Euroopan huonot uutiset sytykkeenä

Tälle tyytymättömyydelle Euroopasta kantautuvat huonot uutiset olivat hyvää sytykettä.

Euroalueen vaikeudet, pakolaiskriisi sekä Britanniaan töitä etsimään saapuneet espanlaiset ja kreikkalaiset nuoret lisäsivät vaikutelmaa, että Britannian ongelmien ytimessä on maan EU-jäsenyys.

– En enää tunnista omaa maatani. Haluamme maamme takaisin ja päättää itse omista asioistamme, perusteli useampikin tapaamani ihminen valintaansa äänestää EU-eron puolesta.

Sama huuto kuuluu myös muualta Euroopasta - ja jopa Yhdysvalloista. Sitä toistavat niin Hollannin Vapauspuolueen Geert Wilders, Ranskan Kansallisen rintaman Marine Le Pen kuin republikaanien Donald Trumpkin.

Mitä äänestystuloksesta muutosta haluavat ajattelevat, kun EU-maahanmuuttajat pysyvätkin Britanniassa, kun luvattuja satoja miljardeja ei laitetakaan terveydenhoitojärjestelmään ja kun kurjistuminen jatkuu?

Kun syyllisiä ei voi enää etsiä Brysselistä, pitää brittilehtien repiä otsikoita muualta.
557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihmiset ovat niin järjettömän vihaisia tästä miestulvasta. Päättäjät eivät tajua vihan suuruutta yhtään!

Äänestä

Ja mitä ajattelevat englantilaiset nuoret kun tajuavat,että eu-maihin töihin lähteminen ei sitten olekaan niin helppoa kuin aikaisemmin.

Äänestä

Olen elänyt jo aika pitkään, mutta koskaan ei mikään ole pistänyt näin vihaksi kuin pakolaismiesten tulva ja niiden hyysäys Suomessa! Edes sota ei vihastuttanut näin, kun silloin taistelimme rintarinnan - päinvastoin kuin nykyinen vihreä pullasukupolvi.

Haluan puolustaa maatani kaikesta huolimatta, sillä uskon että aivottomat hyysärit ovat kuitenkin vähemmistössä. Tältä sivultakaan ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että muiltakin alkaa kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus loppua, kuten Englannissa.

Äänestä
  • Samat on ajatukset minullakin!

    Äänestä

>Pettymystulee: "Tälle tyytymättömyydelle Euroopasta kantautuvat huonot uutiset olivat hyvää sytykettä."

Sinusta tulee hyvä poliitikko. Tyytymättömyys valepakolaisiin on täydellisesti syntynyt Suomalaisten omista kokemuksista. Ensin mummot kutoivat kuumeisesti pikku-kintaita ja -töppösiä pakolaislapsille mutta sitten kun ne lapset tunkeutuivat tänne niin niillä kaikilla olikin pitkä parta sekä kumottava raiskausvietti. Kaikki valepakolaisten vaatimat palvelut ovat olleet huonoja, alkaen ruuasta jota partalapset syöttäisivät korkeintaan koiralle tai naiselle. On ollut mielenosoituksia, villi-ihmisten hurmostanssilta vaikuttavia voimanosoituksia, pahoinpitelyjä, ryöstöjä, raiskauksia, joukko-raiskauksia. Ja paljon, paljon muuta sen sellaista sytykettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettymystulee kirjoitti:

Tälle tyytymättömyydelle Euroopasta kantautuvat huonot uutiset olivat hyvää sytykettä.

Euroalueen vaikeudet, pakolaiskriisi sekä Britanniaan töitä etsimään saapuneet espanlaiset ja kreikkalaiset nuoret lisäsivät vaikutelmaa, että Britannian ongelmien ytimessä on maan EU-jäsenyys.

– En enää tunnista omaa maatani. Haluamme maamme takaisin ja päättää itse omista asioistamme, perusteli useampikin tapaamani ihminen valintaansa äänestää EU-eron puolesta.

Sama huuto kuuluu myös muualta Euroopasta - ja jopa Yhdysvalloista. Sitä toistavat niin Hollannin Vapauspuolueen Geert Wilders, Ranskan Kansallisen rintaman Marine Le Pen kuin republikaanien Donald Trumpkin.

Mitä äänestystuloksesta muutosta haluavat ajattelevat, kun EU-maahanmuuttajat pysyvätkin Britanniassa, kun luvattuja satoja miljardeja ei laitetakaan terveydenhoitojärjestelmään ja kun kurjistuminen jatkuu?

Kun syyllisiä ei voi enää etsiä Brysselistä, pitää brittilehtien repiä otsikoita muualta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu