Sinä, sinun ajamisesi ja autosi eivät kiinnosta...

minua ollenkaan.

Sinä itsetunnoton, koulukiusattu ja nyt työttömyyskorvausta saava ihminen ja sinun mitään tapoja vailla oleva liikennekäyttäytymisesi ja rahoitusyhtiön nimissä oleva ökyautosi eivät kiinnosta minua ollenkaan kun olet matkalla velallalla hiujatun vaimosi luokse täysin velkaiseen taloosi. Työnnyt aivan turhaan minun eteeni pieneen rakoon silloin kun takanani on puoli kilometriä tyhjää tilaa. Ainoastaan poliisi on kiinnostunut sinusta. Ei kukaan muu.

Olisit pysynyt siellä pientilalla Pohjois-Karjalassa.
36313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Olet näköjään kateellinen monestakin asiasta. Älä halkea kateellisuudesta ja katkeruudesta.

Äänestä
  • Siinä on ensimmäinen kala katiskassa. Siinä on ensimmäinen väliin änkeäjä, vaikka takanani on puoli kilometriä tyhjää tilaa. Muut ominaisuutesi voi lukeakin sitten aloituksesta.

    Äänestä

Kirjoitettu avaus aiheesta joka ei kiinnosta.
Menenkin tästä heti pitsinnypläyspalstalle.

Äänestä

Kyllä heille huomiota kannattaa suoda, esimerkiksi poliisille ilmoittaminen masturpoivasta kuljettajasta. Siinä saa hyvää mainetta lähiössä ja monia luitakin alkaa kiinnostaa.

Äänestä

Onko työttömyyskorvaukset nousseet, jos niillä tuloilla saa velaksi ökyauton?

Äänestä

Auto kai hankittiin silloin kun hänenkin kaltaiselle oli vielä töitä Suomessa.

Äänestä

Miksihän siihen eteen pieneen rakoon tosiaan tullaan vasenta kaistaa (kaksi kaistaa samaan suuntaa) sataakuuttakymmpiä, vaikka takana olisi tilaa puoli kilometriä. Sitten jäädään körötttämään siihen jonoon kahdeksaakymppiä. Miksi ihmeessä. Kerrotko miksi sinä teet niin. Miksi? Miksi sinun on päästävä siihen? Kerro?

Vastaa meille. Terve ihminen ei sitä ymmärrä.

Äänestä
  • Mä vedän aina välin kiinni. Jos tyyppi hiljentää ja yrittää taakseni, hiljennän minäkin.

    Mun lähelle ei tulla!!!!!

    Äänestä

  • Kerro Tollo meille, kerro!

    Äänestä

  • Jutussa lukee suuri ikäero kun pitäisi lukea pitkä turvaväli ;-)

    Äänestä

Mutta voitko uskoa että tämä on liikennepalsta. Täällä ei ketään kiinnosta toisten ikä-tai parisuhdeongelmat. Keskustele niistä niille tarkoitetuilla foorumeilla.

Äänestä
  • Senkin pröystäilijä. Pröystäily on suurin turvallisuusuhka liikenteessä. Liikenne on siirtymistä paikasta A paikkaan B. Ei yhtään mitään muuta. Sen vuoksi valmistetaan sellaisia kulkineita kuin auto.

    Äänestä

Sivistynyttä naista on turha yrittää iskeä auton avulla. Joudut vain naurun alaiseksi.

Äänestä

Kyllä auto aika monelle miehisyyden jatke (naisellisuuden levike), ja siinä rytäkässä unohtuvat kymmeniä vuosia aiemmin lukaistut (ja muuttuneetki) säännöt, luistavan liikenteen periaatteet, kohteliaisuus ja omakin turvallisuus!
Kyllä se olisi paikallaan, että vähän tarkemmin vaadittaisin sitä todellista osaamista liikenteessä. Kaikki ongelmat puolittuisivat kuolemia myöten! Koskee myös tien kulutusurien vähenemistä, ja siten turvallisen liikkumisen edellytyksiä ilman vesiliirron vaaraa tai jäisestä urasta jyrkästi ulos kimpoamisesta!
Mutta kun Suomessa ei vain toteudu se aiheutusperiaatteen kustannusvastaavuus!

Äänestä
  • Tämä kiertyy automainontaan. AutomerkkiX on ollut macholinjalla, Tervo arvioi.

    – Kun mainonnalla luodaan urheilullista imagoa, sen tyyppiset ihmiset samastuvat siihen ja löytävät kanavan käytökselleen.

    Ovatko jotkut ihmiset todella noin mainonnan uhreja. Aika koomista tai jopa surullista.

    Äänestä

Järkyttävää tuo joidenkin automerkkien riehuminen tuolla tienpäällä. Ja poliisi vain ihmettelee lehdissä kännykän käyttämistä ajon aikana.

Ja kun puhelinta käyttääkseen ei suuressa osassa autoista enää tarvitse edes irrottaa käsiään ohjauspyörästä.

