Kumpi suurempi terroristi Obama vai Osama

Osamalla oli vain yksi päämäärä, hätää jenkit pois Arabimaista.!

Nobel terroristi Obama taas pysynyt ja luonut sotia, koko valtakauden ajan !!!
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Johtajan on aina ajateltava kansan ja alaistensa parasta. Ei oman itsensä. Hän on oltava nuhteeton ja vilpitön, jotta äänestäjät voi häneen luottaa. Kansaa ei saa pettää, eikä johtaa harhaan. katsottava tulevaisuuteen, eikä omaan hyväänsä. Kaikessa hänen on turvattava kansan ja ihmisien tulevaisuus. Hänen vastuullaan on se luottamus jonka haluaa anta itsestään. Loukkaamatta ketään niistä joiden valitsemana jakaa oikeutta. Oikeastaan hyvä johtaja on se joka palvelee valitsijoidensa puolesta silloin kun ongelmia ilmenee. Se valta mikä on annettu, ei saa olla turmelevaa, vaan rakentavaa. Pahuus on aina lähellä, pitää karttaa kaikkea oman avun tavoittelua. Sillä paholainen on virittänyt rahan palvelijat liekaansa. älkää antako sitoa itseäänne ahneuden pukuun. Vaikka tietoa on vaikea sada, se on olemassa. Kun etsii löytää, kun luottaa rakentaen yhteistä tulevaa on se oleva siunaukseksi koko maalle. Kumpa meidän päättäjät tämän ymmärtäisi, viimeinkin.

Äänestä

Suurin terroristi kuitenkin on Putin. Ja sillä on vielä isot pyssytkin....

Äänestä

Obaman terrorismin voi todistaa, kuin Libyan pommitukset ja Irakin ja Afganistanin sodan jatkot? (Egyptin kaappauksen aseistajana ym)
Putin on etupäässä hyökkäyksen kohde avustuksineen ja velkajärjestelyineen, eikä hyökännyt yhteenkään maahan ilman kansalaisten avun ja hallinnon pyyntöä !

Äänestä

Obama ei edes uskalla puolustaa rotuaan ja lähes kaikki sosiaaliset uudistukset tekemättä. Obama haluaa hallita maailmaa, mutta maailma sen valuutalla pitää heitä pystyssä, epädemokraattisesti !!!

Äänestä

Kauanko länsimaat jaksaa tätä rotuviha valtiota hyyssätä, vai halutaanko meilläkin kaikki kohta aseilla ratkaista ?

Äänestä

Obamankin valtakausi yhtä sotaa ja uhittelua, demokratia puolueen edustajana, on osoitus vain siitä, että piru on todellinen vallanpitäjä Obaman ja Hillaryn demokratiaviha kaavussa !?

Äänestä

RAAMATUSSA LUKEE ETTÄ RAHA ON KAIKEN PAHAN ALKU JA JUURI , AMERIKKA ON MAILMANTALOUDEN KESKIPISTE JONKA SOTILAALLINEN LÄSNÄOLO EUROOPASSA UHKAA TÄLLÄHETKELLÄ MAILMANRAUHAA SYY TÄHÄN ON SEN AHNEUS ! .

Äänestä

Ihmettelen Jenkkejä ja länsimediaa, kun ei puuttuneet Egyptin toimintaan luoteis osassa, kun sieltä ISIS kerää miinoja viime maailmansodan ajoilta rauhassa ??

Äänestä

Opama on näistä ainut terroristi. Isis yrittää puolustaa maataan. Opaman amerikka on pommittanut aina siviilejä, Hiroshimasta ja Nakasakista lähtien. Usa on hirviö valtio jonka Jumala tulee tuhoamaan. Amen.

Äänestä

Putinin virhe oli Ukrainassa antaa rahaa 2 mijardia ja ilmaista kaasua, nyt ei saa edes ostmillaan velkakirjoilla rahojaan takaisin.
Ukrainanhan on ollut aijemminkin kaasurosvo, jota länsi vain yllyttää,sotaankin !?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

Osamalla oli vain yksi päämäärä, hätää jenkit pois Arabimaista.!

Nobel terroristi Obama taas pysynyt ja luonut sotia, koko valtakauden ajan !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu