Suviseurojen tarkoitus on tehdä myös rahaa

"voitolla rahoitetaan Suomen rauhanyhdistyksen kolmen kansanopiston toimintaa. Osa voitosta jaetaan järjestysvuoroissa olevien rauhanyhdistysten kesken." näin kertoo:

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/suviseurat-nousevat-sievissa-vapaaehtoisten-voimin/313445/

https://twitter.com/tuomob/status/482632533981818880
Liikevaihto noin 4 milliä :) vajaa viikossa.

Srk 2013:
"Viime vuonna menoja oli 6,38 miljoonaa ja tuloja 6,57 miljoonaa euroa. Tulos kertoo siitäkin, että liikkeen jäsenet ovat tavattoman sitoutuneita yhteisöön myös merkittävällä henkilökohtaisella panostuksella."

https://freepathways.wordpress.com/2014/04/17/talous-plussalle/
7189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

SRK on rikas kuin Kroisos, mutta ei suviseurojen ansiosta. Vaan valtavan testamenttilahjoitusvirran ansioista! Omaisuutta tulvii eri muodoissa, ennen kaikkea kiinteistöjä.

Äänestä

SRK ry ja paikalliset rauhanyhdistykset eivät maksa veroa. Rahat ne keräävät oman toimintansa pyörittämiseen ja omaisuusmassan kartuttamiseen. Talkootyö on erittäin tuottavaa, e työnantajamaksuja, ei veroja.

Äänestä
  • Vl-valtakunnan työtä eikä mitään Jumalan valtakunnan työtä.

    Äänestä

Suviseurat = LestaPride!

Äänestä

Kateelliset köyhät kirjoittelee...

Äänestä

Jääkiekon+MM-kisat+Suomessa+2012.+Jääkiekkoliitto+sai+isoilla+lippuhinnoilla+rahaa+"lapsi-+ja+nuorisotyöhön".+Se+on+juurruttamista+eli+integroimista."Viime+kevään+MM-kisojen+tuotot+käytetään+aikaisempien+MM-kisojen+tapaan+lajin+kehittämiseen+ruohonjuuritasolla.+Jääkiekkoliiton+suunnitelma+MM-tuottojen+käytöstä+ulottuu+seuraavan+kymmenen+vuoden+päähän,+yksityiskohtaiset+suunnitelmat+rahankäytöstä+on+tehty+kolmen+vuoden+ajalle.+Tärkeimmät+tukikohteet+ovat+lasten+ja+nuorten+valmennuksen+tehostaminen+seuratasolla+(70%),+nuorisotyön+erillistuet+(20%)+ja+toimintarakenteiden+kehittäminen+(10%)."+http://www.finhockey.fi/?x18668=1120828

Äänestä

HyssHyss... Ei saa puhua rahan tekemisestä. Pitää puhua vain niistä kuluista. Siitä kuinka suviseurakentän vuokra on kallis. Ja siitä, kuinka SRK:n kirjamyynti on laskenut. Kunnon uskovainen puhuu vain kuluista, ei laisinkaan tuloista. Eli aikalailla semmoista keskustameinikiä siis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myöskin_voittoa_hieman kirjoitti:

"voitolla rahoitetaan Suomen rauhanyhdistyksen kolmen kansanopiston toimintaa. Osa voitosta jaetaan järjestysvuoroissa olevien rauhanyhdistysten kesken." näin kertoo:

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/suviseurat-nousevat-sievissa-vapaaehtoisten-voimin/313445/

https://twitter.com/tuomob/status/482632533981818880
Liikevaihto noin 4 milliä :) vajaa viikossa.

Srk 2013:
"Viime vuonna menoja oli 6,38 miljoonaa ja tuloja 6,57 miljoonaa euroa. Tulos kertoo siitäkin, että liikkeen jäsenet ovat tavattoman sitoutuneita yhteisöön myös merkittävällä henkilökohtaisella panostuksella."

https://freepathways.wordpress.com/2014/04/17/talous-plussalle/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu