Ihan vaan tiedoksi joillekin epäilijoille, että eivät kaikki miesmäist piirteet omaavat naiset ole rekkalesboja tms. Itse olen olut aina todella miesmäisen näköinen ja omaan maskuliinisemman ulkonäön kuin suomalaiset miehetkään. Moni lesbo ja mieskin on kysellyt aina olenko lesbo ja jokunen tyttö/nainen elämäni aikana minua katsonut sillä silmällä. Mutta ihme kyllä olen yhtä femiininen luonteeltani kuin femiiniset naiset yleensä enkä todellakana tunne mitään haluaja naisiin vaan MIEHIIN. Tosin yksikään mies ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta (ymmärrettävää).
En ole koskaan käyttänyt steroideja enkä muutakaan en ede välitä urheilusta enkä yleensäkään mistään kilpailusta ja olen kaikenlisäksi todella huono kaikissa urheilulajeissa. Olen huono matematiikassa ym. aineissa joissa yleensä korkeat testostosteroonia omaavat naiset taas loisavat miehisellä tavalla. Hormonit on normaalit eli en omaa korkeita testosteroonitasoja (päinvastoin). Kuukautiseni tulivat todella nuorena samoin rintojen kasvu ja kuukautiseni jatkuvat normaalisti edelleen vaikka olen pian 50v.
Pidän kaikista naisellisista asioista olen monien mielestä luonteeltani ja olemukseltani supernaisellinen. Joten ulkonäköni (muistutan paljon Tiina Heleniusta varsinkin leukapiirteiltäni) ei tee minusta mitään lesboa eikä testosteronihirviötä tai muuta hormonihäiriöistä. Kaikki ulkonäössäni johtuu pelkästään geeneistä. Isäni kuten isäni koko suku oli supermaskuliininen latinomaisella tavalla, samoin äitini oli melko maskuliininen etenkin kasvoista joten siinäpä kerrakseen geenejä saada maskuliininen ulkonäkö.
En ole lesbo
35
12346
Vastaukset
- SorryEttäOletin
Kiitos tästä viestistä! Muutan käsitykseni sinusta kyllä välittömästi!!
- Auuuuuuuuts
No johan nyt on ongelma. Ole oma itsesi ja tee ja ole sitä mitä haluat.
- eikiinnostaootkolesbo
Aha. Hankkisit itsetunnon. Kuulostaa kamalalta elää noin 50 vuotta.
- ruma-nainen
>> Kuulostaa kamalalta elää noin 50 vuotta<<
Kyllä se kamalaa on ollut, tietäisit sen jos olisit elänyt ruumiissani ja nähnyt kuinka raadollista elämä voi olla näin rumalla. Miehet ei todellakaan ole kiinnostustaan näyttäneet, vaan jotku naiset ovat sitäkin enmmän koska olettavat, että olen lesbo ulkonäköni takia. Tosin ei naisten kiinnostus häiritse pahemmin, mutta kun en vain ole kiinnostunut. Olisin toivonut, että samanlaista kiinnostusta olisi olut edes joltakikaan mieheltä.
- JeesNoMutta
Okei, ja tämä viesti on täällä lesbopalstalla syystä että....??
- luluO
No siinä sulla on sitten miettimistä.
- elämäonepäreilua
voi harmi, mä kun olisin niin ollut kiinnostunut sillon kerran :((((
- valonjuhla
On inhimillistä erehtyä. Et sinäkään voi olla täysin varma muista kuin niistä naisista jotka ovat suoraan kiinnostuksensa ilmaisseet.
Nyt varmaan ymmärrät paremmin miltä miesten ehdotukset tuntuvat palstalaisilta.
Jos kykenisin, ohjaisin nämä miehet sinun luoksesi, niin tarjonta kohtaisi kysynnän. - Vilkunpiilaaja
Voi juhannusoksennus vai pitäiskö sanoa aivopieru?
- neuvontapalvelu
Myönnä olevasi, sen jälkeen sinulle tarjotaan munaa ovenraostakin.
- ruma-nainen
Ei se auta, vaikka sanoisin olevani mikä koska ulkonäköni on paras luotaantyöntävä asia mussa. Ihmettelen vaan kuinka äitini ja siskopuoleni jotka ovat lähes yhtä rumia olleet nuorenakin kuin minä saivat miestä ainakin hetkellisesti koska tulivat raskaaksi kaksi kertaa, jollakin lailla saivat huijattua miehen.
