Maahanmuutossa avain ikuiseen nuoruuteen!

Globalisaatiokehityksen kiihtyessä on ilmiselvää, ettei sen enempää Suomi kuin muutkaan kehittyvät teollisuusmaat voi selvitä tästä suuresta muutoksesta yksin! KOKO Eurooppa tarvitsee uutta virkistävää kasvua, ALKUVOIMAA, joka auttaa sitä ponnistamaan eteenpäin takaisin ankaraan veripäiseen kilpailuun haastajiensa kanssa! Aivan kuten kehittyvistä ihmisalkioista otetut kantasolut voivat nuorentaa jo aikuisia ihmis-soluja, niin nuoret maahanmuuttajatkin voivat nuorentaa Eurooppaa niin ruumiillisesti kuin henkisestikin! On päivänselvää, että jos Eurooppa vain haluaa panostaa uuteen virkistävään osaamiseen ja raikkaisiin nuoriin lahjakkuuksiin, sen kannattaa panostaa maahanmuuttoon! Se on kuin rahan panemista nuoreen vahvaan ravihevoseen! Nuoret maahanmuuttajat ovat se alkuvoima, jonka avulla Eurooppa voi palauttaa itselleen aseman johtavana teollisuus ja kauppa mahtina kehitysmaiden ja Yhdysvaltojen kilpailun aiheuttamassa ankarassa paineessa! Myönnän, että maahanmuuttajiin sijoittamiseen liityy varmasti myös riskejä, mutta niitä liityy muutenkin nykymenolla jatkamiseen, luultavasti enemmänkin! Jos Eurooppalaiset haluavat palauttaa maanosansa nuoren dynamikkuuden ja etumatkan kilpailijoihinsa, heidän kannattaa panostaa maahanmuuttoon:Hyvän sijoituksen saa aina VÄHINTÄÄN kolminkertaisena takaisin! Se on sijoitus, jota Eurooppa ei tule katumaan, kunhan se hoidetaan oikein, ja maahanmuuttajille todella annetaan mahdollisuus intergroitua ja löytää paikkansa yhteiskunnassa, ja aivan erityisesti työelämässä! Maahanmuutto ei ehkä ratkaise kaikkia Euroopan ongelmia, mutta se on vain yksi askel sarjassa uudistuksia, joilla maanosa vielä voi palauttaa asemansa maailman johtava dynaamisensa talousmahtina, jos siis haluja tähän yhä löytyy? Kumpaa siis haluat Eurooppa, mädätä rauhassa vai uudistua dynaamisemmaksi ja entistä voimakkaammaksi? VIELÄ on olemassa vaihtoehto nykymenolle, mutta en enää tiedä, kuinka kauaa! Mutta mitä ikinä teetkin, tee se pian;enää ei näet ole paljoa aikaa, ennenkuin Euroopan suuruudenpäivät ovat ikuisiksi ajoiksi muisto vain=0
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ennakkoluuloton kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu