Terve.
Olen 27v naimisissa oleva mies. Kaipaisin mielipidettä itselle vaikeaan asiaan. Homman nimi on se, että vaimoni ei halua harrastaa yhdyntää kuukautisten aikaan. Muttei myöskään halua seksiä missään muussa muodossa (suuseksiä, käsin...). Hän ei halua sitä itse, muttei myöskään halua antaa sitä. Vaimoni mielestä yhdyntä on inhottavaa silloin, ja että jos sormin hänet esimerkiksi tyydyttäisin hänet niin sekin olisi inhottavaa.
Hänellä ei ole siis minkäänlaisia haluja seksiin missään muodossa kuukautisten aikaan.
Hän kokee että minun pitäisi pidättäytyä koko kuukautisten ajan seksistä myös, mukaanlukien itsetyydytyksestäkin.
Itselläni taas halut ei tietenkään mihinkään pysähdy tai muutu kun hänellä alkaa kuukautiset. Itse voisin ja haluisin harrastaa hänen kanssaan seksiä myös kuukautisten aikaan, ihan missä muodossa tahansa, kunhan se olisi hänen kanssaan. Eikä yksin. Hän ei pitänyt ideasta että edes hoidan itse itseni vaikka ilmaisin selkeästi että mielummin harrastaisin seksiä hänen kanssaan enkä yksin. Enkä pidä itsekkään ideasta mutta tarpeet on tyydytettävä ja kerroin että itselle tulee sitä todella kurja olo jos vaan väkisin olen ilman.
Olemme puhuneet tosiaan asiasta ja sovimme että koitan parhaani pidättäytymisessä ja olla viikon ilman, mutta jos en kestä niin hoidan itse itseni sitten.
Koitin ja tein parhaani ja 5pvä kestin olla ilman. Alkoi itsellä vaikuttamaan jo yleiseen mielialaan, uneen, keskittymiskykyyn ja alkoi olla jo kurja olo. Edellinen päivä oli mennyt jo pakoillessa omia haluja. Tarkoitan etten kyennyt olemaan täysillä läsnä vaan räpeltelin koko päivän puhelinta, pelailin, selasin nettiä yms..
Nyt kun sitten menin allapäin ja kiusaantuneena kiusallisen keskustelun jälkeen tekemään sen itse niin koen huonoa omatuntoa vaikka tästä oli puhuttu. Olimme siis sopineet että katsotaan tilanteen mukaan ja puhutaan siitä.
Vaimo loukkaantui kun hän jäi nyt ilman. Mitä en itse ymmärrä alkuunkaan koska itse hänen kanssa seksiä olisin halunnut harrastaa alunperinkin kokoajan enkä keskenäni. Seksi kuuluu avioliittoon ja mielestäni naimisissa olevien parien kuuluisi harrastaa sitä toistensa kanssa, eikä yksin ja erillään, tai painostaa toista olemaan selibaattissa alkuunkaan!
Vaimoni sanoo etten tiedä miltä hänestä tuntuu seksi kuukautisten aikaan. En tietenkään voi tietää. Muttei hän taida tiedostaa ettei hänkään tiedä millaista on olla omaamatta kuukautiskierto ja että halut ei muutu mihinkään ja ne vain pysyy. Miehellä ja naisella on eroja. Minusta hän ei näe vain nyt sitä ettei se ole helppo olla ilman vain koska toinen sanoo niin ja että on kurjaa olla ilman seksiä kun haluaa sitä. Olen kyllä koittanut miettiä, vertailla ja kertoa vaimollenikin että miltä hänestä tuntuisi jos hänellä olisi ovulaation aikaiset halut kokoajan ja pitäisi olla viikko ilman.
Tiedostan että itselläni on korkea libido, ja tiedostan myös että vaimollani on alhaisempi kuin itselläni. Mutta se ei haittaisi minua ollenkaan jos ei olisi painostamista selibaattiin, mielipahaa itsellekkin kiusallisesta itsetyydytyksestä ja erittäin kiusallisia edeltäviä keskusteluja.
Kaipaisin muiden miesten ja naisten mielipidettä asiaan. Yleisesti kaikkeen mitä kirjoitin ja mielellään kuulisin myös miten muiden parisuhteissa nuo asiat hoidetaan. Haluisin vastaukisa myös näihin:
Haukutaanko teidän suhteissa toista osapuolta seksihulluksi tai sanotaanko ettei ole normaali halujensa takia? Sanotaanko että pitäisi vain pystyä olemaan ilman seksiä viikon koska toinenkin on? Haukutaanko teidän suhteissa että hoitoon pitäisi hakeutua kun haluaa harrastaa paljon seksiä kumppaninsa kanssa? Harrastetaanko teidän parisuhteissa itsetyydytystä? Yms...
Kertokaa vain miltä tuo mielestänne kuulostaa ja kertokaa omia rehellisiä kokemuksianne.
Kertomukset varmasti avaisivat silmiäni tai vaimoni silmiä ja helpottaisi jommmankumman tai molempien tunnontuskia.
Kiitos jo etukäteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä on vaikea aina saada asiallisia vastauksia, mutta yritetään.
Koin itse joskus kiusallisena asiana seksin ja kuukautisten yhdistelmän. Sotkevaa, mutta sitten taas kun omia halujakin oli niin pikkuhiljaa suhteen esetessä tunnustellen millainen kanta miehellä moiseen oli.
Kumppanini on pienitarpeinen, itse tarvitsisin seksiä paljon enemmän sillä sen puute tuo ikäviä vaikutteita arkeen. En oikeen löydä sanoja siihen miten asiaa enään enempää kumppanille avaisi kun puhuessa on käynyt myös se että hakisin seksiä muualta kun toinen tyytyy äärettömän vähään ja ei ole valmis tulemaan vastaan. Mutta saavana osapuolena on valmis olemaan: suihinottoja kehdataan pyytää ilman mitään tarkoitusta antaa mitään takaisin.
Omalla kohdalla kuukautisvuoto ehkä aiheuttaa liiallista liukkautta, mutta tuskin syy on siinä jos kumppani kieltäytyy.
Haukkuminen ja kieltäminen ei oo oikein.
Oitko kokeillu vaihtokauppaa? Jos kumppani ottaa sinun tarpeesi huomioon, vaikka ottaa suihin saamatta itse mitään sinä annat hänelle jotain takaisin mikä on hänelle mieleen? Jos on vaikka lapsia niin selkeästi panostat lasten hoitamiseen enempi, nipistät omasta ajastasi. Teet selväksi että sinun mielihyvän eteen tekeminen saa sinut antamaan takaisin.
Tosin se voi olla pitkä ja kivinen ja joskus jopa turha polku, jos kumppani on itsekäs ja jopa narsistinen henkilö.