volvon huolto pääkaupunkiseudulla

Onko kellään kokemuksia Volvon huolloista pääkaupunkiseudulla? Löytyykö hyvää ja halpaa?
145284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

omakohtaisia kokemuksia on 400€ jarrukorjauksesta (kahteen otteeseen) jossa jarruja ei saatu kuntoon ja kun rupesin itse niitä lopulta avaamaan osoittautui että edes jarrusatulan pultteja ja ilmausnippoja ei oltu koskaan avattu.

Tämän lisäksi huoltomies yritti ujuttaa laskuuni 120€ arvoisen kaverinsa autoon vaihtaman osan jotka kassan kaveri ei suostunut poistamaan ennenkuin vaadin esimiestä paikalle jonka jälkeen lasku repäistiin kädestäni ja työnnettiin salamannopeasti silppuriin jotta todisteita ei jäisi ja uusi lasku (ilman sitä yhtä osaa) tulostettiin sanaakaan sanomatta.

Ja tässä olivat vasta positiiviset kokemukset ko. liikkeestä.

Hyvää sanottavaa on sensijaan Lauttasaaressa sijainneesta pikahuollosta jossa ainakin yhden vian korjannut vanhempi herra oli oikea wanhan kansan huoltomies ja jonkinlainen työmoraalikin oli tallella.

Äänestä
  • Bilia konsernin häpeäpilkku, mustalammas ja syvin helvetti. Ei niistä muistakaan Bilioista ole kovin hyvää sanottavaa mutta sen sanon, että hinnoittelivat itselleen yhden asiakkaan vähemmän. Minä en öljyjen vaihdosta ja pissapoikanesteestä enää 450 euroa maksa, pitäkööt huoltonsa. Volvo myyty (harmi) ja ostan sitten uuden kun pääkaupunkiseudulle tulee varteenotettava kilpailija sekä kun Volvo rupee käyttämään autoissa Long life huoltoja. Näillä minun vuotuisilla kilsoilla ei Volvoa 15 tkm välein Biliassa huolleta ellei raha kasva omassa puussa.

    Äänestä

  • ex V40 kirjoitti:

    Bilia konsernin häpeäpilkku, mustalammas ja syvin helvetti. Ei niistä muistakaan Bilioista ole kovin hyvää sanottavaa mutta sen sanon, että hinnoittelivat itselleen yhden asiakkaan vähemmän. Minä en öljyjen vaihdosta ja pissapoikanesteestä enää 450 euroa maksa, pitäkööt huoltonsa. Volvo myyty (harmi) ja ostan sitten uuden kun pääkaupunkiseudulle tulee varteenotettava kilpailija sekä kun Volvo rupee käyttämään autoissa Long life huoltoja. Näillä minun vuotuisilla kilsoilla ei Volvoa 15 tkm välein Biliassa huolleta ellei raha kasva omassa puussa.

    yritettiin. Kaverin kanssa täytettiin ennen huoltoon vientiä. Kuis ollakkaan, noudettaessa laskussa pissapojan neste ja työkustannus.
    Ne kyllä valituksen jälkeen poistettiin, mutta se oli petos.

    Äänestä

Lohjalle ja vie sinne volvo liikkeeseen. Saat asianmukaista palvelua vaikkakaan ei ole ihan pääkaupunkiseudulla..

Äänestä

Minä en!
Oikea hinta on saatava hyvästä työstä, tosin ei nuo määräaikaishuollot Bilialla hinnallisesti ihan kohtuullisiltakaan tunnu. Itse olen kyllä ollut suht tyytyväinen Bilia Pitäjänmäkeen.

Äänestä

Rosenqvist Nummelan keskustassa, on pieni mutta valtuutettu Volvon huolto, itsellä kokemusta yhdestä huollosta (V40 -01, 90 tkm jakohihna) maksoi siellä 350e kun Bilia tarjosi 700 ja Kauniaisten Teboil lähemmäs 800...

Erittäin ystävällinen palvelu ja saranatkin oli voideltu...

Moni työkaverikin on käyttänyt ja tyytyväisiä ovat olleet.

Niin ja puhelin on 2221577

Äänestä

Volvon ja Renaultin merkkihuollossa Autoserviassa on huomattavasti edullisempaa ja parempaa palvelua. Kannattaa kysyä myös AD korjaamoilta, siellä on osa huolloista edullisempia kuin AServiassa ja päinvastoin. Bilia on Berseestä!

Äänestä
  • ei muuten ole yhtään halvempaa. Työt kyllä tehdään ja pääsee nopeammin huoltoon, mutta hinnoittelu=bilia. Voi olla jopa kalliimpikin. Kokemusta on. En suosittele hinnan puolesta.

    Äänestä

  • S40 kirjoitti:

    ei muuten ole yhtään halvempaa. Työt kyllä tehdään ja pääsee nopeammin huoltoon, mutta hinnoittelu=bilia. Voi olla jopa kalliimpikin. Kokemusta on. En suosittele hinnan puolesta.

    Kyllä tyhmäkin osaa vertailla hintoja, ainakin omalla matikka päällä laskettuna /- laskuina Bilia on selvästi kallein Volvon merkkihuolto.

    Äänestä

  • wakoni kirjoitti:

    Kyllä tyhmäkin osaa vertailla hintoja, ainakin omalla matikka päällä laskettuna /- laskuina Bilia on selvästi kallein Volvon merkkihuolto.

    Jos normaali määräaikaishuolto sisältäen ylimääräisinä töitä jarrunesteen ja palat taakse maksaa yli 500€, luulisin että jopa Bilia tekee vastaavan duunin samaan hintaan ellei halvemmalla. Toi Autoservian ylistäminen edullisena huoltopaikkana on paskan jauhamista.

    Äänestä

  • S40 kirjoitti:

    Jos normaali määräaikaishuolto sisältäen ylimääräisinä töitä jarrunesteen ja palat taakse maksaa yli 500€, luulisin että jopa Bilia tekee vastaavan duunin samaan hintaan ellei halvemmalla. Toi Autoservian ylistäminen edullisena huoltopaikkana on paskan jauhamista.

    Et kai "S40" ole töissä Biliassa kun noin fanaattisesti putiikkia puolustat. Itse olen aina tiedustellu eri huoltamoista hintoja huollon lähestyessä tai jonkin pienen korjauksen vuoksi ja en ole asioinut vielä kertaakaan Biliassa, koska toisissa firmoissa on sama huolto ollut vähän tai vähän enempi edullisempi. Ja hyvät Volvoilijat..
    Yritetään olla asiallisia näin Volvo miehinä=)
    Kiitos!

    Äänestä

Näihin eri korjaamoja koskeviin suosituksiin kannattaa suhtautua epäillen, siitä minulla on kokemusta. Kerrankin joku suositteli täällä pikkupajaa, joka osoittautui täysin epäilyttäväksi, onneksi ennen kuin jätin autoa sinne. Bilian haukkumiset voi jättää omaan arvoonsa. Haukkumiset voivat olla esim. kilpailijoiden kirjoittamia. Kyllähän Volvon omistajan pitää osata harkita, millaisessa tapauksessa kannattaa käyttää kallista merkkikorjaamoa, jossa erityisesti työsuhdeautot korjataan. Niissä tapauksissahan korjauksen hinnalla ei ole niin väliä.

Äänestä
  • Ensimmäisen ja viimeisen kerran meni auto biiliaan. Umpisurkea viikko takana joka alkoi auton hukkaamisella, eikä oikein kukaan tunnut tietävän mitään mistään, eikä mikään myöskään edisty. Sähkövika startissa ja ei pääse ajamaan pois, mutta jos voisi niin lähtisi saman tien. En ymmärrä miksi volvo antaa tuhota omaa brändiään suomessa näiden kanssa antamalla ymmärtää että volvon ostajista ei välitetä tuon taivaallista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LarsJubileum kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia Volvon huolloista pääkaupunkiseudulla? Löytyykö hyvää ja halpaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu