Totuus, todellisuus ja tosiasat olivat ne teemat, jotka hän piti johtotähtenään.
Heikki Räisänen, totuuteen pyrkivien lähetti
10
203
Vastaukset
- mitä.sitten__
Kattos sage sai oikein yhden lauseen aloituksen rustattua :D
Sinä multinikki et saa yhteenkään lauseeseesi mitään asiaa. Kunhan kyttäilet päivät pitkät määrättyjä rekattuja nikkejä ja herjailet lapsellisesti.
- eipäniinvoisanoa
Paremminkin lienee toisinpäin, että Heikki Räisänen vääristelee totuutta ja puhuu totuutta vastaan.
- eipäniinvisanoa
"Heikki Räisänen on tyypillinen liberaaliteologi, joka on eksynyt uskomaan valheita ja vääristettyjä ihmisoppeja. Raamattu opettaa aikain merkeistä, jotka tapahtuvat ennen Herran Jeesuksen toista tulemusta. Jos jotkut uskovat ovat erehtyneet luulemaan, että Herra Jeesus tulee heidän elinaikanaan, niin ei se kuitenkaan tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että eräänä päivänä Herra Jeesus todellakin tulee takaisin. Räisäsen ongelma on se, että hän on uskonut vääristettyjä valheita, joiden kautta Raamatun sanaa on koitettu vääristää.
Eräs liberaaliteologian tunnetuimmista vääristä opetuksista on se, että Jeesus ei kuollut syntien tähden, eikä synnistä seuraa kadotusta. Hyvin usein valhe takertuu edellä olevaan opetukseen. Tämä johtuu siitä, että pimeyden henkivallat aktivoivat valheita maailmassa, joista kaikkein tärkein on kieltää Jeesuksen sovitustyö ja koko Jeesuksen olemassaolo. Jos ihminen tämän uskoo, niin hän ei etsi synneilleen sovitusta, vaan elää kuolemaansa saakka synnin orjana päätyen kadotukseen.
Jotkut liberaaliteologit opettavat, että Raamatun Jumala on ihmisen luoma kuvitteellinen hahmo. Ihminen joka ei usko Raamatun Jumalaan voi päätyä luulemaan, että Jumala on uskonnollisen ihmisen luomus. He kuitenkin erehtyvät, sillä totuus on että ihminen on Jumalan luomus ja Raamattu on totisesti Jumalan sanaa."
Onhan näitä toisenlaisiakin totuuksia hänestä esimerkiksi.
http://keskustelu.anna.fi/threads/kritiikki-raamattua-vastaan-ei-kestae.1889899/
- HR.on.kuollut
Heikki Räisänen: Jumala on kuollut!
Jumala: Heikki Räisänen on kuollut!Jumalan olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Palstan fudatkaan eivät törkeillä ja vastenmielisillä viesteillään paljon Jumalan olemassaolosta viesti.
- tärkeä.kysymys
Kenen totuuteen Räisänen pyrki? Ihmisen vai Jumalan?
- atskumikäatsku
Räisänen höpisi vain omia mutujaan. Jumalasta hän ei tiennyt mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747