Keskustan aika profiloitua

Hallituksen taival on ollut surkuhupaisaa sekoilua. Sanalla sanoen porvarillista mellastusta suomalaisen yhteiskunnan muuttamiseksi kapitalistiseksi yritysorganisaatioksi. Yritysorganisaatioksi, joka ei ole edes tätä päivää, vaan jotakin ikivanhaa hapatusta vuosisatojen takaa. Erityisen kammottavaa on ollut nähdä pyrkimykset vastikkeettoman rahan lapioimiseksi yrityksiin ilman minkäänlaisia sitoumuksia siitä, että tämä raha koituisi yhteiskunnan parhaaksi. Sen sijaan on tehty lähes kaikki voitava, että tämä raha saataisiin piilotetuksi veroparatiiseihin, pois verottajan ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kasvattamisesta. Myös pyrkimykset suoranaiseen orjatyöhön ilman palkkaa ovat olleet pöyristyttäviä.

Pisteenä i:n päällä on vielä hallituksen maisemakonttorityöskentely, tapa, joka ei ole vuosikymmeniin ollut käytössä juuri missään. Tämä tapa työskennellä on sama kuin kahviossa kaupungin juorujen vatvominen. Siinä sitten yleensä katkerasti jeesustellaan kuinka työttömät makaavat selällään ja nauttivat yhteiskunnallisia etuisuuksia. Näin ainakin työministerin touhuista päätellen. Toinen ikiaikainen siunailun aihe on tietenkin liikenneturvallisuus, nollatoleranssit ja lasten suojelu tupakalta. Koppakuoriaisten, punkkien, suojelu on niin ikään rasvaa joutilaille leukaluille. Niin ja tietysti Venäjä –propagandan lietsominen.

Nyt näyttää siltä, että kaikki tämä lankeaa Keskustan syyksi, vaikka ei ole mitenkään varmaa, kuka viime kädessä kaikesta vastaa. Voihan olla, että maisemakonttori on mukavuutta rakastavien perussuomalaisten toive, jonka sitten pääministeri on ottanut toimissaan huomioon. Työttömien jahtaamisen alku- ja juuri periytyy tietenkin jo edellisen hallituksen kiiluvasilmäisiltä porvareilta mikä sitten on siirtynyt omaan ajatteluun kykenemättömälle seuraajalle. Niin ikään peltipoliisit ja nollatoleranssit lienevät kristillisdemokraattista alkuperää, siitäkin huolimatta, että taivaanisän kerrotaan tietävän rikokset ilman ihmisten aikaansaamaa tarkkailuakin. Nollatoleranssia on hihkunut myös Ruotsalainen kansanpuolue, kun on pitänyt keksiä edes jotakin asian tynkää, kun ruotsin kielen asema ei enää pure.

Kokoomus sen sijaan teki erittäin ovelan harhautusoperaation vaihtamalla ministerit ja puolueensa puheenjohtajan. Operaatio merkitsi pilatusmaista käsienpesuoperaatiota, jolla luotiin mielikuva, että kaikki hallituksen paha porvareiden osalta sai palkkansa. Kannatuksen laskua vastaan yritettiin ovelasti vastata vaihtamalla ulkomaankauppaministeri vihreää aatetta pursuavaan nuoreen kykyyn toivossa että vihreä noste pullauttaisi Kokoomuksenkin jälleen politiikan aallonharjalle. Ikään kuin porvarit olisivat juuri luonnosta välittäneet saati ymmärtäneet tuon taivaallista. Jääkin nähtäväksi missä määrin sanktioiduksi koppakuoriaisten kaltoinkohtelu jatkossa muodostuu. Uuden puheenjohtajan vaatimus lisäpanostuksista työllisyyteen nostaa varmasti kannatusta, kun ei muistettu mainita mitä nämä panostukset ovat. Sen sijaan sisäministerivalinta osoittaa, että panostukset nimenomaan orjatyön edistämiseen lisääntynevät.

Keskusta ei sen sijaan puoluekokouksessaan tehnyt juuri mitään. Vaihdokset, jotka tehtiin, olivat suorastaan huomaamattomia. Ilmeisesti gallupit osoittivat sen verran hyviä lukemia, ettei katsottu olevan aihetta muuhun kuin omahyväisyyteen. Myös Keskustan olisi kannattanut vaihtaa ministereitään ja edes pyytää Paavo presidenttiehdokkaaksi. Näyttää perin koomiselta, että Keskustan tehtäviin pitää joidenkin itse ilmoittautua, toisia näköjään peräti kutsutaan. Keskustan imagon kannalta olisi ollut suotavaa löytää puolueen johtotehtäviin karismaattisia yksilöitä, joilla olisi kyky perustella asiansa.

8

115

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MkarvaJombenIHKUJOHTAJA

      Kyllä Mykkänen taitaa olla tämän hetken paras valinta numenomaan ulkomaankauppaa edistämään.
      Risikon valinnalla haluttii kai myös lisätä alueellista tasa-arvoa ministereiden osalta ja saada pohjanmaalta aiemmin perussuomalaisille menneitä ääniä omaan plakkariin.
      Vanhasen ehdokkuuden taustalla lienee Väyrysen lopullinen syrjäyttäminen, niin surullista ja järjenvastaista se Suomen edun näkökulmasta onkin.

      • Kokoomus otti Paula Risikon lyömään hallituksen sisällä kapuloita rattaisiin, kun keskusta ajaa maakuntahallintoa sote-ratkaisun yhteydessä. Juha Rehula voi olla liian kova pala Risikollekin, mutta vuoden päästähän keskusta korvaa Rehulan Annika Saarikolla, joka on kiltin oloinen nainen.


      • Kuuleman mukaan valittu Mykkänen osaa venäjää, joten se on tietysti hyvä asia siinä missä kielitaito yleensäkin. Sen sijaan vihreiden tontille tunkeutuminen ei kuulosta aidolta porvarismilta.

        Se tästä olisi enää puuttunutkin, että sisäministeriksi olisi valittu Susanna Koski. Muistaakseni Risikko kavereineen oli ennen nykyistä ylösnousemustaan ahnas "orjatyön" puolestapuhuja, suorastaan vimmainen, kun vaati sosiaalisia tulonsiirtoja vastikkeellisiksi.

        Nyt sitten työministeri Lindströmiin näkyy uppoavan ehdotus kuin ehdotus kuin veitsi voihin, joten työttömien lienee aikaa kulkea taas entistä lähempänä seinäviertä. Semminkin kun Orpo julistaa voimakkaampia satsauksia työllisyyteen.

        Risikko kuuluu fanaattisiin kieltojen ja rajoitusten lietsojiin, joten peltipoliisien määrä lisääntyy, samoin muu kyttääminen ja koppakuoriaisia ja punkkeja suojellaan entistä ankarammalla kädellä.


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kokoomus otti Paula Risikon lyömään hallituksen sisällä kapuloita rattaisiin, kun keskusta ajaa maakuntahallintoa sote-ratkaisun yhteydessä. Juha Rehula voi olla liian kova pala Risikollekin, mutta vuoden päästähän keskusta korvaa Rehulan Annika Saarikolla, joka on kiltin oloinen nainen.

        Kyttäämisen lisäämisen ja orjatyön lietsonnan sijaan Risikko voisikin keskittyä maakunnan teiden kunnostamiseen. Tiet voisi myös tehdä ajokelpoisiksi poistattamalla niistä tarpeettomat peltipoliisit.

        Ajelin tässä äskettäin Iisalmessa, ja voi pyhä jysäys, sinnekin oli keskelle korpea juntattu peltipoliiseja. Yritän parhaillaan toipua navigaattorin rääkäisyn aiheuttamasta järkytyksestä.

        Kysyä sopii myös miksi tupakka on niin vaarallista, että varmaan puolet lakipykälistä koskee tupakan sanktioimista. Eivätkö sokeri ja valkoinen vehnäjauho ole mittavasti vaarallisempia aineita.


    • järjenääntämaakuntiin

      Toivottavasti Kokoomus herää järkevöittämään maalaisliiton maakuntahallinnon pyrkimyksiä.

      • Kokoomus järkevöittämään? Mitähän mahdat tarkoittaa?


    • Kataisen hallitus, jossa vasuritkin oli mukana ei puolestaan tehnyt muuta kuin suunnitteli selvitti asioita. Siksi Ilmarisesta toiminta vaikuttaa sekoilulta. Vasuri ei erota toimintaa ja sekoilua

      • Kyllä Kataisen hallitus teki. Esimerkiksi yhteisöveron alennuksen ja niin kutsuttuja säästöjä ja sosiaalisiin tulonsiirtoihinkin tuli korotuksia, jotka nyt näyttävän kismittävän kiiluvasilmäisimpiä porvareita. Kataisen hallitus teki paitsi virheitä myös oikeitakin asioita.

        Nykyhallitus sen sijaan on soutanut ja huovannut ja saanut paitsi kansalaiset myös järjestöt takajaloilleen. Onhan edestakaisin juokseminenkin toimintaa, mutta ei siinä järkeä ole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1802
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      871
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      96
      604
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe