Mikä tämä kotimainen pätkä oli?

Zahhausta

Muistan nähneeni tämän joskus 90-luvun puolessa välissä, en ole varma oliko kyseessä juhannusyön elokuva tms mutta kesää se oli, juhannuksena näkyi yleensä aina hyviä elokuvia. Enkä myöskään ole varma oliko kyseessä pitkä vai lyhyt-elokuva kun muistan siitä vain osia, eli seuraavanlaisia: Talo jossa asui (tai tulivat lomalle) perhe johon kuului isä ja muutama lapsi, en muista oliko äitiä, talo taisi kuulua heidän vanhalle mummolleen. Noh, yhdessä vaiheessa isä sitten jostain syystä sekosi ja alkoi riehua ja listiä porukkaa kirveen kanssa. Lapset piiloutuivat jonnekin ja isä huhuili heitä tyyliin "Ei isi tahdo teille mitään pahaa" (jäänyt mieleen), isä kaatuu tai horjahtaa ja lyö takaraivonsa läpi vaatekoukusta seinällä. Lapset löytävät mummon (muistaakseni ullakolta) joka istuu tuolissa, selittää heille jotakin ja lopuksi kirjaimellisesti sulaa tai paistuu istualteen tuoliin. Näyttelijöistä ei mitään tietoa, eikä mistään muustakaan mutta muistaako kukaan muu nähneensä tällaista suomi-pätkää? Eli kyseessä siis nimenomaan suomalainen kauhu-pätkä joka silloin herättikin mielenkiinnon sillä suomessa harvemmin tehtiin/tehdään tuon tyylisiä elokuvia

0

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2395
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1377
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        73
        1177
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        4
        1107
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        79
        835
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        780
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        43
        668
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        82
        660
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        24
        638
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        616
      Aihe