Mediassa on paljon puhuttu siitä, että pitäisi kertoa EU:n hyvistä puolista. No, aika vaikeaa on puhua, koska hyviä puolia ei ole.
Yritin kovasti keksiä:
1. Ei tarvitse vaihtaa rahaa kun matkustaa euromaihin (wuhuu, rahanvaihto on tunnetusti äärimmäisen raskas ja vaikea tehtävä).
Siinä se sitten olikin. Mitään todisteita ei kukaan ole koskaan esittänyt siitä, että Euroopassa olisi kolmas maailmansota ilman EU:ta.
Huonoja puolia:
1. Hintojen nousu: Kaikki on sairaan kallista (poikkeuksena kulutuselektroniikka joka on kyllä ihan yhtä halpaa EU:n ulkopuolisissakin maissa).
2. Kreikkaan upotetut miljardit: Tietääkseni Suomen vastuut ovat tällä hetkellä lähteestä riippuen n. 6 - 41 miljardia (todellista loppusummaa on mahdotonta maallikkona arvioida, niin monenlaista tietoa aiheesta liikkuu). Koska tiedossa on, että Kreikka ei koskaan kykene velkojaan maksamaan, on vain ajan kysymys koska velkapommi pamahtaa kansan kasvoille. Yleensäkin; finanssi- ja pankkikeinottelijoitten tappiot on sosialisoitu jäsenmaitten veronmaksajien kustannettaviksi.
3. Euroopan islamisointi: Se, että esim. briteille ei haluta "antaa rusinoita pullasta" tarkoittaa suomennettuna, että hinta vapaakauppa alueeseen kuulumisesta on rajoittamaton maahanmuutto. Toisin sanoen euroopan islamisaatio, ilmiö jonka mielekkyyttä ei kukaan täysjärkinen kykene ymmärtämään. Joku logiikka siinä täytyy olla, mutta ei vaan millään aukene.
4. Byrokratia: Suunnattoman kallis byrokraattiarmeija jonka ainoa tehtävä on tehtailla liukuhihnalta tavisten elämää hankaloittavia direktiivejä.
5. Tehottomuus: Kriisiä pukkaa taukoamatta, hätäkokouksia pidetään viikoittain, mitään ei tapahdu. Paitsi että tuubaa jauhavat kokoustajat saavat enemmän palkkaa kuukaudessa, kuin tavallinen duunari vuodessa.
6. Korruptio: EU:n toiminnassa ja rahankäytössä ovat koko ajan rasitteena olleet merkittävät taloudelliset väärinkäytökset, johon on kulunut runsaasti EU:n jäseniltään perimiä varoja.
7. Elintason lasku: EU pyrkii yhtenäistämään jäsenmaittensa oloja, käytännössä alentamaan kehittyneimpien jäsenmaitten elin- ja palkkatasoa köyhempien jäsenmaitten tasolle, jolloin yhtenäistämisperiaate toimii uskottavana viikunanlehtenä huonolle hyvinvointivaltioitten vastaiselle politiikalle. Tässä valossa EU:lle on ollut tarpeen ottaa jäsenikseen useita köyhiä maita, joiden suuntaan tasausta voidaan suunnata.
9. Jäsenyyden hinta: EU on Suomelle aivan liian kallis, vuodessa bruttojäsenmaksut ovat noin 2 miljardia, arvonlisäverojen ja ulkotullien siirrot EU:lle noin 0,5 miljardia vuodessa ja lisäksi jäsenyydestä aiheutuu välillisiä kuluja kaiketi saman verran kuin edellä mainitut tekevät yhteensä. Samaan aikaan Suomen vienti EU-alueelle on jo vuosia ollut tuontia pienempää, eli Suomelle kokonaishyötyä ei silläkään saralla enää ole ollut.
10. Työvoiman vapaa liikkuvuus tuo jäsenmaihin alipalkkaukseen ja työehtojen polkemiseen suostuvaa työvoimaa, joka murentaa kotimaisten työehtosopimusten merkitystä. Mukana seuraa myös köyhiä lähisukulaisia, joille jäsenvaltio joutuu maksamaan sosiaaliturvaa, järjestämään kotoutusta, asuntoja, koulutusta jne.
Siinä vain muutama esimerkki huonoista puolista, paljon lisää esimerkkejä löytyy tarvittaessa.
EU:n hyvät ja huonot puolet
12
10430
Vastaukset
- mielibidee
Suomi maksaa vuosittain biljoonan EU:lle (1 016,9 miljoonaa) eli jää biljoonan netolle.
Tähän tietysti lisäksi Kreikka-tuet ym. ekstrat.
http://ec.europa.eu/budget/figures/interactive/index_en.cfm
Tämän verran maksamme siis siitä, että koemme itsemme tärkeäksi istuessamme samassa pöydässä päättäjien kanssa. Onhan se tietysti mukavaa kokea itsensä tärkeäksi vaikka demokratian perusperiaatteiden mukaan emme kykenekään päätöksiin vaikuttamaan.
EU on pelkkä kupla.- mielibidee
PO. tuhat miljoonaa eli miljardin. Eikä biljoonan.
- Kysymysmerkki123
Vapaa liikkuminen eu maiden välillä
Kysymysmerkki123 kirjoitti:
Vapaa liikkuminen eu maiden välillä
No kyllä sitä pääsi liikkumaan ihan vapaasti maasta toiseen ennen EU:takin, kun vain muisti olla hävittämättä passia ja viisumia . Että silleen.
- höynäytetyt-hölmöläiset
Todella hyvä kirjoitus. Kaikki eivät ole edes tulleet ajatelleeksi, että ylisuuria jäsenmaksuja maksava Hölmölä saa nettomaksujensa vastikkeeksi käytännössä pelkkää paskaa.
Pelkkiä yliverotettuja maksumiehiä tavalliset pulliaiset, ainoastaan ökyrikkaat korjaavat hyödyn. - gyrrenham
Hyvänä puolena suomalaisen maatalouden tehostuminen, ja tuottajahintojen lasku, mutta sekin hyvä valui kaupan ja elintarviketeollisuuden taskuun. Kuluttaja ei siitä päässyt nauttimaan.
- Anonyymi
Sanoisiko tämä toweri myös, että hyvä puoli olisi "palkkojen lasku" kun puhuu tuottajahintojen laskusta hyvänä asiana - sehän tarkoitti sitä, että maatalouden kannattavuus heikkeni ja ajauduttiin yh enemmän tympeään tukiaismaatalouteen.
Maanviljelijöiden toki pitäisi tuottaa ruoka ilmaiseksi, totta kai.
terv. porvaristi - Anonyymi
Kaiken lisäksi maataloustuottajien määrä putosi kymmes osaan entistä ajoista .
Myrkkyjä on lisätty runsaasti tuotannossa ja kasvien torjunnassa.
Pistekuormat ovat kasvaneet mieletömälle tasolle jota ei pystytä hallitsemaan.
Litteet levitetään marras joulu kuussa jotta talven sateet voivat kuljettaa mahdollisimman paljon vesistöihin lantaa.
- Anonyymi
No kuule et voi enempää oikeassa olla, kertakaikkiaan mieletön koko EU, ja taas tuli oma rajavalvonta EU alueelle. Eli lisää rahamenoa rutosti.
Olen matkustanut runsaasti viisumilla ja ilman , vihreällä kortilla ja ilman .
Enkä koskaan ole kokenut asiakirjojen esittämistä työlääksi vaan mitä tarkemmin ne on syynätty sitä turvallisempi olo minulla on ollut matkustaa . Lopetin matkustamisen kun mitään tarkastuksia ei ole, kaiken karvaiset gangsterit juhlivat kaikkialla. Sellainen henkilö joka puhuu vapaan liikkuvuuden puolesta on päästään vialla kuten on karvaasti huomattu. Ei me EU:n alueella mitään valioyksilöitä olla samaa pohjasakkaa löytyy täältä vaikka kuinka paljon , vankiloissa lepää ja juhlii vain pikku tekijöitä jotka saavat mittavat korvaukset rikollisjärjestöjen taholta. Palkan eteen he siellä istuu, eikä siksi että olisivat mitään edes tehneet, Suuret gangsterit juhlii vapaana. Passin esittämiseen menee minuutti, mikä ihmeen ongelma se voi olla . Kenellä voi olla niin kiire tekemään yhtään mitään.
Pitikö EU; n tosiaan tuoda jotain hyvääkin, eihän niin pitänyt alun alkaenkaan tapahtua. Vaan hyväpalkkaisia virkoja varten koko Tunkkainen järjestelmä luotiin keinotekoisin syin , menetelmin ja verukkein, olihan maailman johtavat juonijat asialla . Kun ei saatu vallattua koko maailmaa asein niin juonittiin tälläinen maan päälinen kirous kansakuntien kiusaksi joka koetaan vaikeammaksi kuin musta surma. Kansat olsivatkin liian yksimielisiä ja sopuisia , pitäähän sotia ja mellakoita saada aikaan, eriarvoisuuta , tuskaa , hätää, kurjuutta ja kuolemaa se on EU; n tavoite. Johtajat saavat miljoonan vuodessa kun istuvat pöydän ääressä. Eläkeläinen oka on koko ikänsä raatanut sormet verillä saa eläkettä vajaa 10000€ vuodessa. Siinä on EU; n ajama tasa-arvo. Eikollisia suojellaan ja suositaan m turvavyön käyttämättäjättäminen on suurempi rike kuin vanhuksen yli ajojoka vielä kuolee , selitys on että vanhus kuolisi 20vuoden kuluttua viimeistään mutta turvayön kytkeminen voi jatkua vielä 70vuotta , näin se on tulkittava vaikka turvayön kytkemättä jättäminen ei aiheuta vaaraa kenellekkään. Eihän ketään sakoiteta siitäkään kun joku aikoo itsensä hirtää , siihenhän on jokaiselle mahdollisuus kuten kolarointiin autolla. Eli kun on mahdollisuus joutua kolariin niin sakotetaan , sillä perusteella sakotettavaa löytyy huikeita määriä. - Anonyymi
EU on kaukana putinismistä
- Anonyymi
Tottakai EU:ssa on haasteita ja ongelmiakin, mutta on se paljon parempi vaihtoehto meille suomalaisille kuin sen ulkopuolella oleminen.
Tätä voit Tiltu kysyä vaikka ukrainalaisilta jos et muutoin usko.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151468Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691419- 1311163
- 77863
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755