Britannia ei eroa EU:sta

EU:sta eroa vaatineet poliitikot kieltäytyvä ottamasta vastuuta. Lopputuloksena on, että Britannia ei koskaan jätä eroanomusta.

Mahtaa kärventää?
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä määkin uskon, että ensi lauantaina se lottovoitto iskee.

Johan siellä on kaksi poliitikkoa ottamasta vastuuta Gove ja May, siinä on yks liikaa, kun on vain yksi pääministerin paikka.

Äänestä

Onkohan niitä jopa uhattu tappaa jos kannattavat eroa?

Äänestä

Nyt puhut paskaa,enemmistö on sanonut EI, JA SE ON NYT AINAKIN TOISISSA MAISSA SE JOLLA ON VALTA!

Äänestä

tuleekohan sota unioni vastaan ei unioni. 8O

Äänestä
  • Ei kai sotaa näillä vielä, mutta Eurooppa jakautuu päivä päivältä vähintäänkin kahteen eri leiriin suhteessa EU:n, koska vähitellen pankkien kyky kantaa nyt piilossa olevia riskejä saa poliittisen kriisin aikaan. Sehän on jo alkanut. Suomessakin kuvitellaan, että pörssiä katsoen talouden uhat ohitettiin..

    mutta velkavastuu kolkuttaa jo, viikko viikon perään Euroopassa kiehuu entistä enemmän. En ole varma, toivonko tätä.

    Sotaa ei sentään tule, mutta pakolaisina esiintyvät kehitysvajaat kyllä saavat vielä selkkauksia aikaan, ja ne yhteenotot voivat olla sodan kaltaisia .

    Äänestä

  • Täsmennän vähän, kun meni edellä hieman epäselvästi. Tässähän EU jakautuu vähintäänkin kahteen leiriin nyt Britannian vielä ollessa kiinni Unionissa. Kun eroilmoitus annetaan, tai Britannia jotenkin pakotetaan irti, se jakaantuminen jatkuu EU:ssa.

    Se on nyt jo menossa koko ajan. Unionissa kiehuu, Ja Sipilälle on annettu selvä ohjeistus pitää omat rivit tiukasti koossa. Munattomaan Orpoon Sipilän välittämä ohje on mennyt kuin häkä, ja mies? jopa kiivastui ensimmäisen kerran ministerinä kommentoidessaan eilen PS- nuorten aloitetta.

    Soiniin Sipilän Unionilta saamat ohjeet eivät ole uponneet niin sokeasti. Myös Suomen SOS- hallituksen sisällä kuohuu jälleen. Ensimmäinen kuohunta oli viime syksynä SSS-hallituksen kootessa Sote-ratkaisua. Jo tuolloin yhtenäisyys rakoili pahasti.

    SDP on vahvasti kartalla, ja etsii keinoja parhaillaan horjuttaa SOS-yhtenäisyyttä.

    Tälläistä samanlaista kiehuntaa on Unioni täynnä tällä hetkellä. Vaikea uskoa, että se rauhoittuu enää ilman rajuja liikkeitä.

    Äänestä

Aloittajalle kova paikka tuo äänestys tulos. Varautu pommittamaan palstaa läl läl lää mitäs minä trollasin häh häh hää viesteillä. Mutta nyt joutuukin vain laittamaan tunnin välein jonkin i have a dream viestin. Mahtaa potuttaa.

Äänestä

Jospa EU antaa Britanialle kenkää.

Äänestä
  • Suomen työlainsäädäntöä mukaillen maksaa vanhalle tekijälle 6kk irtisanomisajan osalta maksuja takaisin :D

    Äänestä

Brittien eu sekoilu on saanut koomisia piirteitä pitkin eurooppaa. Politikot itkee kuinka äänestivät väärin. Oma moka kun ovat eu-sopan keittäneet. Talous on päin helvettiä, kaikki maat velkaa ja sutkit kärrännet voitot verottomina veroparatiiseihin. Omien maiden työläisiä korvataan halpistyöläisillä. Kaiken päälle hallitsematon pakolaisvyöry.

Oikeastaan hyvin ettei ole noussut avointa kapinaa.

Äänestä
  • US- lehdessä kerrottiin että pääministeriksi on pyrkimässä 5 henkilöä,
    joten vastuunkantajia on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merkit-ovat-selvät kirjoitti:

EU:sta eroa vaatineet poliitikot kieltäytyvä ottamasta vastuuta. Lopputuloksena on, että Britannia ei koskaan jätä eroanomusta.

Mahtaa kärventää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu