaako veren osia vai ei ,osaset jotka eivät ole kokoverta vaan pelkkiä pienen pieniä osasia. Lääketiede ei tunnusta näitä fraktioita kokovereksi!. Opetus verestä ei todellakaan ole muuttunut miksikään vuosien varrella, nykyään on vain saatu uutta tietoa siitä miten kokoveri määritellään ja seura on päättänyt vain kääntää "kellonsa oikeaan" aikaan lääketieteen uusien keksintöjen ja kehityksen suhteen. Seura kun tekee vilpittömiä muutoksia jotta saataisiin lääketieteen tuomat uudet hoitomahdollisuudet myös jehovan todistajille niin johan luopiot viitsivät tästä parjata.
Verta ei todellakaan määritellä niin kuin luopiot koittavat väittää. Veri jaetaan eri osiin ja me emme käytä niitä verenosia jotka lääketiede määrittää vereksi. Käytämme vain synteettisesti valmistettua verta. Voimme käyttää veren fraktioita jotka eivät ole verta niin kuin polkupyörän satula ei ole polkupyörä vaan satula!.
Tämä koko lapsellinen polemiikki on vain osa sitä internet luopioiden kampanjaa eksyttää ja ottaa mukaansa harmageddonin kauhistuttavaan tuhoon maailmallisia ihmisiä joilla olisi vielä toistaiseksi mahdollisuus pelastukseen mutta uppiniskaisuuttaan ja rakkaudesta maailmaan kuuntelevat mielummin internet luopioiden valheita. Säälittävintä tässä on se että internet luopioiden valheet ovat osoitettu toinen toisensa perään perättömiksi herjauksiksi niin nämä sokeat ihmiset silti vielä uskovat näitä katumattomia eronneita luopioita!! Luopiot saavat ankarimman rangaistuksen jumalalta tästä syystä. kuinka monta ihmis poloa he ovatkaan eksyttäneet ja vieneet ikuiseen piinaan täällä saatanan sähkoisen tiedon temmellyskentältä?? varmaankin satoja kiinostuneita?.
Esimerkiksi Tämän asian esille nosto on vain luopioiden riitaisaa asioiden repimistä sillä hehän vain haluavat riidellä ja keksivät tuon tusta kiistakapuloita tutkiskelujen rattaisiin. Luopiot koittavat vain hakemalla hakea näitä kiistanaiheita!.
Luopiot kaivavat jokaisen pienen vähäpätöisen kiistakysymyksen jotta he voivat eksyttää ihmisiä valheillaan ja koittaa saada ihmiset menettämään uskonsa jehova jumalan maanpäällistä puhekanavaa vartiotornia kohtaan. Kaikki tämä on vain näiden internet luopioiden parjausta ja valetta.Viime kädessä saatanan työtä. Esimerkiksi vuosi 607. josta luopiot täällä kovaan ääneen koittavat toitottaa on täysin selvä jerusalemin tuhoutumisen ajankohta. Me uskomme raamattun sanaan emme epärehellisiin ihmisten tietolähteisiin. Emmekä todellakaan siihen luopioiden arkkivalheeseen että jerusalem olisi tuhoutunut 586/587 niin kuin virheelliset historian tiedot kertovat. Luopiot uskovat maallisiin epävarmoihin tietolähteisiin jotka ovat ihmisten kirjoittamia ja näin ollen kun maallinen historia on raamatun selvää sanaa vastaan niin me todelliset oikeat kristityt uskomme mielummin jumalan sanaa kuin luopioiden valheita.
"suullaan saattaa luopio lähimmäisensä turmioon"
>>Käytämme vain synteettisesti valmistettua verta.
>>nykyään on vain saatu uutta tietoa siitä miten kokoveri määritellään>>
Miten KOKOveri maaritellaan? Onko kokoveren maaritelma jotenkin muuttuva mielestasi? Onko kokoveri tana vuonna jokin OSA veresta ja ensi vuonna kaikki veren osat ovat verta vai mita tarkoitat KOKOVEREN maaritelman muuttumisella?
>>Veri jaetaan eri osiin ja me emme käytä niitä verenosia jotka lääketiede määrittää vereksi.>>
Eli osa veresta on verta ja osa ei? Ja seko osa joka veresta on verta, on kokoverta ja se osa, joka ei ole, ei ole verta ollenkaan?
>>jokaisen pienen vähäpätöisen kiistakysymyksen>>
Mikaan kiistakysymys ei ole pieni, kun se vaikuttaa ihmisten elaman jatkumiseen. Onko verioppi mielestasi "vahapatoinen"?
>>Luopiot uskovat maallisiin epävarmoihin tietolähteisiin jotka ovat ihmisten kirjoittamia ja näin ollen kun maallinen historia on raamatun selvää sanaa vastaan niin me todelliset oikeat kristityt uskomme mielummin jumalan sanaa kuin luopioiden valheita.>>
"Me emme usko kaikenmaailman historiaan"? Jotain tuttua tassa on... :D
-nakykivi-
>>Voimme käyttää veren fraktioita jotka eivät ole verta niin kuin polkupyörän satula ei ole polkupyörä vaan satula!.
Tuo kuulostaa kyllä pahasti siltä kuuluisalta "ihmisten järkeilyltä", jota pitää karttaa.
"Karttakaa verta" - saako sitä läträtä ja ottaa osasia siitä käyttöön?
>>Veriopissa ei ole mitään ristiriitaa tai epäselvää.
Ensimmäinen harhaväite.
Vartiotorniseura piti verensiirtoa pelastajana ainakin vuonna 1940. Vuonna 1945 kelkka kääntyi ja verensiirto katsottiin vastustettavaksi asiaksi. Vuonna 1961 veren osienkin siirrosta tehtiin erottamisperuste. Vuonna 2000 veren osien vastaanottaminen katsottiin sallituksi. Tässä asia pääpiirteissään hauskoja yksityiskohtia riittää enemmänkin.
>>Jokaisen omantunnon asia on ottaako veren osia vai ei...
Toinen harhaväite.
Vuonna 2000 Vartiotorniseura todella päätti lopettaa verensiirron ottaneiden erottamisen. Tilalle otettiin katsantokanta, että verensiirron ottanut on erottanut itse itsensä. Sinänsä metka käytäntö, että asia päätetään ilman henkilön omaa tahdonilmausta. Käytännössä asia on sama, eli henkilö joutuu ohjeen mukaisesti eroon esimerkiksi perheestään.
>>... ,osaset jotka eivät ole kokoverta vaan pelkkiä pienen pieniä osasia.
Kolmas harhaväite.
Näin ajatellen esileikkikään ei ole haureutta, eikä penetraatio, orgasmista puhumattakaan. "Pelkkiä pienen pieniä osasia".
>> Lääketiede ei tunnusta näitä fraktioita kokovereksi!.
Neljäs harhaväite.
Lääketiede ei edes tunne yhtenäisiä veren jakeita, niistä on useampia eri käsityksiä. Vartiotorniseura on valinnut omansa ja pitää siitä kiinni.
>> Opetus verestä ei todellakaan ole muuttunut miksikään vuosien varrella,
Viides harhaväite.
Katso ensimmäisen harhaväitteen vastaus ja palaa asiaan jos näissä Vartiotorniseuran tekstien lainauksissa on jotain moitittavaa:
http://www.ajwrb.org/history/index.shtml
>> nykyään on vain saatu uutta tietoa siitä miten kokoveri määritellään ja seura on päättänyt vain kääntää "kellonsa oikeaan" aikaan lääketieteen uusien keksintöjen ja kehityksen suhteen.
Kuudes harhaväite.
Ensin Vartiotorniseura lainaa veriteksteissään tarkoitushakuisesti ikivanhoja opuksia ja äkkiä ollaankin lääketieteen kehityksen mukana. Vartiotorniseura puolustelee omaa harhaansa, ei muuta.
>> Seura kun tekee vilpittömiä muutoksia jotta saataisiin lääketieteen tuomat uudet hoitomahdollisuudet myös jehovan todistajille niin johan luopiot viitsivät tästä parjata.
Seitesemäs harhaväite.
Vartiotorniseuran muutokset eivät ole vilpittömiä. Salailun tuloksena ovat jehovantodistajat olleet eriarvoisessa asemassa, siitä riippuen ovatko olleet yhteydessä pääkonttoriin, vai olleet Vartiotornin varassa. Kannattaisi lukea asioista, eikä leperrellä omia.
>>Verta ei todellakaan määritellä niin kuin luopiot koittavat väittää.
Kahdeksas harhaväite.
Kyse on Vartiotorniseuran omasta tekstistä, ei kukaan ole määrittämässä verta uudelleen.
>> Veri jaetaan eri osiin ja me emme käytä niitä verenosia jotka lääketiede määrittää vereksi.
Yhdeksäs harhaväite.
Lääketiede ei määritä mitään osaa kokovereksi, itse asiassa lääketiede ei määrittele veren osiakaan millään yhtenäisellä ja yhtenäisesti sovitulla tavalla. Katso seuraava harhaväite:
>> Käytämme vain synteettisesti valmistettua verta.
Kymmenes harhaväite.
Vartiotorniseura hyväksyy eri tuotteita ja esimerkiksi tämä seuran hyväksymä valmistetaan yli-ikäisestä ihmisverestä:
http://www.northfieldlabs.com/polyheme.html
>> Voimme käyttää veren fraktioita jotka eivät ole verta niin kuin polkupyörän satula ei ole polkupyörä vaan satula!.
Yhdestoista harhaväite.
Veri tulee opetuksen mukaan laskea maahan, koko polkupyörä tulee siis heittää haaskioon. Nyt Vartiotorniseura nyysii siitä fillarista sitsin ja sanoo, ettei siinä ole mitään väärää. Go figure.
>>Tämä koko lapsellinen polemiikki on vain osa sitä internet luopioiden kampanjaa eksyttää
Niinpä
>> Säälittävintä tässä on se että internet luopioiden valheet ovat osoitettu toinen toisensa perään perättömiksi herjauksiksi niin nämä sokeat ihmiset silti vielä uskovat näitä katumattomia eronneita luopioita!!
Niinköhän?
>>Esimerkiksi vuosi 607. josta luopiot täällä kovaan ääneen koittavat toitottaa on täysin selvä jerusalemin tuhoutumisen ajankohta.
Ei tunnu olevan Vartiotorniseuralle, jonka oman materiaalin perusteella koottu ajanlasku osoittaa aivan muuta.
Haluaisin lisätä Valtakunnan Julistajan asiallisiin kommentteihin, että näitä internetissä olevia luopiota tulee todellakin välttää. Eräs valheellinen väite, joka edelleen liikkuu internetin luopiosivuilla, on Vartiotorniseuran YK-jäsenyys. Tämä väitä on täysin naurettava! YK:n jäsenenä voi olla vain valtio. Tämän voi jokainen todeta YK:n peruskirjasta, jollei sitä muuten tiedä. Vartiotorniseura hankki kirjastokortin YK:n kirjastoihin 1990-luvun alussa, jotta VT-seuran julkaisuissa voitaisiin käyttää YK:n tarjoamia tietopalveluja julkaisujemme lähteinä. Saadakseen oikeuden käyttää näitä lähteitä, VT-seuran tuli rekisteröityä kirjaston käyttäjäksi ns. NGO-jäsenenä.
Vuonna 2001 The Guardian -lehdessä (linkki http://www.guardian.co.uk/uk_news/story/0,3604,565005,00.html ) julkaistiin artikkeli, jossa syytettiin VT-seuraa YK-kytköksistä. VT-seuran päättävät veljet viisaasti erosivat tuosta jäsenyydestä, ettei annettaisi kenellekään kompastumisen aihetta. Tästäkin luopiot keksivät syyn herjata VT-seuraa! "Miksi piti erota NGO-jäsenyydestä, jos siinä ei ole ollut mitään pahaa?" Erottuaan NGO-jäsenyydestä VT-seura antoi välittömästi tiedotteen kaikille haaratoimistoille, mitä tulee vastata tiedusteluihin koskien NGO-jäsenyyttä. Tiedotteessa todettiin, että NGO-jäsenyyden edellytykset olivat muuttuneet siitä, mitä ne olivat NGO-jäsenyyteen liityttäessä. Jäsenyysehtojen viimeisimmän sanamuodon mukaan tällainen jäsenyys ei kuitenkaan ole mahdollista, koska siinä jäsen velvoitetaan muun muassa YK:n peruskirjan periaatteisiin. Mitä ilmeisimmin YK oli salannut VT-seuralta jäsenyysehtojen muuttumisen ja sai VT-seuran näyttämään valehtelijalta.
VT-seuran eroamisen jälkeen luopiot ovat pommittaneet YK:n virkailijoita antamaan tiedote, josta kävisi ilmi, että VT-seura olisi toiminut periaatteidensa vastaisesti. Tällainen tiedota tulikin vuonna 2004 keväällä, YK:n virallisilla sivuilla osoitteessa http://www.un.org/dpi/ngosection/watchtower.pdf YK:n tiedotteessa todetaan, että NGO-jäsenyysehdot eivät ole muuttuneet vuoden 1992 jälkeen, jolloin VT-seura liittyi NGO-jäseneksi.
YK:n virkailijoita on todella pahasti huijattu taikka YK:n virkailija itse on luopio, kun ylläolevassa osoitteessa oleva tiedote on annettu. Toisaalta, Jehovan todistajat ymmärtävät, mitä YK todellisuudessa on. Voimme odottaa siltä juuri edelläkuvattua toimintaa lopunaikana ja tämä vain vahvistaa sen tosiasian, että me olemme Jehovan kansa.
Jos tämä asia edelleen vaivaa mieltäsi, tarkista edellämainitut lähteet ja keskustele asiasta esim. seurakuntasi kypsän vanhimman kanssa.
Toi oli joko provo tai sitten olet todella vakavan terapian tarpeessa.
Fiksu trolli tai täysin himmeä jehofiili.
>>Eräs valheellinen väite, joka edelleen liikkuu internetin luopiosivuilla, on Vartiotorniseuran YK-jäsenyys. Tämä väitä on täysin naurettava! YK:n jäsenenä voi olla vain valtio.
Olisi mielenkiintoista nähdä jokin linkki vakavasti otettaville sivustolle (tällä en tarkoita Vartiotorniseuraa, jolle kolminaisuus-sanan puuttuminen Raamatusta oli nuoruudessani päätodiste kenttätyössä.)
>> Tämän voi jokainen todeta YK:n peruskirjasta, jollei sitä muuten tiedä.
Ajattelevalle yksilölle selviää ensimmäisestä artiklasta sekin, että YK ei, peruskirjaansa muuttamatta, voi kääntyä uskontoja vastaan. Mutta tätä merkkiä Vartiotorniseura ei ole lisännyt lopun ajan odotusluetteloon.
>> Vartiotorniseura hankki kirjastokortin YK:n kirjastoihin 1990-luvun alussa, jotta VT-seuran julkaisuissa voitaisiin käyttää YK:n tarjoamia tietopalveluja julkaisujemme lähteinä.
Dag Hammarskjöd-kirjastoa on voinut käyttää kirjastokortittakin. Kirjastokorttikaan ei edellyttänyt NGO-statusta.
>>Saadakseen oikeuden käyttää näitä lähteitä, VT-seuran tuli rekisteröityä kirjaston käyttäjäksi ns. NGO-jäsenenä.
Täysin valheellinen väite. UN/DPI/NGO-asema edellytti kuutta näyttöä YK:n peruskirjan hyväksymisestä sekä niiden periaatteiden hyväksymisestä.
>> VT-seuran päättävät veljet viisaasti erosivat tuosta jäsenyydestä, ettei annettaisi kenellekään kompastumisen aihetta.
Tulisiko sinulle ensimmäistäkään esimerkkiä vastaavasta tilanteesta? Koska Vartiotorniseura on aikaisemmin muuttanut käytäntöään sillä perusteella, että kukaan ei komapastuisi? Tätä ennen Vartiotorniseura on antanut ainoastaan ohjeita muille, että eivät kompastuttaisi vertaisiaan.
>> Tästäkin luopiot keksivät syyn herjata VT-seuraa! "Miksi piti erota NGO-jäsenyydestä, jos siinä ei ole ollut mitään pahaa?"
Vuorokauden viive osoitti, että housut oli vedettävä takaisin kinttuihin ja kohdattava häpeä.
>>Erottuaan NGO-jäsenyydestä VT-seura antoi välittömästi tiedotteen kaikille haaratoimistoille, mitä tulee vastata tiedusteluihin koskien NGO-jäsenyyttä.
Tiedottaita annettiin eri vaiheissa erilaisia, kukin hieman ristiriidassa toisensa kanssa. Totuuden häivää ei ensimmäisessäkään.
>> Tiedotteessa todettiin, että NGO-jäsenyyden edellytykset olivat muuttuneet siitä, mitä ne olivat NGO-jäsenyyteen liityttäessä.
Täyttä paskaa, netissä on YK:n kirjeen faksimilleja, joissa tuo väite osoitetaan valheeksi.
>> Jäsenyysehtojen viimeisimmän sanamuodon mukaan tällainen jäsenyys ei kuitenkaan ole mahdollista, koska siinä jäsen velvoitetaan muun muassa YK:n peruskirjan periaatteisiin.
YK:n DPI/NGO-vaateet ovat olleet samat heti alun lähtien. Väittämääsi paskaa suoltaa ainoastaan fiksu trolli tai jehofiili.
>> Mitä ilmeisimmin YK oli salannut VT-seuralta jäsenyysehtojen muuttumisen ja sai VT-seuran näyttämään valehtelijalta.
Maailmanlaajuinen salaliitto tosiaan.
>>VT-seuran eroamisen jälkeen luopiot ovat pommittaneet YK:n virkailijoita antamaan tiedote,
Aina vaan paranee.
>>YK:n virkailijoita on todella pahasti huijattu taikka YK:n virkailija itse on luopio, kun ylläolevassa osoitteessa oleva tiedote on annettu.
Uskotkohan itsekään tuohon?
>> Toisaalta, Jehovan todistajat ymmärtävät, mitä YK todellisuudessa on. Voimme odottaa siltä juuri edelläkuvattua toimintaa lopunaikana ja tämä vain vahvistaa sen tosiasian, että me olemme Jehovan kansa.
Vainoa, vainoa, vainoa, mutta kyllä se siitä.
>>Jos tämä asia edelleen vaivaa mieltäsi, tarkista edellämainitut lähteet ja keskustele asiasta esim. seurakuntasi kypsän vanhimman kanssa.
Varsinainen loppukenennys
"YK:n virkailijoita on todella pahasti huijattu taikka YK:n virkailija itse on luopio, kun ylläolevassa osoitteessa oleva tiedote on annettu."
BUAHUAHUAHUAAAAAAHHHHAAAHHHHAAAAHHHHAAAA
Tämä oli paras vuoden sisällä :))))))))
Todistaa vain sen, että paranoidinen skitsofrenia on jehovantodistajien keskuudessa moninkertaisesti yleisempää kuin valtaväestössä keskimäärin (asiasta tutkimukset esitetty täälläkin).
Ai hurja mikä salaliitto!
BUAHUAHUAHUAHUAHUAHHHHAAAAAA
Ensinnäkin tässä on sinulle veren lääketieteellinen määritelmä: "veri (sanguis)= verisuonistossa sydämen pumppaama neste, josta puolet on erilaisia soluja ja loppu veriplasmaa."
Toisekseen: niin kuin olen aiemminkin tällä palstalla maininnut, alaikäiselle annetaan myös sitä "oikeaa" verta, jos hoitava lääkäri katsoo sen olevan potilaan eduksi. Tähän ei vaikuta mitkään verikortit sen paremmin kuin vanhempien sanakaan. Myös aikuisille jehovantodistajille annetaan kokoverta tarpeen vaatiessa, jos esim. onnettomuustilanteessa potilas on tajuton. Kukaan ei ensiavussa ala penkomaan taskuja, josko sieltä löytyisi mahd. jotain kieltokortteja. Vasta kriittisen vaiheen jälkeen aletaan etsimään yhteystietoja lähiomaisiin tai kuolemantapauksessa myös mahdollisia elinluovutuspapereita.
Ja nämä asiat eivät ole mielipideasioita vaan Suomen lain määräämiä.
Tuo teidän "verioppinne" on kyllä jotain aivan keskiaikaista. Mitäs te tuumitte esim. lääkkeistä (joita myös te syötte), jotka on testattu hiirillä, rotilla, kaneilla, koirilla tai kädellisillä koe-eläimillä? Ovatko nämä viattomat otukset kaiken sen koettelemuksen arvoisia. Ensin eläimelle aiheutetaan mahdollisesti sairaus, sitten testataan lääke jonka jälkeen eläin useimmiten laitetaan hiilidioksidikammioon tai ns. giljotiiniin.
Kuinka teidän seuranne päivittää kelloaan, jos jumala on jo aikoja sitten antanut määräyksensä? Ei se veri ole miksikään muuttunut eikä jumalan sana sen paremmin. Toisin sanoen, teitä viedään kuin pässiä narussa hallintoelimen toimesta!
> Fiksu trolli tai täysin himmeä jehofiili.
Miten voit tunnistaa fiksun trollin himmeästä jehofiilistä? Raja on kuin veteen piirretty viiva. No ehkä loppukevennys paljastaa... ;-)
terveisin
Valitettavaa herjausta
Ihmettelin kerran eräälle jehovalaiselle tätä, etteivät he hyväksy verensiirtoa. Hän kaivoi raamatusta kohdan, jossa sanottiin: "kavahtakaa verta". Korjatkaa, jos olen väärässä. Onkohan Sana tässä tapauksessa tulkittu väärin. ettei vain olisi toisin selitettynä "kavahtakaa veritekoja"??
Eipä taida pystyä Jehovan todistajat perustelemaan miten voi ottaa toisten luovuttamasta veresta osia mutta itse ei voi luovuttaa verta..
Ja ihme olisi jos pystyisivät, sillä eihän epäraamatullisia oppeja voi puolustaa Raamatulla!
>>Laissa tarkoitetaan veripalvelutoiminnalla verenluovutusta ja veren sekä sen osien eli komponenttien (kokoveri, punasolut, verihiutaleet, valkosolut ja plasma) tutkimista, säilyttämistä, kuljetusta, jakelua ja verivalmisteiden valmistusta.
Lääkkeiksi katsottaviin ihmisverestä valmistettuihin tuotteisiin sovelletaan kuitenkin lääkelakia (395/1987).> hyytymistekijää, albumiinia jne?
Jos veren osia saa ottaa muiden luovuttamasta verestä, miksi ette itse luovuta verta? Tämä kysymys on edelleen vastaamatta.
Perustelkaa Raamatulla sekä
a) veren osien käyttäminen ("Karttakaa verta")
b) veren luovuttamisen kieltäminen vaikka käytätte muiden luovuttamasta verestä käsiteltyjä osia
Olen Jt ja totta on että jos Jt hyväksyy fraktiot jotka on otettu jonkun muun luovuttamasta verestä, hän periaatteessa hyväksyy sen että joku on luovuttanut verta. Näin ollen hänen itsensäkin pitäisi voida luovuttaa ainakin noita fraktioita jonkun muun käyttöön.
Itse olen ratkaissut asian siten etten ota mitään sellaista mikä on otettu luovutetusta verestä.
"Näin ollen hänen itsensäkin pitäisi voida luovuttaa ainakin noita fraktioita jonkun muun käyttöön."
Mitä mieltä olet todistajana, onko jt-hallintoelin mennyt tässä veriasiaan liittyvässä järkeilyssä ja spekuloinnissa jo liian pitkälle laatimalla tiukkoja sääntöjä jotka eivät ole millään lailla loogisia keskenään?
Mahdollisesti. Asia on kyllä mennyt perin mutkikkaaksi.
Itse olen siinä käsityksessä että fraktioihinkin edelleen periaatteessa suhtaudutaan kielteisesti mutta niiden ottamista ei syystä tai toisesta haluta pitää silti seurakunnasta erottamisen perusteena (kuten kokoveren ja pääosien ottamista). Kukaan Jt kenen kanssa olen keskustellut asiasta ei muuten ole vaikuttanut halukkaalta hyväksymään fraktioita.