Äänestä

Loppui noiden aloittajan mainitsemilla ominaisuuksilla varustettujen tollojen riehuminen Kehä I:llä kun tulivat onneksi nuo kamerat.

Äänestä
  • Euroopan omistajat joutuvat ilmeisesti nyt alentumaan ajamaan lähes rajoituksten mukaista vauhtia. On se kumma miten muutama kamera vaikuttaa positiiviseen suuntaan.

    Äänestä

Vaikeaa pitää nykyään turvaväliä kun aina on joku ohittava auto siihen eteeni änkeämässä minun ja edellä ajavan väliin sen turvavälin viemässä siis. Autokoulu pitäisi järjestää uudestaan joka toinen vuosi näille holtittomille kuskeille jotka unohtaa opit heti kun pääsee liikenteeseen. Loska/kura keleillä korostuu tämä turvaväliin väkisin ohittelevien änkeäminen siinä kun lentää kurat päälle et näe yhtään mitään vähään aikaan eteesi joka on vieläkin vaarallisempaa kuin turvavälin vieminen väliin änkeämisellä.

Äänestä

aina kun joku on ohittanut niin suoraan kiilaa heti eteen melkein etukulmaa hipoen ja jää siihen, autokoulussa opetettiin minulle ainakin että kun ohittaa niin pitää ajaa riittävän pitkälle että takana ohitettava auto näkyy KOKONAAN TAUSTAPEILISTÄ ENNENKUIN PALAA TAKAISIN OMALLE KAISTALLE. tämä tärkeä autokoulun sääntö on näköjään kokonaan unohtunut autoilijoilta. ja toinen on tämä TURVAVÄLIIN OHITTAVAT KIILAAVAT AUTOT, ei perkule viedä sitä TURVAVÄLIÄ sillä että ohitetaan minut ja sitten jäädään siihen minun edellä ajavan perään roikkumaan. Sitten minä joudun hiljentämään että on siihen minut ohittaneeseen RIITTÄVÄ TURVAVÄLI. JÄRKEÄ AUTOILUUN.

Äänestä
  • Se se on uskomatonta, että ihminen ei saa pitää TURVAVÄLIÄ. Jopa minun takanani jonossa ajava auto ajaa samaan suuntaan vievälle vasemmalle kaistalle ja poukkaa minun eteeni. Mitähän se tekee sillä vajaalla kymmenellä metrillä? Vai mistä siinä tuollaisessa käytöksessä on kysymys?

    Onko se jotenkin lapsellinen? Esitteleekä se autoaan? Kiireeseen ei tarvita vajaata kymmentä metriä. Mitä se tekee? Onko syntynyt joku uusi lapsellinen sukupolvi? Mistä on kysymys?

    Kun kaikki ajaisivat tasaista liikennevirran nopeutta niin jokainen olisi aiemmin perillä kuin tuollaisella käytöksellä. Ja jokaisella olisi hyvä mieli kotiin tullessa.

    Antaisko hän, joka tekee noin niin aivan rehellisen vastauksen, että miksi tekee noin. Minä en tuollaista menettelyä kykene ymmärtämään. Mitä enemmän tuollaista tapahtuu sitä enemmän ihmiset ajavat toisen puskurissa kiinni.

    Äänestä

  • Autokouluopit ei toimi.

    "kun ohittaa niin pitää ajaa riittävän pitkälle että takana ohitettava auto näkyy KOKONAAN TAUSTAPEILISTÄ ENNENKUIN PALAA TAKAISIN OMALLE KAISTALLE."

    Kokeilin. Seuraus. Takana ajava hermostui. Ohitettu lopulta hävisi peilistä mutta ei koskaan näkynyt kokonaan.

    "ei perkule viedä sitä TURVAVÄLIÄ sillä että ohitetaan minut ja sitten jäädään siihen minun edellä ajavan perään roikkumaan."

    Omistatkos sen turvavälin vai.? Oletko ostanut valtiolta tien pätkiä vai.?

    "Se se on uskomatonta, että ihminen ei saa pitää TURVAVÄLIÄ."

    Osta itsellesi oma tie niin saat pitää turvaväliä niin paljon kuin haluat.

    " ja poukkaa minun eteeni. Mitähän se tekee sillä vajaalla kymmenellä metrillä?"

    No miltäs näyttää.? Mitäkö se tekee sillä tien pätkällä. No, eikö se aja sillä.

    " Vai mistä siinä tuollaisessa käytöksessä on kysymys?"

    No sujuvasta liikenteestä tietenkin.

    "Kun kaikki ajaisivat tasaista liikennevirran nopeutta niin jokainen olisi aiemmin perillä kuin tuollaisella käytöksellä. Ja jokaisella olisi hyvä mieli kotiin tullessa."

    Silloin koko maa pysähtyisi ja olisi pinna kireällä kotiin tullessa ja olisi hakattava akka ja lapset.

    "Antaisko hän, joka tekee noin niin aivan rehellisen vastauksen, että miksi tekee noin. Minä en tuollaista menettelyä kykene ymmärtämään."

    Sinä et ymmärrä, koska sinulla ei ole oikean merkkistä autoa, etkä sinä ole niin tärkeä ihminen, että sinulla olisi todella kiire tärkeisiin paikkoihin.

    Etkä ilmeisesti ole koskaan oppinut pitämään tärkeitä luuloja itsestäsi yllä tärkeiden asioiden ja kalliin auton avulla. Olet siis oppimaton ihminen.
    JOS Et usko niin lue lisää näitä palstoja, ne kyllä todistavat sen sinulle eikä nämä keskustelut voi olla väärässä.

    Äänestä

Kerro meille, Tollo, kerro.

Äänestä

Audei, mersui ,ja Bemarei ei liikennesäännöt koske. Siitä se vaan johtuu.

Äänestä

Tuo on totta. Meitä AudiSankareita ei koske mitkään muutkaan säännöt. AudiSankarit kulkevat miten ja minne haluavat. Köyhät, puristelkaa munianne kiukusta, ja makselkaa sakkoja. Me AudiSankarit laitamme sakotkin ulkomaisen firmamme piikkiin, siis roskikseen.
Köyhät, vituttaako, vituttaako, kuuntelen?

Äänestä
  • Kovin huono provo. Yritä enskerralla enemmän.

    Äänestä

  • Autolla ja köyhyydellä ei ole nykypäivänä muuta tekemistä kuin että ne Audit ja BMW:t ovat rahoitusyhtiön nimissä, mutta muut on maksettu käteisellä.

    Äänestä

Sinä ajoit taas eilen takanani siinä kilometrin pituisessa tyhjässä tilassa. Mutta kun sinun piti poistua Kehä I:ltä oikealle, sinä kiihdytit ylinoputta vasenta kaistaa autoni keulan eteen ja poistuit Kehältä välittömästi oikealle.

Kerrotko tollo, miksi se poistuminen ei onnistunut sieltä minun takaani vaan sinun piti kiertää siitä minun auton keulan editse. Kerropa tollo se meille. Kerro. Oletko vähän lapsellinen?

Sinä ja sinun autosi eivät minua kiinnosta. Vain poliisi on kiinnostunut sinusta.

Äänestä
  • Ole hiljaa homo!

    Äänestä

  • Joo samanlaisen tempaukset teki eräs AUDI-kuski edessäni. Hän tosin teki erittäin jyrkän ohjausliikkeen moottoritienopeudessa, joka olisi voinut jopa kesäkelissä johtaa hallinnan menettämiseen. Moottoritie ja maantie nopeudessa kaistanvaihto pitää tehdä rauhallisen hitaasti ihan hyvästä syystä jopa kesäkelillä.

    Kyseinen menopeli oli jo ainakin 15v vanha, että ei se mitään, mutta miksi juuri he, joille on vähiten annettu valitsevat tuollaisen auton ja kaikkein eniten tuntuu että muista piittaamatonta käytöstä esiintyy juuri näillä arvoauton omistajilla.

    Äänestä

Sinä ajoit taas eilen takanani siinä kilometrin pituisessa tyhjässä tilassa. Mutta kun sinun piti poistua Kehä I:ltä oikealle, sinä kiihdytit ylinoputta vasenta kaistaa autoni keulan eteen ja poistuit Kehältä välittömästi oikealle.

Kerrotko tollo, miksi se poistuminen ei onnistunut sieltä minun takaani vaan sinun piti kiertää siitä minun auton keulan editse. Oletko vähän lapsellinen?

Sinä ja sinun autosi eivät minua kiinnosta. Vain poliisi on kiinnostunut sinusta.

Kerro sinä itsetunnoton alkoholisti ja tollo, kerro! Kerro se meille!

Äänestä
  • Aloittaja on monisairas vammakko, katsoo töllöstä sen naurettavan TopKearin ja muita auto-ohjelmia, kuolaa mannapuuroonsa rullatuolissa, kyttää homopornoa netissä, ja haluaa liikenneministeriksi. Kuten kaikki aiemmatkin.
    Vaihtakaa sille kuolalappu, töllöstä pois pornokanavat, ja pihalle pakkaseen oottaan invataksii. Siihen se hyytyy.

    Äänestä

  • Vahdin vain lapsipornoa netistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rauhateille kirjoitti:

minua ollenkaan.

Sinä itsetunnoton, koulukiusattu ja nyt työttömyyskorvausta saava ihminen ja sinun mitään tapoja vailla oleva liikennekäyttäytymisesi ja rahoitusyhtiön nimissä oleva ökyautosi eivät kiinnosta minua ollenkaan kun olet matkalla velallalla hiujatun vaimosi luokse täysin velkaiseen taloosi. Työnnyt aivan turhaan minun eteeni pieneen rakoon silloin kun takanani on puoli kilometriä tyhjää tilaa. Ainoastaan poliisi on kiinnostunut sinusta. Ei kukaan muu.

Olisit pysynyt siellä pientilalla Pohjois-Karjalassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu