Sen näkee siitä kuinka saatanan riivaama Teuvo vainoaa häntä ja hänen saatanan riivaama apurinsa myös.
Devoit onJumalan asialla
vuodesta2006astiseurattu
10147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Devoit on siitä lähtien ollut Teuvon nokittavana, kun Devoit ymmärsi, miten harhassa Teuvo oppeineen on.
Ei kannattaisi lasitalossa heitellä kiviä.
Jos tuo mielikuvitusjumalanne olisi oikea jumala, ei edes Teuvo uskaltaisi tulkita hänen viestiään, eikä kenelläkään olisi siihen edes tarvetta.
Milikuvitusjumalanne voesti on niin sekopäinen, että se ja yli 30 000 lahkoa todistavat jo itsessään jumalanne ihmisen luomaksi epäjumalaksi.
Sama koskee kyllä muitakin jumalia, mutta kehottaisin silti painamaan pään kunnioituksesta Thorin nostaessa vasaransa.
Thorilla on muuten tänään nimipäivä, viikon 4:s päivä torstai on nimetty Thorin mukaan.
Devoit räyhää palstalla mielikuvitus ystäviään apuna käyttäen, ja itsensä kanssa keskustellen.
Mitä saatanan riivaamiin tulee kyseinen henkilö on kertonut itse tulleensa vl-puhujan toimesta saatanalle heitetyksi, siis omat koirat purivat.
Devoit
5.9.2008 23:25
kysyn. kirjoitti:
Miten se heittäminen tapahtuu?
Vain verbaalisesti. Kohdallani hoitomies heikki saari totesi, että minut heitetään saatanalle.
En tiedä, minkä vastapalveluksen hän saatanalta siitä sai.
kauanpa meni ennen kuin saatana tuli räyhäämään tähän aloitukseen, mutta takuuvarmasti tuli.
Mikset räyhää rekisteröidyllä nimimerkilläsi, kun sinulla sellainen on.
Eikös niiden lestaddiolaisten jumala olekin joku lappilainen alkoholiin taipuvainen entinen kirkonmies, jota he palvovat,kumartavat ja lukevat hänen kirjoituksiaan, kuin jumalansanan korvikkeena.
Ehdin jo luulla että sinut on kuljetettu Liakkaan tervattavaksi kun sinua ei kuulunut herjaamaan tätä aloitusta. Olet tyypillinen narsisti joka halveksii ystäviään, siis sitä seuraa joka sinut hyväksyy. Tosiasiassa halveksit ytäviäsi halveksimalla itseäsi. Vaimoasikin halveksit niin kuin oikean narsistin kuuluu tehdäkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14357234/torinon-seurat
Teuvoko?
Olipa hyvä analyysi narsistiTeuvosta.