Brittien itsemurha?

Britit tekevät Brexitillä itselleen suuremman vahingon kuin 30-luvun politiikalla konsanaan.

Irtiotto EU:sta johtaa täysin tuntemattomille vesille ja aiheuttaa UK:n lopullisen jakaantumisen Skotlannin erotessa.

Taloudellinen syöksy on jo alkanut. Faragesta ja Johnsonista ei ole yhtenäisyyden luojiksi.









14136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

P-Irlantikin voi päättää liittyä eteläiseen naapuriinsa.

Äänestä

Miksi olet huolissasi Britanniasta, olisit huolissasi Suomesta ja Suomen taloustilanteesta. Minä uskon, että britti kyllä pärjää ja säilyy hengissä tästäkin eteenpäin mutta Suomesta en olisi niinkään varmaa, niin huonoa meille kuuluu.

Äänestä
  • EU-erosta, ei Suomen. Me pärjäämme kyllä.

    Äänestä

Sveitsin ja Norjan kohtalo odottaa Brittejä, aivan hirveää!!!

Äänestä
  • Sveitsi elää EU:n sylissä lähes jäsenmaana.
    Norjalla on öljynsä ja ETA-sopimus.

    Brittien kohtaloa ei tiedä kukaan. Heillä on edessä hyppy tuntemattomaan.

    Äänestä

Sitten kun selviät,ota muutama pitkä hengenveto ja tarkista,minne Britteinsaaret ovat häipyneet.

Äänestä

Todennäköisesti käy niin, että briteillä koittaa paremmat ajat juuri EU erosta johtuen, tämä kun selviää muille jäsenmaille, alkaa lopullinen hajaantuminen. Suomellakaan ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta saattaa taloutta kuntoon, kuin erota, ja mielummin ennen sitä, kun Turkki päästetään EU:hun ja jättimäisten muslimilaumojen vaellusta eurooppaan.

Kävin juuri allekirjoittamassa kansalaisaloitteen EU:sta eroamiseksi kansalaisaloite.fi ja samalla pakkoruotsin poisto aloitteen. Suosittelen muillekin suomalaisten parasta ajatteleville!

Äänestä
  • suuriin vaikeuksiin erotessaan.
    Se ei houkuttele muita. Päinvastoin.

    EU:n jäsenyys on Suomelle elämisen perusehto.
    Ruotsin opetus on vain hyödyksi.

    Aina on teitä huijattuja.

    Äänestä

  • Britit-joutuvat kirjoitti:

    suuriin vaikeuksiin erotessaan.
    Se ei houkuttele muita. Päinvastoin.

    EU:n jäsenyys on Suomelle elämisen perusehto.
    Ruotsin opetus on vain hyödyksi.

    Aina on teitä huijattuja.

    Meitä on tosiaan huijattu. Ruotsilla sekö valtiona, ettäkielenä satoja vuosia ja jatkuu edelleen.
    EU onnella on myös onnistuttu huijaamaan ja EMU on huijauksen huippu!
    Oli Suomessa elämää ennen EU:takin.
    Jos pitäisi valita äärivaihtoehdoista niin mieluummin Venäjän protektoraatti kuin Mekan kalifaatti.

    Äänestä

  • Britit-joutuvat kirjoitti:

    suuriin vaikeuksiin erotessaan.
    Se ei houkuttele muita. Päinvastoin.

    EU:n jäsenyys on Suomelle elämisen perusehto.
    Ruotsin opetus on vain hyödyksi.

    Aina on teitä huijattuja.

    -----EU:n jäsenyys on Suomelle elämisen perusehto.----

    Älä höpötä, miksi olisi, kerro.

    Aina on teitä huijattuja.

    Äänestä

  • Britit-joutuvat kirjoitti:

    suuriin vaikeuksiin erotessaan.
    Se ei houkuttele muita. Päinvastoin.

    EU:n jäsenyys on Suomelle elämisen perusehto.
    Ruotsin opetus on vain hyödyksi.

    Aina on teitä huijattuja.

    EU on tuonut suomelle hirvittävät vahingot, miljardien tuet ja vakuudet kreikkalaisille, miljardien jäsenmaksut vuosittain, idioottimaisia määräyksiä, 40 000 laitonta maahantunkeutujaa ja rikollista eläteiksi, joista yli 300 terroristikytköksiä, talous ei ole pystynyt sopeutumaan euroon, josta työttömyyttä ja miljardien taloudelliset vahingot. Olemme lisäksi EU:n venäjä-pakotteiden takia tuhonneet suomalaista vientiteollisuutta ja nyt vihollisleirissä pitkän yhteisen rajan omaavan naapurin kanssa. Lista on loputon, EU-tuhot lähes käsittämätöntä luokkaa ja joku typerä idiootti vielä väittää, että ilman tuollaista emme pysty elämään!

    Äänestä

  • soopaa lykättiin briteille vuosikausia. Tulos realisoitu brexitissä. Sitä on jo ruvettu katumaan ja esittämään uutta äänestystä.

    Kansanäänestyksen vaara on aina siinä, että äänestetään tunteella ja typerät voittavat viisaat. Siksi typerykset niitä puolustavat.

    Äänestä

  • Älä viitsi lässyttää skeidaa.Sinulla ei todellakaan ole viiisauden monopolia,kuten näyt kuvittelevan.
    Brittiläinen kansa on puhunut,ja pulinat pois.
    Niin toimii demokratia,tuo kehno hallintomenetelmä,joka kuitenkin on huonoista vaihtoehdoista paras.
    Eurostoliiton Unioni sai kelpo läimäyksen,jota se todellakin tarvitsi ,mokoma byrokratian lyömä pöhötautinen egomaani.

    Äänestä

Ei voi enää puhua Iso-Britanniasta.
Brexit vähentää myös kansainvälistä vaikutusvaltaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BritishLover kirjoitti:

Britit tekevät Brexitillä itselleen suuremman vahingon kuin 30-luvun politiikalla konsanaan.

Irtiotto EU:sta johtaa täysin tuntemattomille vesille ja aiheuttaa UK:n lopullisen jakaantumisen Skotlannin erotessa.

Taloudellinen syöksy on jo alkanut. Faragesta ja Johnsonista ei ole yhtenäisyyden luojiksi.









Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu