Eu on aikoinaan perustettu rikkaan valtaeliittin etuja pönkittämään. Hyvin on toiminut. Tuloerot ovat suurimmat kuin koskaan ja köyhin osa kansasta joutuu pönkittämään suurien eu maiden pankkeja kun ovat olleet konkurssin partaalla mm. Kreikka sekoilujen vuoksi.
0Äänestä
16plus11
Mielenkiintoista, että Brittein saarten köyhät syrjäseudut, kuten Skotlanti haluaa irrota Britanniasta ja jäädä osaksi EU:ta.
Ihmetyttää ,että EU-vastustajat eivät kommentoi uutisia, joissa kerrotaan Brexitin negatiivisista seurauksista. Torjuvatko Eu-vastustajat mielestään todellisuuden ja haluavat elää unelmissa ja pilvilinnoissa. Sitä paitsi kansallisuustunne ei elätä, vaan raha, joka on nyt kovaa vauhtia kaikkoamassa Britanniasta.
0Äänestä
ajatelkaa_vähäsen
EU on aikoinaan perustettu siksi, ettei Euroopassa syntyisi enään sotia. Siksi eurooppa tasoittaa tietä kaikille jäsenvaltioille ja painottaa yhtenäisyyttä. EU on hyvä meille Suomalaisille harjasniskoille, koska yksin emme pärjää taloudellisessa kilpailussa nouseville talouksille esim. Pakistan, Intia, Afrikka, nämä nousevat kiinan myötävaikutuksella.
0Äänestä
Fixitheti
16plus11 kirjoitti:
Mielenkiintoista, että Brittein saarten köyhät syrjäseudut, kuten Skotlanti haluaa irrota Britanniasta ja jäädä osaksi EU:ta.
Ihmetyttää ,että EU-vastustajat eivät kommentoi uutisia, joissa kerrotaan Brexitin negatiivisista seurauksista. Torjuvatko Eu-vastustajat mielestään todellisuuden ja haluavat elää unelmissa ja pilvilinnoissa. Sitä paitsi kansallisuustunne ei elätä, vaan raha, joka on nyt kovaa vauhtia kaikkoamassa Britanniasta.
Kyllä me suomalaiset pärjäämme. Se tosin tarkoittaa, että olemme omavaraisia ruoan ja energian tuotannossa. Kiinalaiset muovirihkamat voimme jättää suosiolla kiinaan.
Monsanto, Bayer, Goldman Sachs ovat kyllä hyviä myymään heikkoa kansallistuntoa - "ette pärjää". Suurin osa aivopestyistä uskoo tämän.
0Äänestä
Kopioitu
Totuuden edessä kenenkään ei tarvitse myydä sieluaan. Siinä toimii sopimus aina valon puolen kanssa, eikä pimeyden. Jos lupaat palvella vain totuutta (valoa), niin tulet saamaan tuolta puolelta siihen tarvittavasti taustatukea.
Jos nyt puhutaan totta, niin tässä taistelussa sananvapautta vastaan käydään nyt matsia pimeyden ja valon tahojen välillä. Pimeyden voimia edustavat tahot ovat aina pyrkineet poliitiikassa orjuuttamaan, alistamaan sekä mielivaltaisesti kontrolloimaan muita.
Internet sensuuri ei palvele ketään muuta kuin vain eliitin hallitsemia langenneita pimeyden voimia, oli se sitten vapaamuurarien jumala saatana tai mikä tahansa muu manalan kätyri
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eu on aikoinaan perustettu rikkaan valtaeliittin etuja pönkittämään. Hyvin on toiminut. Tuloerot ovat suurimmat kuin koskaan ja köyhin osa kansasta joutuu pönkittämään suurien eu maiden pankkeja kun ovat olleet konkurssin partaalla mm. Kreikka sekoilujen vuoksi.
Mielenkiintoista, että Brittein saarten köyhät syrjäseudut, kuten Skotlanti haluaa irrota Britanniasta ja jäädä osaksi EU:ta.
Ihmetyttää ,että EU-vastustajat eivät kommentoi uutisia, joissa kerrotaan Brexitin negatiivisista seurauksista. Torjuvatko Eu-vastustajat mielestään todellisuuden ja haluavat elää unelmissa ja pilvilinnoissa.
Sitä paitsi kansallisuustunne ei elätä, vaan raha, joka on nyt kovaa vauhtia kaikkoamassa Britanniasta.
EU on aikoinaan perustettu siksi, ettei Euroopassa syntyisi enään sotia. Siksi eurooppa tasoittaa tietä kaikille jäsenvaltioille ja painottaa yhtenäisyyttä. EU on
hyvä meille Suomalaisille harjasniskoille, koska yksin emme pärjää taloudellisessa kilpailussa nouseville talouksille esim. Pakistan, Intia, Afrikka, nämä nousevat kiinan myötävaikutuksella.
Minun+todellisuuttani+on+se+mitä+näen+lompakossani.+Nyt+sieltä+ollaan+viemässä+mm.+30%+lomarahoista+ja+pidentämässä+työaikaa+ilman+korvausta.+Nämäkö+ovat+niitä+Eu+jäsenyyden+etuja?
Kyllä me suomalaiset pärjäämme.
Se tosin tarkoittaa, että olemme omavaraisia ruoan ja energian tuotannossa.
Kiinalaiset muovirihkamat voimme jättää suosiolla kiinaan.