Tarkennusta, kiitos?

Täällä nousee toistuvasti esiin väite ettei profetioista voi keskustella kuin vain olemalla uskossa. Saisinko tälle perusteluja?

Kun puhutaan menneestä, onko uskossa oleva ihminen uskonsa vuoksi kykenevämpi arvioimaan mennyttä kuin kukaan muu? Kun hän tulkitsee menneet tapahtumat profetioihin sopivalla tavalla, tekeekö usko hänestä esim. historioitsijoita pätevämmän?

Entäpä nykyisyys? Onko uskovainen selkeästi muita parempi tulkitsemaan nykypäivääkin? Onko uskossa olevan profetioihin uskovan ihmisen käsitys nykypäivästä joka tilanteessa pätevämpi kuin muiden?

Ja vielä lopuksi tulevaisuus, josta useimmat meistä eivät kai paljoa tiedä? Kun uskovainen menneen ja nykyisen perusteella määrittelee luonnollisesti tulevaisuuttakin esim. profetioiden muodossa, onko hän aina ja ikuisesti siinä tarkempi kuin kukaan muu?

Jos vastasit edellisiin kolmeen kohtaan myönteisesti, saisinko siis perusteluja?
26268
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Niinpä niin... Näinhän täällä homma toimii...

Äänestä

Olet kysynyt samoja kysymyksiä jo vuosikausia. Tä ei ole palsta, josta vastauksia voisi saada?? Luultavaa niin.
Mutta kirjoitit (toisessa ketjussa) että on teologeja, jotka ovat uskosta luopuneet, kun ovat viisastuneet tarpeeksi ----- (?) niin hakeudu näiden ammattilaisten seurapiireihin, he voivat sinua ehkä auttaa? Ja varmaan muut atet, agnostikot, skeptikot, kyynikot, jumalankieltäjät, raamatunhalveksijat --- varmaan heillä on sulle päteviä vastauksia?

He ovat luultavasti pitkälle samaa mieltä mielipiteittesi kanssa, niin ei kulu energiaa turhaan väittelyyn ja vuosikausia jatkuneeseen krooniseen kyselytuntiin, täällä!
Suositellaan parempaa tutkintafoorumia.... Parempaa kesää!!!!

Katsos, ei huoli tuhansia kertoja kysyä samaa asiaa, kun itse toteaa ettei MIELUISTA vastausta löydy..

Tyhjän saa tilaamattakin, eikös?

Äänestä
  • MIKSI täällä ei voi saada vastausta? Ja mistä muuten päättelet, että haen juuri jotakin tiettyä vastausta?

    Luulisi Sinun kaltaisesi uskovaisen ihmisen perikuvan ainakin kykenevän noihin kysymyksiin vastaamaan. Jos et siihen pysty, osaatko vastata miksi et? Etkö halua edes pohtia vastausvaihtoehtoja vai eikö Sinulla vain ole vastausta?

    1Äänestä

  • Kirjoitin jo, etten alka väittelyyn kanssasi. Osaisin vastata, mutta en ole tyhmä..... Jatka siis samaan malliin, seuraavat 10 vuotta...

    En osallistu keskusteluun kanssasi....
    JK. Ei ele mitään "uskovaisen ihmisen perikuvaa..."

    Kysy viisaammilta vasauksia!!!

    Äänestä

  • Mitä väittelyä se on, jos vastaa selkeisiin kysymyksiin? Etkö juuri nytkin harrasta juuri sitä väittelyä? Lisäksi asenteesi on erittäin alentuva, koska annat ymmärtää rivien välistä ettei kanssani hyödytä keskustella. Onko tämä palsta mielestäsi muuten niin täynnä tasokasta keskustelua, että aiheeseen liittyvä avaukseni on syytä vähättelyllä määritellä huonoksi?

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Mitä väittelyä se on, jos vastaa selkeisiin kysymyksiin? Etkö juuri nytkin harrasta juuri sitä väittelyä? Lisäksi asenteesi on erittäin alentuva, koska annat ymmärtää rivien välistä ettei kanssani hyödytä keskustella. Onko tämä palsta mielestäsi muuten niin täynnä tasokasta keskustelua, että aiheeseen liittyvä avaukseni on syytä vähättelyllä määritellä huonoksi?

    En jankuta. Jatka vapaasti. Olen sanonut sanottavani.

    Hyvää päivän jatkoa.

    JK
    kysyä saa, mutta kenenkään ei ole pakko vastata? Understand?

    Äänestä

  • no-comments kirjoitti:

    En jankuta. Jatka vapaasti. Olen sanonut sanottavani.

    Hyvää päivän jatkoa.

    JK
    kysyä saa, mutta kenenkään ei ole pakko vastata? Understand?

    Ei TIETENKÄÄN kenenkään ole pakko vastata yhtään mihinkään tai sanoa yhtään mitään! Tämähän on vain keskustelupalsta!

    Tämä on siis tarkoitettukin luonnollisesti johonkin aivan muuhun kuin nyt vaikkapa keskusteluun profetioista!

    Siinähän ei sinänsä ole mitään uutta, että uskovaiset eivät suostu muuhun kuin julistamaan. Tuttu toimintatapa... Toki tämän palstan uskovaiset kylläkin osaavat myös kiukutella, solvata ja kinastella keskenään.

    Äänestä

  • Ai silleen se menee?

    Äänestä

  • Ihan oikeasti? Jatkat loputonta kinastelua, joka ei mihinkään johda? Pidät SITÄ tärkeämpänä kuin palstan aiheen mukaista, yksinkertaista ja selkeää vastauksen antamista? Jep.

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Ihan oikeasti? Jatkat loputonta kinastelua, joka ei mihinkään johda? Pidät SITÄ tärkeämpänä kuin palstan aiheen mukaista, yksinkertaista ja selkeää vastauksen antamista? Jep.

    Mitä ihmeen kinastelua, täällä?
    Ei, ei lainkaan, täällä!
    Liikkeellä on ihan toisen megaluokan juttuja, muualla enimmäkseen!

    Eikä kiistellä tarvitse, kun ihmiset lukevat tekstejä ja kirjaa VihaMissio, kysyvät ja kommentoivat. Ymmärtävät.

    Koeta sisi saada vastauksia sellaisillta, jotka ovat mielestäsi Päteviä.
    Kaikki kuin eivät kuulu Sinun Pätevien kategoriaan!

    Jatketaaan! Sinä missä ootkin, ja kuka missäkin!

    Äänestä

  • Niinpä. Sinähän luonnollisesti ET missään tapauksessa kinastele.

    Se, että uskovaiset ihmiset eivät kykene asiallisiin pohdintoihin antamaan minkäänlaista mielipidettä, osoittaa asioita uskovaisista, ei muista.

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Niinpä. Sinähän luonnollisesti ET missään tapauksessa kinastele.

    Se, että uskovaiset ihmiset eivät kykene asiallisiin pohdintoihin antamaan minkäänlaista mielipidettä, osoittaa asioita uskovaisista, ei muista.

    Kyllä kykyä löytyy, ja mielipidettäkin, mutta eri asia on mitä ja missä!

    Eikä "uskovia" voi niputtaa kuin tukkeja pinossa, eikä varsinkaan tämän palstan "uskovaisuus" - marginaaliryhmä - anna aihetta vetää johtopäätöksiä, yleisesti.
    Mutta jokainen pitäköön kantansa!

    Vapaus ajatella!

    Äänestä

Palstakiusaaja koettaa viel' näköjään viimeisillä voimillaan sotkea ja tuoda samoja kopioita tänne, joita Ylläpito on siivonnut monta päivää! tarkoituksena kiusanteko, häriköinti. No, sillä onkin tiukat paikat edessä! Siitä lisää kohta..

Äänestä

InhottavaRealisti

2.7.2016 22:05

"Se, että uskovaiset ihmiset eivät kykene asiallisiin pohdintoihin antamaan minkäänlaista mielipidettä, osoittaa asioita uskovaisista, ei muista. "

Kommenttia

IR:n yleistys on tyhjää. Kyllä uskovaiset kykenevät antamaan "mielipidettä", jopa niin tiukkaa asiaa, että jotkut saavat nähdä olevansa mielipidevainon systemaattisessa jahdissa! Kuten tuo em:n viestin linkissä oleva info kertoo!

Tietenkin on selvää, ja on nähty kautta historian, että jos joku ei sano aamenta suuren joukon huuteluihin, saa varautua moneen! Mutta että Suomessa, ja missä ympyröissä`...

Äänestä
  • Kuuulehan. Ehkä Sinunkin olisi jo vähitellen aika miettiä vaihteeksi omiakin puuhiasi. Ei täällä kenenkään meistä toiminta ole aina mallikelpoista tai aikuismaista, mutta et Sinä itsekään kyllä ole kaikessa onnistunut niinkuin pitäisi. Totean nyt vielä sen verran etten ole itsekään todellakaan nostamassa itseäni huippukeskustelijoiden joukkoon. Periaatteessa jo täällä pyöriminen on merkki siitä, että ajattelun aihetta olisi. Niin typeräksi tämä touhu on mennyt.

    Palstakeisari täyttää tätä palstaa omilla sotkuillaan ja Sinä itse vastaat omilla loputtomilla julistuksillasi. Palstakeisari survoo palstan täyteen omia mainoksiaan ja Sinä vastaat samalla tavalla. Kumpikin teistä rikkoo härskisti palstan sääntöjä massapostituksen suhteen ja tämän lisäksi teitä kumpaakin yhdistää myös se tekijä, että kumpikaan teistä ei edes vahingossa ikinä myönnä tekevänsä mitään väärää. Syyllinen on aina joku muu ja kummallekin teistä perustelu löytyy muiden tekemisistä. Te vain "puolustatte" itseänne, uskovaisia tai milloin mitäkin. Synnintuntoa kai on, mutta teidän toimiinne täällä se ei ulotu?

    Minä niputan teidät uskovaiset yhteen kasaan niin kauan kuin te itse siihen aiheen annatte. Käytännössä viittaan uskovaisista puhuessani vain täällä keskusteleviin ihmisiin, jotka väittävät uskovaisia olevansa. Jopa hivenen koomista on se, miten Sinua ja Palstakeisaria yhdistää periaatteessa taas yksi asia: kumpikin kyllä mieluusti luennoi ja kertoo siitä, miten uskova elää ja toimii, mutta kun teille asettaa vähänkin vaikeamman, "hankalan" kysymyksen pohdittavaksi, te joko vaikenette tai alatte kiukutella. Sehän tilanne tässäkin ketjussa on.

    Se, että Sinäkin ylimielisesti vähättelet kysymyksiäni ja pidät niitä niin vähäpätöisinä ettei niitä ole tarvetta kommentoida on juuri sitä farisealaisuutta, joka teistä uskovista niin usein löytyy. Teillä on se Oikea Oppi ja Oikea Usko! Teidän ei siis tarvitse alentua keskustelemaan muiden vähäpätöisempien ihmisreppanoiden kanssa.

    Loppuun tarkennan vielä hieman. Se tapa, jolla Palstakeisari Sinua omalla nimelläsi täällä on solvannut, on törkeä. Siinä ei ole mitään epäselvää. Jotenkin kuitenkin olettaisin ettei loputon ja ja jatkuva samojen asioiden jankutus tilannetta korjaa. Se, mitä siitä seuraa, on vain muiden keskustelijoiden poistuminen täältä ja sehän täällä on jo pitkään ollutkin näkyvissä. Hyvin vähän täällä edes mistään
    Enää varsinaisesti keskustellaankaan. Ei löydy mielipiteitä ja perusteluja. Ajatuksia ei oikeasti vaihdeta.

    Äänestä

Vihakirjoittaja koettaa ahkeroida tunkemalla kopiota kuin paniikiissa!
Kiihdyttää häriköintiään kuin poliisia pakoon ajava rattijuoppo yli 200 km /H vauhdilla. Lopputulos on kiihdytyksessä se, että löytää itsensä petätän kupeesta, pylvään kanssa vastakkain, tai poliisin raudoissa. Että silleen!!!





Käypäs vihakirjoittaja ja rikollinen ahkeroitsija NYT lukemassa Kiusaamiskoneistoa! Siellä kova vipinä tänään... ja vielä kovempi vipinä kirjasta

VihaMissio!

Siinä kirjassa sä kirjan Päätähti ole nimellä MrLupus ( =susi)

Mutta toki saat Loistaa Omalla Nimelläsi kaiken kansan edessä, vihakirjoitustesi määrä ja laatu yltäisi ihan Finlandia-palkintoehdokkuuteen..

Ja, huomaa Ehdoton KopiointiKielto Blogissa....
(Kopio . ja uudelleen julkistamisen oikeutta ei aiemminkaan ollut... mutta kun Sulla Oli NIin Kiire niiden VihaKirjoitustesi kanssa, ettet ehtinyt SÄÄNTÖJÄ lukea!)

Älä hämmästy, jos luoksesi alkaa virrata väkeä, kyselijöitä, neuvon pyytäjiä, että MITEN voisi oppia Hyväksi Vihakirjoittajaksi, Netti-linssi-luteeksi....

http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

JK. Äläkä sitten valita. Julkisella Suomi24-profetiapalstalla Julkiset Viestisi ovat täysin Julkistamiseen luvallisia. . . Mutta jos valitat, niin OLISIT Miettinyt ajoissa

Äänestä

Ja vastauksia avauksen kysymyksiinhän ei tule...

Äänestä

ei varmaan kukaan osaa keskustella...

Äänestä

Kas kummaa, suuri on hiljaisuus...

Äänestä
  • Mutta kyllä tämä silti ylhäällä pysyy.

    Äänestä

Ylemmäksi vain.

Äänestä

Mitä enemmän nostelet tekstejä peittääksesi tämän, sen todennäköisemin tämäkin nousee.

Äänestä

Ja taas ylös.

Äänestä

Tarkennetaanpas taas.

Äänestä

Ei vastauksia tipu. Hyvän Ystäväni ei ikinä tarvitse mitään perustella. Tyypillinn toimintatapa näissä keskusteluissa. Juuri nyt epäilen taas vahvasti ettei täällä ole muita kuin vain trolleja.

Äänestä

Ei se niin ole, vaan----

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


InhottavaRealisti kirjoitti:

Täällä nousee toistuvasti esiin väite ettei profetioista voi keskustella kuin vain olemalla uskossa. Saisinko tälle perusteluja?

Kun puhutaan menneestä, onko uskossa oleva ihminen uskonsa vuoksi kykenevämpi arvioimaan mennyttä kuin kukaan muu? Kun hän tulkitsee menneet tapahtumat profetioihin sopivalla tavalla, tekeekö usko hänestä esim. historioitsijoita pätevämmän?

Entäpä nykyisyys? Onko uskovainen selkeästi muita parempi tulkitsemaan nykypäivääkin? Onko uskossa olevan profetioihin uskovan ihmisen käsitys nykypäivästä joka tilanteessa pätevämpi kuin muiden?

Ja vielä lopuksi tulevaisuus, josta useimmat meistä eivät kai paljoa tiedä? Kun uskovainen menneen ja nykyisen perusteella määrittelee luonnollisesti tulevaisuuttakin esim. profetioiden muodossa, onko hän aina ja ikuisesti siinä tarkempi kuin kukaan muu?

Jos vastasit edellisiin kolmeen kohtaan myönteisesti, saisinko siis perusteluja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu