Jumalan lapsille

Te olette saaneet lapseuden hengen, jossa huudamme: Abba! Isä! Tällä on kuvattu sekä Kristuksen valtakunnan voima että se varsinainen työ, se oikea, syvällinen jumalanpalvelus, jonka Pyhä Henki vaikuttaa uskovissa, nimittäin se lohdutus, jolla sydän tulee vapautetuksi synnin kauhusta ja pelosta ja viedään rauhaan. Niin ikään kuvataan sitä sydämestä lähtevää avuksihuutamista, joka uskossa odottaa Jumalalta rukouksen kuulemista ja apua. Mitään tästä ei voida saada aikaan lailla eikä omalla pyhyydellä. Siten ihminen ei näet voi milloinkaan päästä siihen, että saisi oikean ja varman lohdutuksen Jumalan armosta ja rakkaudesta, vaan hän jää aina vihan ja kadotuksen synnyttämään levottomuuteen ja tuskaan. Tällaisessa epävarmuudessa hän pakenee Jumalaa eikä voi huutaa häntä avukseen. Siinä taas, missä on Kristuksen usko, Pyhä Henki vaikuttaa sekä lohdutuksen että lapsenomaisen luottamuksen. Emme epäile Jumalan armollista tahtoa emmekä rukouksen kuulemista. Hebreankielinen abba-sana merkitsee isää, ja on pienen lapsen, perillisen, huutelua, ab, ab -sopertelua isälle lapsellisessa luottamuksessa. Näin yksinkertaisin, lapsellisin sanoin uskokin puhelee Jumalalle Pyhän Hengen kautta, mutta sydämen syvyyksistä ja sanomattomin huokauksin, varsinkin silloin, kun se on taistelussa ja hädässä vastustaessaan lihan epäilystä ja perkeleen kauhistuttavia kiusauksia.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sillinkatku on kuvottava!

Sadistinen isä, joka määrää rangaistuksen uhalla itseään rakastamaan ja pelkäämään!

Saatanallisen perverssi uskonto on tämä kolmioepäjumalharha!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sleystä kirjoitti:

Te olette saaneet lapseuden hengen, jossa huudamme: Abba! Isä! Tällä on kuvattu sekä Kristuksen valtakunnan voima että se varsinainen työ, se oikea, syvällinen jumalanpalvelus, jonka Pyhä Henki vaikuttaa uskovissa, nimittäin se lohdutus, jolla sydän tulee vapautetuksi synnin kauhusta ja pelosta ja viedään rauhaan. Niin ikään kuvataan sitä sydämestä lähtevää avuksihuutamista, joka uskossa odottaa Jumalalta rukouksen kuulemista ja apua. Mitään tästä ei voida saada aikaan lailla eikä omalla pyhyydellä. Siten ihminen ei näet voi milloinkaan päästä siihen, että saisi oikean ja varman lohdutuksen Jumalan armosta ja rakkaudesta, vaan hän jää aina vihan ja kadotuksen synnyttämään levottomuuteen ja tuskaan. Tällaisessa epävarmuudessa hän pakenee Jumalaa eikä voi huutaa häntä avukseen. Siinä taas, missä on Kristuksen usko, Pyhä Henki vaikuttaa sekä lohdutuksen että lapsenomaisen luottamuksen. Emme epäile Jumalan armollista tahtoa emmekä rukouksen kuulemista. Hebreankielinen abba-sana merkitsee isää, ja on pienen lapsen, perillisen, huutelua, ab, ab -sopertelua isälle lapsellisessa luottamuksessa. Näin yksinkertaisin, lapsellisin sanoin uskokin puhelee Jumalalle Pyhän Hengen kautta, mutta sydämen syvyyksistä ja sanomattomin huokauksin, varsinkin silloin, kun se on taistelussa ja hädässä vastustaessaan lihan epäilystä ja perkeleen kauhistuttavia kiusauksia.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu