Kalevan maauimalan pikavauhti hiipui äkkiä

Kalevan maauimalaan piti tehdä muutamassa kuukaudessa maauimala. Kaiken arkijärjen mukaan se on mahdotonta, mutta virkamiehet uskoivat rakentamiseen vielä ennen urakkatarjousten avausta. Sitten tuli pettymys, kun tarjoushintoja verrattiin omaan kustannusarvioon.

Tarjoushinnat olivat huomattavasti korkeammat kuin etukäteen arvioidut kustannukset. Kustannusarvio oli reilusti alimittainen, kuten kaikki Tampereen kaupungin kustannusarviot ovat aina olleet.

Maauimalan rakentamisen alkua päätettiin siirtää vuosi eteenpäin, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa vuosi ei riitä, eikä vielä kaksikaan vuotta. Tarvitaan ainakin kolme vuotta.
6143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ratikkareittiä sensijaan valmistellaan jo.

Äänestä
  • Se on suorastaan tekeillä

    Äänestä

Ja Kansiareenaa. Suuruudenhullut on suunnitelmat Treella.

Äänestä

Areena ja Ratikka ohittavat maauimalan. Mitäs ihmisten viihtyisyydestä hellepäivänä, kärsikööt.

Äänestä
  • Mene järveen...

    Äänestä

Nyt Aamulehdessä kirjoitettiin että polskimaan päästään 2018 . Kustannusarvio noin reilu 9 miljoonaa ja valtiolta halutaan miljoona,ennen rakentamis päätöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Kalevan maauimalaan piti tehdä muutamassa kuukaudessa maauimala. Kaiken arkijärjen mukaan se on mahdotonta, mutta virkamiehet uskoivat rakentamiseen vielä ennen urakkatarjousten avausta. Sitten tuli pettymys, kun tarjoushintoja verrattiin omaan kustannusarvioon.

Tarjoushinnat olivat huomattavasti korkeammat kuin etukäteen arvioidut kustannukset. Kustannusarvio oli reilusti alimittainen, kuten kaikki Tampereen kaupungin kustannusarviot ovat aina olleet.

Maauimalan rakentamisen alkua päätettiin siirtää vuosi eteenpäin, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa vuosi ei riitä, eikä vielä kaksikaan vuotta. Tarvitaan ainakin kolme vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu