Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Huomaamme tästä kehotuksesta, ettei armon oppia voida milloinkaan teroittaa mieleen kylliksi. Meidän on koko elinaikamme pysyttävä sen oppilaina. Ne taas, jotka mielestään sen hyvin ymmärtävät, eivät ole koskaan aloittaneet sen oikeaa oppimista. Milloin saatana, milloin oma turmeltunut luontomme, milloin maailma ja omatuntomme, joiden kautta me kiihotumme toivottomuuteen, kärsimättömyyteen, vihaan, kateuteen, haureuteen ja muihin synteihin, nostattavat meissä lakkaamatta uusia kiusauksia. Kuinka näin ollen heikko luontomme voisi olla usein lankeamatta ja kadottamatta varmaa luottamusta Jumalan armoon?
Tällaiset myrskyt eivät suo koskaan meille täyttä rauhaa. Vaikka ne joksikin aikaa asettuvatkin, kuitenkin ne kohta jälleen nousevat. Meillä on sitä paitsi myös, niin kauan kuin elämme, monenlaisia toimia, joiden tähden usein unohdamme puhtaan ilon armossa. Meidän on siis varsin välttämätöntä rukoilla, että Jumala lisäisi meihin armonsa iloa ja riemua, ettei meitä pettäisi se murhe, jonka synnin kauhistus tuo mukanaan.
On siis suuri Pyhän Hengen lahja voida lujasti uskoa, että meillä on armollinen Jumala. Tätä luottamusta ei kuitenkaan voida säilyttää ilman taistelua, jonka synnyttävät meissä luontainen heikkoutemme ja epäluuloisuutemme Jumalaa kohtaan.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
2. Piet. 3:18 - lauantai 2. heinäkuuta

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ennustus puuttuu aloituksesta, vaikka profetiapalstasta on kyse. Korjaan asian pikaisesti.
Odinin, tuon jumalten kuninkaan profeettana olen häneltä saanut selvän viestin, jonka mukaan hänen poikansa Thor kalauttaa vasarallaan ympäri koko maan kesän aikana. Tällöin tulee kolmioepäjumalan seuraajan hakeutua suojaan ja painaa päänsä kunnioituksesta suojaa etsiessään.
Tuoko tuo kommenttisi lisäarvoa keskusteluun, vai tulisiko tuo ottaa uhkauksena?
Virallinen Raamatullinen profetia.
Tutki sitä. Etsi raamatusta ja ota se oman mielesi mukaan, miten haluat, idiootti.
Olet siis halukas tuon profetian toteuttamaan? Eihän sitä muuten tiedä toteutuuko ennustus.
Otsikko: Jumalan lapsille.
EiStanaSinulle
2.7.2016 14:20
Otsikko: Jumalan lapsille.
Jumalan lapsille.
Siis Zeuksen lapsille? Tai Odinin lapsille?
Olisin kyllä kovin varovainen antaessani ohjeita jumalille tai jumalten lapsille. Voi nimittäin tuollaisille epäjumalanpalvojille käydä tautisen huono onni vaikkapa Thorin vasaran kanssa.