Rokkenrolliradio en osalistu kyselyyn ( Mihinkään)

esimerkiksi ( esim ) mikä on suomen paras snäkäri vai miksi sanotte grillikioskeja ja niitä puuhökkeleitä. En koskaan / ikinä ole käynyt ainakaan viimeiseen kolmeenkymmeneenvuoteen suomessa / finlandia nakkikioskeilla enkä muillakaan mitä niitä kaikki nyt sitten on. En myöskään lukemani mukaisesti niillä joidenkin julkisten hodarikärrypisnes ( hymiö ). Parhaan hod dogin olen viimeksi syönyt yhdysvalloissa ja oli Pietarissa myös loistava mahdollisuus kun olivat älynneet laittaa hoddog myyntipaikan kirjakaupan lähelle. Mutta mainoksenne päreensä polttavasta näyttelijästä on yksi suomen parhaita radiomainoksia. Vaatimattomasti totean että en boikotoi vaan minua ei kiinosta, houkuta, tarvetta ole osalistua yhdenkään taajuuden osalistu, voita, kerro, laita, sano, katso yms. yms. yms. Tiedonhaluisille " tosi tärkeä tieto " kuuntelen vain mainokset ja musikkia jos kuuntelen se riippuu ihan siitä mistä päin tuulee ja miten kovaa vai tuuleko lainkaan.
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


apoöäåpåäö kirjoitti:

esimerkiksi ( esim ) mikä on suomen paras snäkäri vai miksi sanotte grillikioskeja ja niitä puuhökkeleitä. En koskaan / ikinä ole käynyt ainakaan viimeiseen kolmeenkymmeneenvuoteen suomessa / finlandia nakkikioskeilla enkä muillakaan mitä niitä kaikki nyt sitten on. En myöskään lukemani mukaisesti niillä joidenkin julkisten hodarikärrypisnes ( hymiö ). Parhaan hod dogin olen viimeksi syönyt yhdysvalloissa ja oli Pietarissa myös loistava mahdollisuus kun olivat älynneet laittaa hoddog myyntipaikan kirjakaupan lähelle. Mutta mainoksenne päreensä polttavasta näyttelijästä on yksi suomen parhaita radiomainoksia. Vaatimattomasti totean että en boikotoi vaan minua ei kiinosta, houkuta, tarvetta ole osalistua yhdenkään taajuuden osalistu, voita, kerro, laita, sano, katso yms. yms. yms. Tiedonhaluisille " tosi tärkeä tieto " kuuntelen vain mainokset ja musikkia jos kuuntelen se riippuu ihan siitä mistä päin tuulee ja miten kovaa vai tuuleko lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu