..Sipilä:"Taisi (Saksan liittokansleri Angela) Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa..."
Totta! Eli ollaan ihmeessä NATO:ssa yhdessä ja pidetään kiinni länsimaisista arvoistamme.
EU:ssa olemme pakoitetut eri klikkien haluamiin järjettömiin asioihin, kuten poskettomat maatalouden tuet, jopa 60% EU budjetista menee maatalouden tukiin ja suomessa vielä 4 miljardia omia tukia kaupan päälle. EU mahdollisti etelä-euroopan vastuuttomuuden leviämisen ja miljardeja on varastettu työtätekevien rahoja.
EU salli sotatilan tulon miljoonien pakolaisten muodossa eurooppaan.
Kannattaa todellakin käydä haudoilla ja miettiä, että EU on epäonnistunut turvallisuuden ylläpidossa. Kukaan ei halunnut sanoa jo vuosia sitten, että välimeen yli ei saa tulla. Ihmisiä on kuollut bisnekseen jo kymmeniä tuhansia.
EU ei onnistunut. on hyvä asia myöntää ja jatkaa eurooppalaista yhteistyötä, kuten englanti..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pääministeri Matu-Vatu Sipilän Jussi tiedotustilaisuudessa Brysselin pimeyden ytimen pääkallopaikalla:
"On selvää, ettei äänestystä järjestetä.
-Me olemme kerran siitä äänestäneet. Suomalaiset, me uskotaan kerralla."
Niinpä niin, näitä maahantunkeuduttajien ns. "ikuisia äänestyksiä"...
Kuolema EU:lle.
..maatalouden tuki pummithan julistivat, että "saksalaiset tulevat tänne ja raiskaavat rantamme"! Joopa joo. Tuolloinhan koko suomen rahat oli valjastettu maatalouden tukiin.
EU antoi suomalaiselle idioottille tajun siitä, että, hei, meillä on mahdollisuus pikkuisen päättää omistakin asioista. Henkilökohtaiisella tasolla.
Tajuttiin, että elintarvikkeet ja sisutaminen kodeissa on elämässä kiva asia.
Jopa elinikä ja sairaudet vähenivät EU:n myötä. Ennen EU:ta estettiin kasvisrasvojen saanti - margariinin hinta oli sidottu voin hintaan.
NYT kepulainen maalaisovela mulkkuhan tajuaa, että ei perkele, nyt tuo uliseva SDP palkansaaja sakki on alkanut tajuamaan asioita! (kokoomuksen neiti sakki sivulla kulkee oikeeesti fiksujen porukoissa)
EU takaa kuitenkin sikamaiset rahansaannit ja suomessa maksetaan aivan uskomattomat kansalliset miljardit päälle!
KEPUn paskahousut ovat yllättäen "Merkelin miehiä" ja "vastuullisen EU politiikan luottomiehiä"...voihan V, mutta näin se taas menee...