Minut on ainakin miehet aina kiertäneet kaukaa. Ehkä joku homo mies saattaisi aluksi kiinnostua, mutta kun huomaa, että mulla on pillu niin kiinnostus loppuu siihen. Olen siis erittäin maskuliinisen näköinen ja miesmäisen näköinen ja ruma ja vieläpä erittäin miehekkäät kasvot ja vartalon omaava, siinä moni suomalais mies olisi kateellinen koska monet suomalaiset miehethän ovat melko femiinisen näköisä joten mussa on lähes kaikki ne ominaisuuudet joita miehet yleensä kadehtii ja haluaa ja toivoo itselleen. - joomut
Laita kuvasi, niin me muutkin nähdään ja sit ehkä myös uskotaan paremmin ;)
- ruma-nainen
Tiina Heleniusta muistutan eniten suomalaisissa naisissa ehkä olen vielä enemmän mehekkäämmän näköinen ja leuankärkikin mulla isompi ja ulospäin työntyvä, joten siitä voi vähän päätellä. Tietääkseni Tiinallakin on ollut ainakin mies koska tällä on lapsi ellei sitten kyseessä adoptiolapsi. Tiinahan on hyvä matematiikassa, yleensä korkeat testosteronitason omaavat naiset on hyviä monesti matemaattisissa aineissa. Mä olin jo koulussa matikassa nelosen tasoa joten ei ainakaan tää mun maskuliinisuus ole vaikuttanut siihen eikä muuhunkaan paitsi pelkästään mun ulkonäkööni joka on sairaaloisen maskuliininen.
Kuukautiset silti toimii kuten nytkin päällä ja loppua ei näy, vaikka sais ne jo loppua koska enhän mä koskaan voi raskaaksi tullakaan kun ei ole miestä saatavilla ellei sitten koeputkihedelmöitystä.
Niin ja kyllä mä muutaman kerran kuvani laitoin muutamalle miehelle kun halusivat nähdä kuvani, mutta siihen loppui vastaukset kuin seinään (ymmärrettävistä syistä). Joten kyllä mä tiedän reaktionne jo nyt, vaikka en kuvaani näytäkään. Ehkä joku teistä lesboista saattaa toki tuntea vetoa todella miehekkäisiin komeisiin naisiin siis sellaisiin miehekkäällä tavalla komeisiin ja maskuliinisiin naisiin, mutta sitähän mä en halua. - Foxxy1
Tota mä luulen, et miehet saattaa kiertää sut kaukaa sun epätoivoisuuden tai yleisen asenteesi takia. Tekstien perusteella mulle tulee sellainen mielikuva, ettet rakasta itteäsi ja pidät itseäsi jotenkin huonona ihmisena, kun et osaa matikkaa ja olet yhteiskunnan silmissä "ruma".
Sillä ei loppujen lopuksi ole väliä, vaikka muuttaisitkin tyyliäsi naiselliseksi, miehet silti kiertäisi sinusta hyvin kaukaa. Opettele ensin pitämään itsestäsi, niin huomaat eron aivan varmasti.
Btw matemaattinen osaaminen ei johdu testosteronitasosta, vaan siitä, kuinka hyvin ihmisiä kannustetaan laskemaan matikkaa. Jostain syystä poikia ja miehiä kannustetaan enemmän laskemaan matikkaa ja suuntautumaan matemaattisille aloille. Se, että miehet osaavat keskimäärin paremmin matikkaa, johtuu sosiaalisista ilmiöistä, ei biologisesta seikasta. - ruma-nainen
Voi voi olen nuoresta tytöstä lähtien yrittänyt, vaikka millä konstilla miellyttää vastakkaista sukupuolta itseni hyväksymällä enimmäkseen, mutta melko äkkiä on tullut palaute siitä, että ulkonäköni ei ole miehiin vetoava se on ihan sama miten yrittää miestä miellyyttää tai itse olla millainen tahansa, ei auta EI jos ulkonäkö on niin vastenmielinen kuin mulla, eli mä omaan täysin MIEHEN luustonrakenteen ja kasvot ja vieläpä erittäin maskuliinisen miehen.
Olen oikeasti ali-ihminen kaikin tavoin ja sitten vielä epämuodostunut joten eipä tässä auta mikään ei ainakaan mitään mahdollisuuksia miehiin sen mä olen hyväksynyt jo monta kymmenä vuotta sitten.
Olisin vaan halunut tietää mikä on syynä, että tällaiseksi synnyin mikä tai ketkä siihen vaikutti, oliko syynäj oku tuolla korkeammal tasolla henkimaailmassa vai onko jonpikumpi vanhemmistani niin pahasti ollut viallinen ja sairas vai kummatkin vai onko todellakin molempien vanhempien suvut ja geenit niin paskaa, että niistä ei yksinkertaisesti voi syntyä edes normaalin näköistä naista? Vai olenko tehnyt jotain edellisessä elämässä, että mua rangaistaan näin pahasti. Nuo asiat tuskin koskaan tulee selviämään mulle.
- Foxxy1
Vaikka saisitkin tietää miksi sä synnyit sellaisena kuin olet, niin mitä se sua loppujen lopuksi auttaa. Antaakse sulle jotain mielirauhaa vai valaistutko siitä? Saatko yhtäkkiä miehiä, kun tiedät miksi olet syntynyt sen näköisenä kuin olet?
Sanot myös et hyväksyt itseäsi, mut rakastatko itseäsi? Sä puhut ittestä koko ajan rumana ihmisenä ja jotenkin mollaat ittees koko ajan. Sanot, et oot ali-ihminen ja ei niin fiksuna. Onks joku toinen sanonut sulle niin koko ajan vai pidätkö oikeasti itseäsi 'ali-ihmisenä'? Miten voit olettaa, et joku pitäis susta, jos et pidä itsestäsi. Noita on hyvä miettiä ennen kuin alkaa etsimään mahdollisisa kumppaneita.
Mut ehkä sun täytyis etsiä niitä miehiä, jotka pitävät sua sellaisena kuin olet. Mä tiiän monia heteromiehiä, jotka pitää maskuliinisen näköisistä naisista. Oot vaan tavannut vääränlaisia ihmisiä.- ruma-nainen
Vaikka itse olen todella maskuliininen niin tunnen suurta vetoa maskuliinisiin miehiin eli mitkään kovin femiiniset miehet ei vetoa, vaikka kyllähän mulle sellaisetkin olisi kelvannu jos vain jokukaan olisi huolinut.
Kyllä mä nuorempana hyväksyin paremmin itseni, mutta ajan myötä ja niiden lukuisten pettymysten, haukkujen ja vittuilujen myötä sitä on tähän ikään mennessä muuttunut melko katkeraksi ja alkanut itasekin inhoamaan itseään, tuskin tästä enää tulee muuttumaan ellei löydä elämäänsä tosi rakkautta ja miestä joka hyväksyisi mut tällaisena.
Ei se yksin, että olen maskuliininen, mutta kun vielä muutenkin "kummallisen" näköinen ja ruma. Jotenkin tuntuu, että ei riittänyt se vanhemmilta peritty rumuus vaan annettiin jostain ulkopuolelta vielä extrarumuutta lisää, että varmasti olisi ruma joten ei tunnut enää pelkältä sattumalta vaan tässä on takana jokin suurempi voima koska ulkonäköni ei ole enää edes luonnollisessa mittakaavassa ruma vaan jo jotain muuta. Pahinta silti, että annettiin kaikki naisen normaalit halut mieheen ja tällainen ulkonäkö joten siinäpä vittuilua ja kunnolla kohdalleni, kuka lieneekään kaiken tän takana. - Foxxy1
Miten sä mun tekstistä oletit, et vain feminiiniset miehet tykkäis maskuliinisista naisista :D
No joo huomaa, et sulla on paljon selvitettävää itsesi kanssa. Toivottavasti kaikki menee parempaan suuntaan ja löydät unelmakumppanin!
Hyvää prideä muuten kaikille! - ruma-nainen
"""Toivottavasti kaikki menee parempaan suuntaan ja löydät unelmakumppanin!""""
Kiitos vain kannustuksesta, mutta eipä se tule noin koskaan kohdallani menemään. En tule löytämään kumppania ja vielä vähemmän unelmakummpania. Yksin mä joudun elämään ilman kumppania kuten tähänkin asti. Jos ei nuorena jolloin olin rumin nuori niin vielä vähemmän nyt keski-ikäisenä jolloin olen vielä rumempi kuin nuorena. Tietysti jos löytyy mies jolla on fetissi rumiin naisiin, mutta harvemmassa ne miehet.
- monikakkupäältä
HeleniukseN pukeutumistyyli on ainakin hyvin miesmäinen.. kukaan ei voi valita geenejään , mutta eiköhän tuolla vaatetuksellakin hyvä nimimerkki ruma-nainen saisi lisää sitä naisellisuutta (toki en tiedä miten pukeudut) ja hiusmalleilla.... ym
mielen piristystäkin samalla , parempaa jatkoa sinulle elämääsi ja katso itseäsi uusin silmin niin ulkoa kuin sisältä :)- Anonyymi
Voi saatana! Vai että vielä pitäis miellyttää.
- Hatsjanturjake
Jospa Nick olis kanssa vaipunut tuollaiseen synkkyyteen? Vaan ei , hänellä on vaimo ja kaksi lasta ja mieletön optimismi.
Yhellä videolla ajaa ekakertaa autoakin.
https://www.youtube.com/watch?v=enJvDz6amKM
Eli sun tarkotus on olla maailman paras SINÄ.
Kaikkea hyvää ja kaunista.- ruma-nainen
Olen näillä palstoilla ennenkin sanonut, että vammaisuus onkin hyväksytympi asia kuin rumuus. Vammainen ihminen hyväksytään paremmin kuin syntymäruma nainen. Ja moni vammainen onkin ihan normaalin näköinen ilman vammaansa tosin kuin mä joka olen aina ruma ja moni ihminen aluksi kattookin olenko jotenkin vammainen kun olen tämän näköinen, mutta järkyttyvät tajutessaan, että en ole vammainen vaan pelkästään vaan geneettisesti ruma.
- Hatsjanturjake
Katsoin sen T.Heleniuksen kuvia.
Parissa oli "miesmäisempi", johtuen hiusten leikkauksesta.
Muissa oli minusta kovasti naisellisen näkönen. Ihan kun K.D.Lang...
Ja tosiaan hiustyyli ja vaatteet muuttaa kovasti ihmistä.
https://www.youtube.com/watch?v=CNdMwuea-nE - ruma-nainen
Tuo K.D.Lang on normaalin näköinen minuun verrattuna, hän vaan pukeutuu hiustyyliä myöten miesmäisesti, mutta silti normaalit kasvot jopa naiseksi. Mä taas olen ruma ja kummallisen näköien olin sitten miesmäisen näköinen tai en, mutta silti tyylini on ollut aina todella naisellinen pitkiä hiuksia myöten, mutta pitkillä hiuksillanikin olen näyttänyt äärimmäisen rumalta koska näin ruma naana ja kroppa on aina rumannäköinen, vaikka hiukset olisi maailman kauneimmat.
Mulle kerran nuorempana joku sanoikin kaverilleen, että mulla on mahtavan kauniit hiukset ja toinen siihen heti, että muuta siinä ei sit olekaan. Kyllähän mä sen tiedän, että vaikka mä pukeutuisin ja laittautuisin kuinka naiselliseksi ja kauniiksi tahansa ei se muuta mitään koska mä olen aina ruma. Miehet on aina kattonu ja käyttäytyny mua kohtaan kuin olisin paskaläjä, vaikka olisin todella kauniiksi laittautunut joten mun kohdalla se laittautuminenkaan ei AUTA MITÄÄN. - monikakkupäältä
todellako olet niin *ruma* , kuin väität, olisko se vaan paisunut vuosien aikana äärimmilleen tuo asenne, kyllähän ne miehet käyttää tarvittaessa ketä vaan paskaläjänä ...aloita vaikka siitä, että hiuksiasi on moneen kertaan kehuttu ja unohda se jälkikommentti..
- ruma-nainen
monikakkupäältä kirjoitti:
todellako olet niin *ruma* , kuin väität, olisko se vaan paisunut vuosien aikana äärimmilleen tuo asenne, kyllähän ne miehet käyttää tarvittaessa ketä vaan paskaläjänä ...aloita vaikka siitä, että hiuksiasi on moneen kertaan kehuttu ja unohda se jälkikommentti..
Olen mä niin ruma ja olen vuosien myötä vaan rumentunut entisestään. Mua rangaistaan jostain ja kovalla kädellä, en ymmärrä miksi kun en ole ainakaan tässä elämässä tehnyt juuri mitään pahaa kellekään.
Ei ne kauniit hiukset auta mitään koska miehet katsoo naisessa vain luustoa ja leukapiirteitä, tämä on totta, vaikka eivät sitä myöntäisikään sillä miehet toimivat näin alitajuisesti, vaistonvaraisesti koska evoluutio on ajanut miehet ajattelemaan niin. Varsinkin kooksas luusto ja vahva leuka ajaa miehet ahtaalle oman miehisyytensä kanssa naisen suhteen ja varsinkin suomessa on paljon miehiä joilla on oma miehisyys hukassa. - Anonyymi
ruma-nainen kirjoitti:
Olen mä niin ruma ja olen vuosien myötä vaan rumentunut entisestään. Mua rangaistaan jostain ja kovalla kädellä, en ymmärrä miksi kun en ole ainakaan tässä elämässä tehnyt juuri mitään pahaa kellekään.
Ei ne kauniit hiukset auta mitään koska miehet katsoo naisessa vain luustoa ja leukapiirteitä, tämä on totta, vaikka eivät sitä myöntäisikään sillä miehet toimivat näin alitajuisesti, vaistonvaraisesti koska evoluutio on ajanut miehet ajattelemaan niin. Varsinkin kooksas luusto ja vahva leuka ajaa miehet ahtaalle oman miehisyytensä kanssa naisen suhteen ja varsinkin suomessa on paljon miehiä joilla on oma miehisyys hukassa.Me ollaan tietysti edellisessä elämässämme olleet miss universumia ja ulkonäkö on ollut meille tärkein ihmisen mittapuu. Nyt meille näytetään myös mitalin toinen puoli. Niin että kaunokaiset! Olkaapa varuillanne.
- monikakkupäältä
onkohan se sitten niin, että niilläkin miehillä on joku kompleksi itsensä kanssa
- Provoprovonperään
No, onhan se kauheeta kun kaikki katsoo vain sun kavereita, mutta ei sua ollenkaan. Pistäähän se katkeraksi ja vihaiseksi. Tyydy sitten siinä niihin homo- ja heteromiehiin kun lepakot ei ole susta kiinnostuneita!
- seurannut
Sama onneton reppana kirjoitellu jo ainakin 10 vuotta näillä palstoilla eri palstoille tuskin kyseessä lesbo kumminkaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14160322/ruman-naisen-suuri-hapea
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14316057/ulkonako-kaiken-ratkaisee
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14337225/maailman-rumin-nainen
- Sateenkaarenalla
Jos näytät Tiina Heleniukselta ja hän näyttää vähän K.D Langilta, niin oot tosi hot, varsinkin jos näytät K.D Langilta, koska hän on musta tosi hyvännäköinen. Ja tää on vilpitön kohteliaisuus.
- Sateenkaarenalla
Piti kirjottaa et varsinkin jos näytät nuorelta K.D Langilta.
- Anonyymi
Ei lesboudessa ole mitään vikaa. Mikä sen kauniimpaan kuin kaxi naista...ja tuorekurkku.
- Anonyymi
Tuli mieleen joskus lukemani juttu naisrekkakuskista. Ei artikkelissa puhuttu kuin työstä. Mutta yhdessä tuosta naisesta nuorena otetussa kuvassa tällä oli miesten paita ja siilitukka. Tämä nyt on vain arvailua mutt ehkä. Sille oli syynsä ettei hän koskaan ottanut miestä. Kuitenkin tuo nainen kertoi olleensa Etelä-Euroopassa 70-80 luvuilla kahdeksas ihme. Korkokenkineen ja hameineen rekan ratissa. Ei hän varmasti kyllä ajanut kengät jalassa. Vaan kuten kuskit usein tekevät. Säilytti kenkiä oven vieressä ylimmällä portaalla joita pitkin nostaa autoon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103