MOT: Vapaamuurarit hallitsevat ja uhkailevat

MOT: Vapaamuurarit hallitsevat ja uhkailevat suomalaisissa kaupungeissa

Vapaamuurarit ovat sopineet suurista rakennushankkeista ja uhkailleet "ikävillä seurauksilla", TV1:n MOT kertoi.
Vapaamuurareihin keskittyneessä maanantai-illan Ylen MOT-ohjelmassa esitettiin syytöksiä, joiden mukaan järjestö käyttäisi suurta valtaa suomalaisissa kaupungeissa.

Turun kaupungin entisen yleissuunnitteluarkkitehdin Jukka Paason mukaan vapaamuurarit ovat vaikuttaneet suuresti Turun ulkoilmeeseen.

- Se toteutuu varmaan kaavoituksessa, kun tontteja jaetaan ja urakat jaetaan. Siinä ovat rahavalta, poliittinen valta ja virkavalta yhteistyössä.

Paaso joutui toimessaan MOT:n mukaan vapaamuurarien painostuksen kohteeksi.

- Minulle on sanottu suoraan, että jos teen työni hyvin, niin se ei auta mitään. Joustavuutta pitää olla toisella tavalla. Se tarkoittaa, että asioita pitää valmistella siten, että joku menee läpi, vaikka se olisi lainvastaista. Jos ei suostu siihen, niin joutuu vaikeuksiin, Paaso kuvailee MOT:ssa.

MOT:n vapaamuurari-ohjelmassa kerrotaan, että myös sen tekijöitä varoitettiin "mahdollisista, ikävistä seurauksista".

MOT kertoo, että Seinäjoen suurissa rakennushankkeissa olisi ollut taustalla "vapaamuurariketju".

- 2000-luvun puolivälissä meillä oli sellainen tilanne, että kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja suurimman rakennusliikkeen toimitusjohtaja kuuluivat vapaamuurareihin ja käsittääkseni samaan loosiin. Samaan aikaan suurin osa kaupungin rakennusurakoista meni tälle rakennusyhtiölle, kaupunginvaltuutettu, toimittaja Erkki Valtamäki sanoi.

MOT esittää myös, että Tampereella vapaamuurareilla olisi merkittävä rooli keskustatunnelihankkeessa.
202115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vapaamuurarit ovat saatananpalvojia, jotka muodostavat suomalaisen yhteiskunnan MÄTÄPAISEEN.

Kyseinen toiminta pitäisi kieltää lailla.

Äänestä
  • Luin jostain että vapaamuurareiden kritisoiminen ja parin viikon sisällä siitä kuoleminen tuntuu olevan aika yleinen kuolinsyy. Onko totta?

    Äänestä

  • Ymmällään kirjoitti:

    Luin jostain että vapaamuurareiden kritisoiminen ja parin viikon sisällä siitä kuoleminen tuntuu olevan aika yleinen kuolinsyy. Onko totta?

    Vaikka vapaamuurarit palvovat saatanaa, se on muuten totta, he ovat ihmisiä Jumalan armosta. He ovat siitä ikäviä ihmisiä että eivät päästä hevillä pois looseistaan niitä jotka haluaisivat lähteä. Minun vanha seurakaveri on mikkeliläinen vapaamuurari. Rikas mies. Vaan en missään muodossa kadehdi. Surettaa että on eksyksissä tietämättömyyttään. Nämä ovat isoja asioita, kun virkamiehet, lääkärit, asianajajat, tuomarit ym. vaikuttajat, ovat ensisijaisesti muurarivalansa velvoittamia. Kaikkeen sitä ihminen meneekin. Tätini oli naimisissa Lahdessa vapaamuurarin kanssa ja hänen miehensä veli oli tuomari ja iso kiho muurareissa. En muista astetta. Näissä piireissä on kaikenlaista. Isällenikin järjestyi työpaikka sodan jälkeen suhteilla. Tätini oli olevinaan kristitty mutta hänen kodissaan tapahtui kummallisia asioita. Mm. vanhanaikainen lankapuhelin soi. Vastattuaan siihen sieltä kuului ääni joka sanoi: olette kontaktissa. Samassa hän näki yläkertaan ( 2 kerros rivitalo) menevien portaitten alla valon joka liikkui edestakaisin. Sinne ei päässyt mikään valo ulkoa eikä hän vieressä seisten nähnyt mitään valon lähdettä. Muuta puhelimesta ei kuulunut ja valo katosi aikanaan. Onhan näitä pimeyden toiminnan ilmaantumisia monellakin.

    Äänestä

Mikkelissä kannattaisi kiinnittää huomiota hyvävelihommissa seuraaviin kohteisiin:

- Viljasiilon tontti. Siellä rapparit saaneet jo kerrostalolleen tontin. Nyt purkupäätös siilolle johon innostetaan kansan mielipidettä rakentaa suuri kerrostalo. Meneekö rakennusoikeudet halvalla ja ilman kilpailutusta hyvälle veljelle?

- Veturitallien kiinteistö. Siellä tuli kaupan väliin etuosto-oikeudella kaupunki, mutta tekeekö kaupunki siitä yhtiön jossa mukana tunnettu rappari ja ex-ministerin puolison firma, jotka yhdessä toteuttavat suur-rakennushankkeen rakentamalla korkean toimistorakennuksen tontille? Tällaista kirjoiteltiin paikallisessa lehdessä takakuukausina.

Voiko kaupunki toimia jonkun yksittäisen tahon veturina ja ohittaa näin muut rakennusfirmat?

Äänestä

Vuosikymmeniä on rikostutkijoita hyllytetty koska ovat joutuneet tutkimaan korruptiolle "vääriä asioita" ja tehneet työtään "liian rehellisesti".

Aika on muuttunut! Kansa näkee jo tarpeeksi ymmärtääkseen tarvittavan vaikka ei vielä ihan kaikkea.. Lisää tutkivaa journalismia kehiin, niin eiköhän se kansakin saa lopullisen "valaistumisensa" ja toimi sen mukaan..

Äänestä
  • "Toimimisella sen mukaan" tarkoitin äänestämistä, enkä mitään kostoa! Riittää että kansa tietää. Uudet tuulet puhaltavat Suomen politiikkaan. Tyhmäkin tajuaa kuinka vahingollisia hyvät veljet ovat valtiomme julkiselle taloudelle.

    Äänestä

  • Pääasia olisi että saisimme kurssimme käännettyä ettemme ole kohta samassa jamassa kuin Kreikka on/oli.

    Äänestä

  • Toisaalta kuka tahansa voi katsoa itseään peilistä: Olenko minä toiminut kaupungin tai Suomen etujen mukaan?

    Äänestä

  • Huomiohuomio1 kirjoitti:

    "Toimimisella sen mukaan" tarkoitin äänestämistä, enkä mitään kostoa! Riittää että kansa tietää. Uudet tuulet puhaltavat Suomen politiikkaan. Tyhmäkin tajuaa kuinka vahingollisia hyvät veljet ovat valtiomme julkiselle taloudelle.

    aloitti oksentelunsa puoli kuudelta sunnuntaiaamuna. No, kyllähän te arvaatte.

    Äänestä

Tulevaisuus on vaikeaa isoille päättäjille ja hyvävelikerholaisille. Kähminnät on jo tiedossa ja uusia seurataan. Tekijätkin on tiedossa. Joku voi suuttua oikeasti? Toivottavasti kukaan ei kosta hyville veljille, kun ovat kusettaneet koko kaupunkia.

Äänestä

Vaparit on yhteiskunnan syöpä!

Äänestä

Elkee ny liikaa pähkäilkö vappaamuurareista. voep tuoda teilekin syytteen pedofiliasta jota he harrastavat kerhossaan kuvien vaihdon kera. jopa aisianajaja tätä harrastelloo..

Äänestä
  • No näitten herrojen kohdalla se jää vain kuvien katseluun, kun jos ei seiso, niin eihän sille mitää voi. Lörppötatit!

    Äänestä

Itse en kyllä usko läheskään kaikkea mitä vapaamuurariudesta on kirjoitettu, enkä ketään kyseiseen ryhmittymään kuulumisesta ole syyttänyt tai leimannut. Sen sijaan hyväveliverkostoihin uskon. Pienen ja harvaan asutun maan riesa. Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että lähes kaikki meistä syyllistymme tuntemamme ihmisen suosimiseen jossain kohtaa elämäämme... Tosin pelatessa veronmaksajien yhteisellä omaisuudella, asian kanssa on oltava erityisen tarkkana.

Äänestä
  • saatanallisista sekopäistä on kuitenkin PIRASKI ja arvatkaa mistä se sana tulee.

    Äänestä

Tosi asiallista tekstiä vapaamuurareista ja ihan oikeesti harrastavat uhkailuja ynm minä itse toimintaa, kyseiset muurarit pitäis sulkea autiolle saarelle keskenään niin voisivat harrastaa rituaaleja kaikessa omassa rauhassa ja saisivat harrastaa keskuudessaan uhkailuja vahvin voittakoon. Miksi näin olen joutunut kyseisen uhriksi josta tuntuu olla vaikea päästä eroon, joten täytyy ottaa oman käden oikeus käyttöön sit kyllä loppuu kaikki kerta heitolla.

Äänestä

Tämä ketju on erinomainen esimerkki palstatrollin skitsofreniasta. Saatanallinen viha täytyy saa da purkaa aina johonkin. Tässä sairauden vaiheessa se oli vapaamuurarit, myöhemmin muutamat ministerit, aikuisviihdetähti Anssi Viskari, peräkammarin pojat ja rasset eli rasistit. Tällä hetkellä trolliakan raivo kohdistuu perussuomalaisiin. Vapaamuurarien solvaus oli siinä mielessä ikävää että se kohdistui aina joihinkin yksittäisiin ihmisiin ja mukana oli useimmiten homopornokuva johon oli liitetty sopiva teksti, esim "Tässä pankinjohtaja (nimi) seurustelee poikaystävänsä, rehtori (nimi) kanssa. Vapaamuurarit ovat hyvähermoista joukkoa eivätkä lähde mukaan mielenterveysongelmaisen provoihin mukaan. Niinpä vapaamuurareiden solvaus kuolikin omaan mahdottomuuteensa mutta on aina taustalla vaanimassa kuin syöpä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Virkamies47 kirjoitti:

MOT: Vapaamuurarit hallitsevat ja uhkailevat suomalaisissa kaupungeissa

Vapaamuurarit ovat sopineet suurista rakennushankkeista ja uhkailleet "ikävillä seurauksilla", TV1:n MOT kertoi.
Vapaamuurareihin keskittyneessä maanantai-illan Ylen MOT-ohjelmassa esitettiin syytöksiä, joiden mukaan järjestö käyttäisi suurta valtaa suomalaisissa kaupungeissa.

Turun kaupungin entisen yleissuunnitteluarkkitehdin Jukka Paason mukaan vapaamuurarit ovat vaikuttaneet suuresti Turun ulkoilmeeseen.

- Se toteutuu varmaan kaavoituksessa, kun tontteja jaetaan ja urakat jaetaan. Siinä ovat rahavalta, poliittinen valta ja virkavalta yhteistyössä.

Paaso joutui toimessaan MOT:n mukaan vapaamuurarien painostuksen kohteeksi.

- Minulle on sanottu suoraan, että jos teen työni hyvin, niin se ei auta mitään. Joustavuutta pitää olla toisella tavalla. Se tarkoittaa, että asioita pitää valmistella siten, että joku menee läpi, vaikka se olisi lainvastaista. Jos ei suostu siihen, niin joutuu vaikeuksiin, Paaso kuvailee MOT:ssa.

MOT:n vapaamuurari-ohjelmassa kerrotaan, että myös sen tekijöitä varoitettiin "mahdollisista, ikävistä seurauksista".

MOT kertoo, että Seinäjoen suurissa rakennushankkeissa olisi ollut taustalla "vapaamuurariketju".

- 2000-luvun puolivälissä meillä oli sellainen tilanne, että kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja suurimman rakennusliikkeen toimitusjohtaja kuuluivat vapaamuurareihin ja käsittääkseni samaan loosiin. Samaan aikaan suurin osa kaupungin rakennusurakoista meni tälle rakennusyhtiölle, kaupunginvaltuutettu, toimittaja Erkki Valtamäki sanoi.

MOT esittää myös, että Tampereella vapaamuurareilla olisi merkittävä rooli keskustatunnelihankkeessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu