Jeesus oli avaruudesta tullut kosminen mies, joka abduktoitiin alukseen kuolemansa jälkeen. Kyseessä oli joko hologrammi tai toisena vaihtoehtona ristillä kuoli hänen kaksoisolentonsa. Jeesus opetti "maailmasta te olette, mutta ette tästä maailmasta", koska hän lupasi viedä seuraajansa omalle kotiplaneetalleen. Todennäköisesti siellä on myös Elia, joka nousi tulivaunuilla taivaisiin. Jeesus hakee omansa pois suurella avaruusaluksella nimeltään Uusi Jerusalem. Voidaan myös ajatella, että nämä kaikki raamatun tarinat ovat vain olevaisen houreita, jotka saarnasmiehet ovat kirjoittaneet huijatakseen rahvasta.
Kosminen Jeesus
tähtipölysuodatin
150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämme hologrammisessa universumissa joten tuo on ihan loogista että näin tapahtui.
"Jeesus opetti "maailmasta te olette, mutta ette tästä maailmasta koska hän lupasi viedä seuraajansa omalle kotiplaneetalleen." pitää paikkaansa. Ihmiskunta on pleiadesin dna:sta tehty. Jeesus on pleiadesilaisten jättämä henkinen opettaja joten heillä on ollut teknologia heijastaa hologrammeja jo tuohon aikaan.
" Jeesus hakee omansa pois suurella avaruusaluksella nimeltään Uusi Jerusalem." Ei hae vaan uusi jerusalem tarkoittaa uutta maailmaa joka tulee seuraavaksi joka ei ole fyysinen maailma. Jeesuksen rooli tulee poistumaan. 'ihmiskunta itse kehittää tiensä tähtiin.
"Voidaan myös ajatella, että nämä kaikki raamatun tarinat ovat vain olevaisen houreita, jotka saarnasmiehet ovat kirjoittaneet huijatakseen rahvasta." Raamattu on ihmiskunnan tärkein kirja sillä se sisältää ihan jotain muuta kuin saarnasmiehet opettavat. Se on tarkoituksella kirjoitettu kuin huijauskirjeet nigerialaisilta kuninkaallisilta kuten se että maailma luotiin 7 päivässä.